Kauniit jouluvalot Tikkurilassa

Siis aivan ihanat valot puissa ja pylväissä! Säälittää Stokkan edustan puut valoineen verrattuna tixin valoihin.
201230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Miten onnelliseksi joku voi tullakkaan valoista.
No eipä silti,mekin laitoimme koko taloyhtiömme kauniisti valaistuksi, kuten muutkin taloyhtiöt samalla kadulla ja ihan omilla rahoillamme.
Ei ehkä näy ihan sinne teille asti.
Onneksi kunta valaisee teitä.

Äänestä

huomattiin myös miten hienot valot puissa on. Ja samalla läheltä katsottuna tuli ajatus,etten onnex oo se joka ne pois sieltä ottaa :)

Äänestä

Talous riittää yhden kun lähiön valaisuun.
Helsingissä valaistus on aivan omaa luokkaansa,kuten kaupungin talouskin.

Äänestä
  • Turha verrata Vantaata Helsinkiin ja sen jouluvaloihin. Lapsellista touhua vielä vetää joka asiaan kaupungin talousasiatkin. Eihän Vantaan resursseja mitenkään voi verrata Helsingin resursseihin. Koita nyt edes vähän yrittää säilyttää suhteellisuudentajua siinä mitä kirjoittelet.

    Minusta on hienoa, että edes Vantaan keskusta on jouluvalaistu, vaikka rahat eivät riittäisikään joka lähiöön. Mahtaako rahakkaassa Espoossakaan olla mitään jouluvalaistuksia, en tiedä.

    Kyllä Helsinginkin jouluvalaistus on kovin vaatimatonta vaikkapa Tampereen vastaaviin. Ja takuulla Helsinki on moninkertaisesti rikkaampi kuin Tampere.

    Äänestä

  • Vantaako köyhä? Ja millä perusteella laskien?

    Jos se on 'köyhempi' kuin Suomen rikkain ja vain vähän köyhempi kuin toiseksi rikkain kaupunki (ok en huomioinut Kauniaista, niin silloinko muka köyhä?

    Taitaa sun vaatimuksesi olla ihan ufoja...

    Äänestä

  • höpsis kirjoitti:

    Vantaako köyhä? Ja millä perusteella laskien?

    Jos se on 'köyhempi' kuin Suomen rikkain ja vain vähän köyhempi kuin toiseksi rikkain kaupunki (ok en huomioinut Kauniaista, niin silloinko muka köyhä?

    Taitaa sun vaatimuksesi olla ihan ufoja...

    Vauras kaupunki laittaisi esim: jouluvalot jokaiseen lähiöönsä.

    Äänestä

  • sen kirjoitti:

    Vauras kaupunki laittaisi esim: jouluvalot jokaiseen lähiöönsä.

    Mikä kaupunki on tehnyt niin? Eli laittanut jouluvalot jokaiseen lähiöönkin.

    Jos se on mittarisi, joka kuvaa köyhyyttä/rikkautta, niin sitten Suomessa on vain köyhiä kaupunkeja.

    Eli edelleen: jo toinen höpsis

    Äänestä

Gotham city

Äänestä
  • Batman

    Äänestä

  • missä viipyy kirjoitti:

    Batman

    Lentokonneita eihä se nii hölömö oo että sitä tietä yrittäis.
    Muuten sitte on kaupunkin rajat nii pimiät jotta eihä se niä tulla jalankaa.

    Äänestä

  • sakianaan kirjoitti:

    Lentokonneita eihä se nii hölömö oo että sitä tietä yrittäis.
    Muuten sitte on kaupunkin rajat nii pimiät jotta eihä se niä tulla jalankaa.

    Robin on jo tuikkuja asttelemassa rajalla, näkee Batman tulla.

    Äänestä

Käykääpä tsekkaamassa Kampin kauppakeskuksen päräyttävät sähkönsiniset valot Fredan puolelta katsottuna.

Äänestä
  • Olen kampissa duunissa ja oon nähnyt ne kyllä, onhan Aleksinkin joulukatu omaa luokkaansa mutta lähinnä tarkoitin Tikkurilan valoilla sitä kun nyt on selvästi satsattu enemmän ja käytetty ajatusta. Ne tixin puiden valot on myös upean sinertävät.

    Äänestä

on löytynyt valojen suunnittelijoilta. Ei tarvitse vetää viimeisiä tehoja irti näyttävyyteen, vaan käytetään hyväksi luonnon omia juttuja. Lämpöä on valoissa, kun tallaa pitkin kävelykatua.

Äänestä
  • Valonsa ovat ansainneet,autioutuneeseen lähiöönsä lohduksi.

    Äänestä

  • tikkurilalaiset kirjoitti:

    Valonsa ovat ansainneet,autioutuneeseen lähiöönsä lohduksi.

    Säästäisivät energiaa, ettei aina tarvitsisi nostella sähkön hintaa. Vantaan energiakin nosti kun kulutus nousi ja tukkusähkö on arvokasta.

    Äänestä

  • Pimeä akka kirjoitti:

    Säästäisivät energiaa, ettei aina tarvitsisi nostella sähkön hintaa. Vantaan energiakin nosti kun kulutus nousi ja tukkusähkö on arvokasta.

    Omahyväisyyttä,ahneutta ja typeryyttä.

    Äänestä

  • Edustaa kirjoitti:

    Omahyväisyyttä,ahneutta ja typeryyttä.

    puutarhakaupunkina tunnettua Tapiolaa. Siellä se vasta hirveä hävitys on saatu aikaan.

    Äänestä

  • Edustaa kirjoitti:

    Omahyväisyyttä,ahneutta ja typeryyttä.

    Sulle se taitaa edustaa kateuden kohdetta, kun kaupungin keskusta on vetovoimaisempi kuin syrjäinen lähiösi.
    Ota iisisti, näin se tapahtuu kaikissa kaupungeissakin. Helsinginkin keskusta on vetovoimaisempi kuin Kontula.

    Äänestä

  • vaan, kyllä se siitä kirjoitti:

    Sulle se taitaa edustaa kateuden kohdetta, kun kaupungin keskusta on vetovoimaisempi kuin syrjäinen lähiösi.
    Ota iisisti, näin se tapahtuu kaikissa kaupungeissakin. Helsinginkin keskusta on vetovoimaisempi kuin Kontula.

    Välinpitämättömyydestä joka rehottaa Vantaalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


upeetamahtavaa kirjoitti:

Siis aivan ihanat valot puissa ja pylväissä! Säälittää Stokkan edustan puut valoineen verrattuna tixin valoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu