Rikoksen uhrin vaitiolovelvollisuus

Pojan äiti

13-vuotias poikani joutui sekopään känniläisen kiusanteon kohteekis.

Kaikki alkoi siitä että äijä möykkäsi humalassa samassa bussissa missä poika oli matkalla kouluun ja poika kielsi tätä tulemasta istumaan viereensä. Sen jälkeen pojasta tuli ukon silmätikku,jota ukko solvasi, ivasi,haukkui ja uhkaili aina tavatessa. Lopulta hän todistajien läsnäollessa töni poikaa. Teimme rikosilmoituksen ( lievä pahoinpitely). Poliisi ehdotti sovittelua, ja pojan omasta suostumuksesta asia selvitettiin rikosasian sovittelussa, missä tekijä myöntyi maksamaan pojalle nimellisen korvauksen sekä kirjallisesti lupasi taata pojalle vastedes täydellisen asumis-ja elämisrauhan ( minkä sovittelija selitti tarkoittavan käytännössä lähestymiskieltoa eli sitä,ettei körikäs saa ottaa poikaan enää mitään kontaktia ).

Luulimme että rauha maassa ja asia OK. Poikakin oli jälkeenpäin tyytyväinen lopputulokseen ja sanoi että hyvä kun ei tarvinnut lähteä oikeuteen, ei hän halua kostaa vaan sopia asian.

No, viime viikolla köriläs soitti minulle ja sanoi tietävänsä, että poika oli kertonut tapauksesta hiljattain jollekin, joka vuorostaan kertoi taas jollekin ja tämä jollekin - kunnes juttu kantautui körilään korviin.

Köriläs väitti, että koska poika on sopimuksen teon jälkeen rikkonut "vaitiolovelvollisuutensa", sopimus ei enää päde eikä köriläs siltikään joudu tönimisestä käräjille, koska ei itse ole rikkonut sopimusta häritsemällä poikaa.

Kysyin asiaa pojalta. Hän sanoi kertoneensa tapauksesta yhdelle kaverilleen ja tieto oli sitä kautta levinnyt, pikkukaupungissa kun ollaan. Hän oli hyvin hämmentynyt tiedosta ettei niin saisi tehdä.

Sovittelun yhteydessä ei puhuttu mistään vaitiolovelvollisuudesta. Siellä sanottiin vain, että olemme vaitiolovelvollisia niiden uusien seikkojen suhteen joita mahdollisesti tulee esille sovittelussa, mutta mitään uutta informatiota ei kylläkään ilmennyt. Sellaista ei sanottu, että poika ei saisi kertoa alkuperäisestä rikoksesta kenellekään. Sopimuspaperissa, jonka poika allekirjoitti( samoin kuin minä hänen huoltajanaan) ei myöskään lukenut ettei asiasta saa enää puhua. Siinä sanottiin vain että luovumme enemmistä vaatimuksista ja että emme nosta syytettä. Sen sijaan sovittelija sanoi ettei pojan allekirjoituksella ole juridista merkitystä, koska hän on alaikäinen, ja siksi siihen haluttiin äidin allekirjoitus.

Miten tämä asia oikeasti siis on? Toivon että vastaajat viittaavat johonkin pykälään( vaikka antavat linkin ).Mutu-tiedolla en tee mitään, ja sitä tuntuu tällä palstalla kyllä riittävän... En teen myöskään mitään neuvoilla kuten "lyö sitä äijää turpaan": olen yh-äiti enkä taida pärjätä aikuiselle ukolle, vaikka tämä olisi kuinka kännissä, kuten äijä enimmäkseen on.

Poika on hyvin rauhallinen ja kunnollinen, mutta hänellä on valtava vastenmielisyys känniläisiä yms. häiriköitä kohtaan ja sellaiset tyypit hän kiertää kaukaa. Ehkä siksi, että edellisessä asunnosamme oli sitä sakkia naapureina ja poika sai alan miehistä ja naisista tarpeekseen. paitsi alaikäinen,ja vaikka hänen

20

1492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minkälaisesta

      asiasta siinä sitten loppujen lopuksi sovittiin jos kerta se toinen osapuoli nyt katsoo, ettei hänen tarvitse enää noudattaa sopimusta sen vaitiolovelvollisuuden rikkomisen vuoksi?

      Kannattaisi kaiketi ottaa yhteys ensin siihen sovittelijaan, joka asiaa oli hoitamassa.

      Kuulostaa muuten hieman erikoiselta tuo täydellinen asumis- ja elämisrauha, jos se kerta on asetettu jollekin tuikituntemattomalle kännikalalle yhden bussimatkan rähinöinnin perusteella.

      • pojan äiti

        Rähinöitsijä ei ole tuikituntematon vaan nimeltä ja ulkonäöltä tunnettu. Eikä kyse ollut yhdestä rähinöintikerrasta, vaan puoli vuotta jatkunesta kiusaamisesta, uhkailusta ja häirinnästä, joka lopulta meni liian pitkälle eli lievään pahoinpitelyyn ( äijä töni poikaani ).

        En saanut vastausta kysymykseeni: onko uhrilla sovittelun jälkeen automaattisesti vaitiolovelvollisuus rikoksen suhteen, jos vaitiolovelvollisuudesta ei ole sopimuspaperissa erikseen mainittu? Siis miten se asia pykälien mukaan menee, ihan riippumatta siitä mistä rikoksesta oli kyse? Tietääkö joku linkin josta löytyy määräys uhrin vaitiolovelvollisuudesta?

        Täydellinen asumis-ja elämisrauha oli meidän asettamamme ehto sille ettei juttua viedä oikeuteen. Poikahan halusi ennen kaikkea olla äijältä rauhassa. Vaatimus, että lapsi saa koulumatkoilla istua rauhassa ilman että on pakko kuunnella humalikon haukkumista, uhkailua ja suunsoittoa, ei todellakaan ollut kohtuuton, ja olisihan ukko voinut olla myöntymättä ehtoon. Ukolla oli mahdollisuus kieltäytyä ja olla suostumatta ehtoomme, mutta hän suostui siihen, joten käräjiltä vältyttiin. Sovitteluun osallistuminen on vapaaehtoista sekä rikoksentekijälle että uhrille.

      • nippeli
        pojan äiti kirjoitti:

        Ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta.

        Jos sovittelussa on sovittu jostakin vaitiolovelvollisuudesta, niin sekin on vain kaino toivomus, ei mikään määräys. Toki se koko sovittelun lopputulos on pelkkä toivomus, mitään lainvoimaa sillä ei ole.

        Eiköhän olisi syytä laittaa asialle piste ja kääntyä poliisin puoleen. Aikuinen mies kiusaa jotakin nuorta, niin ei ole kaikki kohdallaan sillä äijällä.

        Teette rikosilmoituksen ja heti perään käräjäoikeuteen hakemuksen lähestymiskiellosta. Äijällä oli jo mahdollisuutensa ottaa opiksi ja ei näytä oppi menevän perille. Sen jälkeen jos äijä lähestyy tai edes yrittää ottaa yhteyttä niin ilmoitus poliisille ja tarjolla on ainakin väliaikaistai koppihoitoa.

      • yx tavallinen
        pojan äiti kirjoitti:

        Rähinöitsijä ei ole tuikituntematon vaan nimeltä ja ulkonäöltä tunnettu. Eikä kyse ollut yhdestä rähinöintikerrasta, vaan puoli vuotta jatkunesta kiusaamisesta, uhkailusta ja häirinnästä, joka lopulta meni liian pitkälle eli lievään pahoinpitelyyn ( äijä töni poikaani ).

        En saanut vastausta kysymykseeni: onko uhrilla sovittelun jälkeen automaattisesti vaitiolovelvollisuus rikoksen suhteen, jos vaitiolovelvollisuudesta ei ole sopimuspaperissa erikseen mainittu? Siis miten se asia pykälien mukaan menee, ihan riippumatta siitä mistä rikoksesta oli kyse? Tietääkö joku linkin josta löytyy määräys uhrin vaitiolovelvollisuudesta?

        Täydellinen asumis-ja elämisrauha oli meidän asettamamme ehto sille ettei juttua viedä oikeuteen. Poikahan halusi ennen kaikkea olla äijältä rauhassa. Vaatimus, että lapsi saa koulumatkoilla istua rauhassa ilman että on pakko kuunnella humalikon haukkumista, uhkailua ja suunsoittoa, ei todellakaan ollut kohtuuton, ja olisihan ukko voinut olla myöntymättä ehtoon. Ukolla oli mahdollisuus kieltäytyä ja olla suostumatta ehtoomme, mutta hän suostui siihen, joten käräjiltä vältyttiin. Sovitteluun osallistuminen on vapaaehtoista sekä rikoksentekijälle että uhrille.

        //onko uhrilla sovittelun jälkeen automaattisesti vaitiolovelvollisuus rikoksen suhteen, jos vaitiolovelvollisuudesta ei ole sopimuspaperissa erikseen mainittu?//

        Vastaus:
        Ei ole. Vaitiolovelvollisuus koskee sovittelijaa ja sovittelutoimiston muuta henkilökuntaa.

        Sovittelun osapuolta koskee vetoamiskielto: sovittelun osapuoli ei saa asian myöhemmässä käsittelyssä ilman vastapuolen suostumusta vedota siihen, mitä tämä on sovintoon pääsemiseksi esittänyt sovittelussa.

        Laki rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta 9.12.2005/1015

        "20 §
        Salassapito ja vaitiolovelvollisuus

        Sovittelijan tai sovittelutoimiston hallussa olevien asiakirjojen julkisuuteen sekä sovittelutoimiston henkilöstön tai muun sovitteluasioiden käsittelyyn osallistuvan henkilön vaitiolovelvollisuuteen sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään.

        Sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 14 §:ssä säädetään, sovittelutoimisto päättää tiedon antamisesta sovitteluun liittyvästä asiakirjasta, joka on sovittelijan tai sovittelutoimiston hallussa. Sovittelutoimiston oikeudesta antaa lääninhallitukselle tieto salassa pidettävästä asiakirjasta on voimassa, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 29 §:ssä säädetään.

        Sovittelutoimistossa tässä pykälässä tarkoitetuista asioista päättää sovittelutoiminnan vastuuhenkilö. Muutoksenhausta tällaiseen päätökseen on voimassa, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 33 §:ssä säädetään.
        4 luku
        Erinäiset säännökset
        21 §
        Todistamis- ja vetoamiskielto

        Sovittelija ei saa todistaa siitä, mitä hän tehtävässään on saanut tietää soviteltavasta asiasta, jolleivät erittäin tärkeät syyt vaadi, että sovittelijaa kuulustellaan siitä.

        Sovittelun osapuoli ei saa asian myöhemmässä käsittelyssä ilman vastapuolen suostumusta vedota siihen, mitä tämä on sovintoon pääsemiseksi esittänyt sovittelussa."

        Lähde: www.finlex.fi
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20051015

      • sitovuus
        pojan äiti kirjoitti:

        Rähinöitsijä ei ole tuikituntematon vaan nimeltä ja ulkonäöltä tunnettu. Eikä kyse ollut yhdestä rähinöintikerrasta, vaan puoli vuotta jatkunesta kiusaamisesta, uhkailusta ja häirinnästä, joka lopulta meni liian pitkälle eli lievään pahoinpitelyyn ( äijä töni poikaani ).

        En saanut vastausta kysymykseeni: onko uhrilla sovittelun jälkeen automaattisesti vaitiolovelvollisuus rikoksen suhteen, jos vaitiolovelvollisuudesta ei ole sopimuspaperissa erikseen mainittu? Siis miten se asia pykälien mukaan menee, ihan riippumatta siitä mistä rikoksesta oli kyse? Tietääkö joku linkin josta löytyy määräys uhrin vaitiolovelvollisuudesta?

        Täydellinen asumis-ja elämisrauha oli meidän asettamamme ehto sille ettei juttua viedä oikeuteen. Poikahan halusi ennen kaikkea olla äijältä rauhassa. Vaatimus, että lapsi saa koulumatkoilla istua rauhassa ilman että on pakko kuunnella humalikon haukkumista, uhkailua ja suunsoittoa, ei todellakaan ollut kohtuuton, ja olisihan ukko voinut olla myöntymättä ehtoon. Ukolla oli mahdollisuus kieltäytyä ja olla suostumatta ehtoomme, mutta hän suostui siihen, joten käräjiltä vältyttiin. Sovitteluun osallistuminen on vapaaehtoista sekä rikoksentekijälle että uhrille.

        Sopimuksia koskee sopimusvapaus, josta laintasoisia säännöksiä ei juuri ole. Yksityisoikeudellinen sopimus sitoo oletusarvoisesti osapuolia. Siten ensinnäkin kaikki se, mitä sopimukseen on kirjattu, on luonnollisesti osapuolia sitovaa. Sopimusta tulkitaan osapuolten yhteisen tarkoituksen mukaisesti. Siten, jos sovittelun aikana oli päästy suullisesti yhteisymmärrykseen vaikkapa siitä, että asia pidetään salaisena, sekin on osa sopimusta, vaikka yksityiskohtaista määräystä ei asiasta itse sopimuspaperissa olisikaan. Sen vuoksi olisi aiheellista keskustella sen sovittelijan kanssa, joka oli sopimusta tekemässä. Monasti muotoutuneella käytännölläkin on oma merkityksensä näissä tilanteissa.

        Voisi olettaa, että salassapito on osa sopimusta, muutoihan koko sovittelulta voisi pudota pohja toisen osapuolen maineen mollauksen vuoksi.

        Siltä osin kuin häirintä jatkuu, kyse on uudesta teosta, josta tietenkin voi tehdä ilmoituksen poliisille.

    • No huh!

      - Vaitiolovelvollisuus koskee vain sovitun mukaisesti uusia seikkoja joita sovittelussa ei edes tullut esiin. Mitään muuta vaitiolovelvollisuus ei koske.

      - Ota yhteyttä sovittelijaan ja kerro mikä tilanne nyt on eli mm että mies rikkonut sopimusta mm ottamalla poikaan yhteyttä ja häiriköimällä/kiristämällä poikaa ja ilmoittamalla että sopimusta ei enää ole ja häiriköinti tulee jatkumaan.

      Sovittelua käytetään valitettavasti eritäin paljon tuollaisissa tapauksissa joissa asia olisi paras käsitellä oikeudessa. Sovittelua käytetään jopa törkeissä väkivaltarikoksissa mikä on aivan käsittämätöntä. Suomalainen sovittelu toimii erittäin huonosti, se toimii tekijän eduksi ja uhrin vahingoksi. Sovittelu on kuin keisarin uudet vaatteet joita uhrille ylemmän tahon toimesta väkisin myydään.

      Tuon asian olisin vienyt heti oikeuteen, on se sen verran pitkäaikainen ja vakava rikosten sarja. Oikeudessa kyse ei ole kostosta vaan oikeudesta ja sitä tapauksessannekin kaikki osapuolet ansaitsisivat eivätkä tule sovittelussa saamaan.

      Sovittelussa hyödynnetään törkeästi järjestelmän ja tekijän eduksi mm uhrin tahtoa välttää iso oikeushäly ja uhrin ymmärtämätömyyttä siitä kuinka vakavista asioista oikeasti on kyse.

    • sneida

      Oikeastikin on kyllä vaitiolovelvollisuus myös uhrilla.Olen joskus ollut sovittelussa ja silloin sanottiin siitä selvästi.Mutta ei siitä 13-vuotias joudu syytteeseen,jos vain jollekin kaverille sanoo.Ei kannata sanoa jatkossa enää kenellekään,paitsi niin ettei nimeä mainitse.

    • osittain oikeassa

      Siinä tapauksessa, että tehdyssä sopimuksessa oli salassapitovelvoite, niin asiasta muille kertominen on sopimusrikkomus. Sopimus ei yleensä muutu pätemättömäksi yksioikoisesti pelkästään yhden sopimusrikkomuksen vuoksi, vaan kyllä siinä katsotaan sopimuksen koko sisältöä ja rikkomuksen astetta. Sopimusrikkomuksen osalta tämä olisi normaali riita-asia, jolloin ehkä kannattaisi yrittää neuvotella vastapuolen kanssa ennen oikeuteen menoa.

      • jippo???

        Eihän voi häiriköinti aloittaa uudestaan. Mistä kiikastaa?
        Homman nimihän on häiriköinin lopetus.

      • pojan äiti

        Muistaakseni olen täällä jo useampaan kertaan sanonut, että kirjallisessa sopimuksessa EI ole mainintaa vaitiolosta. Vaikka olisikin, niin ei kai 13-vuotias ole velvollinen noudattamaan sopimusta? Eihän hänen alllekirjoituksensakaan ollut pätevä, se liitettiin mukaan lähinnä näön vuoksi. Olettaisin että vaitiolovelvollisuus siinä tapauksessa, että se lukisi sopimuksessa, koskisi vai minua.

      • sanomaan

        Voi se hyvinkin olla noin.

    • rikoksen uhri

      Millä perusteella katsot, että tapahtunut on ylipäätään rikos? Käsittääkseni olette nimenomaan luopuneet oikeudestanne saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi, joten ette voi siitä huolimatta omavaltaisesti pitää jotakuta rikoksen tekijänä.

      • Pojan äiti

        Jos asiaa sovitellaan RIKOSasian sovittelussa, niin silloin on tapahtunut rikos. Poliisi on todennut että rikos ( lievä pahoinpitely ) on tapahtunut, niin kyllä se rikoksena säilyy vaikkei siitä oikeuteen joutuisikaan. Rikos on rikos jopa silloin kun siitä ei jää kiinni. Missään sopimuspapereissa ei sanota että rikos lakkaa olemasta rikos,jos sovittelu onnistuu. Siinä sanotaan vain ettemme vaadi häneltä enempiä korvauksia, jos sopimus toteutuu ja pysyy.

        Tulin tänne saadakseni neuvoja, ja joudunkin itse neuvomaan tietämättömiä!

        Tosin olen saanut monelta kirjoittajalta asiallista informaatiotakin, siitä kaunis kiitos.

      • se ei mene
        Pojan äiti kirjoitti:

        Poliisi voi epäillä jotakuta henkilöä rikoksen tekemisestä, jonka jälkeen se on tuomioistuimen asia ratkaista kyseisen henkilön syyllisyys. Ennen tuomioistuimen päätöstä kenenkään ei voida katsoa syyllistynyt rikokseen.

        Joten tässä tapauksessa ei tarvita mitään vaitiolovelvollisuutta, koska ketään ei ole tuomittu rikoksesta. Siinä syyllistyy kunnianloukkaukseen, jos alkaa julkisesti väittämään jotakuta rikoksen tekijäksi, kun kerta henkilöä ei ole tuomittu ja on itse vielä luopunut kanneoikeudestaankin.

        Pelkästään jokin menettely, olkoon se sitten rikosoikeudenkäynti tai rikosasian sovittelu, ei tee kenestäkään vielä rikollista, vaan siihen tarvitaan lainvoimainen tuomio.

      • Pojan äiti
        se ei mene kirjoitti:

        " Joten tässä tapauksessa ei tarvita mitään vaitiolovelvollisuutta, koska ketään ei ole tuomittu rikoksesta. Siinä syyllistyy kunnianloukkaukseen, jos alkaa julkisesti väittämään jotakuta rikoksen tekijäksi, kun kerta henkilöä ei ole tuomittu ja on itse vielä luopunut kanneoikeudestaankin. "

        Ota tuosta nyt sitten selvää. Vaitiolovelvollisuutta ei ole, vaan tapahtuneesta saa kertoa vaikka kenelle, muttei kuitenkaan saa sanoa että siinä olisi tapahtunut rikos, vaikka kuvattu tapaus täyttäärikoksen tunnusmerkit. Saa siis kertoa mitä tapahtui, mutta ei saa käyttää tabusanoja "rikos" ja "rikollinen". Saako sanoa "häirikkö"," ikävä tapaus", "huono käytös", "häirintä", "töniminen"?

        Siis näin:

        " Poika joutui PIIPin kohteeksi. Hän istui bussissa ja sinne tuli tämä yksi PIIIP. Se PIIIP syyllistyi PIIPPIin tönimällä poikaani, ja asiasta tehtiin PIIIPilmoitus. Poliisin aloitteesta juttua selvitettiin myöhemmin PIIIPasiain sovittelussa, missä PIIIP lupasi sovittaa PIIPPpinsä olemalla vastedes häiriköimättä poikaa ja maksamalla pienen rahallisen korvauksen tekemästään PIIPIstä. "

      • kuin lihava riita

        Vaikuttaa vähän siltä, että sovittelu ei ole ollut täysin onnistunut tai sitten minulla on täysin väärä mielikuva koko sovittelutoiminnasta. Voisi kai kuvitella, että siinä sovittelumenettelyssä – silloin kun sopimukseen asti on päästy, on tavoiteltu molempien osapuolien kannalta hyväksyttävissä olevaa ratkaisua ja lyöty kättä päälle sovinnon merkiksi. Yleensä sopimuksiin kuuluu jonkinlainen vastapuolen perusteltujen etujen huomioonottaminen, lojaliteettivelvollisuudeksi sitä kai sanotaan. Nyt kun vastapuoli on reklamoinut, niin siitä voi päätellä, että jotain ongelmaa tässä suhteessa on.

        Käsitykseni mukaan te olette luopuneet sillä tehdyllä sopimuksella toistaiseksi rikosoikeudellisesta oikeudestanne pitää tapahtunutta rikoksena. Nythän ilmeisesti poliisi ei ole pitänyt tekoa lievänä pahoinpitelynä, koska asia ei ole edennyt syyttäjälle asti, kuten olisi pitänyt.

        Joistakin oikeuksistaan voi tosiaan kyllä pätevästi luopua jopa rahallista korvausta vastaan, sillä ei ne kaikki oikeudetkaan ole sillä tavoin olemassa pysyvästi ja aina automaattisesti, mutta tämä asia pitäisi tehdä selväksi sovittelun osapuolille ennen sovintosopimusta. Ihan vakuuttunut en ole rikosoikeudellisen sovittelun ”hyvyydestä” menettelynä, mutta voihan se joissakin tilanteissa toimiakin osaavissa käsissä. Tietääkseni sovittelijoiden ei tarvitse olla koulutukseltaan lakimiehiä, vaikka tietenkään mikään ei estä osapuolia käyttämästä lainopillisia neuvonantajia apuna.

        Voihan se teko toki täyttää jonkin muun tunnusmerkistön kuin lievän pahoinpitelyn ja itse kukin voi pitää itseään rikoksen uhrina vaikka siitä hyvästä että on sattunut tänne syntymään, mutta ilman oikeuden ratkaisua syyllisten nimeäminen ei onnistu. Voin hyvin ymmärtää kiusaamisen kohteeksi joutunutta 13-vuotiasta, joka riemastuu ajatuksesta, ettei toinen pääse enää mitenkään kiusaamaan, ja sitten kostaa siitä hyvästä tilaisuuden tullen. Toisaalta hän on jo sen ikäinen, että alkaa käsittämään näitä oikeudellisia asioita jossain määrin.

        Niin kuin aiemmin on jo käynyt ilmi, sen tehdyn sopimuksen laajuus ja merkitys on syytä varmistaa sieltä sovittelutoimistosta. Mielestäni olette nyt hieman heikoilla jäillä tässä rikosasiassa.

    • ilmoitettava

      Poliisin on ilmoitettava lievä pahoinpitely syyttäjälle, jos rikoksen uhri on alaikäinen ja poliisi siis katsoo rikoksen tapahtuneen.

      • jos uhri on alle 15-vuotias

        Lievä pahoinpitely muuttuu virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi silloin, kun se kohdistuu alle 15-vuotiaaseen henkilöön. Alaikäisyydellä ei ole merkitystä tässä.

    • Pojan äiti

      Kiitos niistä viesteistä jotka sisälsivät asiallista informaatiota. Sain niiden ansiosta vastauksen alkuperäiseen kysymykseeni: poika siis ei ole syyllistynyt mihinkään kertoessaan omalla kaverilleen mitä hänelle on tapahtunut,ja se että juttu on lähtenyt leviämään ja kantautunut ukon korviin, ei merkitse ettei sopimus edelleen olisi voimassa.

      Onneksi ukko ei ole aloittanut pojan häiriköintiään uudelleen, joten poliisiin ei ole tarvinnut turvautua. Mitään vaitiolovelvollisuutta ei ole koska sellaista ei ole papereihin kirjattu, ja vaikka olisikin, niin se, että 13-vuotias kertoo omia asioitaan parhaalle ystävälleen, ei ole vaitiolovelvollisuuden rikkomista - koska kyseessä on alaikäinen poikani, en minä. Poika voi vastedeskin puhua omia aioistaan omille kavereilleen.

      Missään muualla kuin täällä en itse ole puhunut koko asiasta ulkopuolisille sen jälkeen kun sopu syntyi. Mitä nyt olemme pojan kanssa asiaa pohtineet. Omissa perheen keskeisissä keskusteluissaamm olemme kenties käyttäneet sanoja " rikos " ja "rikollinen", mutta kyseessä on meidän yksityiskeskustelumme. Tällä pasltalla en ole maininnut nimiä enkä paikkakuntaa, joten henkilöä ei voi kuvaukseni perusteella tunnistaa.

      Vielä kerran,kiitos ASIALLISESTI vastanneille,ja muista "keskustelijosta" en välitä.

      Tämän jälkeen en ota ukolta edes puheluita vastaan. Saa yrittää soitella, ei kiinnosta jutella. Meille hän ei varmaankaan tule, koska sopimuksen mukaan hänen kuuluu antaa pojalle elämisrauha, ja pojan kotiin tuleminen olisi vastoin sopimusta.

      • tiedämmekin

        että hyvää ja halpaa ei ole olemassakaan ja se päätee täälläkin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe