Rikkoiko tullimies lakia ?

Lakia lukenut

Itse asiassa tullimies rikkoi itse lakia koska julkaisi tietoja tai väitteitä jotka hänen olisi kuulunut pitää salassa.

Ja tämä on todellinen syy miksi asiasta nostettiin älämölö koska hän huomasi astuneensa paskaan.

Valmisteverotuslaki säätää asiasta seuraavaa:
16 luku
Salassapitovelvollisuus
66 §
Valmisteverotusta varten annetut tai esitetyt tiedot ja asiakirjat on pidettävä salassa. Niitä ei saa pöytäkirjassa tai päätöksessä selostaa laajemmalti kuin on välttämätöntä.

Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, saadaan tiedot ja asiakirjat kuitenkin antaa veroviranomaisille ja näiden kutsumille asiantuntijoille sekä verotuksen valvontaa, veron perintää, verotuksesta tehdyn valituksen tutkimista ja syytteeseen saattamista varten muillekin viranomaisille sekä näiden edustajille. Tullihallitus voi myös asettamillaan ehdoilla määrätä asiakirjat annettaviksi tilastollista tai muuta tieteellistä tutkimusta varten tällaista tutkimusta suorittavan henkilön tai viranomaisen käytettäväksi. Niin ikään voidaan tullihallituksen, [lääninoikeuden] ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset julkaista sanamuodon mukaisina tai lyhennettyinä, asianomaisten nimiä kuitenkaan mainitsematta.

Niin ikään tietoja ja asiakirjoja voidaan antaa alkoholilaissa (1143/94) tarkoitetulle tuotevalvontakeskukselle tämän valvontatehtävää varten.

Tietoja ei saa luovuttaa edelleen eikä käyttää ilman tullihallituksen lupaa muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon ne on luovutettu.

67 §
Jokainen on velvollinen pitämään salassa ja olemaan käyttämättä hyväkseen, mitä hän virassaan, julkisessa toimessaan, edellä 66 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa taikka muutoin on veroilmoituksesta tai verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu.

69 § (18.12.1998/1016)
Rangaistus 66 ja 67 §:ssä säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

Rangaistuksesta säädetään seuraavaa:

38 luku (21.4.1995/578)
Tieto- ja viestintärikoksista
1 § (21.4.1995/578)
Salassapitorikos
Joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti

1) paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon, taikka

2) käyttää tällaista salaisuutta omaksi tai toisen hyödyksi,

on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 40 luvun 5 §:n mukaan, salassapitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

2 § (21.4.1995/578)
Salassapitorikkomus
Jos salassapitorikos, huomioon ottaen teon merkitys yksityisyyden tai luottamuksellisuuden suojan kannalta taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava salassapitorikkomuksesta sakkoon.

Salassapitorikkomuksesta tuomitaan myös se, joka on syyllistynyt sellaiseen 1 §:ssä tarkoitettuun salassapitovelvollisuuden rikkomiseen, joka on erikseen säädetty salassapitorikkomuksena rangaistavaksi.

23

1829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisäksi RAV-3

      on rikkonut lakia julkaistessaan niitä juttuja tällä foorumilla.

      • AY425

        ...vai olisiko sittenkin perusperiaatteiltaan kyse samasta tilanteesta, että poliisi voisi tarvittaessa ostaa huumeita saadakseen kiinni isomman liigan?

        Verkostomarkkinointi, pyramidipelit, ovat saaneet aikaan niin massiivista tuhoa ihmisten mieliin ja talouksiin, että vastatoimenpiteet ovat väistämättömiä, jopa odotettuja.

        Epäonnistuneita edustajia solvataan ja haukutaan. Heidän tekemänsä turha työ leimataan häpeilemättä laiskotteluksi, koska hän vain muka odotti sohvallaan, että rahaa tulisi ovista ja ikkunoista. Solvaukset menevät naurettavuuksien rajojen tuolle puolelle.

        Mikäli henkilö x:n satunnainen salassapitovelvollisuuden rikkominen esim. tällä julkisen sanan forumilla voisi aikaansaada sen, että yksi tai useampi miettisi kahdesti ennen liittymistään verkostomarkkinointiin, olisi teko ollut täysin oikeutettu, sillä se tehtiin vilpittömässä auttamisenhalussa.

        Ns. "vastustajat" eivät odota eivätkä velvoita ketään maksamaan kuukausittain rahaa skeidasta. Sen lisäksi, toisin kuin vm-piireissä, lopettaneita tuetaan eikä hylätä ja haukuta "saamattomiksi" tai "ikuisiksi häviäjiksi" tai muuta klassista isoa apulantaa. :-D

        See the bigger picture, lads.

      • ....................
        AY425 kirjoitti:

        Siis ihanko oikeasti olet tosissasi. Jos olet, niin olen erittäin pahoillani. Sinulla on jotenkin johdotus sekaisin.

        "Verkostomarkkinointi, pyramidipelit, ovat saaneet aikaan niin massiivista tuhoa ihmisten mieliin ja talouksiin, että vastatoimenpiteet ovat väistämättömiä, jopa odotettuja. "

        ---- Kerro yksikin esimerkki tällaisesta ihmisestä jolle näin on käynyt. Siis suomessa. Ja kerro esimerrki sellaisesta joka on massiivisesti tuhonnut elämänsä ja taloutensa verkostomarkkinoinnissa. Tyuperästi yhdistät pyramidipelin ja verkostomarkkinoinnin samaksi asiaksi.

        "Epäonnistuneita edustajia solvataan ja haukutaan. Heidän tekemänsä turha työ leimataan häpeilemättä laiskotteluksi, koska hän vain muka odotti sohvallaan, että rahaa tulisi ovista ja ikkunoista. Solvaukset menevät naurettavuuksien rajojen tuolle puolelle."

        ----Nuo ovatkin sitten tuota tyypillistä vastustajien vakiomieliväittämiä, jotka on poimittu muutamasta harvasta tapauksesta ja nostettu yleiseksi käsitteeksi teidän piirissä. Hiukan lisäksi asiaa vääristellen.
        Mutta jos tosiaan olet sitä mieltä, että tekemättä mitään pitäsi tienata, niin silloin sinä olet pyramidipelin kannattaja.

      • elämästä..
        .................... kirjoitti:

        Pyysit esimerkkiä, että onko tuhonnut elmän, niin tässä voisi olla vaikka yksi..

        "Perhe- ja terveysosaston osastopäälliköille on syksyn 2005 aikaan tullut yhteydenottoja sekä työntekijöiltä, asiakkailta että muilta yhteistyökumppaneilta koskien vanhustyönjohtajan toimintaa. Perhe- ja terveysosaston osastopäälliköt kävivät vanhustyönjohtajan kanssa esimiesalaiskeskustelun 3.11.05, palaverin 7.11.05 sekä kuulemistilaisuudet 14.11.05, 18.11.05 sekä 23.11.05, joissa käytiin läpi epäselviä asioita.

        Vakavimpana ###### toiminta Amway- verkostomarkkinoinnissa virka-asemaansa hyväksikäyttäen, saadakseen itselleen taloudellista hyötyä. Selvitysten mukaan ###### on toiminut osittain työaikana, pyytäen mukaan yhtätoista työntekijää, kahta opiskelijaa sekä ostopalveluyrittäjää. Toiminnan laajuus jäi epäselväksi, koska ###### ei pyynnöistä huolimatta toimittanut tietoa sivutuloistaan tai omasta jälleenmyyjäorganisaatiostaan.

        Kaikki nämä asiat yhdessä aiheuttavat luottamuspulan vanhustyönjohtaja ###### toimintaan esimiehenä tai maksusitoumuksia ja viranhaltijapäätöksiä tekevänä virkamiehenä"

        Ihmisen nimi korvattu ###### merkillä.

      • ...............
        elämästä.. kirjoitti:

        Kuten arvelinkin. Et tiedä yhtään ihmistä, kenen elämän ja talouden verkostomarkkinointi on tuhonnut. Silti puhut tyyliin, että vaikka kuinka monen.

        Typerää provosointia. Toi8vottavasti kukaan ei usko kaltaisiasi

      • vastannut

        edes omaa väitettäsi tämä esimerkki. Hahhaaaaaaah!

      • AY425
        ............... kirjoitti:

        Kuten arvelinkin. Et tiedä yhtään ihmistä, kenen elämän ja talouden verkostomarkkinointi on tuhonnut. Silti puhut tyyliin, että vaikka kuinka monen.

        Typerää provosointia. Toi8vottavasti kukaan ei usko kaltaisiasi

        Tässä sulle yksi ko. ihminen.

        Herää jo.

        Yritäkin alkaa suoltaa perinteistä "sohvaperuna" -läppää. ;-)

    • AdaFlink

      ... teksti ollut rinnastettavissa esim. lehdistölle annetavaan tiedoteeseen. Siinä ei mainittu mitään tarkkoja lukuja. Hänhän nimenomaan muistaakseni painotti, ettei niitä voi kertoa.

      Se vaan noissa kusetushommissa on sellainen tapa, että syyllinen kusetuksen perseelle menolle on löydettävä vaikka "sinisen kiven alta". Ite ei hörhöt voi koskaan myöntää töpänneensä, aina se syy on muualla, kuin itessä.

      Ja mitaan ette voi...

    • p.kuikka

      Jos oikeasti olisit lukenut lakia, olisit kuullut, että Suomessa on voimassa hallinnon julkisuusperiaate. Löydät sen kirjattuna vaikka haulla:

      Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

      Idena noin karkeasti on, että julkista on se, mitä ei ole erikseen salaiseksi säädetty. Lainaamasi valmisteverolain 16 luvun 66§ säätelee valmisteverotusta varten annettuja tietoja ja asiakirjoja. Ei mitään muuta.

      Onko sinulla tietoa, että tällaisia annettuja asiakirjoja tai tietoja olisi lainvastaisesti levitelty? Muussa tapauksessa olet väittänyt, että henkilö on syyllistynyt rikokseen, vaikkei olekaan. Lakia lukeneena tiedät, mikä seuraus siitä on.

      • Lakia lukenut

        Jokainen on velvollinen pitämään salassa ja olemaan käyttämättä hyväkseen, mitä hän virassaan, julkisessa toimessaan, edellä 66 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa taikka muutoin on veroilmoituksesta tai verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu.

        ELi siinäpä se ...

      • p.kuikka
        Lakia lukenut kirjoitti:

        Tarkoitatko nyt tosiaan sanoa, että kerrotut asiat oli kielletyllä tavalla poimittu yrittäjän verotusta varten antamista asiakirjoista? Minulla oli se käsitys, että tässä kerrottiin takavarikoiduista lähetyksistä.

      • Lakia lukenut
        p.kuikka kirjoitti:

        Kaikki mikä liittyy valmisteverotukseen on valmisteverotuslain mukaan salassa pidettävää tietoa - siis kaikki tieto.

        Siis riippumatta siitä miten tulli on teitoonsa asioita saanut - tai miten yksittäinen virkamies on tietoonsa saanut valmisteverotukseen tiedot saanut - laki on tässä suhteessa täysin yksiselitteinen.

        Jopa siinä tilanteessa että jokin oikeusaste tekee valmisteverotukseen liittyviä päätöksiä ei tullilla (eikä sen virkamiehillä) ole lain mukaan oikeutta kerta juttuun liittyvien osapuolten nimiä.

        On tietysti täysin päivänselvää ettei tullimiehellä ole todellakaan oikeutta julkaista kesken prosessin juttuun liittyvien osapuolten nimiä - jos hänellä ei ole sitä oikeutta edes oikeuden päätöksen jälkeenkään.

        66 §
        ... Niin ikään voidaan tullihallituksen, [lääninoikeuden] ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset julkaista sanamuodon mukaisina tai lyhennettyinä, asianomaisten nimiä kuitenkaan mainitsematta.

        67 §
        Jokainen on velvollinen pitämään salassa ja olemaan käyttämättä hyväkseen, mitä hän virassaan, julkisessa toimessaan, edellä 66 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa taikka muutoin on veroilmoituksesta tai verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu.

      • p.kuikka
        Lakia lukenut kirjoitti:

        Kaikki mikä liittyy valmisteverotukseen on valmisteverotuslain mukaan salassa pidettävää tietoa - siis kaikki tieto.

        Siis riippumatta siitä miten tulli on teitoonsa asioita saanut - tai miten yksittäinen virkamies on tietoonsa saanut valmisteverotukseen tiedot saanut - laki on tässä suhteessa täysin yksiselitteinen.

        Jopa siinä tilanteessa että jokin oikeusaste tekee valmisteverotukseen liittyviä päätöksiä ei tullilla (eikä sen virkamiehillä) ole lain mukaan oikeutta kerta juttuun liittyvien osapuolten nimiä.

        On tietysti täysin päivänselvää ettei tullimiehellä ole todellakaan oikeutta julkaista kesken prosessin juttuun liittyvien osapuolten nimiä - jos hänellä ei ole sitä oikeutta edes oikeuden päätöksen jälkeenkään.

        66 §
        ... Niin ikään voidaan tullihallituksen, [lääninoikeuden] ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset julkaista sanamuodon mukaisina tai lyhennettyinä, asianomaisten nimiä kuitenkaan mainitsematta.

        67 §
        Jokainen on velvollinen pitämään salassa ja olemaan käyttämättä hyväkseen, mitä hän virassaan, julkisessa toimessaan, edellä 66 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa taikka muutoin on veroilmoituksesta tai verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu.

        "Kaikki mikä liittyy valmisteverotukseen on valmisteverotuslain mukaan salassa pidettävää tietoa - siis kaikki tieto. "

        Eipäs olekaan.

        Hallinto on yleensä julkista. Vain ne asiat ja asiakirjat, jotka on lailla erikseen säädetty salaisiksi, ovat salaisia ja vain siinä laajuudessa kuin laki niin sanoo. Jos valmisteverostuslailla olisi tarkoitettu suojattavaksi kaikki tieto, tekstissä sanottaisiin niin. Nyt ei sanota.

        Lainaamassasi oleellinen kohta on tämä:

        "veroilmoituksesta tai verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista"

        Olen kuvitellut, että nyt tarkoitetuissa tapauksissa yrittäjä ei ole toimittanut tietoa asiakkaidensa tilauksista valmisteveron määrittämiseksi. Myös monet asiakkaat ovat olleet siinä uskossa. Korjaa, jos tiedät paremmin.

        Kyllä laki on kiellossaan täysin kattava - edes yrityksen/yksityisen nimeä ei voi julkaista missään tilanteessa:

        67 §
        Jokainen on velvollinen pitämään salassa ja olemaan käyttämättä hyväkseen, mitä hän virassaan, julkisessa toimessaan, edellä 66 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa taikka muutoin on veroilmoituksesta tai verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu.

        Hallinto on sinänsä julkista ja hyvän hallintotavan määrysten alaista mutta tässä ei nyt puhuta siitä vaan virkamiehen totaali kiellosta olla paljastamatta mitään valmisteverotukseen liittyvää tietoa - sahan hän sen millä tavalla tahansa.

        Tuo pykälän loppuosa on varsin kattavaa tekstiä:
        "saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu".

        Saa nähdä mihin liemeen tulli ja sen virkamiehet vielä joutuvat tästä "sooloilusta"

        "Tuo pykälän loppuosa on varsin kattavaa tekstiä:
        "saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu". "

        No niin tässähän se tulikin. Virkkeessä loppuosaa edeltää alkuosa, jossa täsmennettiin, mistä saanut tietää. Nehän olivat:

        1.veroilmoituksesta tai
        2.verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista

        Kummasta sinun mielestäsi oli kyse? Se että jätit sen tällä kertaa siteeraamatta, paljastikin että oikeasti hoksasit jutun jo.

      • MOVE on
        Lakia lukenut kirjoitti:

        Kyllä laki on kiellossaan täysin kattava - edes yrityksen/yksityisen nimeä ei voi julkaista missään tilanteessa:

        67 §
        Jokainen on velvollinen pitämään salassa ja olemaan käyttämättä hyväkseen, mitä hän virassaan, julkisessa toimessaan, edellä 66 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa taikka muutoin on veroilmoituksesta tai verotusta varten annetuista muista tiedoista tai asiakirjoista saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu.

        Hallinto on sinänsä julkista ja hyvän hallintotavan määrysten alaista mutta tässä ei nyt puhuta siitä vaan virkamiehen totaali kiellosta olla paljastamatta mitään valmisteverotukseen liittyvää tietoa - sahan hän sen millä tavalla tahansa.

        Tuo pykälän loppuosa on varsin kattavaa tekstiä:
        "saanut tietää toisen liiketoimista tai siitä, mitä niistä piiritullikamarissa tai tullihallituksessa on lausuttu".

        Saa nähdä mihin liemeen tulli ja sen virkamiehet vielä joutuvat tästä "sooloilusta"

        TÄYTTÄ KUSETUSTA ALUSTA KATKERAAN LOPPUUN ASTI !!!

        Entinen verkostoija

    • Hmmmm....

      Tämä tullimieshän painotti juuri ettei mitään tarkkoja lukuja kerro, päivitti vain mitä jo lehdessä oli kerrottu.

      • Lakia lukenut

        Ja minkä luulet olleen lähde näille tiedoille ?

        Etteikö vain samat tullin virkamiehet joita salassapitosäännökset koskevat - aika mielenkiintoista ...

        Mutta eiköhän tuostakin asiasta perästä kuulu aikanaan.

      • kuuluu__
        Lakia lukenut kirjoitti:

        Ja minkä luulet olleen lähde näille tiedoille ?

        Etteikö vain samat tullin virkamiehet joita salassapitosäännökset koskevat - aika mielenkiintoista ...

        Mutta eiköhän tuostakin asiasta perästä kuulu aikanaan.

        perästä. Naurettavaa epäilyä naurettavin argumentein. Eiköhän virkamiehillä ole tiedossa hyvin tarkkaan asiat, joista voivat puhua ja tiedottaa. He tekevät vain työtään, eikä heidän tarkoituksenaan ole mustamaalata jotain viinikauppaa tai movea.

        Kaikkiallahan tästäkin asiasta on ollut juttua. Talousuutisissa, tavallisissa iltauutisissa joka kanavalla ja monissa sanomalehdissä. Lukuja ja arvioita on heitelty vaikka mistä suunnasta. Miksi kuvittelet, että ammatikseen tällaisia asioita tekevät ihmiset eivät tietäisi toimenkuvansa rajoituksia?

        Eiköhän sinunkin kannattaisi vaikka soitella virastoihin, jos et muuten usko. Ai niin, ylälinja kertoi jo, miten asiat oikeasti ovat.

      • Lakia lukenut
        kuuluu__ kirjoitti:

        Vastaa vain kysymykseen ...

      • on nyt__
        Lakia lukenut kirjoitti:

        Vastaa vain kysymykseen ...

        varmsitumassa, että "lakia lukenut" on näitä moven johtohenkilöitä.hah...

        Mitähän kysymystä tarkoitat? Koko alusta asti esittämäsi asia on täysin naurettava. Luulisi nyt muiden movelaistenkin ymmärtävän kuinka helposti asian oikean laidan voi tarkistaa.

        Jos oikeasti olisit lukenu lakia Lakiluken sijaan, osaisit ottaa asioista selvää esimerkiksi suoraan oikeusvaltiomme virkamiehiltä. Pari puhelua ja saat vastaukset kysymyksiisi. Soita vaikka sinne tulliin, niin varmasti kertovat sinulle perusteluja toimilleen. Miksi jankkaat täällä, vaikka sinulle on moneen kertaan edellä kerrottu, että olet väärässä.

        Muutenkaan en ymmärrä, miksi yrität tehdä tällaisesta asiasta jotain suurta numeroa. Vaikka asia olisi miten, se ei vaikuta tippaakaan moven tuleviin tuomioihin. Taas tuntuu siltä, että siellä teidän toimistollanne yritetään taas siirtää keskustelu epämieluisasta lisenssirahastuksesta muihin asioihin.

        En ymmärrä, miten joku voi bisneksenne ottaa enää todesta:)

      • eiköhään joo
        kuuluu__ kirjoitti:

        perästä. Naurettavaa epäilyä naurettavin argumentein. Eiköhän virkamiehillä ole tiedossa hyvin tarkkaan asiat, joista voivat puhua ja tiedottaa. He tekevät vain työtään, eikä heidän tarkoituksenaan ole mustamaalata jotain viinikauppaa tai movea.

        Kaikkiallahan tästäkin asiasta on ollut juttua. Talousuutisissa, tavallisissa iltauutisissa joka kanavalla ja monissa sanomalehdissä. Lukuja ja arvioita on heitelty vaikka mistä suunnasta. Miksi kuvittelet, että ammatikseen tällaisia asioita tekevät ihmiset eivät tietäisi toimenkuvansa rajoituksia?

        Eiköhän sinunkin kannattaisi vaikka soitella virastoihin, jos et muuten usko. Ai niin, ylälinja kertoi jo, miten asiat oikeasti ovat.

        "Eiköhän virkamiehillä ole tiedossa hyvin tarkkaan asiat, joista voivat puhua ja tiedottaa."

        Juu on ihan varmaan. Tottahan toki. Näinhän se on. Niinhän se on nähty ihan ylimpiä portaita myöden. Mutta aivan sama. Iniskää vaan.

      • okein__
        eiköhään joo kirjoitti:

        "Eiköhän virkamiehillä ole tiedossa hyvin tarkkaan asiat, joista voivat puhua ja tiedottaa."

        Juu on ihan varmaan. Tottahan toki. Näinhän se on. Niinhän se on nähty ihan ylimpiä portaita myöden. Mutta aivan sama. Iniskää vaan.

        ymmärtänyt, mitä tarkoitat. Kerrothan esimerkkejä...

        Jos virkamies tekee virheen tai on epäpätevä, saa hän varmasti palautetta toiminnastaan. Näin tapahtuu ylimpiäkin portaita myöten niin kauan kun demokratia ja vapaa tiedonvälitys toimii niin kuin sen pitää.

        Jos koet, että jotain on tehty väärin, tai että jokin vaatii kehitettävää, kannattaa ottaa yhteyttä päättäjiin tai vaikka mediaan. Turha keskustelupalstoilla on meuhkata asioista, jos niille meinaa jotain tehdä.

        Verkostomarkkinoijien huutelu internetissä on aina kulminoitunut juuri eri tahojen syyllistämiseen tai "vastustajien" uskaamiseen vastatoimilla. Ikinä te ressukat ette mitään saa aikaiseksi.

        Jos sinulla olisi munaa ja haluaisit selvittää asian, et kinaisi täällä. Ottaisit asioista selvää ja ryhtyisit toimenpiteisiin. Jos olisit oikeassa ja asiahan on sinulle tärkeä, niin miksi et hoitaisi sitä loppuun asti.

        Tyydyt nimen omaan inisemään täällä, kun argumenttisi kerta toisensa jälkeen kumotaan kuten P(asi) Kuikka tuossa yllä teki. Olisit kerrankin mies ja lopettaisit ruikuttamisen....

        ps. Terkkuja Turkuun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe