Suomalaiset kurissa ja nuhteessa

t.i.ruskeepaa

Suomalaisten käyttäytyminen on täsmälleen sellaisen ihmisen käyttäytymistä, joka pitää toisten tottelemista itsestäänselvänä. Suomalainen on alamainen milloin kenelle, ja odottaa muilta samaa itseään kohtaan. Ennen EU-jäsenyyttä tässä maassa oltiin vähän vapaampia, mutta sitten kansantalouden pystyssä pitäminen oikeutti kauppiaiden herruuden, ja työvoiman julman kohtelun. Nykysuomalainen on absoluuttisen suorituskeskeinen, kova suorittaja ja tottelija. Näen sen selvästi omissa ikätovereissani, jotka on epäilemättä kivuliaasti opetettu katsomaan maailmaa putkena, jonka pomot heille luovat. Kaikki ovat täällä nyt kyynisiä, suvaitsemattomia ja ennakkoluuloisia, eivätkä osaa toimia sosiaalisesti. Kaikki toimivat vain työelämässä oppimiensa suorittamisen ja pätemisen nimissä, taistellen toisiaan vastaan herrojensa suomista armonpaloista eli työpaikastaan ja materiasta. Olen miettinyt jo muutaman vuoden ajan, että miten voisin ottaa kontaktia, ystävystyä tai vuorovaikuttaa näiden koneiden kanssa, mutta taitaa olla niin, että tämä meno muuttuu vasta sitten kun herrat ovat sillä tuulella.

2

185

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kommunismista

      Kommunistisessa järjestelmässä taas ei oikeastaan ehdi töitä tekemään juuri ollenkaan, ja se mitä tehdään niin huonolaatuista.

      Kaikki aika kuluu työkaverin kyttäämiseen, ettei se vaan saa mitään enempää kuin minä tai pääse helpommalla.

      Kokemusta on, t. nimim. Sergei

    • KeijoKeskustelija-1

      vaan perjantai-iltana metrossa. En ois pahastunu. Kiire näytti miehellä olevan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe