naispappeja jo 70%

30% Suomen papeista on tällä hetkellä naisia. Viime vuonna vihityistä papeista 70% oli naisia. Naispapiksi on voinut hakeutua jo 15 vuoden ajan.
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta on todella huolestuttavaa, että papisto naisistuu näin nopeasti. Kirkon toimintaa ja uskontoa pidetään yleensäkin miesten keskuudessa "akkojen touhuna", joten papiston naisistuminen vahvistaa vain tätä asetelmaa. Piispojen ja kirkon työntekijöiden pitäisi vakavasti puuttua tähän ongelmaa, miten saadaan lisää miehiä papin tehtäviin.

Mistähän muuten johtuu, että kirkossa istuu yleensä naisvaltainen kuulijakunta? On turha sanoa, että naispapit tuovat lisää miehiä kirkkoon.

Mistähän johtuu, että herätysliikkeet pystyvät tavoittamaan myös miespuolisen kuulijakunnan?

Äänestä
  • "Mistähän johtuu, että herätysliikkeet pystyvät tavoittamaan myös miespuolisen kuulijakunnan?"

    yksinkertaista! Vapaissa suunnissa Sanaa ei ole liberalisoitu ja laimennettu. Liberalisoitu ja laimennettu Sana ei vetoa miehiin, vaan pitää olla ehtaa Jumalan Sanaa, jotta miehet tulevat kirkkoon.

    Äänestä

että vääryys saa vallan,ja pahennukset tulevat, mutta voi sitä jonka kautta se tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelijoista kirjoitti:

30% Suomen papeista on tällä hetkellä naisia. Viime vuonna vihityistä papeista 70% oli naisia. Naispapiksi on voinut hakeutua jo 15 vuoden ajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu