Luojalle kiitos siitä...

Timppeli

... että niin monen uskovan kyky tehdä loogisia johtopäätöksiä on pahasti rajoittunut.

Olikohan tuo nyt hieman provokatiivisesti sanottu, vaatinee ainakin hieman selitystä. Mitä siis seuraisi jos yllä oleva väittämä ei pitäisi paikkaansa?

Jos henkilö todella ilman epäilystä uskoisi Jumalan olevan olemaasa ja että tämä heittää helvetin tuleen, ikuiseen kidutukseen tai kadotukseen, jokaisen joka ei häneen usko, mikä olisi loogisin asia tehdä? Tietysti yrittää estää kenenkään sinne joutumasta, ja kaikilla mahdollisilla keinoilla, sillä jos vastapuolella on ikuinen kidutus, ei mikään täällä tehty voi olla suurempi kauheus. Joidenkin kohdalla tämä voisi tarkoittaa vain jatkuvaa saarnaamista, raamatun julistamista minne ikinä henkilö menee, toisilla taas radikaalimpia toimia, minkä kukakin tehokkaimmaksi näkee. Yksi asias vain olisi varma, nämä henkilöt pyrkisivät fundamentalistisella vakaumuksella käännyttämään kaikki, oli hinta mikä tahansa.

Mutta mikä on tilanne nyt? Ihmisiä joille kaikkein tärkein asia on saada toiset uskomaan on kohtalaisen vähän, eikö uskovia ole enempää, vai eikö kaikilla riitä kykyä yksinkertaisten johtopäätösten tekemiseen siitä mitä tapahtuu, jos se mitä he uskovat todella on totta?

Entäpä moraali? jos joku todella uskoo raamatun olevan ainoan todellisen moraalin lähteen, mihin se johtaisi? Kaikki julmuudet, kivitykset, rangaistuket jotka esim vanhassa testamentissa esiintyvät olisivat moraalisesti oikein. Nyt osa uskovista innostuu ja kertoo kuinka uusi-liitto muutti kaiken, mutta yksi asia unohtuu, nuo teot on jo tehty, tekikö Jumala silloin jotain joka ei ole moraalisesti oikein, tai käskikö hän ihmisten tehdä jotain joka olisi ollut moraalisesti väärin? Uskovan mukaan näin ei tietysti pitäisi olla, siispä kivittäminen, noitien polttelu jne ovat ihan ok moraalisesti, Jumala nyt vain uudessa liitossa jostain muusta syystä kielsi tappamisen. Käsky jonka kirjaimellisesta noudattamisesta, kuten myös niin monien muidenkin raamatun käskyjen, seuraa taas vain lisää hankaluuksia jos niitä loogisesti ja johdonmukaisesti noudatetaan.

Mitäpä tähän siis voi sanoa, ei muuta kuin luojan kiitos että monella tuntuu olevan hankaluuksi tälläisen opin seuraamisessa johdonmukaisesti ja loogisesti.

18

827

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SEEMOS

      Timppeli:
      "Jos henkilö todella ilman epäilystä uskoisi Jumalan olevan olemaasa ja että tämä heittää helvetin tuleen, ikuiseen kidutukseen tai kadotukseen, jokaisen joka ei häneen usko, mikä olisi loogisin asia tehdä? Tietysti yrittää estää kenenkään sinne joutumasta, ja kaikilla mahdollisilla keinoilla, sillä jos vastapuolella on ikuinen kidutus, ei mikään täällä tehty voi olla suurempi kauheus. Joidenkin kohdalla tämä voisi tarkoittaa vain jatkuvaa saarnaamista, raamatun julistamista minne ikinä henkilö menee, toisilla taas radikaalimpia toimia, minkä kukakin tehokkaimmaksi näkee. Yksi asias vain olisi varma, nämä henkilöt pyrkisivät fundamentalistisella vakaumuksella käännyttämään kaikki, oli hinta mikä tahansa."

      Noinhan fundamentalistiset lahkot toimivatkin. Radikaalimuslimit, hellarit, kreationistit yms. Keinoja kaihtamatta, tosiasioista välittämättä :(

      • Timppeli

        Joillain kaikkein fundamistisimmilla lahkoilla alkaa näkyä merkkejä tästä ajattelusta, mutta esimerkiksi kotosemmissa herätys liikkeissä on tälläinen ajattelu, saarnaus ja sanan levitys kuitenkin rajoittunut vain kohtalaiseen pieneen määrään henkilöitä. Suurin osa heistä tekee ajallaan jotain muuta kuin käännyttää eriuskoisia. Onneksi näin, mutta kysymys kuuluukin, miksi useampi ei toimi?

      • SEEMOS
        Timppeli kirjoitti:

        Totta onneksi näin on (vielä toistaiseksi täällä suomessa) Mutta miksi näin on? hyvä kysymys.
        Olisikohan eräs (ääneenlausumaton) käänytystyön motiivi sittenkin oman, horjuvan uskon vahvistus?
        Aika usein näkee krisseleiden perustelevan uskonsa ylivertaisuutta jäsenmäärällään.
        "Enhän minä voi olla väärässä kun kaikki kaveritkin uskoo näin..."

      • ope
        Timppeli kirjoitti:

        Joillain kaikkein fundamistisimmilla lahkoilla alkaa näkyä merkkejä tästä ajattelusta, mutta esimerkiksi kotosemmissa herätys liikkeissä on tälläinen ajattelu, saarnaus ja sanan levitys kuitenkin rajoittunut vain kohtalaiseen pieneen määrään henkilöitä. Suurin osa heistä tekee ajallaan jotain muuta kuin käännyttää eriuskoisia. Onneksi näin, mutta kysymys kuuluukin, miksi useampi ei toimi?

        koska esimerkiksi kristinusko lähettää helvettiin ne jotka ovat olleet uskomatta Jeesuksesta kuultuaan, eikö olisi parempi jos jättäisivät lähetystyön ainakin niiden ihmisryhmien parissa jotka eivät vielä ole kuulleet tämän kolmasosajumalan maanpäällisestä visiitistä, sillä ei kai helvettiin sentään joudu jos ei ole ollut mahdollisuutta uskoakaan?

      • Huhhahhei
        ope kirjoitti:

        Koska käännytystyössä iso osa käännytettävistä jää varmasti kääntymättä, voidaan kai sanoa, että käännyttäjät itse ovat heidän ns. helvettiinsä tuominneet. Siis näistä, jotka eivät ilman käännytystyötä olisi kuuna kullan päivänä kuulleetkaan minkäänlaisista jeesuksista ja näin ollen olisivat ilman käännytyksen yhteydessä saamaansa infoa jeesuksista yms. olleet varmoja ns. taivaspaikan ottajia.

    • Valen

      Siksi Jeesus antoikin lähetyskäskyn. Toisaalta Jumala on antanut ihmisille vapauden valita. Hän ei pakota ketään seuraamaan itseään. Uskovien pitäisi vain elää Jeesuksen oppien mukaisesti ja osoittaa tietä Taivaaseen. Uskova ei saa ketään pakottaa uskomaan. Eikä kyllä kukaan voikaan pakottaa. Jos käytetään miekkalähetystä, niin suurin osa ihmisistä tulisi kristillisen kirkon ja uskon piiriin ilman omakohtaista uskoontulemista ja näin ollen ei ole kuitenkaan pelastettu. Jumala kun ei pelasta kirkkoja vaan yksilöihmisiä. Näin ollen minkäänsortin pakkokäännytys ei hyödytä ketään. Uskoontulemisen tulee tapahtua omasta vapaasta tahdosta. Ja lopulta se on itse Jumala joka vetää ihmisen luokseen. Uskova voi vain elää ja kertoa uskostaan jos joku siitä haluaa kysyä. Jumala vaikuttaa sitten sen, jos joku ei-uskova alkaa kiinnostumaan uskonasioista.

      Uskovana siis olen kaikenlaista pakkokäännytystä vastaan. Ihmisellä on vapaa tahto. Hän voi valita olla uskomatta ja kärsiä syntiensä seuraukset ja oikeudenmukaisen rangaistuksen (helvetti). Tai valita Jeesuksen ja olla kärsimättä syntiensä rangaistuksen eli saada ne anteeksi ja päästä Taivaaseen Jeesuksen sovitustyön tähden.

      Jumala ei pakota ketään uskomaan, mutta pitää muistaa seuraukset. Samalla tavoin kun kukaan ei estele jos haluat hypätä katolta, mutta katolta hyppäämisen seuraukset ovat pahat. Siksi voidaan vain sanoa, että ei kannata hypätä vaan kannattaa mennä portaita alas. Mutta vapaa tahto.

      Siunausta!

      Valen

      • ope

        "Samalla tavoin kun kukaan ei estele jos haluat hypätä katolta," älä pidä meitä kaikkia uskovien kaltaisina.

      • peri(n)uskoton

        on olla ottamatta kastetta ja nimeä ja siinä sivussa olla tulematta kirkon jäseneksi, josta sitten pitää erikseen erota myöhemmin, jos sattuu muistamaan ja viitsimään.

        Koululaisen vapaa tahto (oppivelvollisuuden alaisena) olla poissa uskontotunneilta?

        Asevelvollisen vapaa tahto haistattaa pitkät jollekin sotilaspastorille, joka on arvoasteikossa
        kuitenkin upseeri?

        Helppoa vapaan tahdon toteuttamista keltä tahansa, varsinkin kun tiedetään, että ihminen on laumaeläin. Vielä atte-palstaltakin joku yrittää lassota kadonneen karitsan teuraslaumaansa.

        Ja oikeudenmukainen rangaistus aivojen käytöstä on helvetti? No voihan helvetti! Ois pitänyt Rooman
        sotilaiden tehdä hommansa kunnolla, ettei kuollut mies kummittelisi ihmisten mielessä.

        Toisaalta jos Valenillakaan ei kummitteli Jeesus nupissa, niin sitten se voisi olla jotain muuta vielä kummallisempaa. Äkkispäätä vain vaikea keksiä, mikä se voisi olla:D

      • tee ratkaisusi
        peri(n)uskoton kirjoitti:

        Ilmaisit siis vapaata tahtoasi tuolla tavalla, kirjoittamalla tuollaista turhaa juttua...

        Paljon viisaampaa olisi ollut käyttää vapaata tahtoa Jeesuksen valitsemiseen!

        Jos vain jaarittelee eikä tee tärkeitä päätöksiä ajoissa, niin siinä käy köpelösti...

        Ota itseäsi niskasta kiinni. Avaa ikkuna ja huuda koko maailmalle niin lujaa kuin jaksat "Jeesus, ota minut!"

        Siitä se lähtee... Uusi iloinen ikuinen elämä.

      • varten onkin olemassa myös ...

        kristillisiä tahoja, joihin liittyminen on vapaaehtoista ja perustuu ihmisen henkilökohtaiseen ratkaisuun, eikä pakkoliittämiseen.

        "on olla ottamatta kastetta ja nimeä ja siinä sivussa olla tulematta kirkon jäseneksi, josta sitten pitää erikseen erota myöhemmin, jos sattuu muistamaan ja viitsimään."

        "Koululaisen vapaa tahto (oppivelvollisuuden alaisena) olla poissa uskontotunneilta?

        kuitenkin upseeri? "

        Mielestäni on hieman naivia ottaa nämä esimerkeiksi. Armeijassakaan kukaan ei pakota sinu USKOMAAN siihen, mitä sotilaspastori sanoo. Jos ihminen ei uskalla haistatella sotilaspastorille, vaikka tämä olisikin upseeri, herää kysymys, että kuinka vakaalla pohjalla se vakaumus olikaan?
        Ajattelepa tilanne toisinpäin....

        Aseen piippu ohimolla ja sinua käsketään luopumaan uskostasi... Tai juuri se upseeri käskemässä kieltämään uskon Jeesukseen. Arvaa noudattaisinko käskyä?

        Eli kyllä sinulla on vapaa tahto kieltäytyä myös uskomasta, vaikka kyseessä olisi itse presidentti, joka sinua käskisi uskomaan. On vain eri asia, että oletko systeemin orja?

        "Ja oikeudenmukainen rangaistus aivojen käytöstä on helvetti? "

        Ei pidä paikkansa. Helvetti on rangaistus, jonka ihminen joutuu kärsimään, koska on niin pässipää, ettei tajua sitä, että se rangaistus on jo kärsitty.

        On vain kaksi rangaistusta synnistä ja pahuudesta. Golgata ja helvetti. Näiden väliltä ihmisen tulee valita. Jumala lunasti ihmisen vapaaksi helvetistä, ja on itseasiassa hänen tahtonsa vastaista mennä sinne.

        Eräs mies tuli sanomaan Lutherille:"Minä olen myynyt sieluni paholaiselle, mitä teen???"

        Luther:"Miten olet voinut myydä jotain toiselle kuuluvaa? Olet tehnyt laittoman kaupan! Mene heti ja peru kauppa!"

        Ihminen (jokainen) on lunastettu vapaaksi paholaisen käsistä. Ihmisen ainoa tehtävä on uskoa tämä lunastus todeksi. Muuten on paholaisen talutusnuorassa koko elämänsä ja se jatkuu kuoleman jälkeen.

        Ihminen ei toki nykyään usko tätä, koska kuvittelee olevansa itsensä Herra ja kaiken mitta.

        "Koululaisen vapaa tahto (oppivelvollisuuden alaisena) olla poissa uskontotunneilta? "

        ET on keksitty. Tämä menee jo saivarteluksi. On Prometheusleirejä jne. Taidat olla vain katkera, koska et aikoinaan ole uskaltanut toimia vakaumuksesi mukaan ja nyt syytät uskovia siitä? Ehkä sinun tahtosi onkin ollut muiden orja, sen orja, että mitä muut ajattelevat, jos et osallistu uskonnontunneille tai et mene riparille? Tai mitä se upseeri tekee, jos sanot, ettet usko?

        Nyt korvaat tuota aikaa huutelemalla täällä uskoville hävyttömyyksiä, kun kerrankin sen voi tehdä kasvottomasti. Haluaisin kerrankin kadulla kuulla vastaavia yhtä rohkeita kommentteja ihmisiltä. Eipä ole muuten juurikaan kuulunut...???

      • uuge
        varten onkin olemassa myös ... kirjoitti:

        Kirkkoisä Augustinus päätteli jo 1500 vuotta sitten, että ihminen ei voi valita Jeesusta. Kaikki on jo ennalta päätetty. Jeesus valitsi sinut jo ennen kuin synnyit. Tai sitten ei valinnut... Sitähän emme me kuolevaiset voi tietää. Jotain voi toki päätellä ihmisen syntymäpaikasta. Jos syntyy Iraniin mullahin pojaksi, niin silloin on varmastikin käynyt niin, että Jeesuksen valinta meni ohi...

        Ja kuka olikaan Augustinus? Ei ehkä erehtymätön teologi, mutta varmasti asioista paremmin perillä kuin sekalaiset lahkopastorit ja nettisaarnaajat.

      • Pakollako?
        peri(n)uskoton kirjoitti:

        on olla ottamatta kastetta ja nimeä ja siinä sivussa olla tulematta kirkon jäseneksi, josta sitten pitää erikseen erota myöhemmin, jos sattuu muistamaan ja viitsimään.

        Koululaisen vapaa tahto (oppivelvollisuuden alaisena) olla poissa uskontotunneilta?

        Asevelvollisen vapaa tahto haistattaa pitkät jollekin sotilaspastorille, joka on arvoasteikossa
        kuitenkin upseeri?

        Helppoa vapaan tahdon toteuttamista keltä tahansa, varsinkin kun tiedetään, että ihminen on laumaeläin. Vielä atte-palstaltakin joku yrittää lassota kadonneen karitsan teuraslaumaansa.

        Ja oikeudenmukainen rangaistus aivojen käytöstä on helvetti? No voihan helvetti! Ois pitänyt Rooman
        sotilaiden tehdä hommansa kunnolla, ettei kuollut mies kummittelisi ihmisten mielessä.

        Toisaalta jos Valenillakaan ei kummitteli Jeesus nupissa, niin sitten se voisi olla jotain muuta vielä kummallisempaa. Äkkispäätä vain vaikea keksiä, mikä se voisi olla:D

        Onko kaste taphtumana merkitty perustuslakiin pakkona?Lienee vanhempien valinta.

        Oskontotunneilla ei tietääkseni ole pakko olla?Vai onko?

        Asevelvollisella on täysin vapaa tahto, sanoa kelle tahansa, mitä tahansa.Se taas jos sanoo johtaa rangaistukseen,ei kuitenkaan että olet sanonut papille, vaan esimiehelle.

        Elämässä ei ole kuin kuolemisen pakko,siihenkin voit vaikuttaa tarvittaessa itse.

        Joskus suostumalla asioihin tekee vain elämästään helpomman.

      • jason_dax
        tee ratkaisusi kirjoitti:

        Ilmaisit siis vapaata tahtoasi tuolla tavalla, kirjoittamalla tuollaista turhaa juttua...

        Paljon viisaampaa olisi ollut käyttää vapaata tahtoa Jeesuksen valitsemiseen!

        Jos vain jaarittelee eikä tee tärkeitä päätöksiä ajoissa, niin siinä käy köpelösti...

        Ota itseäsi niskasta kiinni. Avaa ikkuna ja huuda koko maailmalle niin lujaa kuin jaksat "Jeesus, ota minut!"

        Siitä se lähtee... Uusi iloinen ikuinen elämä.

        Eihän kyseinen henkilö pysty valitsemaan Jeesusta, koska Jumala ei vedä häntä puoleensa.

      • Huhhahhei
        tee ratkaisusi kirjoitti:

        Ilmaisit siis vapaata tahtoasi tuolla tavalla, kirjoittamalla tuollaista turhaa juttua...

        Paljon viisaampaa olisi ollut käyttää vapaata tahtoa Jeesuksen valitsemiseen!

        Jos vain jaarittelee eikä tee tärkeitä päätöksiä ajoissa, niin siinä käy köpelösti...

        Ota itseäsi niskasta kiinni. Avaa ikkuna ja huuda koko maailmalle niin lujaa kuin jaksat "Jeesus, ota minut!"

        Siitä se lähtee... Uusi iloinen ikuinen elämä.

        Niuvanniemessä osastolla avattavat ikkunat?

      • Timppeli

        Lainaus: "Jumala ei pakota ketään uskomaan, mutta pitää muistaa seuraukset. Samalla tavoin kun kukaan ei estele jos haluat hypätä katolta, mutta katolta hyppäämisen seuraukset ovat pahat. Siksi voidaan vain sanoa, että ei kannata hypätä vaan kannattaa mennä portaita alas. Mutta vapaa tahto."

        Jos joku on hyppäämässä katolta, virkavalta raahaa hänet sieltä alas vaikka väkisin, ei vain todeta että rappusetkin ovat olemassa. Tämän jälkeen kyseinen henkilö viedään mielisairaalaan, jotta itsetuhoisista ajatuksista päästäisiin eroon. Ja mikään tässä ketjussa ei ollut vapaa-ehtoista. Jos kyseinen henkilö on kerran sinusta hyppäämässä ikuiseen kidutukseen, niin kerroppa, kumman tavan toimia sinä valitsisit? Sen jota yhteiskunta nyt toteuttaaa vai lakonisen toteamuksen portaidenkin olemassa olosta?

        Lisäksi korostat kovin valinnan vapautta, ja pakko syöttääksesi uskontoa, ei sinun toki tarvitse viedä ihmisen oikeutta valita. Kavenna vain vaihtoehtoja niin että valinta mitä suuremmalla varmuudella päätyy siihen mitä sinä edustat. Kiellä muiden uskonotjen levittäminen, sillä nehän houkuttelevat ihmisiä vain ikuiseen kidutukseen, perusta lait uskonnollesi, sillä sen lait ja moraali ovat kaiken maallisen yläpuolella jne jne...

        Ja sinä et usko että tämä toimisi ja että ihmisiä ei tällä tavalla saataisi oikeasti uskomaan? Harkitseppa uudelleen ja tutusta moniin lähi-idän muslimi valtiohin. Vastaavaa uskonnollista sitoutumista saa hakea.

        En usko että sinusta tehokkain tapa saada ihmisiä kääntymään on se jonka kirjoitit. Uskon että se on vain rakennelma jonka olet rakentanut itsesi suojaksi, jotain jota et halua edes sen enempää tutkiä, sillä jos se murenee, joituisit ryhtymään toimiin joita et pitäisi oikeutettuina, tiedät alitajuisesti itsekkin kuinka väärin uskontosi dogmien hyväksyminen ja looginen seuraaminen olisi.

        No, en tietysti tiedä mitä oikeasti ajattelet, inhoan itsekkin jos minulle yritetään kertoa omia ajatuksiani ja niiden motiiveja, aivan kuin joku tietäisi ne paremmin kuin minä. Surullista kyllä välillä näin onkin, ehkäpä tässäkin tapauksessa.

      • peri(n)uskoton
        varten onkin olemassa myös ... kirjoitti:

        kristillisiä tahoja, joihin liittyminen on vapaaehtoista ja perustuu ihmisen henkilökohtaiseen ratkaisuun, eikä pakkoliittämiseen.

        "on olla ottamatta kastetta ja nimeä ja siinä sivussa olla tulematta kirkon jäseneksi, josta sitten pitää erikseen erota myöhemmin, jos sattuu muistamaan ja viitsimään."

        "Koululaisen vapaa tahto (oppivelvollisuuden alaisena) olla poissa uskontotunneilta?

        Asevelvollisen vapaa tahto haistattaa pitkät jollekin sotilaspastorille, joka on arvoasteikossa
        kuitenkin upseeri? "

        Mielestäni on hieman naivia ottaa nämä esimerkeiksi. Armeijassakaan kukaan ei pakota sinu USKOMAAN siihen, mitä sotilaspastori sanoo. Jos ihminen ei uskalla haistatella sotilaspastorille, vaikka tämä olisikin upseeri, herää kysymys, että kuinka vakaalla pohjalla se vakaumus olikaan?
        Ajattelepa tilanne toisinpäin....

        Aseen piippu ohimolla ja sinua käsketään luopumaan uskostasi... Tai juuri se upseeri käskemässä kieltämään uskon Jeesukseen. Arvaa noudattaisinko käskyä?

        Eli kyllä sinulla on vapaa tahto kieltäytyä myös uskomasta, vaikka kyseessä olisi itse presidentti, joka sinua käskisi uskomaan. On vain eri asia, että oletko systeemin orja?

        "Ja oikeudenmukainen rangaistus aivojen käytöstä on helvetti? "

        Ei pidä paikkansa. Helvetti on rangaistus, jonka ihminen joutuu kärsimään, koska on niin pässipää, ettei tajua sitä, että se rangaistus on jo kärsitty.

        On vain kaksi rangaistusta synnistä ja pahuudesta. Golgata ja helvetti. Näiden väliltä ihmisen tulee valita. Jumala lunasti ihmisen vapaaksi helvetistä, ja on itseasiassa hänen tahtonsa vastaista mennä sinne.

        Eräs mies tuli sanomaan Lutherille:"Minä olen myynyt sieluni paholaiselle, mitä teen???"

        Luther:"Miten olet voinut myydä jotain toiselle kuuluvaa? Olet tehnyt laittoman kaupan! Mene heti ja peru kauppa!"

        Ihminen (jokainen) on lunastettu vapaaksi paholaisen käsistä. Ihmisen ainoa tehtävä on uskoa tämä lunastus todeksi. Muuten on paholaisen talutusnuorassa koko elämänsä ja se jatkuu kuoleman jälkeen.

        Ihminen ei toki nykyään usko tätä, koska kuvittelee olevansa itsensä Herra ja kaiken mitta.

        "Koululaisen vapaa tahto (oppivelvollisuuden alaisena) olla poissa uskontotunneilta? "

        ET on keksitty. Tämä menee jo saivarteluksi. On Prometheusleirejä jne. Taidat olla vain katkera, koska et aikoinaan ole uskaltanut toimia vakaumuksesi mukaan ja nyt syytät uskovia siitä? Ehkä sinun tahtosi onkin ollut muiden orja, sen orja, että mitä muut ajattelevat, jos et osallistu uskonnontunneille tai et mene riparille? Tai mitä se upseeri tekee, jos sanot, ettet usko?

        Nyt korvaat tuota aikaa huutelemalla täällä uskoville hävyttömyyksiä, kun kerrankin sen voi tehdä kasvottomasti. Haluaisin kerrankin kadulla kuulla vastaavia yhtä rohkeita kommentteja ihmisiltä. Eipä ole muuten juurikaan kuulunut...???

        tuo vuodatukseni oli herättänyt kiinnostusta. Okei.

        "Tätä varten onkin olemassa myös kristillisiä tahoja, joihin liittyminen on vapaaehtoista ja perustuu ihmisen henkilökohtaiseen ratkaisuun, eikä pakkoliittämiseen."

        Vahinko on silloin jo tapahtunut. Ensin pitää erota jostain, jos haluaa liittyä johonkin uuteen. Jos siis ei halua kuulua Ku-Klux-Klaniin ja johonkin antirasistiseen järjestöön yhtäaikaa. Olemme tässä siis samaa mieltä, että uskonnolliset ratkaisut pitää tehdä vasta silloin, kun ymmärrys niihin (omasta mielestä ainakin) tuntuu riittävän.

        ET oli minun aikana koulussa täysin tuntematon oppi. Eli kyllä tässä on Jaakobin poikain nimet opiskeltu aivan samalla lailla kuin kertomataulu.
        Missä oli minun vapaa tahtoni olla pikkupoikana erimieltä auktoriteettia, eli opettajaa vastaan?
        Jos saavat nyt uskikset kyytiä, niin raamattua lainaten: "sitä niittää, mitä kylvää" Samaa shittiä yritettiin tunkea jo pyhäkoulussa, mutta olin onneksi tarpeeksi nopeajalkainen lapsi:)

        Kuinka niin armeija esimerkki on naiivi? Sehän on hyvin totta. Jos se arvoasteikolta isompi kiho käskee sinun tappamaan vaikkapa muslimeja, niin rynkkyhän silloin laulaa. Ei intissä kyseenalaisteta käskyjä. Ei ainakaan minun aikanani niin tehty.

        Sitten sorrut jo uskonnolliseen jankkiin, ilman että sinulla on ensimmäistäkään todistusaineistoa uskosi tai jumalasi tueksi. Siunausta:)

      • peri(n)uskoton
        tee ratkaisusi kirjoitti:

        Ilmaisit siis vapaata tahtoasi tuolla tavalla, kirjoittamalla tuollaista turhaa juttua...

        Paljon viisaampaa olisi ollut käyttää vapaata tahtoa Jeesuksen valitsemiseen!

        Jos vain jaarittelee eikä tee tärkeitä päätöksiä ajoissa, niin siinä käy köpelösti...

        Ota itseäsi niskasta kiinni. Avaa ikkuna ja huuda koko maailmalle niin lujaa kuin jaksat "Jeesus, ota minut!"

        Siitä se lähtee... Uusi iloinen ikuinen elämä.

        En ole homo. En halua Jeesuksen tai edes Muhammedin
        ottavan minua..

      • ope

        myös pakota Jumalaa rankaisemaan niitä jotka valitsevat olla seuraamatta Jumalaa joten millä perusteella helvetti tai mikään rangaistus on "oikeudenmukainen" valinnalle joka ei ole sen kummempi kuin että ei usko jotain?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe