Suomi köyhin maa

EU:ssa ?

Wider instituutti teki tutkimuksen EU-maiden täysi-ikäisten varallisuudesta.Suomi sijoittui häntäpäähän Puolan,Portugalin ja muiden itä-euroopan maiden kanssa.Tilasto oli vuodelta 2000.
Mistä tämä johtuu? -80 luvun lama oli takana,Suomi oli ollut EU:n jäsen 5 vuotta.60%:n devalvaatio tehtiin -91,sen jälkeen liitettiin valuuttamme emuun surkealla arvolla.Tämä merkitsi palkkojen romahtamista,eikä ne ole nousseet deflaatiopolitiikan vuoksi yhtään.Puolet työkykyisistä on siirretty työttömiksi tai alipalkatuiksi.Eliittipuolueemme syytävät veroja yritysten tukemiseen kiihtyvällä vauhdilla,jonka vuoksi palvelut on ajettu alas,kunnat konkurssiin.Palvelut joudumme nyt maksamaan kahteen kertaan turvautuessamme yksityisiin palveluihin.
Verotus on suurituloisilla puolitettu ja pienituloisilla tuplattu.Pörssivoitot viedään ulkomaille,jolloin tapahtuu tämä kansan köyhtyminen.Asuntojen hinnat ovat moninkertaisuneet keinottelun vuoksi,mutta tavalliset ihmiset ostavat ne velaksi ja hinnat alkavat pudota,omaisuus vähenee vuosi vuodelta.
On ennennäkemätöntä,että vauras maa köyhtyy näin nopeasti vain tuon EU-jäsenyyden vuoksi.On siinä eduskuntapuolueilla nyt selittämistä.

19

542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • talollinen

      Sittenhän meidän on lisättävä kilpailua ja tehostusta ja raaka-aineiden käyttöä. Meidän on uudesti luotava maa että tulevat sukupolvet saisivat EU-mahdollisuuksia.

      • kai....

        luotava uudestaan maa,joka annettiin eu:n komission ja direktiivien siipien hellään syleilyyn.....Tulos:LEIPÄJONOT JA MAASEUDUN AUTIOITUMINEN JNE. JNE.!!!!!!!!!


      • pilkkaaja

        jatkaa alatyylin mölyämistään.Kaikki näkevät tuosta,millaisia elukoita nuo EU-jäsenyyden kannattajat ovat.Silmissä kiiltää yhden euron kolikko.


      • pölkynpää

        Olet osoittautunut todelliseksi typerykseksi. Juuri nämä sinun oppisi ovat vieneet talouden allikkoon USAssa EU:ssa ja Suomessa. Häivy tai tuo takaisin rahat jotka olet pummannut typerystesi kanssa meiltä. Enää emme anna mitään mahdollisuutta teikäläisille toimia Suomen politiikassa. Nyt IPUn asiantuntijat ottavat vallan itselleen . Näin olisi pitänyt tehdä jo 15 vuotta sitten jotta olisimme säästyneet näitten rikollisten tekosilta.


    • Democratian

      Siitä se johtuu! Se passivoi! Ihmiset eivät yritä vaan jättäytyvät heitteille eli valtion armoille!

      • sepä se

        kenen sosiaalituesta jo verrataan suomessa suurteollisuuren tukia ja työttömyystukia niin missä luulet palava enemmän valtion rahaa lopetetaan vain tuet muttaei sitten anneta sinne teollisuutenkaan ns tekes tukea niin kyllä valtio säästää


      • kannata

        EU-jäsenyys vei meidät markkinoille,joilla mm kiinalaiset tekevät työtä 2e/päivä.Eihän näillä meidän palkoilla pystytä joka alalla pyörittämään yritystoimintaa.Suomen tuotantolaitokset ollaankin lopettamassa ja tuotanto siirretään halpamaihin.Sosiaalietuudet riippuvat palkoista,ei se ole syy.
        Nyt ollaan raossa,jossa palkkoja on pienennettävä Kiinan tasolle.Siitähän ei tule kuin vaikeuksia.Ei ole omaa rahaa,millä voitaisiin kustannukset sopeuttaa helpommin.Lainsäädäntö on kiveen kirjoitettu.Huonosti käy EU-jäsenyyden kanssa.


      • pärjää
        sepä se kirjoitti:

        kenen sosiaalituesta jo verrataan suomessa suurteollisuuren tukia ja työttömyystukia niin missä luulet palava enemmän valtion rahaa lopetetaan vain tuet muttaei sitten anneta sinne teollisuutenkaan ns tekes tukea niin kyllä valtio säästää

        ilman tukia.Suomessa yritykset pitivät yhteiskunnan pystyssä,EU:ssa köyhät pitävät yritykset pystyssä.On tapahtunut kuperkeikka ja tästä tuo tutkimuksen sanoma kertoo.


      • imbesilli,

        Olen sairastanut viime vuosina pari vuotta liikuntakyvyttömömänä,enkä ole saanut muuta korvausta kuin että ole joutunut maksamaan palkkaa tuuraajalle.Parempi kun et puutu asiaan,josta et mitään tiedä.Suomi on EU:n surkein maa joka kriteerillä ja syypäitä tähän ovat nuo persnettopuolueet,joiden porukka on mukana kaikessa peliveivauksessa,jolla elintasomme on painettu Euroopan surkeimmaksi.Se on kumma kun ihmiset eivät vieläkään ymmärrä,että muualla on elintaso noussut huimasti,kun meillä vain laskee.


      • niin....

        Keinottelijoille ei pidä koskaan antaa sosiaalitukirahoja. Ne menee pelkkään tuhlaukseen.


      • KÖYHÄ NÄKEE NÄLKÄÄÄ

        Johtuu hyväpalkkaisten sosialieduista, palkkaperusteisista eduista!

        Köyhää kansaa häväistään, heidät on jätetty työttömiksi ja nälkä rahan varaan.
        Hyvätuloiset ja työssäkäyvät käyttävät suurimman osan sosiaalimenoihin pudjetoiduista kuntien- ja valtion sekä RAUN-, veikkauksen- ja KELAN rahoista.


      • johtajakin
        niin.... kirjoitti:

        Keinottelijoille ei pidä koskaan antaa sosiaalitukirahoja. Ne menee pelkkään tuhlaukseen.

        sai markka-aikaan 90000 markkaa Kelalta,oliko se päivältä? Minulle ei annettu penniäkään vaikka teen sentään hyödyllistä työtä jossa leikkikaluikka ei leikitä. Olin puoli vuotta sängyssä ja maksoin lomittajalle jotain korvausta. Sairastaminen ei kannata kuin rikkailla. Tämäkin Nokia tyyppi oli katkaissut muistaaksen varpaansa jossain leikkiessään. Eihän tuo työtä estä. Itselläkin kerran 2 varvasta katkesi eikä mitään sairaslomaa vietetty saatikka korvauksi haettu.
        Kyllä ne sossumaksut menee meiltä rikkaille,sen tiedän. Voisi tuon lain muuttaa jotta rikkaat saisivat sairastaa varastetuilla rahoillaan. Tämähän on kommunismivaltio joka riistää köyhiä.


    • maa!

      Avaaja puhuu täyttä asiaa.
      Mutta unohdit viellä mainita että suomessa on erittäin paska ilmapiiri ja yleensä ne ihmiset luovat sen ilmapiirin joka suomessa on vähintääkin oksettava.
      Idioottien luvattu paskaparatiisi kaikkine koi vaatteineen sekä alhaisine elintasoineen!

      • pahenee!

        Nythän on käsillä oikeat paskapäivät joita Keskustapuolue ylläpitää jotta kaikki maaseudun väki lähtisi pakoon keskustaan. Kepun kusijat ja lietepaskantajat vauhdissa,seuraavaksi yrittävät myrkyttää ruiskuilla asukkaat. Tästähän perunakuoppaporukka MAksaa sievoiset tuetkin. Sopeudu tai häivy,se on Kepun huuto. Perkele,koittakaas vielä tulla nurkille haisemaan tukiaisuunot.


      • valkoinen?
        pahenee! kirjoitti:

        Nythän on käsillä oikeat paskapäivät joita Keskustapuolue ylläpitää jotta kaikki maaseudun väki lähtisi pakoon keskustaan. Kepun kusijat ja lietepaskantajat vauhdissa,seuraavaksi yrittävät myrkyttää ruiskuilla asukkaat. Tästähän perunakuoppaporukka MAksaa sievoiset tuetkin. Sopeudu tai häivy,se on Kepun huuto. Perkele,koittakaas vielä tulla nurkille haisemaan tukiaisuunot.

        Joo kyllä ne vas.keput on kanssa niitä vitun kusettajia muttei niin kamalia kuin kokoomuksen perkeleet.
        Mutta ylipäätään suomi on nykyään erittäin paska maa jossa ei pääse enään oman maan kansalainen töihin sillä kiitos kokoomukselle niin ulkomaan epäpätevät pellet vievät alipalkalla suomalaisten työt ja tästä kokoomuksen mulkku jyrki saa orkut pikkupöksyhinsä!


    • huusianna

      Kaksikielisyys maksaa ja vie voimavaroja.

    • huusianna

      Tasa-arvoiseksi pääsemme kun vaadimme tasa-arvoa, emmekä automaattisesti alistu puhumaan ruotsia. Puhumalla ruotsia annamme äidinkielenedun ruotsalaisille ja samalla menetämme ilmaisuvoimamme jonka ojennamme ruotsinkieliselle. Tuskin kukaan osaa vierasta kieltä kuten äidinkieltään.

      Pitäisi muistaa kuinka suomalaisten on käynyt yhteistyössä Ruotsin kanssa. Kävimme Ruotsin sotia, maksoimme Ruotsin sotia, kärsimme Venäjän hyökkäyksistä omalle alueellemme kun Ruotsi kävi sotia Venäjän kanssa. Maksoimme veroa, sotamiehiä ja luonnonvaroja saamatta mitään itsellemme.


      Wikipediassa:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Se_Wsi_Testamenti

      " Agricola aloitti käännöstyön jo 1530-luvun alussa opiskellessaan Wittenbergin yliopistossa, minne tuohon aikaan lähetettiin kääntäjiksi sopivia nuoria miehiä opiskelemaan.[2] Käännös oli valmiina jo vuonna 1543, mutta kuningas antoi sille painoluvan vasta vuonna 1547. Kirja painettiin Tukholmassa Amund Laurentssonin kirjapainossa. "


      Taas jälleen ruotsinkielinen esti jälleen suomen kielen kehityksen monella vuodella.

      Wikipediassa:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

      " Agricolan suurena tavoitteena oli kääntää koko Raamattu, mutta urakka tyrehtyi rahoituksen puutteeseen. Hän suomensi kuitenkin osia Vanhasta testamentista teoksissa Dauidin Psalttari, Weisut ia Ennustoxet Mosesen Laista ia Prophetista Wloshaetut ja Ne Prophetat. Haggai. SacharJa. Maleachi. "

      Rahoituksen puute ei vaivannut kun ruotsin kielistä raamattua käännettiin ja painettiin, kuitenkin suomalaiset ovat olleet maksamassa veroillaan ruotsin kielistä Raamattua Ruotsin kuningaskunnassa. Suomenkieliset maksoivat ruotsinkielisen Raamatun käännöksen mutta eivät saaneetkaan rahoja omankieliseen Raamatun käännökseen.

      Tässä on selitys sille miksi raamattu käännettiin kokonaisuudessaan suomeksi vasta 101 vuotta myöhemmin kuin ruotsin kielelle. Suomenkieliset kustansivat raamatun käännöksen ruotsiksi mutta kuningas epäsi rahoituksen 101 vuotta suomenkieliselle käännökselle.


      Associate professor Tove Skuttnab-Kangas, (Vähemmistö, kieli ja rasismi, Gaudeamus 1988):

      ” Sitten katsomme Suomea ja huomaamme, että Ruotsihan on pakottanut oman lainsäädäntönsä, oman kielensä ja omat hallintotapansa Suomelle. Meidän omalla suurella kielellämme, suomella, ja omalla pienemmällä kotimaisella kielellämme, saamella, ei vuosisatoihin ollut juuri minkäänlaista virallista asemaa hallinnossa ja koulutuksessa (kun taas ruotsalaisten kielellä oli virallinen asema Ruotsissa – siinä oli se tasa-arvoisuus).”

      Professori Tove Skuttnab-Kangas, (Vähemmistö, kieli ja rasismi, Gaudeamus 1988):

      "Kun kuljeskelin Kuninkaallisen Linnan saleissa Tukholmassa tai muissa suurissa julkisissa rakennuksissa, saatoin toisinaan miettiä, miksi meillä ei ollut sellaisia mahtavia rakennuksia Suomessa (tässä vaiheessa tiesin jo ettei niitä ollut). Suomen luonnonvarathan eivät juuri jää jälkeen Ruotsista, ja ahkeria kai olemme aina olleet, ja kauneuttakin rakastamme. Ja sen tapaisista seikoista kai se riippuu? Ensimmäinen selitykseni oli että suomalainen yhteiskuntamme ei ehkä ollut ollut niin tyypillinen luokkayhteiskunta kuin Ruotsi. Kunnes minulle yht'äkkiä rupesi selviämään jossain vaiheessa, että nämä linnat tietysti oli osittain rakennettu minun kansani hiellä, työllä, rahoilla ja osittain myös minun maani raaka aineista. Välähdys tuli lukiessani jotain kaikesta siitä tervasta jota Suomesta oli viety Ruotsiin."

      Ilman yhteistä historiaa Ruotsin kanssa meillä olisi jääneet monet hankaluudet pois. Me emme olisi olleet osallisia Ruotsin sodissa ja olisimme säästyneet pakko-otoilta ja ylimääräisiltä veroilta joita Ruotsi kantoi sotien takia. Suomi oli maailman suurin tervantuottaja, mutta olimme pakotettuja myymään tervamme Kuninkaalle, joka möi sen sitten suurella voitolla kansainvälisillä markkinoilla. Niillä rahoilla Ruotsi sitten rakensi yhden maailman suurimmista linnoista ja kävi sotia.

      Ilman yhteistä historiaa Ruotsin kanssa olisimme välttäneet sodat, niistä johtuneet suuret verot, pakko-otot, köyhyyden, syrjinnän joka ulottuu vieläkin mm. opiskelupaikkojen jaossa ym. ym.

      Olisimme saavuttaneet paljon enemmän ilman Ruotsia, olemmehan aina olleet ahkerampia ja eläneet köyhemmin, säästäväisemmin, kuin monet naapurimme. Nämä naapurimme vain ovat olleet riistämässä meitä ja siten saaneet osan meidän työmme hedelmistä.

      • EU:hunkin

        Mutta miksi Suomipoika vaan edelleen suostuu hyväksymään ruotsalaisten päsmäyksen? Kaikkien suomalaisten pitäisi nolla tasa-arvoisia,mutta täällähän puhutaan että suomalaista IPUa ei saa äänestää. Tällainen puhe on laivastaista,miksi virkavalta ei mitenkään puutu laittomuuksiin? Tämä on sitä valtapuolueiden touhua jota juuri ne pyörittävät suomalaisia vastaan. Ruotsalainen raha määrää eduskunnan päätökset ja virkamiesten toimet. Tämä on surullista,korruptoitunutta ja kieroa toimintaa.Tämän on loputtava ja sen tekee IPU.


    • s-o-s demon... ..

      mamut tuovat tullessaan jokainen 350000 euroa ja erikoisosaamista! seka geeneja...
      tana kesana panemme rahoixi!


      s-o-s demon osaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe