Jorma Ollila sanoo suoraan, että naiset ovat edelleenkin yhteiskuntamme käyttämätön voimavara ja että naiset ovat miehiä parempia esimiehiä. Ja hänen mukaansa kumpikin sp arvioi naiset paremmiksi esimiehiksi.
Mitäs pojat nyt tähän sanoo?
Aika veikeetä
38
1895
Vastaukset
pitänee 50% paikkansa. Mielenkiintoista tosin olisi tietää hänen argumenttinsa ko. johtopäätöökseen. Kuitenkin globalisaatio, mitä hänkin edustaa, syrjii kaikista eniten niitä jotka eivät pysty puolustautumaan rahanvaltaa vastaan: naisia, lapsia, köyhiä jne.
- Colli.
Varmaan lähes 100% Nokian kehitystyöstä vastaavista on ollut miehiä.
Tuskinpa Ollila on noin sanonut.
Käyttämätön voimavara? Se on melkein halveksuntaa. Ihmiset, jotka eivät ikinä ole tehneet mitään, ovat kai se käyttämätön voimavara...pummit, heistäkin löytyy potentiaalia.'
Esimiehinä naiset ovat huonompia. Tulosvastuu puuttuu.- Hertha
No niin, itsekin myönnät, että naiset ovat käyttämätön voimavara.
---
Tuntuu pahalta lukea tällaisia naisia halventavia tekstejä joka kerta, kun tälle palstalle tulee.
Ainoa keino lienee tehdä miehet äänioikeudettomiksi ja holhouksenalaisiksi kotihengiksi. Tehdään heidät vaihteeksi "käyttämättömäksi voimavaraksi". - Colli.
Hertha kirjoitti:
No niin, itsekin myönnät, että naiset ovat käyttämätön voimavara.
---
Tuntuu pahalta lukea tällaisia naisia halventavia tekstejä joka kerta, kun tälle palstalle tulee.
Ainoa keino lienee tehdä miehet äänioikeudettomiksi ja holhouksenalaisiksi kotihengiksi. Tehdään heidät vaihteeksi "käyttämättömäksi voimavaraksi".Tarkoitus ei ollut halventaa naisia! Vastasin vain "rebound" Jöröjukan provokatiiviseen viestiin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jöröjukka oli ensin ilkeä. Potkaisin takaisin!
Jöröjukan ja mun viesteissä ei varmaan ollut mitään rakentavaa. - Colli.
Colli. kirjoitti:
Tarkoitus ei ollut halventaa naisia! Vastasin vain "rebound" Jöröjukan provokatiiviseen viestiin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jöröjukka oli ensin ilkeä. Potkaisin takaisin!
Jöröjukan ja mun viesteissä ei varmaan ollut mitään rakentavaa.Vähän harmitti joukkueen puolesta kun Jörö ei syöttänyt muille pelaajille palloa, vaan potkaisi kintuille.
- jorojukka-kukka
Colli. kirjoitti:
Tarkoitus ei ollut halventaa naisia! Vastasin vain "rebound" Jöröjukan provokatiiviseen viestiin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jöröjukka oli ensin ilkeä. Potkaisin takaisin!
Jöröjukan ja mun viesteissä ei varmaan ollut mitään rakentavaa.Olet näköjään sinäkin menettänyt TÄYSIN järkesi. Olen pitänyt sinua aina suhteellisen tasa-arvoisuutta haluavana kaverina, mutta viime aikaiset palstaheittosi ovat saanut minut toisiin mietteisiin.
Aloituksessa kertomani Jorma Ollilan haastattelu oli eilen netissä luettavissa, joko Iltalehden tai Iltasanomien sivuilla, en muista enää kumman. Se oli sanasta sanaan kirjoitettu.
Ei se perkele kuule, jos SITEERAAN TÄÄLLÄ JONKUN MIEHEN SANOJA, tee minusta ilkeää.
Se oli hyvin menestyneen liikemiehen sanoma suomalaiselle yhteiskunnalle. Nieleskele se. - Colli.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Olet näköjään sinäkin menettänyt TÄYSIN järkesi. Olen pitänyt sinua aina suhteellisen tasa-arvoisuutta haluavana kaverina, mutta viime aikaiset palstaheittosi ovat saanut minut toisiin mietteisiin.
Aloituksessa kertomani Jorma Ollilan haastattelu oli eilen netissä luettavissa, joko Iltalehden tai Iltasanomien sivuilla, en muista enää kumman. Se oli sanasta sanaan kirjoitettu.
Ei se perkele kuule, jos SITEERAAN TÄÄLLÄ JONKUN MIEHEN SANOJA, tee minusta ilkeää.
Se oli hyvin menestyneen liikemiehen sanoma suomalaiselle yhteiskunnalle. Nieleskele se.Jalkapallotermeihin palatakseni: Älä luota liikaa maalivahtiin!
Jorma Ollila ehkä on se viimeinen puolustuslinjan lukko, mutta sitten tuleekin joku kierosilmä kiinalainen ja pamauttaa kierteisen maalin verkon takaa. Suomi häviää 6-0.
Eli tarkoitan sitä, että ei kannata "sokeasti" kuunnella patsaita. (sanoimpa hyvin, tuon lisään aforismikokoelmaani)
En suinkaan ole menettänyt järkeäni. Tavallinen rahvas ei vain ymmärrä mitään. - kuten meillä töissä
JohtoMIES saa neuvot naiselta ja rahan ja kunnian itselleen.
- Colli.
Colli. kirjoitti:
Jalkapallotermeihin palatakseni: Älä luota liikaa maalivahtiin!
Jorma Ollila ehkä on se viimeinen puolustuslinjan lukko, mutta sitten tuleekin joku kierosilmä kiinalainen ja pamauttaa kierteisen maalin verkon takaa. Suomi häviää 6-0.
Eli tarkoitan sitä, että ei kannata "sokeasti" kuunnella patsaita. (sanoimpa hyvin, tuon lisään aforismikokoelmaani)
En suinkaan ole menettänyt järkeäni. Tavallinen rahvas ei vain ymmärrä mitään.Tuo juttuni nyt yritti olla eräänlaista huumoria. Mutta sinähän oot tottunut kaikenlaiseen.
- jorojukka-kukka
Colli. kirjoitti:
Tuo juttuni nyt yritti olla eräänlaista huumoria. Mutta sinähän oot tottunut kaikenlaiseen.
Että edes huumoria! :)
..näin pätkän tästä oljilan haastattelusta, mutta siinä hän vain totesi, että naiset ovat käyttämätön voimavara..
..hokema, jota on käytetty myös maaseudun lahjakkuusreservistä jokin vuosi sitten, nythän maaseudulla ei enää mitäään
olekaan, reservejä kaikkein vähiten..
..varsinaisen vesieläimen suustaan ollila päästeli sanoessaan, ettei kannattavakaan yritys voi välttyä massairtisanomisilta, koska johtaja on pian entinen johtaja, jos ei tee tulosta..
..nythän on niin, että yrityksiä johdetaan tänä päivänä aivan väärällä johtamisfilosofialla, on ajateltu talouden toimivan parhaiten, jos firma maksimoi omistajien tuoton..
..yhtä lailla kriteeriksi voitaisiin asettaa palkkojen maksimointi, tai työllistäminen..
..valitettavasti vain ökyäijät pystyvät historiallisista syistä sanelemaan sen, millaista doktriinia kulloinkin noudatetaan..
..eihän nokiakaan ole muuta kuin valtava rehukasa, jonka kasvattamiseen pakotetaan valtava määrä orjatyövoimaa, jotta jokunen varoissaan oleva riistäjäntaimi tai kokonainen organisatsioni, pääsi kartuttamaan riistoaan aikaisempaa suuremmaksi, siis kasvattamaan valtaansa ihmiskunnassa..- jorojukka-kukka
Että NAISET ovat kummankin sukupuolen mielipiteen mukaan parempia esimiehiä kuin miehet ja se oli myös hänen oma mielipiteensä.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Että NAISET ovat kummankin sukupuolen mielipiteen mukaan parempia esimiehiä kuin miehet ja se oli myös hänen oma mielipiteensä.
..tilannejohtamisen puolestapuhujana olen sitä mieltä, että yleensä eri tilanteet vaativat erilaista johtajuutta..
..tokipa yleismies/feministi/jantunenkin saattaa olla mahdollinen, ja ehkä nokiassa pärjää jokapaikan höylä..
- manna gryn
mikko leppilammella on mielestäni aika hyvät ns perät. mistähän sekin kertoo, että nykyään miehet näyttävät paremman näköisiltä kuin naiset.?
- Hertha
silikonin ja botuliinin käytön lisääntymisestä.
Lisäksi on muistettava:
miehet ovat aina ja kaikessa parempia. - Jack orig.
Hertha kirjoitti:
silikonin ja botuliinin käytön lisääntymisestä.
Lisäksi on muistettava:
miehet ovat aina ja kaikessa parempia.Ovatko ne muka heikentäneet naisten perää?
- Hertha
Jack orig. kirjoitti:
Ovatko ne muka heikentäneet naisten perää?
Vaan vahvistaneet omaansa.
- dfgsdfg
Kohteliaisuuslisää. Jokainen voi arvailla kuinka paljon :)
- jorojukka-kukka
Älä viitsi yrittää jujuttaa ikäistäni naista. Pitää olla paljon tasokkaampia vitsijä, jotta nauran.
- puksuttelija
jorojukka-kukka kirjoitti:
Älä viitsi yrittää jujuttaa ikäistäni naista. Pitää olla paljon tasokkaampia vitsijä, jotta nauran.
Mikä risoo? Ootko tyhmä?
- odotan
Ostan heti naisen suunnitteleman ja valmistaman kännykän, auton ja talon, kun ne tulevat markkinoille. Tämä on helppo luvata, koska tuotteet ovat naisen korkeammasta älystä ja tunneälystä johtuen sekä parempia että halvempia.
Jään odottamaan. ovat yliedustettuina arkkitehteinä, koska he kykenevät näkemään asioita 3-D kuvina.
Siis alan huippua: vasenkätinen nainen, paikalle kuin paikalle.- Hertha
vasenkätinen nainen.
3-D -laite? Hertha kirjoitti:
vasenkätinen nainen.
3-D -laite?elikkä kyetään näkemään esim. suunniteltava rakennus kolmiuloitteisena. Tietynlainen stereonäkö.
Me too vasuri. luin jostain, että miehistä n. 5,4% on vasureita ja naisista 4,5%.
En tiedä kuinka "tieteellinen" tutkimus oli ja sitä se ei kyennyt todistamaan miksi naisten osuus on pienempi.- Hertha
epikuros kirjoitti:
elikkä kyetään näkemään esim. suunniteltava rakennus kolmiuloitteisena. Tietynlainen stereonäkö.
Me too vasuri. luin jostain, että miehistä n. 5,4% on vasureita ja naisista 4,5%.
En tiedä kuinka "tieteellinen" tutkimus oli ja sitä se ei kyennyt todistamaan miksi naisten osuus on pienempi.Kyllä tiedän, mitä 3D tarkoittaa. Ajattelin 3D-näytönohjainta. Eikö sitä voi sanoa "laitteeksi"?
---
3D valmiudella varustettu nainen näkee jopa miehen läpi.
- P.e.p.e.
Onko naiset käytössä?
Jos naiset ovat parempia johtajia, luonnolinen kehitys pitäisi olla se, että naisten määrä johtavissa tehtävissä kasvaisi kiihtyvällä vauhdilla ja jos näin on, niin mistä johtuu feministien murina?
Ollilalla jos kenellä olisi ollut ja on vieläkin vaikutusvaltaa ko. asiassa. Ehkä totuus kuitenkin on se, että naiset eivät hakeudu johtaviin tehtäviin. Miksi, siihen varmaan osaavat vastata naiset itse.- jorojukka-kukka
"Miksi naiset ovat käyttämätön voimavara?" Siksi, etteivät miehet, jotka istuvat päättävillä palleilla HALUA antaa naisille pienintäkäkään tilaa näytää taitojaan. Tämä on se perimmäinen syy, jota esim. Jorma Ollila, O N N E K S I, pyrkii murtamaan.
- P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
"Miksi naiset ovat käyttämätön voimavara?" Siksi, etteivät miehet, jotka istuvat päättävillä palleilla HALUA antaa naisille pienintäkäkään tilaa näytää taitojaan. Tämä on se perimmäinen syy, jota esim. Jorma Ollila, O N N E K S I, pyrkii murtamaan.
Eikö olisikin aika erikoinen yhtälö, että yritysten omistajat eivät haluaisi naisia johtoon jos naiset ovat sp:nsa johdosta miehiä parempia johtajia. Uskomaton juttu.
Miten tätä Ollilan väitettä mielestäsi tukee viime viikolla julkaistu pohjoismainen tutkimus, jonka mukaan naisten määrä yritysten johtoryhmässä ei korreloi millään tavalla yrityksen tulokseen?
Uskon, että omistajat valitsevat johtoryhmiin parhaat mahdolliset saatavilla olevat edustajat, sp:n katsomatta. P.e.p.e. kirjoitti:
Eikö olisikin aika erikoinen yhtälö, että yritysten omistajat eivät haluaisi naisia johtoon jos naiset ovat sp:nsa johdosta miehiä parempia johtajia. Uskomaton juttu.
Miten tätä Ollilan väitettä mielestäsi tukee viime viikolla julkaistu pohjoismainen tutkimus, jonka mukaan naisten määrä yritysten johtoryhmässä ei korreloi millään tavalla yrityksen tulokseen?
Uskon, että omistajat valitsevat johtoryhmiin parhaat mahdolliset saatavilla olevat edustajat, sp:n katsomatta.naapurissa kaavailtu sanktioita yrityksille jos hallitukseen ei tule riittävästi naisia.
- jorojukka-kukka
P.e.p.e. kirjoitti:
Eikö olisikin aika erikoinen yhtälö, että yritysten omistajat eivät haluaisi naisia johtoon jos naiset ovat sp:nsa johdosta miehiä parempia johtajia. Uskomaton juttu.
Miten tätä Ollilan väitettä mielestäsi tukee viime viikolla julkaistu pohjoismainen tutkimus, jonka mukaan naisten määrä yritysten johtoryhmässä ei korreloi millään tavalla yrityksen tulokseen?
Uskon, että omistajat valitsevat johtoryhmiin parhaat mahdolliset saatavilla olevat edustajat, sp:n katsomatta.Sehän kertoi, että ne yritykset, joissa oli naisjohto menestyivät kaikkein parhaiten. Muistan miten sekin tutkimus täällä ammuttiin alas f-vastaisten toimesta.
(Se miksi naisjohtajuuteen ei luoteta, johtuu uskomuksista, että miehet ovat parempia. Näillä uskomuksilla on niin pitkät perinteet ja vanhoilliset ovat hitaita ottamaan mitään uutta vastaan, vaikka se olisi tuhannesti oikeaksi todistettua. Vanhan ja turvallisen säilyttämiseksi käydään vaikkapa aseisiin tai muihin selkkauksiin. 'Kyllä sika syitä löytää, kun ei kuolla tahdo!') jorojukka-kukka kirjoitti:
"Miksi naiset ovat käyttämätön voimavara?" Siksi, etteivät miehet, jotka istuvat päättävillä palleilla HALUA antaa naisille pienintäkäkään tilaa näytää taitojaan. Tämä on se perimmäinen syy, jota esim. Jorma Ollila, O N N E K S I, pyrkii murtamaan.
"hölmöläinen"...
Miksi ihmeessä yritysten nykyiset johtajat ja hallitukset eivät haluaisi lisätä potentiaalisten osaajien määrää riveissään?
Kerro yksikin hyvä syy, miksi yritys kieltäisi itse itseltään tuloksen parantumisen?
Tai : Miksi osakkeenomistajat haluasivat estää taitavan henkilöstön pääsyn johtotehtäviin? Siksikö, että se tuottaisi heille liikaa rahaa?- jorojukka-kukka
Reima_Ratkaisu kirjoitti:
"hölmöläinen"...
Miksi ihmeessä yritysten nykyiset johtajat ja hallitukset eivät haluaisi lisätä potentiaalisten osaajien määrää riveissään?
Kerro yksikin hyvä syy, miksi yritys kieltäisi itse itseltään tuloksen parantumisen?
Tai : Miksi osakkeenomistajat haluasivat estää taitavan henkilöstön pääsyn johtotehtäviin? Siksikö, että se tuottaisi heille liikaa rahaa?Että miksi naiset vasta nyt tulevat mukaan työelämän korkeimmillekin palleille? Miksi tosiaan? Miksi vasta nyt? Miksi naisilla ei ole aina ollut lupaa edes kouluttautua?
Sano sinä, nimittelijä, joka tituleeraat itseäsi ratkaisuksi. Missä ne ratkaisusi avaimet oikein on? Feministipalstalla suunsoitossa vai.....?
Ps. Ja jos itse et oivalla, niin voit aina kääntyä Jorma Ollilan puoleen. Hän tietää asioista jotakin sellaista, joka on päässyt sinulta ohi. jorojukka-kukka kirjoitti:
Että miksi naiset vasta nyt tulevat mukaan työelämän korkeimmillekin palleille? Miksi tosiaan? Miksi vasta nyt? Miksi naisilla ei ole aina ollut lupaa edes kouluttautua?
Sano sinä, nimittelijä, joka tituleeraat itseäsi ratkaisuksi. Missä ne ratkaisusi avaimet oikein on? Feministipalstalla suunsoitossa vai.....?
Ps. Ja jos itse et oivalla, niin voit aina kääntyä Jorma Ollilan puoleen. Hän tietää asioista jotakin sellaista, joka on päässyt sinulta ohi.R.Atkaisu :
Se on yksinkertainen : Jokainen joka ylös yrittää, yrittäköön lujempaa. Jos johtajan pallit (heh) kiinnostavat, kyse on vain omien rahkeiden ja henkilökohtaisen asiaan panostamisen määrästä. Jos jompikumpi jää vajaaksi, ei onnistu.
Näin siis ratkaisukeskeisesti ajateltuna.
Johtajaksi pääsee toki myös vaikkapa perustamalla oman yrityksen ja luotsaamalla sen menestykseen. Siitä vaan, ei ole kiellettyä. Silloin ei ainakaan kukaan sorsi ja vainoa, paitsi verottaja, mutta ehkäpä siihenkin asiaan puututaan kun miehet saadaan aisoihin. Käyttävät kuitenkin kallisarvoisia verorahoja joihinkin sotaleluihin.
Jos taas haet historiallisia syitä, niihin olen huono vastaamaan, numero oli 7:n luokkaa viime lukukierroksella. Veikkaisin että agraariyhteiskunnassa työnjaolla on ollut suurempi merkitys kuin nykyään, ja lisäksi uskonnolliset tiukkapipot ovat olleet ajamassa naisia nyrkin ja hellan väliin.
Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään asiaa Jorma Ollilalle. Sinullakaan ei pitäisi olla, mutta voithan toki rimpauttaa ja kysyä jos Jompelta riittäisi aikaa visioida naiseuden vaikeuksia kanssasi!- oman pälätyksensä
Reima_Ratkaisu kirjoitti:
R.Atkaisu :
Se on yksinkertainen : Jokainen joka ylös yrittää, yrittäköön lujempaa. Jos johtajan pallit (heh) kiinnostavat, kyse on vain omien rahkeiden ja henkilökohtaisen asiaan panostamisen määrästä. Jos jompikumpi jää vajaaksi, ei onnistu.
Näin siis ratkaisukeskeisesti ajateltuna.
Johtajaksi pääsee toki myös vaikkapa perustamalla oman yrityksen ja luotsaamalla sen menestykseen. Siitä vaan, ei ole kiellettyä. Silloin ei ainakaan kukaan sorsi ja vainoa, paitsi verottaja, mutta ehkäpä siihenkin asiaan puututaan kun miehet saadaan aisoihin. Käyttävät kuitenkin kallisarvoisia verorahoja joihinkin sotaleluihin.
Jos taas haet historiallisia syitä, niihin olen huono vastaamaan, numero oli 7:n luokkaa viime lukukierroksella. Veikkaisin että agraariyhteiskunnassa työnjaolla on ollut suurempi merkitys kuin nykyään, ja lisäksi uskonnolliset tiukkapipot ovat olleet ajamassa naisia nyrkin ja hellan väliin.
Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään asiaa Jorma Ollilalle. Sinullakaan ei pitäisi olla, mutta voithan toki rimpauttaa ja kysyä jos Jompelta riittäisi aikaa visioida naiseuden vaikeuksia kanssasi!vai onko "tunnoton" pölinä?
- Jack orig.
Ei hän sanonut, että naiset ovat parempia esimiehiä (ei tietenkään). Hän luetteli muutamia alueita, joilla naiset ovat miehiä parempia esimiehinä. Siinä on aika vissi ero, mutta jotenkin tuokin asia on sinulta mennyt ohi.
Kyllä, olen samaa mieltä, naiset ovat monella alalla liian vähän hyödynnetty voimavara. Mutta ei se kenestäkään feministiä vielä tee, onneksi!- jorojukka-kukka
Hän sanoi juuri SANASTA SANAAN SEN, MINKÄ KIRJOITIN tuohon aloitukseen.
- BoBo
niin olla kunkerta jorma niin sanoo???
- Se tietää että
TULIJOITA EI OLE...heheee vastuu painaa...
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396