Takana on paria notkahdusta lukuunottamatta harvinaisen pitkä taloudellinen nousukausi maassamme. Odotettavissa on ainakin heikomman kasvun aika. Ehkä taantuma. Valtion kassaan on ryöpynnyt rahaa verotuloina yrityksistä ja työntekijöiltä.
Lisäksi valtio on myynyt sukupolvien työn ja yrittämisen tuloksia jotain 15 miljardin euron edestä.
Silti valtiolla on edelleen velkaa valtavat 55 miljardia euroa, kun se huipussaan oli 70 mrd. Velan huippu sai Suomen valtion luottoluokituksen romahtamaan roskaluokkaan. Nykyinen velkakin on aivan käsittämätön, siis sitten kun se maksetaan.
Minne ovat valtavat, poikkeuksellisen suurten optiotulojenkin vahvistamat valtion tulot huvenneet SDP:n ollessa hallituksessa rahoja jakamassa? Ei ne lehtitietojen mukaan ainakaan vanhusten hoitoon ole menneet.
Jos näin poikkeuksellisen hyvänä aikana valtion lainoja ei ole voitu tai paremminkin haluttu lyhentää, se merkitsee tähän maahan luodun sellaisen ns. hyvinvointivaltion, että sillä ei ole mitään elämisen edellytyksiä edes seuraavan taantuman, puhumatta laman aikana. Valtion taloudenpito on ollut täydellisen piittaamatonta kansakunnan tulevaisuuden kannalta. Velkaa ei voida lisätä.
Uskon sosialidemokraattien joutuvan itse aikanaan hoitamaan valtionsa rakenteiden purun. Tuskin siihen viime laman jälkeisten haukkumisten jälkeen enää oikeistopuolueita saa huijattua.
Minne kansallisuusvarallisuus
häviää?
1
84
Vastaukset
- olla
kansallisvarallisuus tietenkin. Sanoo avaaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186