Kirjoitin eilen tänne pari natoaiheista kirjoitusta.
Pointiksi yritin saada sen, kuinka omituiselta vaikuttaa puhe natokeskustelusta ja sen tarpeellisuudesta, kun sillä keskustelulla samalla pyritään tyrmäämään ja leimaamaan ajattelevat ihmiset tietämättömiksi ja typeriksi.
Tiedon jakamisen tarkoituskaan natoasiassa ei tule olla, että päämäärä on käännyttää ajattelevia ihmisiä.
Tarkoitus on jakaa tietoa ja antaa ihmisten sen jälkeen muodostaa omat mielipiteensä, ilman painostusta, ilman leimaamista.
Kuinka etupäässä natointoilijat ovat omineet sen kannan, että he ovat oikeassa ja muut tyhmiä sekä väärässä?
Turvatakuistakin on annettu tasan tarkkaan kummastakin leiristä erilaisia näkemyksiä, en menisi sanomaan kumpaakaan mielipidettä edustavia asiantuntijoita tyhmiksi.
Asiantuntijoiksi en katso tällä palstalla kirjoittavia henkilöitä, jotka sanovat, että natoon niin, että heilahtaa ja, jotka haukkuvat eri mieltä olevat idiooteiksi.
Mutta tässä on eiliset kirjoitukseni:
_____
Miksi siten kirjoitat täällä?
Kirjoittanut: Keskustelun idea???? 9.12.2006 klo 22.00
Toisekseenpa täällä kirjoittavien Naton puoltajien ajatus näyttää olevan, että Natosta täytyy jakaa kansalle oikeaa tietoa.
Toki.
Mutta täällä kirjoittavilla Naton puoltajilla näyttää olevan myös itsellään usein se käsitys, että heillä itsellään jo tarvittava tieto on ja lisäksi se on oikeaa tietoa.
Jos luet teidän puoltajien kirjoituksia kiihkoilematta, sinäkin huomaat, että puoltajien ajatuksena keskustelun synnyttämisessä onkin, että ne, jotka vastustavat, tulee saada muuttamaan mieltään!!
Koko keskustelu on väärillä urilla, jos sillä pyritään ohjailemaan kansalaisia mihinkään suuntaan.
Ja idiootiksi haukkumiset ei ainakaan edesauta asiaa mihinkään suuntaan, siinä jää äkkiä haukkuja keskustelemaan yksinään, kuten täällä usein tekeekin.
_____________________
Siinä oli ensimmäinen, siihen ei kukaan natovalistaja tarttunut millään tavoin.
****************
Tässä on sitten toinen.
Tämä kirvoitti jo jonkun erityisen "vakuuttavan" natomiehen jakamaan suurta "tietouttaan", ei tosin hänkään natosta, mutta muuten vaan.
Ja hyvin tutuksi käyneellä tavalla.
Muodostakoonpa nyt lukijat hänen purkauksestaan mielipiteensä, kuinka vakavasti otettavaa hänen jakamansa "tietous" mistään asiasta on?
____________
Esimerkki
Kirjoittanut: Keskustelun idea??? 9.12.2006 klo 22.09
"
Lipponen on
Kirjoittanut: aivan oikeassa 9.12.2006 klo 21.19
Suomessa pitää antaa asiatietoa natosta, mitä sevtarkoittaa, mitä ovat turvatakuut, mitä se maksaa.
Sitten vain tasajalkaa Ruotsin kanssa Natoon niin , että heilahtaa...
"
Ei kai vain ole omasi?
Tuossa se näkyy hyvin, mitä edellisessä tarkoitan.
Kirjoittaja olettaa selvästi, että hänellä on oikea näkökanta jäsenyyteen ja niillä, jotka ovat eri mieltä, on vaillinaiset/väärät tiedot.
Siis, hänen mielestään ensin vähän valistetaan ja sitten Natoon ilman muuta, että heilahtaa.
Missä niin sanotaan, että keskustelun ja asiatiedon jakamisen jälkeen mennään Natoon?
Voi käydä myös päinvastoin.
Muistakaa nyt, että keskustelun tarkoitus ei ole se, että saadaan kansa myönteiseksi jäsenyyteen, vaan, että se tekee OMAN päätöksensä kaiken saatavilla olevan asiatiedon perusteella.
Olkoon se päätös sitten aikanaan, jos äänestetään, minkäsuuntainen tahansa.
____________________________
Ja tuo innoitti erään järjen jättiläisen "valistamaan" kansaa, joka pimeydessä vaeltaa.
Kas näin:
________________
Valehtelulla HALONEN VOITTI!!
Kirjoittanut: JA SEN SAA. 9.12.2006 klo 22.59
Suomen kansa maksaa vielä kalliisti!!
Sossut huijaa ja valehtelee.
_____________
Että sellaisia nato"keskustelijoita" :)))
Natotetaan
29
673
Vastaukset
- Helinä-keiju3
Miksi Lipponen pelotteli natokortilla presidentinvaaleissa Halosen hyväksi, jos hän ei kerran kannata Halosen politiikkaa. Jos kerran poliittiset näkemyserot ovat näin täysin erilaiset, Halonen vs. Lipponen, niin miksi Lipponen kannatti Halosta presidentiksi ja toimi arvovallallaan Niinistöä vastaan vaaleissa.
- Katsos..
Katsos Halonen oli samassa puolueessa kuin Lipponen, SDP, hiukan eri linjoilla, niin kuin suuressa puolueessa kuuluu... Ja on muutakin kuin Sinun Natokiimasi/Halosvihasi.. Toki asioista saa olla erilaisia tulkintoja...
- ...
Sitä voit kysyä vaikka Lipposelta.
- Korjaus.
Katsos.. kirjoitti:
Katsos Halonen oli samassa puolueessa kuin Lipponen, SDP, hiukan eri linjoilla, niin kuin suuressa puolueessa kuuluu... Ja on muutakin kuin Sinun Natokiimasi/Halosvihasi.. Toki asioista saa olla erilaisia tulkintoja...
Korjaus..

Ei vaan lipponen petti kansaa saadakseen sossarin pressaksi.
- mitä..
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Ei vaan lipponen petti kansaa saadakseen sossarin pressaksi.
Lipponen sanoi?
- Kuin eläintä...
mitä.. kirjoitti:
Lipponen sanoi?
________-
- Helinä-keiju3
Kuin eläintä... kirjoitti:
________-
Jos saa toivoa, niin toivon televisiota näyttämään kuinka lipponen presidentinvaalien loppusuoralla käveli hautajaismaisissa vaatteissa ja valkeassa kaulaliinassa ja sanoi "tämä on vakava asia" ja sitten hän pelotteli mummoja siihen tyyliin että Niinistö vie meidät natoon. Lipposelle se oli natopeikko, jota piti karttaa. Niinistö tosin koko ajan toi julki, että natosta pitää järjestää kansanäänestys, toisin kuin demarit, joiden mielestä natoon mennään demareiden päätöksellä.
- '''

Ei se ollut Lipposelle natopeikko, jota tuli karttaa.
Hänhän on natomyönteinen.
Lipponen kertoi, että Niinistö ajaa aktiivisesti Suomea Natoon, jos tulee valituksi.
Ei kai siitä ole sinullakaan epäselvyyttä, etteikö niin olisi tapahtunut?
Miksei Lipponen olisi saanut sanoa sitä?
Jos äänestäjät siitä tekivät johtopäätöksiään ja huomasivat Halosen olevan lähempänä sydäntään kuin itse "sydänten presidentti", niin missä meni vikaan?
Olisiko äänestäjien tullut toimia vastoin omaa tahtoaan ja äänestää niin kuin sinunlaisesi hopottajat halusivat? - tai edes hieman malttia
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Jos saa toivoa, niin toivon televisiota näyttämään kuinka lipponen presidentinvaalien loppusuoralla käveli hautajaismaisissa vaatteissa ja valkeassa kaulaliinassa ja sanoi "tämä on vakava asia" ja sitten hän pelotteli mummoja siihen tyyliin että Niinistö vie meidät natoon. Lipposelle se oli natopeikko, jota piti karttaa. Niinistö tosin koko ajan toi julki, että natosta pitää järjestää kansanäänestys, toisin kuin demarit, joiden mielestä natoon mennään demareiden päätöksellä.
Natoon mennään kansanäänestyksen kautta, joko sitovan tai neuvoa-antavan.
Olenkohan oikeassa?
Uskon demareiden tietävän käytännön tässä asiassa, joten sinulla taas menee ylikierrosten puolelle, kun kertoilet laveasti, kuinka "natoon mennään demareiden päätöksellä".
Sinun kykysi järkevään ajatuksenvaihtoon estää Niinistön tappiosta pahentunut mielenterveyden ongelmasi. - Helinä-keiju3
tai edes hieman malttia kirjoitti:
Natoon mennään kansanäänestyksen kautta, joko sitovan tai neuvoa-antavan.
Olenkohan oikeassa?
Uskon demareiden tietävän käytännön tässä asiassa, joten sinulla taas menee ylikierrosten puolelle, kun kertoilet laveasti, kuinka "natoon mennään demareiden päätöksellä".
Sinun kykysi järkevään ajatuksenvaihtoon estää Niinistön tappiosta pahentunut mielenterveyden ongelmasi.Demarit sanoivat EI kansanäänestykselle. He haluavat yksin päättää natosta. Heidän käsityksensä mukaan me muut emme ymmärrä asioita. Kysykää vaikka Haloselta ja Lipposelta. Tässä heidän kantansa yhtyvät vaikka muuten ovat eri kannalla natoon menemisestä.
- ?????
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Demarit sanoivat EI kansanäänestykselle. He haluavat yksin päättää natosta. Heidän käsityksensä mukaan me muut emme ymmärrä asioita. Kysykää vaikka Haloselta ja Lipposelta. Tässä heidän kantansa yhtyvät vaikka muuten ovat eri kannalla natoon menemisestä.
Puhutko nyt Halosesta ja presidentinvaalien aikaisista haastatteluista, vai demareista?
Missä demarit sanovat EI kansanäänestykselle? - Helinä-keiju3
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Demarit sanoivat EI kansanäänestykselle. He haluavat yksin päättää natosta. Heidän käsityksensä mukaan me muut emme ymmärrä asioita. Kysykää vaikka Haloselta ja Lipposelta. Tässä heidän kantansa yhtyvät vaikka muuten ovat eri kannalla natoon menemisestä.
Lipponenhan haluaa ruotsalaisten kanssa mennä yhtä jalkaa natokysymyksessä, joten ruotsalaiset päättää tämän asian meidän puolesta.
- Helinä-keiju3
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Lipponenhan haluaa ruotsalaisten kanssa mennä yhtä jalkaa natokysymyksessä, joten ruotsalaiset päättää tämän asian meidän puolesta.
Kertokaa nyt kuitenkin Lipposelle, että Ruotsissa on oikeistohallitus nykyään, eli siellä ei demarit jyllää.
- Ei,,

Ei itsestäänselvyyksiä kannata toistaa.
Kokoomus tuli Natokansanestyksen kannalle kun huomasi Sauli N. jäävän yksin Natoinniossaa.
Yksikin linkki/uutinen jossa SDPvastustaa Natokansanäänestystä. - asiat asioina..
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Kertokaa nyt kuitenkin Lipposelle, että Ruotsissa on oikeistohallitus nykyään, eli siellä ei demarit jyllää.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi ja Ruotsi toivovat menestystä Nato-aloitteelleen/1135222564273
Odenberg muistutti puolestaan, ettei Nato-jäsenyys ole Ruotsissa tällä hetkellä ajankohtainen kysymys eikä edes keskustelunaihe. Asiaa ei otettu esille myöskään hallitusneuvotteluissa. - Helinä-keiju3
Ei,, kirjoitti:
Ei itsestäänselvyyksiä kannata toistaa.
Kokoomus tuli Natokansanestyksen kannalle kun huomasi Sauli N. jäävän yksin Natoinniossaa.
Yksikin linkki/uutinen jossa SDPvastustaa Natokansanäänestystä.se demareiden järjestämä natokansanäänestys. Missä?
- OikeistoeduSkunta kansanään...
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Kertokaa nyt kuitenkin Lipposelle, että Ruotsissa on oikeistohallitus nykyään, eli siellä ei demarit jyllää.
Mutta Nato-kiima pettymysreaktioineen on sekoittanut Höppnä-Keijumme pään.... Kun oikeistokaan ei enää kelpaa.. Ikävää, ettei meillä ole natsipuoluetta, siksi Helinän olo o n niin orpo,
- luojan kiitos
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Lipponenhan haluaa ruotsalaisten kanssa mennä yhtä jalkaa natokysymyksessä, joten ruotsalaiset päättää tämän asian meidän puolesta.
Lipponen ei päätä, kenen kanssa mennään, vai mennäänkö ollenkaan.
Tuota yhteistä säveltä Ruotsin kanssa on haettu syksyn aikana käydyissä tapaamisissa ja pyritty siihen, että sekä Suomi että Ruotsi informoivat aikeistaan asian tiimoilta toisiaan.
Lipponen ei noihin neuvotteluihin liity mitenkään. - Sitten..
Helinä-keiju3 kirjoitti:
se demareiden järjestämä natokansanäänestys. Missä?
Sitten äänestetään jos Nato-liittyminen tulee ajankohtaiseksi..
- Helinä-keiju3
asiat asioina.. kirjoitti:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi ja Ruotsi toivovat menestystä Nato-aloitteelleen/1135222564273
Odenberg muistutti puolestaan, ettei Nato-jäsenyys ole Ruotsissa tällä hetkellä ajankohtainen kysymys eikä edes keskustelunaihe. Asiaa ei otettu esille myöskään hallitusneuvotteluissa.Eikö hesari ole kirjoittanut mitään uutta natosta sitten lokakuun?
- ---------------------------...
Helinä-keiju3 kirjoitti:
se demareiden järjestämä natokansanäänestys. Missä?
Ei sitä demarit järjestä.
Ellei käy joskus niin, ettei eduskunnassa ja hallituksessa muita ole kuin demareita..heh.. - Helinä-keiju3
Sitten.. kirjoitti:
Sitten äänestetään jos Nato-liittyminen tulee ajankohtaiseksi..
Olet juuri niitä Lipposen natoallergikkoja. Jos Lipposella nyt on kiima-aika, niin katto ei ole enään korkealla ja seinät lavealla, vaan ne ovat räjähtäneet taivaan tuuliin. On hämmästyttävää kuinka sosialistit voivat aina pettää kansan ja itsensä. Suomalaiset taitaa olla ainoa kansakunta maan päällä, jota voidaan jatkuvasti höynäyttää. Ikinä ei opita.
- Todennäköisesti jopa
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Eikö hesari ole kirjoittanut mitään uutta natosta sitten lokakuun?
Mutta, ei kai se Ruotsinkaan oikeistohallituksen uskottavuutta lisäisi, jos sen natokannan muuttumisesta pitäisi kaksi kertaa viikossa uutisoida?
- Arja sekoilee?
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Olet juuri niitä Lipposen natoallergikkoja. Jos Lipposella nyt on kiima-aika, niin katto ei ole enään korkealla ja seinät lavealla, vaan ne ovat räjähtäneet taivaan tuuliin. On hämmästyttävää kuinka sosialistit voivat aina pettää kansan ja itsensä. Suomalaiset taitaa olla ainoa kansakunta maan päällä, jota voidaan jatkuvasti höynäyttää. Ikinä ei opita.
Oletetaanpa, että kansanäänestys järjestettäisiin nyt, kun tunnut sitä niin kaipaavan välittömästi, hetikohta ja pian.
Oletettavaa on, että Suomen kansa äänestäisi jäsenyyttä vastaan.
Sittenkö alkaisi huuto, että vaalit oli vilpilliset?
Vai mikä sinun pointtisi tuossa jatkuvassa kitinässäsi on? - Helinä-keiju3
Arja sekoilee? kirjoitti:
Oletetaanpa, että kansanäänestys järjestettäisiin nyt, kun tunnut sitä niin kaipaavan välittömästi, hetikohta ja pian.
Oletettavaa on, että Suomen kansa äänestäisi jäsenyyttä vastaan.
Sittenkö alkaisi huuto, että vaalit oli vilpilliset?
Vai mikä sinun pointtisi tuossa jatkuvassa kitinässäsi on?Ei äänestäminen mitään ratkaise vaan se kuka äänet laskee. Tässäkin asiassa pätee sama sääntö kuin kaikissa gallupeissa: Jos äänestyksen tiedetään menevän pieleen sitä kutsutaan ei-sitovaksi tai neuvoa antavaksi ja sitten jälkeenpäin sitä ruvetaan nimittämään äänestykseksi ja kerrotaan typeryksille, että näin äänestettiin, kuten viimeksi kävi EU:hun liityttäessä. Johtajuus tarkoittaa sitä, että ei anneta tyhmien eli enemmistön määrätä. Ongelmana asiassa on se, että johtajan pitäisi johtaa edestä, jos kansa on näinkin typerää eikä takaa. Lipponen on nyt osoittautunut juuri sellaiseksi johtajaksi, joka istuu tuleen muitten housuilla. Näin sosialisti toimii aina, joten älkää sitten itkekö kun vihdoin huomaatte, että teitä on viety kuin pässiä narussa.
- Osuit asian ytimeen!!
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Ei äänestäminen mitään ratkaise vaan se kuka äänet laskee. Tässäkin asiassa pätee sama sääntö kuin kaikissa gallupeissa: Jos äänestyksen tiedetään menevän pieleen sitä kutsutaan ei-sitovaksi tai neuvoa antavaksi ja sitten jälkeenpäin sitä ruvetaan nimittämään äänestykseksi ja kerrotaan typeryksille, että näin äänestettiin, kuten viimeksi kävi EU:hun liityttäessä. Johtajuus tarkoittaa sitä, että ei anneta tyhmien eli enemmistön määrätä. Ongelmana asiassa on se, että johtajan pitäisi johtaa edestä, jos kansa on näinkin typerää eikä takaa. Lipponen on nyt osoittautunut juuri sellaiseksi johtajaksi, joka istuu tuleen muitten housuilla. Näin sosialisti toimii aina, joten älkää sitten itkekö kun vihdoin huomaatte, että teitä on viety kuin pässiä narussa.
Tuo kaikki on mielikuvitusmaailmassasi aivan totta!!
On harmi, ettei maailma pyöri sinun mielikuvitusmaailmasi mukaisella radalla.
Sinun harmi etupäässä, meille useimmille todellinen maailma riittää. - Muút ntulokset ovat vääriä..
Osuit asian ytimeen!! kirjoitti:
Tuo kaikki on mielikuvitusmaailmassasi aivan totta!!
On harmi, ettei maailma pyöri sinun mielikuvitusmaailmasi mukaisella radalla.
Sinun harmi etupäässä, meille useimmille todellinen maailma riittää.Ja väärinlaskettuja, sanoo Natokiimassaan seonnut Keijumme...
- HELPPO!
Keskutellaan Niinistöstä?
Niinistöhän "liki puolen kansan melkein presidenttinä" luonnollisesti kuuluu palstan aihepiiriin, etenkin nyt kun vanhus erehtyi Linnanjuhlien jälkimainingeissa vieläpä paljastamaan katkeruutensa.
Saulin vaisuus Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla ei nimittäin ole jäänyt huomaamatta toimittajiltakaan. Kappelin jatkoilla Sauli kehui Iltalehden toimittajalle Linnan tunnelmaa muttei malttanut olla lisäämättä: "...ja tunnelma varmaan parani minun lähdettyäni."
Niinistön tappioillan kevennys "mies se on hävinnytkin" ei tainnut tulla sydämestä saakka?
Ja koska "melkein Presidentimme" nyt astui takaisin julkisuuden valokeilaan, myös Turun Sanomat päätoimittaja Aimo Massisen suulla ihmettelee Niinistön soutamista ja huopaamista:
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0 ,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:1:2006-12-09;4:140:0:0:0;6 :1:0:0:0,104:139:424654,1:0:0:0:0:0:
" Kokoomuksen kuurupiilo Sauli Niinistöllä päättyi odotetusti. Pikkulasten leikkiä muistuttanut jahkailu loppui, kun sokea Reettakin jo näki, miksi mies oli koko syksyn lentänyt Luxemburgista tänne saakka pitämään puheita ja antamaan lehtihaastatteluja Suomen politiikasta."
" Mutta onko tällainen luotettava, uskottava päätöksentekijä? Eikö siinä pilkistä pikemminkin pelimies tai tuulenhaistelija?"
" Niinistön ja Kataisen temppuilu työväellä tai kuulevilla korvilla tuskin tuo eduskuntavaaleissa äänivyöryä. Porvarihallituksen ja Nato-jäsenyyden tyrkyttämistä suuri enemmistö suomalaisista suorastaan kavahtaa. Ruotsin surkeasti aloittanutta porvarihallitusta ei voi pitää esimerkkinä. Niinistön henkilökohtainen karismakaan ei eduskuntavaaleissa pääse samalla tavalla esille kuin presidentinvaaleissa."
" Tämä tulos merkitsisi sitä, että Eero Heinäluoma nousee pääministeriksi, Matti Vanhanen siirtyy ulkoministeriksi ja Sauli Niinistö eduskunnan 2. varapuhemieheksi. Kataisen korvat jatkavat heilumistaan oppositiojohtajana."
Siinä Massisen valitut iskut ikämiestä säälimättä.
Kataiset korvien heilumista en aiemmin ole huomannutkaan.
Ps. Niinistön ilmoitus Eduskuntavaaleihin lähtemisestä tuntui olevan Presidentti-palstan asia, miksei sitten tämä? Vai onko vaikea sietää, että Niinistön vedätyksen voi nähdä myös näin, tuulenhaisteluna ja selkäragattomuutena?
Pps. Se ei onneksi mutta sitä tosiasiaa ja faktaa, että PARAS valittiin. 2012 valitaan seuraava Presidentti ja silloin Niinistön junasta ei näy kuin perävalot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190