Heippa kaverini !

Mukaan.

Heippa Kaverini !

Täten julkistan erohakemukseni aikuisena olosta.
Olen päättänyt ottaa
uudelleen vastaan 8-vuotiaan vastuun.

Haluan käydä McDonald`sissa kuin neljän tähden ravintolassa.

Haluan leikkiä mutalammikossa ja keräillä kiviä.

Karkit ovat parempia kuin kolikot, koska niitä voi syödä.

Haluan maata ison puun alla aurinkoisena päivänä ja juoda limsaa.

Haluan palata yksinkertaiseen aikaan, silloin tunsin värit,
kertotaulun ja loruja, mutta en tiennyt kaikkea enkä välittänytkään
tietää.

Olin vain iloinen ja tietämätön kaikesta mikä saisi minut
huolestumaan.

Haluan pitää maailmaa hyvänä ja uskoa kaikkien rehellisyyteen ja
hyvyyteen.

Haluan ajatella, että minulle on kaikki mahdollista. Todennäköisesti
kaikki ongelmat ovat yksinkertaisia ja innostun uudelleen pienistä
asioista.

Haluan elää yksinkertaisesti, unohtaa tietokoneet ja paperityöt ja
masentavat uutiset. Unohtaa rahan riittämisestä huolehtimisen.

Uskon oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan, haluan haaveilla ja käyttää
mielikuvitusta ja tehdä lumienkeleitä.

Siis...tässäpä saat shekkivihkoni, autonavaimet,
luottokorttilaskuni, nyt sanon itseni irti aikuisuudesta.

Jos haluat jutella lisää, sinun on ensin saatava minut kiinni, sillä
...."hippa"!

7

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yuiop

      takas elämisen makuun..

    • Sosialidemokraatti
      • tehdään

        jo satua tai seikkailua. Eipäs hötkyillä siellä.


      • Sosialidemokraatti
        tehdään kirjoitti:

        jo satua tai seikkailua. Eipäs hötkyillä siellä.

        Etkä saa mua kiinne ja pakenenkin tylypahkaan omien luokse lällän lällän lieru porvarilta pääsi pieru.


      • tekka-atomiäs
        Sosialidemokraatti kirjoitti:

        Etkä saa mua kiinne ja pakenenkin tylypahkaan omien luokse lällän lällän lieru porvarilta pääsi pieru.

        olt 6vutias.


      • Sosialidemokraatti
        tekka-atomiäs kirjoitti:

        olt 6vutias.

        Ökyporvari,sun riistokapitalistin kirjoituksesta ei saa mitään selvaa,opettele ite kirjoittaa 50 kymppinen pappa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe