En malta olla ottamatta kantaa vielä ihan äskettäin velloneeseen keskusteluun Iltasanomien päätoimittaja A-P Pietilän erottamisesta. On tietenkin olemassa ihmisiä, joilla on omat syynsä uskoa urbaanilegendaan, jonka mukaan "kepu" erotti Pietilän. Näin uskovat saavat uskoa edelleenkin haluamallaan tavalla. Sen sijaan ne ihmiset, jotka eivät ole tulleet kovin syvällisesti pohtineeksi väitteen uskottavuutta ja ovat siksi ehkä hieman hämillään, siteeraan tähän pätkän kirjoitusta, joka käsittelee erään toisen toimittajan erottamisprosessia. Kyseessä on siis Ilkan entinen päätoimittaja Veikko Pirilä, jota K-linjan miehet Kekkosen tuella yrittivät erottaa ja onnistuivatkin erottamaan väliaikaisesti, kunnes "maakunnan miehet" näyttivät kuka näillä lakeuksilla pitää jöötä.
Tässä siis pätkä päätoimittaja Hokkasen aihetta käsittelevästä kolumnista.
"Pirilä erotettiin 29.7.1964. Seurasi valtava mediamyrsky. Kun kansannousu maakunnassa Pirilän palauttamiseksi alkoi, presidentti huolestui. Erottamisen hän merkitsi päiväkirjaansa, myös hallintoneuvoston äänestysnumerot ja lisäsi: "Björkenheim puhunut poliitikkona ja Pirilän puolesta! Yllättävää!".
Lars Björkenheim oli Kekkosen perheystävä. Tälle hän ehdotti kriisin laukaisemista etsimällä Pirilälle tyydyttävä työpaikka. Hän vetosi Ilkan tilaan, joka ei sallinut riitelyä, muuten uhkasi tuho, ja se olisi "paha suonenisku". Presidentti kysyikin, eikä Björkenheim "voisi koettaa saada yksimielisyyttä Ilkan piirissä aikaan",
Pirilälle tehtiin Björkenheimin kautta tarjous siirtyä MTK:n palvelukseen. Siitä ei tullut mitään. Tyytymättömästä Björkenheimistä tuli Pirilän vastustaja.
Venäläisetkin paheksuivat. Kekkonen merkitsi päiväkirjaansa neuvostotiedustelijain pitäneen esimerkkinä maalaisliiton oikeistolaistumisesta ja Sukselaisen juonittelusta "Ilkan tapausta".
Ilkka kiinnosti Tamminiemeä, koska se kiinnosti myös Tehtaankadulla, ehkä Kremlissäkin. Eikä UKK ollut tottunut häviämään.
Nyt hän hävisi. Mikään painostus ei auttanut. 18.11.1964 Pirilä kutsuttiin takaisin.
Hävinneet hautoivat revanssia, eikä Kekkonenkaan ollut vielä kirvestään haudannut. Hänelle toimitettiin kirje, jossa todistettiin Mauno Huikun väittäneen Pravdan kirjoitusta presidentti Kekkosen tilaamaksi.
Juttu tulkittiin - aivan oikein - kostoksi Pirilän takia. Revanssihankkeista tiedettiin.
Etelä-Pohjanmaalta lähti kirjeitä, joissa vakuutettiin Huikun viattomuutta.
Uusitalo lähetti presidentille 4.2.65 perusteellisen selostuksen Ilkan kriisistä. Kirje päättyi:
"Ei selittelyilläkään päästä mihinkään siitä, etteikö Etelä-Pohjanmaalla olisi voimia, jotka jatkuvasti toimivat peitetysti Tasavallan Presidenttiä vastaan. Kun näin on, emme voi muuta kuin toimia ja taistella ja toivoa, että Presidentti voi yhäti antaa arvovaltaisen tukensa pyrkimyksiämme kohtaan".
Kekkonen kutsui eteläpohjalaiset kansanedustajat Tamminiemeen haukuttaviksi. Ei auttanut. Toivo Antila uhkasi vastata ystävälleen "hevosmiesten kielellä". Sovussa erottiin. Uusitalo yritti vielä turhaan saada Ilkan asiaa uuteen käsittelyyn.
Pirilän painostaminen ei lakannut, mutta vuosien vieriessä hänen asemansa vain vahvistui. Uusitalo kirjoitti Pirilälle 1967 tästä itsestään riippuvan, "voidaanko luottamuspula poistaa esim. siten, että jäät Ilkkaan". Suuttunut Pirilä vastasi: "Kehoitan Sinua jättämään toisten murehdittavaksi sen, jäänkö Ilkkaan vai en. Sen asianhan ratkaisevat yhtiön hallintoelimet.""
Miltä edellä luetun perusteella kuulostaa puheet, joiden mukaan pääministeri Vanhasen ja kulttuuriministeri Saarelan avustajat ovat syösseet maan mahtavimman mediakonsernin palveluksessa olevan päätoimittajan pois viralta?
Kuulostaako uskottavalta?
60-luvun ensimmäisellä puoliskolla keskusta oli voimissaan ja K-linja myös. Tuolloin Ilkka oli juuri muuttanut Vaasasta Seinäjoelle taloudellisen pakon sanelemana ja oli taloudellisesti tosi heiveröisessä kunnossa tuolloin ja pitkään sen jälkeenkin. Kuitenkaan valtakunnan mahtavimmat voimat eivät kyenneet erottamaan päätoimittajaa muuta kuin väliaikaisesti. Mutta 2000-luvulla kaksi erityisavustajaa selättää Sanoma-konsernin? :)
On silti vaikea sanoa syyllistyikö Pietilä ja Sanoma oy:n kepukaunaiset voimat sinipunaäänestäjien älykkyyden ja ymmärryksen aliarviointiin. Kyllä kai Pietilä ja kumppanit tietävät minua paremmin, millaiset jutut Mannerheimintien tallaajiin uppoavat :)
Erottiko "kepulaiset" Pietilän?
8
361
Vastaukset
- ne se on
kepun käsitys median vapaudesta. media saa olla vapaata niin kauan kun se ylistää kepua
- individi
Kepu joutuu panostamaan maltaita mainontaansa Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä. Helsingissä tulos voi olla nolla, Uudellamaalla todennäköisesti parempi.
Sanoma-Wsoy päätti ottaa rahat.- Keskustaporvari
Oliko sinulla itse aiheeseen mitään kommenttia?
- individi
Keskustaporvari kirjoitti:
Oliko sinulla itse aiheeseen mitään kommenttia?
Kekkonen voitti ja joku toimittaja oli "neuvostovastainen"?
Kepun sisäisiä, laillisuusrintama hävisi? - ..Erotti tai ei eroittanut...
Keskustaporvari kirjoitti:
Oliko sinulla itse aiheeseen mitään kommenttia?
mutta Golgatan Olga, eli Anneli Jätekasa lähti pääministerin pallilta, kun kuppa kepusta.. Oli se upeaa aikaa, vai mitä? Kepulaisia vi...ti kun pientä oravaa, kävyn ollessa jäässä...
- Ei kepulainen
Vaan erottivatko. Mielestäni kannattaisi opetella kielioppi ennenkuin alkaa kirjoittelemaan kuin kaikkien alojen asiantuntijana...
Tosin tuossahan taisi suurin osa olla muualta lainattua?- Keskustaporvari
Ja sinun mielipiteesi itse asiaan oli..?
- oivahärkönen
... sotaa kepua ja sen johtohenkilöitä vastaan. Minusta olisi aivan väärin, jos Pietilälle ja itselleen Erkolle ei olisi esitetty kepun puolesta jyrkkiä vastalauseita. On noloa kun puolue kieltää tehneensä mitään, tekemättä jättäminen olisi ollut virhe. Pietilällällä oli varmaan huono omatunto, kun ymmärsi vastalauseet painostukseksi. Erkon lehdistön johto kieltää painostuksen, eihän se voi tunnustaa, että kepun tyytymättäömyys vaikutti.
Erkolla ei ole muuta ideologia kuin raha. Kun hän huomasi, että keskustan kannatus vain lisääntyy myös Helsingin seudulla, hän alkoi Ilta-Sanomien laskevan levikin edessä asetella asioita uutteen järjestykseen.
Samanlainen oli tilanne Kekkosen aikana. Silloinen Erkko kävi katkeraa taistelua Kekkosta vastaa aluksi vuosikymmeniä, mutta kun huomasi, että Kekkosen kansansuosio vain kasvoi, käänsi Erkko kelkkansa ja alkoi tukea Kekkosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186