Suomalainen Kekkos-diktatuuri

hooass

Suomi eli Kekkosen muodostaman diktatuurin alla neljännesvuosisadan. Kekkosta ei voi millään kutsua hirmuhallitsijaksi, mutta diktaattori hän oli kyllä, valta oli täysin hänellä. 1956 hänet valittiin täysin demokraattisin keinoin presidentiksi (näin ovat tulleet valtaan monet hirmuhallitsijatkin), mutta sen jälkeen Kekkosta oli vaikea suistaa pois vallan kahvasta.

1958 eduskuntavaalit voitti SKDL, joka tietenkin oli Neuvostoliitolle miellyttävä asia. Suurimmassa osassa demokratioita suurin puolue muodostaa hallituksen, jotta sille saadaan kansan suurin mahdollinen tuki, näin ei siis tapahtunut Suomessa. Tämä varmasti johtui Kekkosen epäilyistä, miten kommunistit pystyvät ohjaamaan juuri jaloilleen noussutta Suomea.

Kommunistien syrjimisestä Neuvostoliitto ei pitänyt, mutta Kekkonen hoiti yöpakkaset pois päiväjärjestyksestä ja Neuvostoliitto huomasi Kekkosen olevan mies, johon voi luottaa. Tällöin Hrustsov kehui julkisesti Kekkosta takuumiehekseen.

1962 Honka-liitto yritti saada Kekkosta syrjäytettyä palliltaan, mutta oli molempien (sekä Kekkosen että Neuvostoliiton) intresseissä, että Kekkonen jää vallankahvaan hoitamaan hyvin menneitä suhteita. Kekkonen tilasi Neuvostoliitosta nootin, jossa vaadittiin Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sotilaallisia neuvotteluja vedoten sodanuhkaan. Kekkonen sai sankarinviitan saatuaan Neuvostoliiton 'luopumaan' sotilaallisista neuvotteluista ja kansakunnassa kaikki oli taas hyvin. Honka-liitto menetti suosionsa ja Neuvostoliitto sai pidettyä UKKn edelleen johdossa.

Seuraava osoitus Kekkosen diktorisesta vallasta on 1974 tehty poikkeuslaki, jolla hänen toimikauttaan pidennetään neljällä vuodella. Tämähän on erittäin paha loukkaus demokratian pääpiirteitä vastaan, eli kansan tekemiä valintoja vastaan. Tällä kerralla kansalla ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa presidenttinsä nimeen.

Jos nykyään joissain päin maailmaa joku johtaa jotain valtiota enemmän kuin nykyisellään demokratian määräajaksi asetetut kaksi toimukautta (10-12 vuotta), niin saman tien aletaan puhumaan diktatorista ja itsevaltiaasta. Tämä on tapahtunut Suomessakin, joten kannattaa asiaa aina tarkastella hieman tarkemmin kuin vain johtovuosien määrällä.

6

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alas miehittäjät

      SKDL oli miehittäjä Neuvostoliiton nukkepuolue joka perustettiin heti sodan jälkeen ja perustettiin nukkehallitus jonka tarkoituksena oli erikoiset näytös oikeuden käynnit jossa suomalaisia tuomittiin mitä omalaatuisemmilla toimenpiteillä.

      Samanlainen nukkehallitus on nyt esim. Irakissa jossa myös miehittäjä on perustanut samalaisen näytösoikeudenkäynnin ja jota rahoitetaan miehittäjän toimesta samoin kun sodan aikana Suomessa.

      Kekkosen aika ei ollut mitään riemun aikaa mutta parempi niin kuin olisi toi miehittäjän rahoittama puolue saanut jalansijan ja päätösvallan ja olisi terveellistä lukea esim. kirja Ei armoa Suomen selkänahasta,Ihmisluovutukset Neuvostoliittoon josta käy erittäin hyvin selville minkälaista joukkiota olivat mm. noi miehittäjän puolueen porukat jotka juoksivat jatkuvasti ilmiantamassa ja kantelemassa Neuvostoliiton suurlähetyksessä ja vaaransivat näin jatkuvasti Suomen itsenäisyyttä.

      http://www.luetutkirjat.com/Valmiit/eiarmoa.htm

      Stasilistat olisi hyvä myös saada julki ja sieltä selvissi hirvittäviä asioita mitä nämä miehittäjä puolueiden ilmiantajat juorusivat ulkovallille jatkuvalla syötöllä.

    • Pelon ilmapiiri

      Onneksi Kekkonen ja muut pitivät neuvostovakoojat keino kaihtamatta pois vallasta.

      • Epäloogista.

        Kekkonen itse oli neuvostovakooja.


    • Kirjoja tutkinut

      Tuon tilanteen ovat saneleneet jotkut muut kuin Suomi. Onneksi meidän kohtalomme ei ole ollut sama kuin Tsekkoslovakian tai Unkarin.

      Kiitos Suomen politiikan tilannetajulle.
      Ps. Huonomminkin asiat vois olla...

      Kirjoja tutkinut

    • Eh -?

      Vuonna 1962 valmistauduttiin demokraattisiin vaaleihin. Urho Kekkonen oli ehdolla siinä missä muutkin. Hänellä sen paremmin kuin kenelläkään muulla ei ollut mitään erityisoikeutta presidentinvirkaan, joten puheet hänen "syrjäyttämisestään" ovat huolimatonta kielenkäyttöä tai suoranaista propagandaa.

      Kekkosdiktatuuri alkoi kehittyä vasta vuoden 1962 jälkeen.

    • Näin-On

      vikaa Kekkosessa oli? Ja näyttää Suomessa olevan tapana valita sama pressa toisenkin kerran. Onko se autuus että joka kerta valitaan eri pressa. Nykyään presidentti on kansan valitsema, ei valitsija miesten. Sen vuoksi presidentti joka valittaisiin vaikka neljä kertaa ei voi olla "diktaattori".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe