Kovasti täällä väännetään kättä

vainoista Suomessa mykyaikana. Joko niitä on tai ei ja missä määrin.

Muutama kommentti ja huomio:
Työpaikoilla on yleensä tapana, ettei aatteellista käännytystoimintaa suvaita. Ei poliittista eikä uskonnollista. On tietenkin eri asia, jos saman henkinen ryhmä pitää kokouksen suljettujen ovien takana, mutta sekään ei ole monissa paikoissa hyväksyttävää.

Jos uskovaiset pitävät matalaa profiilia työpaikoilla, he saavat olla aivan rauhassa.

Aktiivinen lähetystoiminta kaduilla herättää närää tuli se mistä suunnasta tahansa. Sitä ei pitisi harrastaa ja niin tekee, saa varautua erilaisiin, vähemmän mukaviin reaktioihin. Em. reaktioiita ei uskovaiset voi todellakaan pitää vainoina. Pikemminkin päinvastoin.

Otampa vielä toisenlaisen esimerkin:
Helluntailaiset ovat kovasti kiivaita sukupuolivähemistöjä kohtaan. He perustelevat kantaansa raamatun sanalalla.
Usein uskovaiset tulevat tässä rikkoneeksi Suomen lakia. Ts. asettavat raamatun lain maallisen lain yläpuollelle.
Tämän tapauksen tulkinta on yksiselitteinen: uskovaiset vähintäänkin syrjivät, pahimmillaan vainoavat homoja ja lesboja, myös omassa piirissään olevia. Uskovaiset aiheuttavat pahaa mieltä ja henkisiä kärsimyksiä varsinkin keskuudessaan oleville homoille ja lesboille, pitämällä em. asiaa syntinä ja painostamalla sillä.

Uskovaiset harjoittavat siis selkeää kaksinaismoralismia mm. tässä asiassa. J

Jos vakavasti puhutaan uskovaisten vainoista, niin eikö em. esimerkkiin suokupuolivähemmistöjen vainosta pitäisi nopeasti puuttua?