HERÄTYSSAARNA!

Wild

Kaikkivaltiaan Jumalan iankaikkinen Rakkaus meitä syntisiä kohtaan!

Ihmisen elämässä on aikoja ja hetkiä,jolloin hänen on syytä pysähtyä Kaikkivaltiaan Isämme puhuttelussa.Monesti kysymyksessä on juuri suuri ,ehkäpä pelottava ja traaginenkin muutos. Erityisesti tällaisina hetkinä me ihmiset saamme kokea,kuinka Kaikkivaltiaan Jumalan iankkinen suuri rakkaus oikein syleilee meitä ihmisiä. Saamme tuntea kuinka oikeudenmukaisen Taivaallisen Isämme armo ja laupeus lepää yllämme. Isän Jumalan,suvereenin maailmankaikkeuden hallitsijan,valta,suuruus ja kunnia siintää arvoituksen tavoin meitä kohden Kirkkaudesta.

Kristillisinä uskovaisina mekin tahdomme nyt ja tulevaisuudessa olla kurottautumassa kohti voittopalkintoa,tuota vanhurskauden seppelettä,joka on odottava meitä mahdollisimman hyvän uskon kilvoituksen jälkeen Taivasten valtakunnan Kirkkaudessa. Sinnehän me uskovaiset haikeasti ikävöitsemme,täysin hyljänneinä entisen syntielämämme ja iloisin mielin luoden katseemme uskon alkajaan ja täyttäjään,lävistettyyn Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Herramme Jeesuksen Kristuksen ristin alla tahdomme marssia Hänen rakkauden pataljoonassaan kohti kirkasta tulevaisuutta,kohti uskomme,kohti toivomme ja kohti rakkautemme suuremmoista ja iki-ihanaa täyttymystä,tietäen ja ymmärtäen hebrealaiskirjeen sanoin,että usko on luja luottamus siihen,mitä toivotaan,ojentautuminen sen mukaan,mitä ei näy ja samalla täydellisesti luottaen siihen ja sen tietäen,että vielä kerran on uskomme muuttuva näkemiseksi Taivasten valtakunnan Kirkkaudessa! Nyt täällä ajassa vaeltaessamme
näemme vaillinaisesti,ikäänkuin kuvastimesta,arvoituksen tavoin,niinkuin Paavali kirjoittaa Korinttilaiskirjeessään,mutta perillä Kirkkaudessa olemme näkevä Isämme kasvoista kasvoihin. Sitä me odotamme,sitä me halajamme.

Rukoillen kiitämme jo nyt etukäteen ja olemme vastakin kiittävä Herraamme,Vapahtajaamme,Jeesusta Kristusta,siitä viimeisestä palkinnostamme,jonka olemme saava,emme suinkaan tekojemme tähden -vaan yksin armosta,me kiitämme Herraamme elämämme merkittävimmästä,suurenmoisimmasta,kallisarvoisimmasta ja ihanimmasta palkinnosta,joka tosin on tuleva kohdallemme maanpäällisen kuoleman kautta. Mutta kun filippiläiskirjeen sanoin elämä on meille Kristus ja kuolema on voitto,on täten kuolemammekin oleva palkinto.Ja se palkinto on oleva -ei enempää eikä vähempää- kuin ylennys Taivasten valtakunnan Kirkkauteen!

Sitä me ikävöitsemme,sitä me halajamme,uskossa,luottaen Herraamme Jeesukseen Kristukseen,luottaen täysin ja uupumatta Hänen Golgatan sovitustyöhönsä,koskaan luovuttamatta,koskaan antautumatta Saatanan salakavalien juonien valtaan,vaan uupumatta rukoillen Herraamme,Vapahtajaamme,Pelastajaamme,Lunastajaamme,Syntiemme Sovittajaamme Jeesusta Kristusta. Koskaan lannistumatta me tahdomme uskossa vaeltaen,efesolaiskirjeen sanoin pukea yllemme Jumalan koko sota-asun,seisoen kupeet totuuteen vyötettyinä,pitäen pukunamme vanhurskauden haarniskaa,juosten kilvoituksessamme kenkinämme jaloissamme alttius rauhan evankeliumille. Me tahdomme kaikessa ottaa tueksemme uskon kilven ja pelastuksen kypärin sekä hengen miekan,joka on Jumalan sana.

Tällaiseen sotavarustukseen aseistautuen lyömme Saatanan ja sen lakeijat!Ja sillä hetkellä on suustamme pääsevä sotahuuto: Saatana,sinä olet ikuinen häviäjä;sinä et voi voittaa milloinkaan!Sinut on lyöty Golgatan keskimmäisellä ristillä jo kaksituhatta vuotta sitten! Silloin käärmeen pää poljettiin maahan! Jeesus Kristus,Vapahtajamme,ei kuollut turhaan! Jeesus Kristus kärsi ristinkuoleman ja vuodatti verensä maahan,jotta syntimme,ja koko maailman synnit,tulisivat Golgatan verellä pestyiksi -veriruskeista lumivalkoisiksi,purppuranpunaisista villanvalkoisiksi -kuten Jesajakin jo ennusti (Jes.1:18).

Muistakaamme,että Taivaan lisäksi on olemassa toinenkin paikka,jossa ihminen voi viettää iankaikkisuutensa. Ja se on helvetti. Se on oleva sinun paikkasi,jos et tee parannusta ja tunnusta Jeesusta Kristusta lihaan tulleeksi Jumalaksi. Ja tässä hetkessä tahdon osoittaa sanani uskosta osattomien puoleen. Kaikkivaltias ja Iankaikkinen jumala ei tahdo,ei aivan varmasti tahdo,että viettäisimme iankaikkisuutemme kadotuksessa,erossa Isämme Jumalan kasvoista,helvetin tulijärvessä,vaan armossaan ,laupeudessaan ja rakkaudessaan Hän tahtoo vetää meitä puoleensa (Joh.3:16). Ja muistakaamme vielä,mitä Jeesus sanoi opetuslapsi Tuomaalle (Joh.14:6): "Minä olen tie,totuus ja elämä,ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani!" Näin Jumala siis tahtoo pelastaa ihmisen Poikansa kautta.

Muistakaa,että oikeudenmukaisuuden Jumala ei katso pelastustyössään henkilöön tai esim. syntiemme suuruuteen. Room.3:23 sanoo: "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan Kirkkautta vailla". Ja roomalaiskirjeen 2. luvun 11. jakeessa todetaan yks`kantaan:"Sillä Jumala ei katso henkilöön",samasta aiheesta puhutaan Jaakobin kirjeen 2:ssa luvussa. Kuulkaa,Jeesus Kristus ei katso henkilöön,hänen taustaansa,sosiaaliseen asemaansa,sukupuoleen,ikään eikä mihinkään meille ihmisille jopa välillä mitä erinäisintä rasismia aiheuttaviin seikkoihin!

Vielä syntiemme suuruutta miettiessämme,on syytä muistaa,mitä Paavali kirjoittaa 1:n Timoteuskirjeen 1:sessä luvussa,sen 15:nnessä jakeessa. Vaikka tuntisit olevasi kuinka syntinen tahansa ja menneisyydeltäsi likainen (1.Moos.19:26),älä kuule turhaan katsele taaksesi!Vaan lohduttaudu 2. Kor.5:17 sanomalla:"Siis,jos joku on Kridtuksessa,hän on uusi luomus,se mikä on vanhaa on kadonnut,katso uusi on sijaan tullut".

Jos et vielä ole kokenut Jumalan armon,laupeuden ja rakkauden ilmestymistä elämääsi,etkä koe uudestisyntyneesi ylhäältä,niin älä pelkää äläkä kavahda vastaanottaa Herraamme Jeesusta Kristusta elämääsi ja sydämeesi henkilökohtaiseksi Vapahtajaksesi. Muista,että armo kuuluu kaikille!

Sisko ja veli!Jeesus Kristus kutsuu sinua,Hän kolkutttaa ovellesi -tahdotko avata? Valinta on sinun!Minä kehoitan sinua sisko ja veli ottamaan vastaan Jeesuksen Kristuksen kutsu! Vielä on maanpäällä armonaikaa jäljellä! Ota Jeesuksen Kristuksen armo vastaan!Meillä on kuitenkin käsillä jo lopunajat (Luuk.21 / Apt.2:17-21). Muistakaa,että Jeesus Kristus on oman verensä Golgatalla vuodattaen sovittanut kaikki sinunkin syntisi!

Jotta voisit uudestisyntyä,Jeesus Kristus tahtoo,että 1.murehdit syntejäsi,2.tunnustat syntisi,3.kadut syntejäsi ja 4.hylkäät syntisi! Nöyrry parannukseen.Nöyrry kuuliaisesti seuraamaan Jeesusta Kristusta. Lähde kulkemaan suoraa,mutta kapeaa tietä,joka johtaa lopulta Taivasten Valtakunnan Kirkkauteen!
Raamattu,jumalan sana sanoo(Room.6:23)"Synnin palkka on kuolema,mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa,meidän Herrassamme". Ja edelleen (Room.10:10):"Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan".
Uskoontulon jälkeen uskovainen voi ottaa Kasteen (Mark.16:16):"Joka uskoo ja kastetaan,se pelastuu,mutta joka ei usko,se tuomitaan kadotukseen."




Näillä sanoilla ja näillä yön hetkinä tahdon kehoittaa sinua hyvä ystävä,että älä valitse iankaikkisuuspaikaksesi helvettiä!

Oulussa 12.12.2006 Veljenne Herrassa
Kai Mikael Aalto

2

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todistaja

      Amen! Kuka voi vielä väitää vastaamme,etteikö Pyhä Henki toimi meidänkin aikoinamme.Ja näinkin mahtavalla tavalla Komentajamme kohdalle -olen siis lukenut hänen todistuksensa jo aikaisemmin.
      Kiitos ja Kunnia Jumalalle!Amen.

    • todé

      antaa edelleen sijaa kansallissosialistin rasistisille galleria-sivuille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      175
      13388
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4910
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2833
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2032
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      371
      1693
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe