Helluntailaisuuden mielenkiintoisimpia ilmiöitä on usko pahoihin henkiin, jotka tarkoittanevat samaa asiaa kuin riivaajat. Pahat henget voivat tarttua ja asettua loisimaan ihmiseen ottaen tämän valtaansa. Henkiä voidaan sitten voideltujen uskovaisten toimesta manata ihmisesta ulos. Niitä täytyy siis olla myös vapaana, reservissä, vaanimassa syntiin hairahtaneita lahkolaisia.
Lestadiolaiset tunnetusti vieroksuvat television katselua, helluntailaiset sallivat sen. Tuntuisi kuitenkin loogiselta, jos katolla törröttävä antenni pyydystäisi muun näkymättömän sisällön ohella myös riivaajia. Satelliittiantennilla voisi ajatella olevan samankaltaista vaikutusta. Taivaskanavien lisäksi se saattaisi välittää uskovien koteihin myös ei-toivottua sisältöä.
Yhteisantennijärjestelmissä käytetään poikkeuksetta antennivahvistimia, samoin kuin monissa omakotitaloissakin, minkä luulisi voimistavan myös kaapelia pitkin välittyvien pimeyden voimien tehoa.
Miksi helluntailaiset sallivat television katselun?
Tarttuuko paha henki antenniin?
8
272
Vastaukset
- todé
Pahat henget ja demonit kiusasivat kirkkoisä Martin Lutheria lapsuudesta asti.
Erityisesti Wartburgin linnassa asustellessaan L. koki olevansa pahojen henkien hyökkäysten kohteena ja hän heitteli demoneja mustepulloilla.
Olisikohan helluntailaisten nyt syytä kastaa antennit musteella?- Työmies2
Lutherus'han ei ole helluntailaisuuden oppi-isä lainkaan. Kiihkeimmille luterilaisille ideaa voisi kyllä kaupata...
- todé
Työmies2 kirjoitti:
Lutherus'han ei ole helluntailaisuuden oppi-isä lainkaan. Kiihkeimmille luterilaisille ideaa voisi kyllä kaupata...
myös helluntailaisten oppi-isä?
- Nas.se
todé kirjoitti:
myös helluntailaisten oppi-isä?
toisekseen, vaikka lutherin kuuppa oli himmeä, ei se pääse lähellekään hell-und-die lahkolaisen mustaa pataa.
Vaikka aikaero on nykypäivän ihmisen puolella. Ehkälutherinkin aikana eli aikansa todet, hihhuloituneema johonkin omaan fiksaatioonsa? - kyseleväinen
Nas.se kirjoitti:
toisekseen, vaikka lutherin kuuppa oli himmeä, ei se pääse lähellekään hell-und-die lahkolaisen mustaa pataa.
Vaikka aikaero on nykypäivän ihmisen puolella. Ehkälutherinkin aikana eli aikansa todet, hihhuloituneema johonkin omaan fiksaatioonsa?Vaikka olet mies, esiinnyt naisena, miksi?
- antenniin
Paha tarttuu aina antenniin, jos antenni on suunnattu sitä kohti.
Yhteisantennijärjestelmässä se tarttuu erikoisella voimalla juuri mainitsemiesi vahvistimien vaikutuksesta. Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Kun kääntää antennin suunnnan hyvää kohti, niin paha ei pääse tarttumaan. Mitä suuremmalla joukolla antennit käännetään, sitä vahvemmaksi hyvän signaali voimistuu ja sitä enemmän taivaskanavia näkyy.
Onko tällä jotain yhteyttä helluntailaisten television katseluun - enpä tiedä. - terjaliini
Olen ollut pois palstalta pitkän tovin, mutta sinä ainakaan et ole muuttunut sillä välin piirunvertaa. Uskoa ei määritetä TV:llä tai antenneilla. Se on sinulle jo selitetty kauan aikaa sitten, mutta sinä se vain tahdot vikoilla! Jumala rakasti sinuakin niin paljon, että antoi Poikansa kuolla ristillä sinun syntiesi tähden, jotta sinullakin olisi elämä, mutta sinä et sitä tahdo, valintasi olet tehnyt! Kuitenkin Jumala kiinnostaa sinua valtavasti, kun käyt täällä uskovia parjaamassa ja heidän tekojaan tuomitsemassa, olivat ne sitten oikein tai väärin. Koskaan he eivät tee mielestäsi oikein! Mutta muista, Jumala on pitkämielinen......
- laitat jatkuvasti
ehtoja uskoville, oletko jotenkin parempi ihmisenä kun sinä jatkuvasti kerrot mitä ei saa tehdä ja mitä saa. Olet selkeästi lain alla joka yrittää osoittaa toisille miten taivaspaikka aukenee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182