Mahdottomat termit

Tällä palstalla käydään keskustelua, joka ei voi johtaa minkäänlaiseen lopputulokseen. Jo aiemmin olen kritisoinut lähtökohtaa, jossa osa keskustelijoista olettaa maailmankaikkeuden olevan kuusi tuhatta vuotta vanha ja osa pitää kaikkeuttamme 13 miljardia vuotta vanhana.
Samoin on kielen kanssa. Hyviä linkkejä haetaan kyllä puolin ja toisin. Kuitenkaan ei edes ymmärretä, mitä sana informaatio tarkoittaa. Sanalla on eri merkitykset lähes joka tieteenalalla saatika yleiskielessä. Aina pitäisi ymmärtää asiayhteydet.
Kielitieteilijä en kuitenkaan ole. Lähinnä ihmistieteilijä.
Omassa sanavarastossani informaatio ei merkitse välttämättä tiedon lisäämistä vaan tiedon välittämistä. Vastaanottaja voi tietää asioista yhtä paljon kuin minäkin. Jokin pikkuasia on kuitenkin molempia vaivannut. Kertoesssani vastaanottaja voi kokea ahaa-elämyksen, tai sitten minä, tai ei sitten kumpikaan.
Missään näissä tilanteissa informaatio ei ole lisääntynyt eikä hävinnyt. Informaatio on koko ajan ollut. Se on vain odottanut tilaisuuttaan.
Tätä yksinkertaisuutta kutsutaan luovuudeksi. Kysehän ei kuitenkaan ole kuin nollasta ja ykkösestä eli kyllä vai ei. Luonnolla noita mahdollisuuksia on kuitenkin neljä käytössä...
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja vain täydellinen tietämättömyys voi luoda totaalisen varmuuden.

Mutta asiaa; evo-krea keskustelu ei voi olla tuloksekasta koska siinä asetellaan vastakkain asioita joilla ei ole juuri mitään yhteistä. Sama kun aseteltaisiin alkemia ja kemia, taikka astrologia ja astronomia, taikka lääketiede ja homeopatia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhauttavaa kirjoitti:

Tällä palstalla käydään keskustelua, joka ei voi johtaa minkäänlaiseen lopputulokseen. Jo aiemmin olen kritisoinut lähtökohtaa, jossa osa keskustelijoista olettaa maailmankaikkeuden olevan kuusi tuhatta vuotta vanha ja osa pitää kaikkeuttamme 13 miljardia vuotta vanhana.
Samoin on kielen kanssa. Hyviä linkkejä haetaan kyllä puolin ja toisin. Kuitenkaan ei edes ymmärretä, mitä sana informaatio tarkoittaa. Sanalla on eri merkitykset lähes joka tieteenalalla saatika yleiskielessä. Aina pitäisi ymmärtää asiayhteydet.
Kielitieteilijä en kuitenkaan ole. Lähinnä ihmistieteilijä.
Omassa sanavarastossani informaatio ei merkitse välttämättä tiedon lisäämistä vaan tiedon välittämistä. Vastaanottaja voi tietää asioista yhtä paljon kuin minäkin. Jokin pikkuasia on kuitenkin molempia vaivannut. Kertoesssani vastaanottaja voi kokea ahaa-elämyksen, tai sitten minä, tai ei sitten kumpikaan.
Missään näissä tilanteissa informaatio ei ole lisääntynyt eikä hävinnyt. Informaatio on koko ajan ollut. Se on vain odottanut tilaisuuttaan.
Tätä yksinkertaisuutta kutsutaan luovuudeksi. Kysehän ei kuitenkaan ole kuin nollasta ja ykkösestä eli kyllä vai ei. Luonnolla noita mahdollisuuksia on kuitenkin neljä käytössä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu