Uskovien lapset eivät omaa uskonnon vapautta, vaan uskikset aivopesee lapsensa omaan sairaaseen mielikuvitus uskoonsa.
Uskovien lapset
Järkyttynyt N
191569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Uskonto on niin monimerkityksellinen asia, että turha järkyttyä. Sinulle sen merkitys on jotakin fiktion kaltaista. Joku ymmärtää samat sanat vaikka niin, että kyseessä on nimenomaa vapaus olla oma itsensä. Moni liittää "terve elämän" käsitteen omaksumaan sa uskontoon.
Vanha totuus on se, että oikeastaan arvostelemme omaa sen hetkistä käsitystä vaikka sanat osoittaisivat toiseen henkilöön. Emmehän me toisen ajatuksia näe.
Totta on joissakin tapauksissa myös se mitä tarkoitat. Aina uskonnon perimmäiset tavoitteet eivät toteudu vaan uskonnosta tulee kaavamainen ja elämää rajoittava normi. Nilläkin sivulla pahoinvointi pukeutuu uskonnollisuuden kaaapuun aika usein. Toivottavasti silloin on vain yhden henkilön väliaikaisesta tilanteesta joka ajan myötä paranee.
Hyvinvointia ei pitäisi sitoa minkään suunnan oppiin. Ilo tai valoisa luonne ei ole seurakunnista riippuvainen. Jos joku sen ehdoksi hyvinvoinnillesi vaatii, ollaan juuri asian ytimessä eli uskonnon vapaudessa tai vapaudettomuudesta olla oma itsensä.
Hyvin kaunista luettavaa V.A, itse olen kai maailmankuvani perusteella jonkinsuuntainen herätyskristitty/mystikko, mutta olen tavannut postmoderneja ateisteja (oikeastaan en ole heidän maailmankatsomuksestaan niin varma, tämä vain arvaus), joiden elämässä asiat ovat kunnossa ja heillä on terve henkinen elämä jne.
Vaikka hengellinen maailma (Jumala) onkin minulle todellisuutta, uskon että hyvin pitkälle monet toisinaan uskontoon rinnastettavat asiat ovat nimenomaan henkisiä, nöyryys, empatia jne. Mielestäni kristitty joka sanoo ettei ateisti voi olla onnellinen on yhtä väärässä kuin ateisti joka sanoo kaikkia kristittyjä aivopestyiksi roboteiksi.
Olen hyvin onnellinen Suomessa vallitsevasta uskonnonvapaudesta, en tahtoisi ketään pakotettavan omaan uskooni, silloin koko asian kauneus vääristettäisiin.
Harhautetut vanhemmat yrittävät toki lapsiaa samalla tielle mutta eivät aina onnistu. Jos lapsi on onnistunut säilyttämään Jumalallisuuden sielussaan voimakkaana niin pitää kyllä puolensa saatanaa vastaan, usein itse sitä tietämättä.
Kannatan uskonnoille 21v ikärajaa.
olisi oikein sopiva ikä tulla oikein uskoon.
eikö jokainen vanhempi kasvata lapsensa niin kuin haluaa. Uskovainen kasvattaa lapsensa tiettyyn suuntan ja ateisti tiettyyn suuntaan. aivan hyvin voisi sanoa että aqteistit kasvattaa lastaan sairaaseen ja vaaralliseen suuntaan, suorastaan aivopesevät uskottomiksi.
Antaa jokaisen kasvattaa lapsensa niinkuin haluaa ja kellään ei ole oikeutta siihen puuttua ei edes kyseisen järkyttyneen.
Sinun pitäisi ensin todistaa, että ateistien lapsista noin keskimäärin tulee onnellisempia ja tasapainoisempia kuin uskisten lapsista. On todella outoa, että tämä itsestäänselvä tosiseikka ei useimpien ateistien umpiluukalloon mahdu. Ymmärrätkö ylipäätään, mitä tarkoittaa todennettavuuden vaatimus?
Kelpaako nämä
http://www.stabu.net/uskojaao.html
Uskovaisten vanhempien lasten olojen valvontaan pitäisi perustaa joku viranomaisinstanssi. Esimerkiksi poliisin ja sosiaalihuollon yhteistyöelin, jonka tehtävänä olisi vuoden välein käydä tutustumassa uskovaisten perheoloihin, sekä suorittaa uskovaisten lapsille mielenterveyden tarkistus tarpeen mukaan.
Tuskin löytyy mistään rahaa moisen viranomaiskoneiston perustamiseen. Eihän kunnilla ole nykyisin rahaa edes perusterveydenhuollon ylläpitämiseen.
tälläiseen löytyy, mutta eikös meillä ollut muistaakseni uskonnonvapaus ja ateismi on yksi uskonto jos et sitä vielä tiedä.Ymmärrys hoi äly älä jätä!!!
Tunnen monia älykkäitä kristittyjä. Itse saan kokeista kiitettäviä ja olen uskossa.
nostaakin yleensä kissa itse.
Minun vanhempani ovat helluntailaisia, mutta he eivät pakottaneet minua uskoonsa. Itse asiassa en ole koskaan kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan eikä minua ole kastettu eikä konfirmoitu. Uskon silti Jumalaan ja pidän itseäni kristittynä. Liityn varmaan johonkin kirkkoon, jos joskus menen naimisiin, mutta se näyttää aika epätodennäköiseltä, koska olen 180-senttinen, romuluinen, akateemisesti koulutettu nainen, jonka naamakin on kirveellä veistetty.
Meinaatko ettei sinulle lapsena kerrottu jeesus satuja, etkä käynyt hellari kokouksissa?
Kyllä minulle kerrottiin uskonasioista kun olin lapsi ja kävin vanhempien kanssa " hellarikokouksissa ", mutta vanhemmat eivät ole koskaan pakottaneet minua liittymään seurakuntaansa. En siis kuulu helluntaiseurakuntaan enkä muuhunkaan seurakuntaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa liityn johonkin seurakuntaan. Tällä hetkellä en elä erityisen uskonnollista elämää. Käytän jopa silloin tällöin alkoholia ja tupakoin satunnaisesti.
menisitkö ateistin kanssa naimisiin?
viisainta antaa oma elämäsi Jeesukselle eikä olla järkyttynyt toisten asioista.
Vanha sananlasku sanoo,että jos joku on kusipää niin ei sinun tarvitse olla kusimittari.
kusi lainehtis päässäs mutku paska tekee patoja
Uskonvapaus on vain kaunis sana ja niminomaan lasten kannalta.
Suomellakin on ollut kauan mahdollisuus kansainvälisesti korjata tilanne mutta meillä oleva valtionkirkko on niin saatanallisuuden kourissa 1700 vuoden ajan murhaajana ja murhauttajana toimien ettei sillä ole ollut aikaa osoittaa Jumalallisuuttaan lastenkaan osalta muuten kuin polttamalla heitä noitina jotta saisivat tietoa kristinuskon herrasta ja helvetistä. Kristinuskon herra ja jumala on saatana ja sen oma historia osoittaa väitteeni oikeaksi.