mutta hänen poliittinen oppilaansa Vladimir Putin voi hyvin.
Pinochet on kuollut,
7
151
Vastaukset
- vuotta
Suomalaisten verorahoilla...?! Samaa porukkaa kuin Pinokkio...tosin Pinokkio oli lopulta ilman pitkää nenää ja valheita, Halonen pysyy aasina pitkällä nenällään Pinotcetin saarella Tuonelassa...tulisen meren ympäröimänä?!
Totuus esiin Stasin listoilta?! - kuulee
Kirjoittele lasten osastolle.
- vertaus
Olitte varmaan isänne munissa kun Pinochet riehui Chilessä.
- piikkiq
uransa on vääristelty suomalaisessa mediassa. Hänen ansiokseet voi kuitenkin lukea kommunismin leviämisen pysäyttämisen latinalaisessa amerikassa.
Kovat otteet kuitenkin antoi varjon hänen hallinnolleen, mutta taloudellinen nousu oli mahdollista vain tukahduttamalla sosialistien toiminta.
Sosialistien suuri valhe on että vaaleilla valittu hallinto olisi aina demokratiinen ja että sen toimet olisivat aina oikeutettuja.
Pinochet pelasti maansa tuholta, johon sosialismi olisi sen saattanut.
Keinot olivat vain kyseenalaisia.
Mutta täytyy muistaa, että suomessa sosialistit yrittivät tuhota suomen laillisen hallinnon 1918 ja sen jälkeen ainakin 1939, 48, 68.
Halosen ja kumppanien haikailu Chileen. Kommunisteja on tuotu suomeen valtion elätettäväksi tietävästi satoja...
"Poliittisina" pakolaisina... vaikka kaikkien taustoja ei ole koskaan tutkittu virallisesti mahtuu joukkoon myös ihan siviilirikoksita kuten tuhopoltoista ja ryöstöistä epäiltyjä... joten ei heitä ihan vain mielipiteen vuoksi ole vainottu jos on vainottu lainkaan.
Kun ottaa huomioon sen Halosen Neuvostoliittoon palauttaman loikkarin niin linja näytää olevan jotain muuta kuin inhimillisyydessä... attetovereita ja rikos kumppaneita suositaan, mutta syyttömiä ollaan atteen vuoksi valmiita tuomitsemaan tuhoon...
Sosialismi on ihmiskunnan vitsauksista pahimpia... ruttoa ja isorokkoa tai vaikkapa AIDSia voidaan hoitaa ja kärsimystä lievittää mutta sosialismi on vaatinut Pinochetin kaltaisia miehiä uhraamaan elämänsä ja kunniansa inhimillisemmän elämän puolesta.
Pinochetin aikana köyhä Chile nousi latinalaisen amerikan vauraimpien maiden joukkoon... 17 vuodessa....
Rauha hänen muistolleen.
Piikkiq
Ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan- kommentti
Aliende oli kuitenkin demokraattisilla vaaleilla valittu, nyt jatkuu uudistukset jälleen sillä pallonpuoliskolla koska jenkeillä täysi työmaa muualla.
- on pysäytetty..
Eihän sen nyt suoraa kommunismia ole mutta lähes koko etelä ja keski-amerikka on nykyään vasemiston hallinassa
- Oikeus ja kohtuus.
Pinochetin hautapaikan salaaminen oli Chilen hallitukselta varsin ajattelematon teko. Yleisölle avoimia yleisiä käymälöitä on maassa muutenkin liian vähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760