JO TAAS TAHTOTILA ETELÄ-POHJALAISTEN KUNTAIN KEPULAISILLA VIRKAMIEHILLÄ MENI SUOMEN JULKISUUS-LAKIEN VASTAISEKSI,KUN OLISI PITÄNYT ILMOITTAA ISÄNTIEN TUKIEUROT.PELKONA OLI VARMA URAKIERRON LOPPU KEPULANDIASSA.
MAATALOUSTUKI
JULKINEN ASIA
131023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pimeyden ytimessä eletään. Sehän näkyi TV-uutisten kartassakin missäpäin suomea se sijaitsee.
pohjanmaalla ei ole niin suuria tiloja.
Mutta kun lähes kaikki suoruuresta ja reiruuresta
koko maas tunnetut pohojalaaset kunnat kieltäytivat noudattamasta Suomen lakia (katso YLE:n sivuilta)
olla liikaa kepun käsis. Sen lauluja laulat..jne
juuh,käykää maataloustoimistossa kattomas.
Mitäs virkaa niillä tukitiedoilla on, eiväthän ne mitään siitä kerro, paljonko viljelijälle käteen jää. Menkää verotoimistoon katsomaan kadehtimienne viljelijöiden tulotietoja, se kertoo paljon enemmän.
Tuet tipahtavat hehtaareiden, eläinyksikköjen yms. seikkojen perusteella ilman, että viljelijä siihen pystyy vaikuttamaan.
asti siä ei oo paikallisilla tummillakaa. Samaa kekkuilua.
Mistähän se sitten kertoo? Siitä, ettei niitä tuloja niin vain ole verotettavaksi.
Viljelijät eivät ole sen kummoisempia veronkiertäjiä kuin palkansaajatkaan. Sehän ihmisiä vain harmittaa, että yrittäjillä (niin viljelijöillä kuin muillakin) on niin paljon enemmän lain mukaista vähennettävää kuin palkansaajilla. Kateus katsokaas, kateus!!!
Totta.
Jos tienaa enemmän ku normaali duunari, maksaa enemmän myös veroja
Jos omistaa enemmän ku normaali duunari, maksaa siitä enemmän
Jos saa osinkoja, maksaa siitä veronsa...
Mielummin oon yrittäjä ku kateellinen duunari, kaikilla on mahdollisuus yrittää....
Eräs poikamies maksaa juluppiveroa.
Montakohan rosenttia tuloista se vero on?
se on mun motto
tappaa halutkin!!
..jotka jännittää naisen kans sängys ja homma jää hoitamatta