matti kun tökkää niin putoo työttömiltä,eläkeläisiltä ja duunareilta silakatkin joulupöydästä,niin katkeraa kuultavaa oli matin povaukset meikäläisille tulevan vaalikauden ohjelmasta,a´la Brunila.
Näin täällä jo joku aiemmin kehu matin tökkäämisiä!
matti on tosi ok
2
285
Vastaukset
- työttömäks se
koko äijä. Saispahan sit itse maistaa omaa lääkettään. Tai oikeastaan sillähän olis sittenkin liian suuret tulot, verrattuna tavalliseen työttömään.
Se pitäis pistää parilla kympillä päivässä tekemään roskien keräämistä kaduille, sittempähän tietäis mitä se on työttömän arki!
Noille henkseleitään paukutteleville isoisoherroille kyllä elämässä on yleensä käynyt niin että kun on oltu oikein suurta ja mahtavaa ja vähät välitetty heikommin pärjäävistä niin elämä itse on järkännyt sellaisen jäynän että on arvomaailma sitten muuttunut aika radikaalisti.
Esimerkiksi vaikka ent. valtionvarain ministeri Viinanen, mies on nyt vakavasti sairas mutta niin on miehen arvomaailmakin muuttunut pehmeämpään suuntaan ja tajuaa jo tavallisen ihmisen arkeakin.
Jos matti jatkaa siis sitä isotteluaan niin lyön vetoa että jokin sairaus iskee vielä mattiinkin..syöpä tai joku muu juttu. Aina isottelijoille käy köpelösti. Vahinko vaan että se elämänisku tulee vasta sitten kun nuo isottelijat on ehtineet aiheuttaa vahinkoa muille. - vanha kurppa hitleri
Tehoputkeen vaan, sanoo Matti ja kiihdyttää kansan puoliväkisin kohti yhä suurempaa kasvua kuin oikein vanha kunnon hyvän ajan diktaattorit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2252970Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1842606Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101227Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1351154- 701088
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2901060Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3521034Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21965Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22808