Tuliko Hän lepyttämään Jumalan vihaa ihmisiä kohtaan?
Usein olen kuullut sanottavan ja itsekin uskonut, että Jumala ei siedä ihmistä silmissään ilman että katsoo tätä Jeesuksen läpi.
Eikö ihminen ei voi tulla nähdyksi ja hyväksytyksi Jumalan silmissä omana itsenään, sellaisena kuin on?
Ei kannata vedota VT:n esikuvallisiin kertomuksiin veren sivelystä ovien pieliin ja siitä seuranneesta suojeluksesta israelilaisten kohdalla. Tunnen sen verran Raamattua, että tiedän ne selitykset. Tiedän myös, että yksi on Jumala ja yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus.
Vihaako Jumala ihmistä ilman Jeesusta?
Mikä oli Jeesuksen ensijainen
8
224
Vastaukset
- RitariOlevainen
"Sillä niin Jumala rakasti maailmaa=ihmisiä)että antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä"!
- Peku `
Ei moni pelastunut edellisellä kerralla ja näyttää niitä vieläkin ihmisiä hukkuvan uskoi tai ei.
Raaamatun harhaopin mukaan ihmiskunta on n.6000 vuotta vanha.
Raamatun harhaopin mukaan Jumala päätti n.4500 vuotta sitten hukuttaa kaikki tottelemattomat ihmiset ja sen seurauksena vain Nooa perheineen pelastui joten eipä monta tottelematonta löytynyt.
Raamatun harhaopin mukaan vedenpaisumuksen jälkeen Nooa lähetti arkistaan kyyhkysen viemään sanomaa maailman pelastumisesta.
(vähän ihmetyttää kelle sanomaa vietiin kun kaikki muut oli hukkuneet).
- sepi
Pitäisiköhän sinun lukea välillä Aku-ankkaa raamatun sijaan ettet menetä kokonaan meielenterveyttäsi, molemmat kuin ovat yhtä paljon totta!
- mielenterveys
Heh,heh
Luen paljon muutakin kuin Raamattua.
Seuraan aktiivisesti ainakin kolmea valtakunnallista päivälehteä sekä kohtalaista määrää muita arvovaltaisia julkaisuja ja luen kirjallisuutta lähes laidasta laitaan, hengellistä unohtamatta. Aloituksenikin sai pontimensa erään kirjan lukemisesta.
"Kaada se litku takaisin lehmään, se ei kelpaa edes kannen pesuun". Siinä sulle Akua. Toivottavasti jelppii.
- rakastaa
ihmistä mutta vihaa syntiä.siis RAKASTAA SYNTISTÄ IHMISTÄ MUTTA VIHAA SYNTIÄ.Jeesus kuoli ristillä, meidän kaikkien syntisten tähden.lunasti ,kärsi synnit.MEIDÄN TÄYTYY VAIN NÖYRTYÄ ANOMAAN,PYYTÄMÄÄN NE ANTEEKSI.ESIM;PAPILLE joka on vaitivelvollinen. TÄLLEEN OTAMME JEESUKSEN SOVITUKSEN VASTAAN EMMEKÄ HYLKÄÄ SITÄ.
- terence.hill
Etsimään kadonneita, Julistamaan Jumalan valtakuntaa, SOVITTAMAAN SYNNIN. (Synnin palkka on kuolema. Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa, joka on kuollut puolestamme.) Täyttämään kaikki VT:n kirjoitukset, jotka edeltäpäin kertoivat Hänestä. Kuten Jesajan 53. luku. Korjaamaan (syntiinlankeemuksessa särkyneen) yhteyden Jumalan ja ihmisten välillä.
- uskonsankari
-ja täytti Jumalan tahdon juuri niinkuin oli isältä Jumalalta sen tehtävän saanut !
- Ossila
tyot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186