Halonen on Koko Euroopan Presidentti..

Tämän sivun kirjoittajat pitävät Tarja Halosta näemmä koko Euroopan Presidenttinä. Minulle sopisi, mutta kun niin vain ei ole.

Esimerkiksi EU:n suhteista Venäjään vastaa tällä Suomen pääministeri ja ulkoministeri. Taasen Halonen hoitaa yhtenä Suomen suhteita Venäjään.

Verkkouutisten EU:n Venäjäsuhdearvioinneissa ei edes mainita Halosen nimeä.. Mutta sehän ei säälittäviä ja alhaisia Halosta vihaavia valehtelijoita estä.
9309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Presidentti Tarja Halonen käytti YK:n yleiskokouksessa unionin puheenvuoron. Se oli ensimmäinen perustuslaillinen virhe Suomen puheenjohtajuuden hoidossa.

Pääministeri hoitaa Suomen perustuslain mukaan unioniasiat. Silloin kun Suomi puhuu unionin edustajana, puhuu pääministeri. Silloin kun joku puhuu Suomen puolesta, se voi olla vaikka presidentti.

Halonen oli YK:ssa väärässä roolissa. Taas kautta rantain levitettiin virheellisiä käsityksiä siitä, kuka Suomessa vastaa unioniasioista.

Hallitus piti varansa G8-kokouksessa edustautumisen kanssa. Nyt nähtiin, että heti kun valppaus hervahtaa, Halonen livauttaa. Hänellä näyttää olevan systemaattisesti hiipivä perustuslain vastainen vallankaappaus menossa.

Äänestä
  • haastattelussakin unionin nimissä?

    Äänestä

  • Al-Jazeeran kirjoitti:

    haastattelussakin unionin nimissä?

    talade.

    Äänestä

  • EU-president kirjoitti:

    talade.

    esiintymään unionin nimissä, mutta kun epäonnistuminen tulee, akka pakenee vastuistaan. Vittu mikä ämmä.

    Äänestä

  • halua mennä kirjoitti:

    esiintymään unionin nimissä, mutta kun epäonnistuminen tulee, akka pakenee vastuistaan. Vittu mikä ämmä.

    Presidentti Tarja Halosen hivuttautuminen Suomen unionipolitiikan johtoon perustuslaista piittaamatta nytkähtelee eteenpäin.

    Venäjän presidentin kutsua Lahden huippukokoukseen käsitellyt lehdistötilaisuus osoitti kansainvälisten toimittajien pitävän Suomen presidenttiä huippukokouksen isäntänä ja vieraiden kutsujana.

    Ei voi vaatia, että unionin päättäjät ja heitä seuraavat toimittajat tutkisivat Suomen perustuslakia ja sen tausta-asiakirjoja.

    Kun he näkevät Suomen presidentin unionin keskeisillä estradeilla, heille ei voi tulla mieleenkään, että hän on siellä ihan muuten vaan, että pääministeri johtaa ja presidentti on hänen avustajansa.

    Tämän hiipivän vallankaappauksen toteuttamiseksi presidentin ei tarvitse selostaa kenellekään omaa tulkintaansa perustuslaista.
    Riittää kun hän laittautuu näkösälle.

    Tällä menolla Suomen unionipolitiikan johtajaksi perustuslaissa nimetystä pääministeristä tulee peräkammarin poika kun presidentti ottaa talon haltuunsa emännän elkein.

    Äänestä

  • vallankaappaus kirjoitti:

    Ja yksi nainen ja vasemmisto kaappaa kaiken vallan...

    Juuri mitäänsanomattomista ja kyvyttömistä oikeistolaisista demarien suuri valta johtuu.. Ja kun useimmat kannattajatkin ovat säälittvää ja katkeroituntta itkupillitasoa.. Voi voi kauhea Tarja,

    Äänestä

  • ... tuo oman vallan varjelu menevän aina päähän.

    Kekkonen esti hänen aikanaan virinneet valtiosäännön muutoshankkeet, jotka tähtävivät presidentin vallan rajoittamiseen parlamentarismin hyväksi.

    Koivisto puhui presidentin vallan kaventamisestä paljon. Tuloksena oli toimikausien rajoittaminen kahteen. Mutta muuten hän käytti valtaoikeuksiaan mustasukkaisesti ainakin ulkopolitiikassa. Sekaantui myös erittäin törkeästi sisäpolitiikkaan -87, kun eduskuntavaalien jälkeen porvaripuolueet aikoivat vaalitulokseen vedoten perustaa porvarihallituksen Väyrysen tai Holkerin johdolla. Koivisto kaatoi hankkeen ja runnoi sinipunahallituksen Holkerin johdolla. Holkeri oli siinä heittopussi ja kavaltaja oli Kokoomuksen puheenjohtaja Suominen, joka petti sopimuksensa porvarihallituksesta.

    Ahtisaari keskitti kaiken tarmonsa estääkseen valtiosääntöuudistuksen yhteydessä edukunnan enemmistön kaavaileman muutoksen, jossa presidentistä tehtäisiin paremminkin muodollinen valtionpäämies länsieurooppalaiseen tapaan. Ahtisaari vastusti lopuun saakka ulkopoliittisen vallan riistämistä. Niinpä edukuntapiirit lopulta antoivat periksi ja jättivät presidentille vielä melkoisen ulkopoliittisen vallan, kun pelkäsivät, että Ahtisaari jarruttaa koko laajan valtiosääntöuudistuksen toteutumista jättämällä vahvistamatta lain.

    Kun liityimme EU:hun, sääti eduskunta perustuslaillisen muutoksen, että unionin asiat kuuluvat yksiselitteisesti valtioneuvostolle ja eduskunnalle. Hän ei kunnioittanut tätä, vaan tuppautui EU-asioihin ja Eurooppa-neuvoston kokouksiin.

    Halonen on uuden perustuslain aikaina ensimmäinen presidentti. Uudessa perustulaissa säädetään tuo sama periaate, että EU-asiat kuuluvat valtioneuvostolle. Hänen valtahinkunsa pursuaa yli juuri tuossa, että hänkin Ahtisaaren tavoin tuppaantuu unioniasioihin ja -kokouksiin, vaikka ne eivät perustuslain mukaan mitenkään hänelle kuulu. Pääministerin pitäisi ryhdistäytyä tässä suhteessa.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... tuo oman vallan varjelu menevän aina päähän.

    Suomen tasavallan presidentti on kahden kautensa aikana toiminut ainutlaatuisella tavalla edistäen seta ja igla yhteisöjä Suomessa ja EU:ssakin.

    Äänestä

  • Jää historiaan kirjoitti:

    Suomen tasavallan presidentti on kahden kautensa aikana toiminut ainutlaatuisella tavalla edistäen seta ja igla yhteisöjä Suomessa ja EU:ssakin.

    ________

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tarjasta voimaa.. kirjoitti:

Tämän sivun kirjoittajat pitävät Tarja Halosta näemmä koko Euroopan Presidenttinä. Minulle sopisi, mutta kun niin vain ei ole.

Esimerkiksi EU:n suhteista Venäjään vastaa tällä Suomen pääministeri ja ulkoministeri. Taasen Halonen hoitaa yhtenä Suomen suhteita Venäjään.

Verkkouutisten EU:n Venäjäsuhdearvioinneissa ei edes mainita Halosen nimeä.. Mutta sehän ei säälittäviä ja alhaisia Halosta vihaavia valehtelijoita estä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu