Vastuuta koirien omistajille

...........

Länsi-Uudellamaalla on niin mahdottomasti koiria ja sitä kautta tottakai koiran jätöksiä.
Te koiran omistajat! Olisitteko niin fiksuja ja ottaisitte muutkin huomioon että korjaisitte ne "ystävänne" kakat pois teiden varsilta, sekä ettei niitä eläimiä päästetä toisten tonteille, sillä ulostavathan ne sielläkin.
Ne tulevat keväällä sieltä esiin!
Eikä silloin enää kenelläkään ole kivaa, kun kakkaa on niin paljon ettei niitä pääse pakoon edes väistelemällä.
Kun sitten heivaatte ne kakkapussit metsään, ne roikkuvat törkeän näköisinä jossain oksassa iät ja ajat. Eikähän se kakka siinä pussissa sieltä metsästäkään tuhoudu.
Nakatkaa se kakkapussi vaikka kävellessänne jonkun roskikseen, se tuskin kaataa kenenkään maailmaa.
Tiesittekö, että koiranne uloste sisältää suolinkaisia tai niiden matoja eivätkä ne katoa sieltä vaikka kuinka madottaisitte pikku lullukkanne ja ne sitten kulkeutuvat kengissämme sisään?
Hoitamattomana suolinkainen aiheuttaa kuoleman.
Suolinkaisen madot kulkeutuvat verenkierrossa munuaisiin, keuhkoihin joista ysköksinä munat kulkeutuvat vatsalaukkuun kehittyen sielä madoiksi.
Madot kulkevat suolenseinämien läpi ympäri kehoa syöden isäntäänsä.
Parasiittien loppukulkueen vaiheessa toinen silmä sokeutuu ja jatkavat kulkuaan aivoihin syöden niitä. Kuten voitte kuvittella se on kivulias prosessi.
Eräs pikkutyttö sai tuollaisen madon hiekkalaatikolla, (kun jokin mukava pieni lemmikki oli sielä vieraillut) pääkaupunki seudulla ja mato pääsi kulkeutumaan aivoihin ennenkuin lääkärit saivat selville oireiden aiheuttajan ja siinä tapauksessa oli jo myöhäistä ja tyttö menehtyi.
Aivoista niitä ei enää pystytä poistamaan.

16

1464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli...

      tragediaa väännetty koiran paskasta...heheheh

    • kovasti

      ,että aivoihisi on päässyt suolinkainen.näyttää tehneen jo tuhojaankin,mutta pian se helpottaa.

    • samaa mieltä

      Kirjoitus on asiaa.Koirat on ihan mukavia ,mutta omistajien on kannattava vastuu "ystävistään" ja niiden tekemisistä.Elämme yhteisöissä ja niissä on tietyt "käytössäännöt".Jos niitä ei noudateta vapaaehtoisesti niin jossain vaiheessa niistä tulee pakko ja sehän ei ole kivaa kenenkään mielestä.Sitäpaitsi voi se suolinkainen tarttua koiran omistajaan tai hänen perheenjäseneensäkin.

      • vastuullinen

        Olen sitä mieltä että kaupunki pitäisi laittaa kadunvarsiin niitä laatikoita johon laitetaan kakat.Olen usein miettinyt mihin koiraverot menee kun ei vastinetta näy.Itse kerään aina kakat mutta tuntuu niin että se on yhtä tyhjän kanssa koska kaikki eivät sitä tee.Kaupungille , kakkalaatikot teiden varsille!


    • jälleen kerran

      En minä paskakasoja puolusta,mutta joku tolkku pitäisi olla propagandallakin.Kuoltukin on,hohhoijaa.
      Muutama lainattu tosiasia:


      Alkueläintaudit ja matotaudit
      Lääkärikirja Duodecim
      11.9.2006
      Pentti Huovinen, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri

      Suolinkaistauti (askariaasi)
      Suolinkainen on ehkä maailman yleisin ihmisen matotaudin aiheuttaja. Tartunnan saaneita on ainakin miljardi, suurin osa tropiikissa. Suomessa tauti on harvinainen. Mato elää ihmisen suolistossa, josta munat joutuvat luontoon. Naarasmato voi munia satojatuhansia munia vuorokaudessa. Tartunta saadaan salaatin tai muiden vihannesten mukana. Munat ovat erittäin kestäviä ja voivat säilyä elinkykyisinä vuosia. Munat kehittyvät ohutsuolessa 15–35 cm pitkiksi madoiksi. Tauti todetaan osoittamalla munia tai mato ulosteesta. Mato voidaan häätää lääkkeillä. Ehkäisyssä tärkeää on käsihygienia erityisesti vessassa käynnin jälkeen, tartunnan saaneiden tehokas hoito ja vihannesten pesu ennen niiden syöntiä.

      Koiran suolinkainen ihmisessä

      Koiran suolinkainen ei kehity ihmisessä täysikasvuiseksi, mutta sen toukat voivat käydä läpi kehitysvaiheensa tartunnan saaneessa. Oireet ovat selvät vain, jos tartunta on runsas. Tavallisimmat niistä ovat kuumeilu, sairauden tunne, yleiset säryt, mahakivut, vinkunat keuhkoissa ja yskä. Keuhkojen lisäksi tulehduksia saattaa esiintyä myös muissa sisäelimissä.

      Aivoihin kulkeutuneet vaellustoukat voivat aiheuttaa epileptisiä kouristuksia ja muita aivotoiminnan häiriöitä. Vaikein oire on sokeus, joka johtuu vaellustoukan aiheuttamasta tulehduksesta verkkokalvossa tai näköhermossa. Sokeus on harvoin molemminpuolinen. Tulehdusilmiöt saattavat johtaa myös näön heikkenemiseen verkkokalvon irtautumisen vuoksi.

      Taudin varmistamista vaikeuttaa se, että vasta-ainereaktiot eivät ole aina myönteisiä lievissä tartunnoissa. Näönmenetyksen syy on saattanut selvitä vasta kudosnäytteen perusteella. Lievät tartunnat paranevat yleensä jälkiä jättämättä, mutta silmissä tapahtuneet vauriot jäävät valitettavasti pysyviksi.

      Suolinkaistaudin ehkäiseminen

      Suomessa koiran suolinkaisen tartuntoja on ihmisillä harvoin ja varmoja sokeustapauksia ei ole tiedossa. Meillä tartunnan leviämistä rajoittaa pitkä talvikausi, jolloin maa on jäässä tai lumen alla. Isossa Britanniassa puistot sekä lasten leikkipaikkat ovat yleisesti koiran suolinkaisen munien ja varhaistoukkien saastuttamia. Erään tilaston mukaan siellä 7–14 % kouluikäisistä lapsista ja 2–3 % aikuisista on saanut tartunnan. Puolet tartunnan saaneista on ollut koiraperheistä, toisella puolella ei ole ollut koiraa kotona.

      Tartunnan vaara on suurin lapsilla, jotka ulkona panevat suuhunsa maata tai hiekkaa. Muita vaaratekijöitä ovat huonosti puhdistetut juurekset sekä ruokaileminen pesemättömin käsin. Kynnet on pidettävä lyhyinä, ettei niiden alle pääse kerääntymään suolinkaisen munia tai varhaistoukkien koteloja. Tartuntojen määrä on selvästi yleisempi niissä perheissä, joissa siisteydestä ei pidetä huolta.

      Koiran suolinkaistaudin ehkäisemiseksi on varmistuttava siitä, että koirat eivät pääse saastuttamaan leikkipuistoja ja lasten hiekkalaatikkoja. Koiranomistajien olisi aina otettava talteen lemmikkiensä ulosteet hävittämistä varten. Koirille olisi syytä varata erillisiä, mieluimmin aidattuja ulkoilualueita. Koirien omistajien ja kasvattajien on tärkeää katkaista tartuntaketju hoitamalla emokoira ja pennut matolääkkeillä niin usein, että suolinkaiset eivät ehdi kasvaa sukukypsiksi. Lisäksi tarvitaan valistusta niin väestön, kunnallisten viranomaisten kuin päättäjienkin keskuudessa.

      Julkaistu aikaisemmin: Etelä-Suomen Sanomat 31.10.1994, s. 10. Tarkistettu tammikuussa 2003.

      Kirjallisuutta:

      Kerr-Muir, M. G.: Toxocara canis and human health. Greater awareness needed of its ill effects. British Medical Journal, Volume 309: 5–6, 2 July 1994.

    • 3 koiraa.

      Elikkäs kumpaanko astut koiran kakkaan vai lasinsirpaleeseen??
      Olen kerännyt koiran kakkoja ja myös noita Lasinsirpaleita lenkki polultani niin ja enemmän noita lasinsirpaleita.!!
      Ja vuoden aikana olen käyttänyt koirani 2kertaa
      lekurissa kun ovat astuneet sirpaleesees.!
      Joten kyllä tuolla luonossa on paljon muutakin paskaa kuin koiran jätökset,niin ja koskas sitten aletaan kerätä esim vaklohäntä peurojen ja muiden eläinten jätteitä??(meidän pihan poikki kulkee kyseisiä peuroja ja menevät syömään naapurin kompostista.)

      • ---------------------------...

        Lasinsirpaleeseen astun mieluummin. Se ei kulkeudu ympäri kehoa eikä tarvitse pelätä pureeko lääkkeet sen häätämiseksi.
        Käytän kenkiä jaloissani, joten ei kyllä ole ongelmaa lasin sirpaleista.
        Suolinkainen on huonosti häädettävissä elimistöstä.
        Miten voi olla varma, että se on saatu kokonaan tuhottua? Hetken aikaa koe tulokset näyttävän negatiivista ja kohtahan se taas leviää.
        Peurat ei laumoina kulje teiden varsilla joten ne eivät ole täynnä niiden jätöksiä. Jos vaklohäntä peura nyt sattuu tekemään jätöksensä jonkun pihaan se on helposti havaittu ja voi korjata pois.
        Tässä maassa varmasti on enemmän koiria, kuin vaklohäntä peuroja? Vai mitä luulette? Jätösten perusteella ainakin olettaisin näin. saattaahan se tietysti olla että olen väärässä ja ne vaklohännät pinkoo puiden taakse kun kuulee ihmisen olevan lähistöllä.
        Luonnon eläimet on luonnon varaisia.
        Koira ei tule toimeen luonnossa ilman ihmisen apua ja jos ne kaikki päästettäisiin vapaiksi tulisi villikoira laji joita pyrittäisiin hävittämään niistä aiheutuneiden ongelmien vuoksi.
        Kyllä näin on että itse koira perheetkin ovat vaarassa ja olisi hyvä madottaa kaikki koiran omistajat samalla kun madottaa koiratkin.
        Olen useammalta lääkäriltä kuullut kuinka lapsen ulosteessa on ollut suolinkaisia, se ei ole mikään uutinen ja ne on olleet koiraperheissä nämä tapaukset.
        Eihän niistä kukaan huutele, kun saavat koiran omistajien vihat niskaansa.
        Tuntuu vain siltä, kuin koiran henki olisi arvokkaampi kuin ihmisen, saatikka oman lapsen. Mielestäni tuo on vastuutonta.
        Jos ja kun jollakin on koira pitäköön vain, mutta olkoon vastuullinen huolehtimaan sen jätöksistä ja pitäköön sen kaukana lapsista jotka eivät vielä tiedä niihin liittyviä riskejä eikä anna taputella niiden kuolaisia, rähmäisiä "kasvoja".
        Minun mielestäni koirat pitäisi kieltää kaupunki alueilla kokonaan ja haja-asutus alueilla saisivat tehdä jätöksensä vain omistajiensa pihoille.
        Nyt juoksutetaan elukat äkkiä teiden varsille pois omasta pihasta ja sinnehän ne paskat jätetään, tai pimeän turvin annetaan juosta toisten pihoilla.


      • ---------------------

        Miksi ihmeessä pitäisi valita kumpaakaan pahaa.
        Ei saisi olla kumpaakaan. Ei noin voi tehdä että antaa kaksi huonoa vaihtoehtoa.
        Okei tehdäänpä näin.
        Kumman valitset mieluummin: Haluatko että sinut raiskataan vai että sinut tapetaan.
        No, kumman valitset?
        Eihän nuo ole mitään vaihtoehtoja.
        Sivistynyt valtio?
        Vaikka omistaakin koran ei järjen käyttö ole kielletty.

        Ei voi vedota kiireeseen tai muihin touhuihin sekä tärkeimpiin asioihin.
        JOKAISEN tulee omalta osaltaan huolehtia luonnon siisteydestä.
        Katsotaan ettei koirat pasko toisten tonteille ja korjataan ne paskat kun se nuppunen ne vääntää, tai sitten jätetään hankkimatta se elukka jos ei olla vastuullisia hoitamaan niitä.
        Voihan sitä veroa vielä korottaakkin, maksuksi siitä että toiset joutuvat tarpomaan paskassa.
        Ne madot eivät ole harvinaisia vaikka niin tieteellisistä julkaisuista saa lukeakkin. Englannissa on niitä ihan saman verran kuin muuallakin keski-euroopassa.
        Voisi edelleenkin käyttää sitä korvien keskiväli materiaalia jos se on sinne kasvanut.
        Verratkaa näitä tieteellisiä julkaisuja ja ottakaa selvää enemmänkin ettette ole vain yhden helpoimmin saadun julkaisun varassa ja se mitä joku lääkäri teille kertoo ei aina ole totta sillä niin monta mielipidettä on kuin on lääkäreitäkin, eivätkä lääkärit ole kenekään yläpuolella. Tavallinen ihminen itsekkin voi saada asioista selvää, jos on kiinnostusta ja enemmänkin.
        Edes monet lääkärit eivät jaksa kokoajan perehtyä aina enenevissä määrin lisääntyvään tietoon.
        Kasviksista ja vihanneksista ei tule matoja sillä normaali ihminenhän pesee ne ja huolehtii muutenkin hygieeniastaan.
        Kengänpohjissa ne kulkeutuvat sisälle. Elukoiden annetaan nuolla lapsia...
        Voitaisiinko nyt vain sopi niin...
        että viette ne elukkanne sinne ladon taakse ja päästätte ne päiviltä, niin säästyn minä stressiltä eikä tarvitse enää nousta ihokarvojen nähdessäni elukkanne?


    • minä.:)

      Tästä aiheesta saisi kyllä tehtyä vaikka 100 ja 1 kirjaa.!!! :D

      • ja ei asiaa....,,,,,-------...

        Kun lukee noita artikkeleita koiran paskasta...se on legendana ennemmin sääntö kuin poikkeus.Totuushan on se,miksi siitä niin paljon kirjotetaan,niin juuri siksi kun se haisee pahalle ja se kulkeutuu kengissä sisään ja on iljettävää.Aivan..Siitä varsinaisesti ei ole haittaa.Tuo mato juttu ihmisessä on erittäin kärjistettyä.Niitä tapauksissa todetaan hyvin hyvin harvoin suomessa,enemmänkin ulkomailla ja paljon mm briteissä.Niin..Löytyy tästä paskasta positiivistakin..ihan niinkuin muidenkin eläinten paskasta..Hyväksi kasvustolle.
        Ennemmin astun ite koiran paskaan ja pesen kengän pohjan kotiin päästyäni kuin astuisin lasinsirpaleseen mistä voi olla erittäinkin vakavat seuraamukset.
        Toinen asia..Täällä lohjalla on paljon tärkeempiäkin asioita mihen puuttua kuin yks koiranpaska.Toki mua itteenikin ällöttää kun niitä on kadun varsilla,mutta en jaksa tuhlata energiaa sen asian vatvomiseen.


      • Liika on liikaa
        ja ei asiaa....,,,,,-------... kirjoitti:

        Kun lukee noita artikkeleita koiran paskasta...se on legendana ennemmin sääntö kuin poikkeus.Totuushan on se,miksi siitä niin paljon kirjotetaan,niin juuri siksi kun se haisee pahalle ja se kulkeutuu kengissä sisään ja on iljettävää.Aivan..Siitä varsinaisesti ei ole haittaa.Tuo mato juttu ihmisessä on erittäin kärjistettyä.Niitä tapauksissa todetaan hyvin hyvin harvoin suomessa,enemmänkin ulkomailla ja paljon mm briteissä.Niin..Löytyy tästä paskasta positiivistakin..ihan niinkuin muidenkin eläinten paskasta..Hyväksi kasvustolle.
        Ennemmin astun ite koiran paskaan ja pesen kengän pohjan kotiin päästyäni kuin astuisin lasinsirpaleseen mistä voi olla erittäinkin vakavat seuraamukset.
        Toinen asia..Täällä lohjalla on paljon tärkeempiäkin asioita mihen puuttua kuin yks koiranpaska.Toki mua itteenikin ällöttää kun niitä on kadun varsilla,mutta en jaksa tuhlata energiaa sen asian vatvomiseen.

        Koiran paska ja kasvullisuus.Toki paska sopivina annoksina on lannoinetta (pitäisi olla palanutta),mutta liika on liikaa siinäkin asiassa,kasvit kuolevat liian vahvaan "lannoitukseen".Sitten se ympäristön siisteys,voimme jokainen osaltamme vaikuttaa asiaan.Ei niitä koiran jätöksiä ympäriinsä,ei rikota pulloja eikä heitellä roskia .Siisti ympäristö on meidän kaikkien etu.Toki Lohjalla on isompiakin ongelmia,mutta ympäristönsä siisteyteen voi jokainen vaikuttaa ihan itse osaltaan.


    • kurjaa..

      Toiset vaan jaksaa valittaa jostain paskoista, hanki kuule elämä ja parempaa tekemistä niin ei tarvii valittaa. Maailmas on paljon vakavempiakin asioita.
      Sitäpaitsi ihan kakaroitten oma vika jos syövät paskaa tai hiekkaa! Vahmepien tehtävä on opettaa kersoillenne etteivät SYÖ MAASTA HIEKKAA TAI MUUTAKAAN PASKAA niinkuin itsellenikin opetettiin! Syytetään koirien omistajia kun vika voi myös olla kakaroitten vanhemmissa. Teidän tehtävä on vahtia kakaroitanne hiekkalaatikolla!!

      Okei? Ja kyllä huolehdin ettei koirani pasko muitten tontille. Kyllä metsään ja teiden varsille saa paskoa, mutta ei tien keskelle. Samapa se kun juopotkin kusee talojen nurkkiin.Niistäkin tulee kamalat hajut.

      Erittäin hyvää joulun odotusta.

      • vielä..

        Anteeksi kun hieman kiivastuin.En tiedä mikä muhun meni,halusin vain puolustaa koirien omistajia.
        Eli ei millään pahalla. Ja enkä tarkoittanut nyt lapsia kakaroiksi, lapsetkin on kivoja mut taidan kyllä enemmän välittää eläimistä.
        Ja tiedän ettei lapsiakaan voi taukoamatta vahtia ja jokatapauksessa esim hiekkaa voi joutua suuhun jne..

        Olen samaa mieltä että pitäis pistää kaupunkeihin niitä roskiksia mihin nakata kakkapussit.


      • hahhaha
        vielä.. kirjoitti:

        Anteeksi kun hieman kiivastuin.En tiedä mikä muhun meni,halusin vain puolustaa koirien omistajia.
        Eli ei millään pahalla. Ja enkä tarkoittanut nyt lapsia kakaroiksi, lapsetkin on kivoja mut taidan kyllä enemmän välittää eläimistä.
        Ja tiedän ettei lapsiakaan voi taukoamatta vahtia ja jokatapauksessa esim hiekkaa voi joutua suuhun jne..

        Olen samaa mieltä että pitäis pistää kaupunkeihin niitä roskiksia mihin nakata kakkapussit.

        hahaha olipas traaginen loppu tuolla keskustelun aloittajalla. Taisi olla vähän liioiteltu


      • Kade
        hahhaha kirjoitti:

        hahaha olipas traaginen loppu tuolla keskustelun aloittajalla. Taisi olla vähän liioiteltu

        - Koiranjätöksistä kirjoitetaan Lohjalla suhteettoman paljon.

        - Koiran omistajista osa käyttäytyy kotieläimiensä kanssa piittaamattomasti.

        - En pidä siitä, että postilaatikkoni edessä on koiranjätös vähintään kerran kuukaudessa, vaikka katua pitkin kulkee vain kolme koiransa ulkoiluttajaa.

        - Laitanko karhunraudat postilaatikolle, vai pitääkö käyttää rotanmyrkkysyöttiä?
        Tämä oli huono vitsi, sillä ikävä kyllä olen itse kokenut sen, mitä metsään laitettu rotanmyrkkysyötti aiheuttaa koiralle, eikä se ole mitenkään mukavaa.
        Kuitenkin tällaisiakin tapauksia on suomessa vuosittain, joten joillakin todella pettää arvostelukyky toimiensa suhteen, kun jokin asia ärsyttää riittävän paljon.

        Siis: Älkää antako koirienne paskoa mihin tahansa, valitkaa ulkoilutusreittinne siten, että alussa on syrjäiset paikat tarpeiden hoitamiseen. Kerätkää ne koiranjätökset pois, älkää antako niiden ärsyttää muita.

        ...ja me/te muut, ei ärsyynnytä, toimitaan asiallisesti ja vältetään ylilyöntejä.

        Btw. Pitäkää kissanne kiinni.
        Minä, koirani ja siilini emme pidä kissoista kotipihallani.


      • 666666666666666
        Kade kirjoitti:

        - Koiranjätöksistä kirjoitetaan Lohjalla suhteettoman paljon.

        - Koiran omistajista osa käyttäytyy kotieläimiensä kanssa piittaamattomasti.

        - En pidä siitä, että postilaatikkoni edessä on koiranjätös vähintään kerran kuukaudessa, vaikka katua pitkin kulkee vain kolme koiransa ulkoiluttajaa.

        - Laitanko karhunraudat postilaatikolle, vai pitääkö käyttää rotanmyrkkysyöttiä?
        Tämä oli huono vitsi, sillä ikävä kyllä olen itse kokenut sen, mitä metsään laitettu rotanmyrkkysyötti aiheuttaa koiralle, eikä se ole mitenkään mukavaa.
        Kuitenkin tällaisiakin tapauksia on suomessa vuosittain, joten joillakin todella pettää arvostelukyky toimiensa suhteen, kun jokin asia ärsyttää riittävän paljon.

        Siis: Älkää antako koirienne paskoa mihin tahansa, valitkaa ulkoilutusreittinne siten, että alussa on syrjäiset paikat tarpeiden hoitamiseen. Kerätkää ne koiranjätökset pois, älkää antako niiden ärsyttää muita.

        ...ja me/te muut, ei ärsyynnytä, toimitaan asiallisesti ja vältetään ylilyöntejä.

        Btw. Pitäkää kissanne kiinni.
        Minä, koirani ja siilini emme pidä kissoista kotipihallani.

        Tämä on todella ikävää, että näitä myrkky herkku palleroisia juotuu tarkkailemaan.
        Kaikille koiran ulkoiluttajille Lohjan seudulla antaisinkin varoituksen ja katsokaa mitä eläimenne on pistämässä suuhunsa jo ennen kuin hän tekee sen.
        Toivottavasti minunkin kuulemani jutut on vain legendaa, mutta pitäkää varanne koirien omistajat.
        Itse en pidä näistä jutuista että jätetään kakat, mutta en ikinä voisi kuvitellakkaan kaverin myrkyttämistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2284
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1127
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      84
      1007
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      793
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe