Hyvä globalisaatio!

Alex Krycek

Hitsi, että globalisaatio on hyvä. Aasiassa köyhien määrä vähenee kun maat ovat liittyneet kv. kaupan piiriin. Köyhyyden väheneminen kehitysmaissa on yksi globalisaation parhaimmista puolista.

Kiina on yksi globalisaation upeimmista jutuista. Kiinassa köyhyys on vähentynyt varsin paljon kun maa on interoitunut maailmantalouteen. Tietysti maan kehno lähtötilanne takaa, että palkat ovat pienet ja köyhyyttä on. Mutta hyvä että köyhyys vähenee - hienoa globalisaatio.

Ja Suomessakin on hyvä nauttia globalisaatiosta. Kansainvälinen kauppa on tuonut meille paljon hyväpalkkaisia vientisektorin töitä. Tuonnin avulla saamme hyviä hyödykkeitä ulkomaita. Molemmat tekijät ovat nostaneet meidän reaalipalkkoja todella paljon.

Globalisaation on tuonut meille ihmisille myös mahdollisuuden liikkua. Voi opiskella ja työskennellä ulkomailla. Eläköön globalisaatio!

Ja pääomien liikkuvuus sekin on Suomelle hyvä. Suomi pystyi vaihtotaseen alijäämillä (velkaantumalla) investoida tehtaisiin kun maassa on pulaa pääomasta. Nyt kun velat ovat muuttuneet saataviksi, Suomi voi sijoittaa eläkesäästöjä poikimaan ulkomaille, niin saadaan eläkesäästöille hyvää korkoa.

Saamari globalisaatio on hyvä asia. Sen avulla kehitysmaat voivat kehittyä nopeasti, paljon nopeammin kuin teollisuusmaat aikanaan kehittyivät.

8

1532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Steve Miracle

      Eläköön alaikäiset jotka huumeiden voimalla tuottavat meille pyyteettömästi lenkkareita 16 tuntisilla työpäivillään!

      Eläköön pakollinen vapaus olla järjestäytymättä ammattiyhdistyksiin!

      Eläköön Siionismi ja One World Order jotka tekevät meistä tulevaisuudessa entistä enemmän pelkkiä orjia! Tulkoon äkkiä, en jaksa enää ajatella itse ja valita tekemisiäni!

      • tarkoittaa

        käytännön elämässä joko luonnonvarojen
        riistoa tai Bushin hännystelyä.Voi,voi
        sentään, kuinka tuo Halonenkin
        vouhottaa herrojen perässä.Kyllä
        rikkaat on tyhmiä.


    • joulupukki

      globis on kuin minä, joulupukki, sillä on tarjota vain hyvää? vai?

    • Ghouli

      MuttaNo eiköhän Kiina olisi noussut talousmahdiksi ihan ilman globalisaatiotakin. Globalisaatiota ajaa lähinnä suuryhtiöt ja niiden edut.

      Tämä kehitysmaa esimerkki ei valitettavasti toimi kaikkialla. Esimerkiksi Afrikan kehitysmaat ovat vain köyhtyneet köyhtymistään...

      Tottakai asialla on siis kaksi puolta.

      • meni taas

        Ne Afrikan maat, jotka ovat liittyneet globaaliin talouteen, ovat vaurastuneet näitä erinäisten (vasemmisto)diktaattoreiden hallitsemia maita paljon nopeammin. Esimerkkeinä vaikkapa Egypti, Etelä-Afrikka ja Botswana.

        Kyllä globalisaatio auttaa myös Afrikassa, aivan kaikkialla, missä se on otettu vastaan. Olen pahoillani mutta näin on.


      • Ghouli
        meni taas kirjoitti:

        Ne Afrikan maat, jotka ovat liittyneet globaaliin talouteen, ovat vaurastuneet näitä erinäisten (vasemmisto)diktaattoreiden hallitsemia maita paljon nopeammin. Esimerkkeinä vaikkapa Egypti, Etelä-Afrikka ja Botswana.

        Kyllä globalisaatio auttaa myös Afrikassa, aivan kaikkialla, missä se on otettu vastaan. Olen pahoillani mutta näin on.

        Eipä nyt ihan joka paikassa. OK uskon kyllä että jossain maassa siitä obn ollut jotain iloa, mutta toisaalla taas kun globalisaatiolle on avattu ovet, niin on suuryhtiöt ostanu yritykset ja potkinu työn tekijät pellolle.
        Että kaipa tälläkin asialla on kaksi puolta


      • saapui
        meni taas kirjoitti:

        Ne Afrikan maat, jotka ovat liittyneet globaaliin talouteen, ovat vaurastuneet näitä erinäisten (vasemmisto)diktaattoreiden hallitsemia maita paljon nopeammin. Esimerkkeinä vaikkapa Egypti, Etelä-Afrikka ja Botswana.

        Kyllä globalisaatio auttaa myös Afrikassa, aivan kaikkialla, missä se on otettu vastaan. Olen pahoillani mutta näin on.

        Somaliaan.."globalisaatio auttaa myös Afrikassa, aivan kaikkialla"....
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000017562897


    • Arjadne

      Olipa hyvä ja rohkaiseva puheenvuoro globalisaatiosta. Itse näen ne asiat aivan samoin. Kaiken hyvän saamme juuri globaalisaation ansiosta, toki se tuo haasteita mutta se takaa myös silloin kehityksen.

      Nyky-yheiskunta, kun hyvä perusta aikaisempien sukupolvien ansiosta on tehty, kehittyy, kasvaa ja saa vain, kun on osallistuu kansainväliseen toimintaan niin liiketoiminnassa, yhteiskunnallisissa asioissa kuin koulutuksessa.

      Meillä on jo paljon erityisosaamista, jonka me voimme vaihtaa meille haluttaviin asioihin ja samalla saamme myös terveellistä asennekasvatusta kehitysmaassa kasvavista ahkerista, osaavista, menestyksen nälkäisistä ihmisistä.

      On ihailtavaa kun Kiinan kaltainen väkirikas kehitysmaa on muuttunut jo teolliseksi yhteiskunnaksi ja hyvää vauhtia kohti jälkiteollista. Toki siellä on runsaasti kehittämistä mm. demokratiassa. On pelottavaa vielä se, että yksilön oikeudet ovat toisinaan niin heikolla pohjalla siellä, Mutta voimmeko vähälukuisena homogeenisena kansana tuomita, jos vertaamme oman yheiskuntamme kehitystä. Ei täälläkään demokratia kukkinut vielä muutama vuosikymmen sitten.

      Itse katselen toiveikkaana Intiaa, se on demokratia ja vanha sivistyskansa. Miljardin ihmisen valtiona se on tavattoman monisyinen ja kiinnostava monivivahteisin kulttuurinsa vuoksi.
      Ns. kuluttava keskiluokka on siellä suurempi kuin Euroopassa tai USA:ssa, mikä valtava mahdollisuus meille ja heille.

      Entä Afrikka, sielläkin versoo paljon hyvää ja monipuolista kehitystä, valitettavasti uutiskynnyksen ylittää vain ne stereotyyppiset huonot uutiset.

      Me saamme vaurastua, oppia ja kehittyä mutta myös osallistua ja auttaa muita tarvitsevia, se aina tuo siunausta ja vaurautta jokainen asia, jonka me suostumme antamaan.

      Mitä enemmän kehitysmaat vaurastuvat ja kouluttautuvat, vähentää se koko maailman sodan ja kriisien uhkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5020
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1169
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1089
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1083
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      959
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      759
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      723
    Aihe