Loppuun ajetuille

Toipunut

Armoistuin on
loppuun ajetuille

”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon
valtaistuimen eteen, jotta saisimme
armoa ja laupeutta, löytäisimme avun
silloin kun sitä tarvitsemme.” Hepr. 4:16.
Juuri silloin kun syytökset hakkaavat
meidän oveamme, me saamme koputtaa
armon ovelle. Tämä kuulostaa itsestään
selvältä, mutta juuri syyllisyyden tunnossa
me epäilemme eniten sitä, uskallammeko
enää koputtaa. Mehän tulimme tälle
ovelle jo niin monta kerta. Voimmeko
tulla vielä uudestaan? Eikö tämä ole synnin
tekemistä armon päälle?
Tämä tekee kipeää. Sinä huomaat, että
sinussa syntyy niin vähän hedelmää kaiken
sen jälkeen, mitä sinä olet saanut.
Sinusta tuntuu, että olet saanut niin paljon
armoa, että sinun itsesi pitäisi olla jo toisenlainen
kuin olet. Kärsivällisyytesi,
rakkautesi ja kristillinen mielenlaatusi
eivät ole juurikaan parempia kuin ennen.
Sinä, joka tällaista koet, olet varmasti
oikeassa kaikessa, mistä sinä valitat. Mutta
syntimme ja häpeämme eivät saa johtaa
meitä siihen, että alamme epäillä häntä,
joka istuu armon kuninkaallisella istuimella
ja joka on luvannut antaa meille
laupeutta ja armoa avuksemme oikeaan
aikaan.
Astu sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen
eteen, sinä väsynyt ja loppuun
ajettu kristitty. Siinä on sinun paikkasi.
Olet saanut tuon paikan Jumalalta. Siinai
on sinulle liian suuri ja polvesi ovat liian
heikot, mutta Golgatalla sinä saat kaiken
mitä tarvitset ja ilman mitään maksua.

POM

3

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terjaliini

      Me epäilemme, antaako Hän anteeksi, vaikka tiedämme, että Hän haluaa tehdä juuri niin. Toisaalta, me pelkäämme, että Hän meitä moittii ja kurittaa ylen runsaasti, aivan kuin omat vanhempamme tekivät! Ei, Hän tahtoo meidän haavat hoitaa ja vereslihalla olevan henkemme parantaa! Hän rakastaa meitä jokaista!

    • RitariOlevainen

      Jeesus on, hyvin olet päässyt armon ymmärtämään, ja kitos, siitä voimme saada me muutkin, armoa armon päälle, kukapa olisi käynyt Herran armon toisessapäässä, koska se on rannaton armon meri, siellä on hyvä lainellaaan lepäillä, Marian lailla, yksi ainoa on se tärkein ! Kiitos hyvästä päivän avauksesta !
      Aivan henki heräsi rinnassa, se vaan näyttää, että se pitää aina jostain saada todeta, vaikka kuika sen tietää, ja se tulee aina oikealla hetkellä, on se niin ihmeellinen, tuo meidän Jeesuksemme !

      • Toipunut

        On se niin, että ei sitä osaa edes sanoiksi pukea kuinka hyvä meidän Herramme meitä kohtaan on! Mitään emme ole ansainneet, ja silti meitä Rakastetaan ja meitä Hyvyydellä kasvatetaan! Mikä sitä on raihnaisena ja väsyneenäkin olla, kun saa olla Armon Herran Lapsi ja levätä kaikista vaatimuksista. Siunaus huokauksia sinne teille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe