Maati Vanhanen on kaikkein suosituin pääministeri. Matin johdolla keskusta voitta vaalit!
Vanhasen johdolla voittoon!
6
364
Vastaukset
- Päämisterinä hyvä
Pääministeri ei saisi valehdella, oli syy mikä tahansa..
- pääministeri
laskettelisin valkoisia valheita. Ei tarvitse olla niin tosikko että kaikkea sanoo, koska niillä ei ole merkitystä ulkopuolisille.
Olen monta kertaa valkoisa valheita esittänyt ja uskon että moni muukin, että kirjoittajakin. - Esimerkiksi..
pääministeri kirjoitti:
laskettelisin valkoisia valheita. Ei tarvitse olla niin tosikko että kaikkea sanoo, koska niillä ei ole merkitystä ulkopuolisille.
Olen monta kertaa valkoisa valheita esittänyt ja uskon että moni muukin, että kirjoittajakin.Esimerkiksi mite hän tapasi Susan, kauppakeskuksen sijaan netissä, ei ole mikään valkoinen valhe, vaan pelkkä valhe.
Valkoisiahan valheita esitetään esim, jos ei haluta loukata toista. Vanhanen valehteli vain suojellakseen itseään,.
- marx marx
Kipinkapin hagikseen kyykkyhyppyä marx marx lasolia hakemaan punanurkilta toivoo sepi taatto telluss huurussa
- totta turiset
näin tulee käymään.
- Kiihkeitä suosionosoituksia
Eteenpäin, ysävät mullassa ja paskassa, Suuren Matti Vanhasen viitoittamaa erehtymätöntä tietä!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101199- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763