Juutalaisvainojen

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Juutalaisvainojen kyseenalaistaminen pöyristytti Euroopassa/1135223640118

Tutkijat haluavat keskustella?
Missä sananvapaus?
9935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kysymys on sama kuin armeinialaisten hävityksessä !

Toiset eivä tykkää että revitään haavat auki ?

Äänestä
  • laajentamalla holocaustia kattamaan kansamurhat yleisesti tunnustaudut oelvasi joko talmudisti tai noahide. Armenialaiset eivät tietääkseni palvoneet Moolokkia joten heiltä ei vaadittu polttouhria.

    Oletkos käynyt armenialaisilla foorumeilla kurkkaamassa mitä he sanovat kansanmurhasta?

    Äänestä

Se, etta kyseenalaistaa juutalaisvainot, osoittaa enemmankin sellaisen mielipiteen omaavan henkilon typeryytta, koska asiasta on aivan riittavasti todisteita.

Toisenlaista typeryytta edustaa mm. Itavallan linja, jossa aiheen kiistamisesta saa linnaa. Olisi aikuismaista antaa ihmisen omata mielipiteensa, ja antaa yleison tehda k.o. henkilosta omat johtopaatoksensa.

Lisaksi, lailla kun ei ennenkaan ole voitu mielipiteisiin vaikuttaa.

Äänestä
  • iranissa on myös neturei karta¨sta tuttuja ortodoksi juutalaisia jotka osallistuvat keskusteluhin ja hekin epäilevät holohoaxin suuruutta
    ..
    jos saksassa sanot ettö 5999999 juutalaista kuoli niin siitä saa vankilaa. viimeksi sai eräs david irving http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/4733820.stm 3v vankilaa kun sanoi tuommoisen mielipiteen

    Äänestä

  • ettekö voi ymmärtää, ettei tästä aiheesta VOI väitellä , tai "olla jotakin mieltä"??
    Ei historiankulusta voi vääntää mielopiteitä kun asiasta on pitävät todisteet.

    En minäkään voi sanoa: " mielestäni ei Urho kekkonen ollut todellisuudessa presidentti"

    Äänestä

  • esther79 kirjoitti:

    ettekö voi ymmärtää, ettei tästä aiheesta VOI väitellä , tai "olla jotakin mieltä"??
    Ei historiankulusta voi vääntää mielopiteitä kun asiasta on pitävät todisteet.

    En minäkään voi sanoa: " mielestäni ei Urho kekkonen ollut todellisuudessa presidentti"

    äsken sanoit. Ja mitä asiaan tulee, kyllä, en voi ymmärtää.

    Äänestä

Itse olen ihmetellyt ettei juutalaiset tuleet saksalaisten kanssa toimeen ?

Olihan maa juuri hävinnyt ensimmäisen maailmansodan ja kaikilla oli pulaa kaikesta ?

Mikä oli se kuvio minka Adolf käytti hyväkseen ?

Äänestä
  • Eikö Hitler noussut valtaa vaaleilla ?

    Miksei juutalaiset laittaneet - tehneet mitään vaalityötä ?

    Äänestä

Näin kertoo uutistoimistolle Berliin juutalaisen yhteisön nokkamies.

"
Berliinin juutalais-yhteisön johtaja Gideon Joffe kertoo, että erilaiset hyökkäykset juutalaisia kohtaan ovat muodostumassa päivittäisiksi tapauksiksi Saksan pääkaupungin kaduilla.

"Juutalaiset koululaiset ovat kertoneet meille, että he ovat joutuneet keskelle sanallista ja fyysistä ahdistelua (attacks)", Joffe kertoo uutistoimisto DDP:lle.

"Olemme todistamassa 'juutalainen' -nimityksen tuloa jokapäiväisesti käytetyksi seksuaaliseksi ja rasistiseksi haukkumasanaksi, ja lapset ovat alkaneet ajatella että tämä on täysin normaalia", jatkaa Joffe.

Syy, miksi Joffe ottaa kantaa tähän ilmiöön, on äskettäinen hyökkäys 14-vuotiaan juutalaistytön kimppuun muslimi-enemmistöisessä Kreuzbergin kaupunginosassa.

Poliisilähteiden mukaan arabinuoret olivat usein aiemminkin ahdistelleet tätä tyttöä sanallisesti. Pilkkaaminen alkoi Israelin ja Libanonin sodan aikana viime kesänä. Tytöt joutuivat koulumatkoillaan jopa pakenemaan takaa-ajajiaan.

Viime perjantaina ahdistelu ja taaka-ajo johtivat lyönteihin. Tyttöä lyötiin päähän ja selkään. "Antisemitismi on saavuttanut uuden ulottuvuuden", Joffe kommentoi.

Hän korostaa myös, että "monet näistä antisemitistisen pilkan tapauksista eivät liity muslimeihin, vaan tälläistä häirintää tulee kaikkiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin ryhmiin kuuluvilta"."

koko juttu:

http://tappis.555mb.net/antisemitismi1.htm

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kyseenalaistaminen kirjoitti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Juutalaisvainojen kyseenalaistaminen pöyristytti Euroopassa/1135223640118

Tutkijat haluavat keskustella?
Missä sananvapaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu