Kehotan sinua palkkatyöläinen korjaamaan asenteesi muuttuvan maailman vaatimuksen mukaisesti, olitpa sitten duunari, inssi tai päällikkö.
Kilpailu kiristyy ja koulutustaso nousee Intiassakin, vaan ei palkat samaan tahtiin. Pääomat keskittyvät, halusimme tai emme, samoin yrityskoot kasvavat, palvelutkin tuotetaan jatkossa kansainvälisten suuryritysten toimesta, joten omistajat vaativat oikeutetusti parempia tuottoja sijoituksilleen. Ne, jotka kuuluvat tulevaisuudessa siihen lähes kaiken omistavaan 1-3% omistajaluokkaan, odottavat aivan oikeutetusti saavansa muutamia kymmeniä kertoja leveämmän leivän ja ylellisyyttä kuin heidän omistamissaan yrityksissä työtä tekevät, joten jokainen osannee laskea että tuon hyvinvoinnin kokoamiseksi tarvitaan työn tekijöiltä enemmän työtä pienemmällä elintasolla.
Eihän se välttämättä mukavalta tunnu, mutta tuo kehitys on nyt väistämätön, emmekä voi sille mitään, joten parasta on sopeutua. Työviikon on venyttävä 50-60 tuntiseksi, palkan laskettava muutamia kymmeniä prosentteja. Muutoin on edessä pääomien pako Suomesta sinne, missä niille tulee haluttu tuotto. Tämä merkitsee sosiaaliturvan asteittaista purkamista, koska valtion rooli on lähinnä tarjota turvallinen ja toimiva ympäristö yrityksille, jotta ne uskaltavat sijoittaa tänne. Sosiaaliturva ja terveydenhuolto jäävät jokaisen itse kustannettavaksi.
Harva oikeistolainenkaan uskaltaa tätä sanoa, mutta näin selitettynä, sen ymmärtää duunarikin. Meidän on sopeuduttava tai kuoltava.
Äänestämällä ensi vuonna oikeistoa, voit varmistaa sen, että Suomessa mennään mukaan tuohon globaaliin muutokseen ajoissa, ymmärretään realiteetit. Kun pääsemme valtaan, teemme nuo välttämättömät, vaikka kipeätkin muutokset, jotta Suomi voi säilyä elinkelpoisena.
Palkkatyöläinen, korjaa asenteesi
27
990
Vastaukset
- tottapa
Ei Suomessa kannata valmistaa mitään kun, muualla kaiken saa valmistettua halvemmalla.
Muutoin kilpailija valmistaa maissa jossa pienemmät valmistuskustannukset, jolloin saa myytyä halvemmalla joka tarkoittaa vuorostaan että potkii moraalisesti suoraselkäisemmät kilpailijansa laudalta.
Tietty palkat vaikuttavat suorasti hintatasoon, koska pääosa kuluttajista on kuitenkin näintä duunareita ja mitä vähempi duunarit saa palkkaa sitä vähempi ostavat.
Tietty yritykset voivat keskittyä myymään toisille yrityksille, tällöin on vaan hyvä jos duunareille ei tarvitse antaa kuin ruokaa, mutta se saa kulutushyödykkeitä valmistavat firmat kaatumaan.
Eli jos edetään mainitsemasi tavalla, lopussa olisi vain megayrityksiä jotka valmistavat tavaraa toisille megayrityksille ja valtioille. - esittämäsi
työaikaluvut tai palkkojen alenemisnumerot oikeita, mutta siihen suuntaan. Huomattava on vielä, että vaikka suomalaiset yleensä luulevat voivansa säilyttää korkeampaa koulutusta vaativat suunnittelutehtävät yms kotimaassa, uskon senkin olevan toiveajattelua. Koulutustason noustessa Kiinassa ja Intiassa vaikkapa vain, sieltä löytyy kymmeniä miljoonia älykkäitä ja erittäin motivoituneita ihmisiä korkeisiin johtamis-, asiantuntija-ja suunnittelutehtäviin.
Olemme suomalaiset duunarit, suunnittelijat ja päälliköt samassa pienessä purressa ison maailman ankarilla vesillä. Tämä pitäisi käsittää ajoissa. Kysyn: Ymmärtääkö SAK sitä?- Kokoomusnainen
Luokkayhteiskunta tulee takaisin, eikä täällä pikkuisessa Suomessa asialle voida mitään, koska nyt se tulee globaalilla tasolla. Muutama prosentti tulee jatkossa elämään todella leveää "kartanonherran" elämää ja muiden on tuotettava se heille työllään, koska tuo muutama prosentti sattuu omistamaan ylikansalliset suuryritykset eli riskeeraavat suuren omaisuutensa noihin yrityksiin.
Kyllähän jokainen ymmärtää, että jos suurpääoman omistaja haluaa kuluttaa 50 ihmisen työpanoksen vaativan määrän, ei noille 50 ihmiselle voi maksaa palkkaa kuin sen verran, että tulevat juuri toimeen ja pysyvät työkykyisinä.
Globaalissa taloudessa mennään nyt pääomien keskittymisen suuntaan ja vapaassa, avoimessa taloudessa pääomat omistavia pitää palkita ruhtinaallisesti, jotta ne pysyvät omassa maassa.
Se on realismia, vaikka vähän kipristääkin. Mutta kyllä itse ainakin olen valmis pidempään työviikkoon ja pienempään palkkaan ennemmin kuin näkemään nälkää. Ja ainahan voi yrittää itse menestyä ja nousta "karatanonherraluokkaan", hankkia sen verran suuren omaisuuden, että se tekee työn puolestaan ja muut saavat vuorostaan palvella. - ledgers.
Kokoomusnainen kirjoitti:
Luokkayhteiskunta tulee takaisin, eikä täällä pikkuisessa Suomessa asialle voida mitään, koska nyt se tulee globaalilla tasolla. Muutama prosentti tulee jatkossa elämään todella leveää "kartanonherran" elämää ja muiden on tuotettava se heille työllään, koska tuo muutama prosentti sattuu omistamaan ylikansalliset suuryritykset eli riskeeraavat suuren omaisuutensa noihin yrityksiin.
Kyllähän jokainen ymmärtää, että jos suurpääoman omistaja haluaa kuluttaa 50 ihmisen työpanoksen vaativan määrän, ei noille 50 ihmiselle voi maksaa palkkaa kuin sen verran, että tulevat juuri toimeen ja pysyvät työkykyisinä.
Globaalissa taloudessa mennään nyt pääomien keskittymisen suuntaan ja vapaassa, avoimessa taloudessa pääomat omistavia pitää palkita ruhtinaallisesti, jotta ne pysyvät omassa maassa.
Se on realismia, vaikka vähän kipristääkin. Mutta kyllä itse ainakin olen valmis pidempään työviikkoon ja pienempään palkkaan ennemmin kuin näkemään nälkää. Ja ainahan voi yrittää itse menestyä ja nousta "karatanonherraluokkaan", hankkia sen verran suuren omaisuuden, että se tekee työn puolestaan ja muut saavat vuorostaan palvella.Yllättävästi. Ahneudella on paskanen loppu. Kun luonnonvarat on loppuunkulutettu, ilmanala saastutettu, mitä se rahoissaan rypevä enää tekee? Vaikka rakennuttaisi kuinka korkean aidan omaisuutensa ympärille, mitä se hyödyttää, jos saastetta sataa niskaan, henkensä menetystä saa pelätä joka käänteessä. Tuhoa kohti olemme menossa. Sorry vaan.
- luontoa..
ledgers. kirjoitti:
Yllättävästi. Ahneudella on paskanen loppu. Kun luonnonvarat on loppuunkulutettu, ilmanala saastutettu, mitä se rahoissaan rypevä enää tekee? Vaikka rakennuttaisi kuinka korkean aidan omaisuutensa ympärille, mitä se hyödyttää, jos saastetta sataa niskaan, henkensä menetystä saa pelätä joka käänteessä. Tuhoa kohti olemme menossa. Sorry vaan.
- jos ei työstään
Kokoomusnainen kirjoitti:
Luokkayhteiskunta tulee takaisin, eikä täällä pikkuisessa Suomessa asialle voida mitään, koska nyt se tulee globaalilla tasolla. Muutama prosentti tulee jatkossa elämään todella leveää "kartanonherran" elämää ja muiden on tuotettava se heille työllään, koska tuo muutama prosentti sattuu omistamaan ylikansalliset suuryritykset eli riskeeraavat suuren omaisuutensa noihin yrityksiin.
Kyllähän jokainen ymmärtää, että jos suurpääoman omistaja haluaa kuluttaa 50 ihmisen työpanoksen vaativan määrän, ei noille 50 ihmiselle voi maksaa palkkaa kuin sen verran, että tulevat juuri toimeen ja pysyvät työkykyisinä.
Globaalissa taloudessa mennään nyt pääomien keskittymisen suuntaan ja vapaassa, avoimessa taloudessa pääomat omistavia pitää palkita ruhtinaallisesti, jotta ne pysyvät omassa maassa.
Se on realismia, vaikka vähän kipristääkin. Mutta kyllä itse ainakin olen valmis pidempään työviikkoon ja pienempään palkkaan ennemmin kuin näkemään nälkää. Ja ainahan voi yrittää itse menestyä ja nousta "karatanonherraluokkaan", hankkia sen verran suuren omaisuuden, että se tekee työn puolestaan ja muut saavat vuorostaan palvella.jos ei työstään saa sen vertaa palkkaa, että pystyy elämään ihmisarvoista elämää?
- orjaaikoja
kaivata.Tee sinä vaikka ilmatteeksi töitäsi.100 t,viikossa.
- maksaa asumisen
syömisen,kun ei makseta kunnon palkkoja.Asumisen hinta noussut huimasta niinkuin ruuankin hinta.Tv:ynnä teknologia esim.tietokoneet puhelinkulut.
Onko se sitten mielestänne oikein että suurella osasta kansalla ei ole näihin mahdollisuuksia?
Verotko sitten pitäisi nostaa ettei tarvisi käydä sossun luukulla?
Tehän nimen omaan vaaditte myös verot alas,eläkkeitä leikattavaksi ym. - jee..
maksaa asumisen kirjoitti:
syömisen,kun ei makseta kunnon palkkoja.Asumisen hinta noussut huimasta niinkuin ruuankin hinta.Tv:ynnä teknologia esim.tietokoneet puhelinkulut.
Onko se sitten mielestänne oikein että suurella osasta kansalla ei ole näihin mahdollisuuksia?
Verotko sitten pitäisi nostaa ettei tarvisi käydä sossun luukulla?
Tehän nimen omaan vaaditte myös verot alas,eläkkeitä leikattavaksi ym.Huiman elintason vaikutus on hämärtänyt suhteellisuudentajusi. Tähän asti palkansaaja on saanut suuren osan työnsä tuottamasta lisäarvosta palkkoinaan.
Maailma kuitenkin muuttuu kovaa vauhtia. Pääomat keskittyvät ja omistus siirtyy pienelle ihmisryhmälle, joka hallitsee lähes kaikkia globaalisti toimivia suuryrityksiä. Omistajat vaativat oikeutetusti korkeaa elintasoa sijoitustensa ja riskiensä vastineeksi. Mietis vähän, kun yksi ihminen kuluttaa sadan työpanoksella tuotettavan verran (esim. luksustavaroita kuten huvijahdit jne., joiden tekemiseen tarvitaan suuret ihmismäärät), on selvää ettei tekijöille voi maksaa kuin minimaalisesti.
Tämä on ihan normaalia historian kehitystä. Parempi kuitenkin hyväksyä tilanne ja sopeutua, kuin kuolla nälkään. Palkansaajalla on varaa tinkiä elintasosta vielä vaikka kuinka paljon. Asua voi vähän ahtaammin ja ruokaa saa halvemmalla. Tuotannon painopiste muuttuu enemmän ylellisyystavaroihin kaiken kansan elektroniikasta. Esim. luksusveneiden tekemiseen sitoutuu enemmän työpanosta, samoin isompien kartanomaisten talojen rakentamiseen. Tasapaino löytyy siis sitä kautta, kun esim. peruselektroniikkaa ja kulutustavaroita ei tuotetakaan niin paljon, ei niihin ole ostovoimaakaan tavallisella rahvaalla.
Sossun luukun voit unohtaa jatkossa. Eikä asumista USA:ssakaan kukaan maksa, vaikka palkat ovat laskussa suurella osalla. Kyllä ratkaisut aina lööytyvät, asutaanhan sielläkin paljon esim. asuntovaunuissa. - kusti polkee
jee.. kirjoitti:
Huiman elintason vaikutus on hämärtänyt suhteellisuudentajusi. Tähän asti palkansaaja on saanut suuren osan työnsä tuottamasta lisäarvosta palkkoinaan.
Maailma kuitenkin muuttuu kovaa vauhtia. Pääomat keskittyvät ja omistus siirtyy pienelle ihmisryhmälle, joka hallitsee lähes kaikkia globaalisti toimivia suuryrityksiä. Omistajat vaativat oikeutetusti korkeaa elintasoa sijoitustensa ja riskiensä vastineeksi. Mietis vähän, kun yksi ihminen kuluttaa sadan työpanoksella tuotettavan verran (esim. luksustavaroita kuten huvijahdit jne., joiden tekemiseen tarvitaan suuret ihmismäärät), on selvää ettei tekijöille voi maksaa kuin minimaalisesti.
Tämä on ihan normaalia historian kehitystä. Parempi kuitenkin hyväksyä tilanne ja sopeutua, kuin kuolla nälkään. Palkansaajalla on varaa tinkiä elintasosta vielä vaikka kuinka paljon. Asua voi vähän ahtaammin ja ruokaa saa halvemmalla. Tuotannon painopiste muuttuu enemmän ylellisyystavaroihin kaiken kansan elektroniikasta. Esim. luksusveneiden tekemiseen sitoutuu enemmän työpanosta, samoin isompien kartanomaisten talojen rakentamiseen. Tasapaino löytyy siis sitä kautta, kun esim. peruselektroniikkaa ja kulutustavaroita ei tuotetakaan niin paljon, ei niihin ole ostovoimaakaan tavallisella rahvaalla.
Sossun luukun voit unohtaa jatkossa. Eikä asumista USA:ssakaan kukaan maksa, vaikka palkat ovat laskussa suurella osalla. Kyllä ratkaisut aina lööytyvät, asutaanhan sielläkin paljon esim. asuntovaunuissa.täälläkin asutaan jo asuntovaunuissa, mutta tulevaisuudessa se on liian kallista monelle talven vuoksi, joten, nyt kun ollaan Euroopan unionissa, osa voikin tulevaisuudessa alkaa lähteä etelään asustelemaan vaunuissaan, siksi aikaa kunnes ilmastonmuutos tekee niistä alueista asumiskelvottomia, sitten voi palata tänne pohjoiseen, jossa on siinä vaiheessa lämmintä vuoden ympäri ja valitettavasti myös ahdasta, koska etelästä on tullut vastavuoroisesti vierailulle miljoonia vaunujensa kanssa ja ilman.
- eniten korjattavaa
sinä ja sun kokoomuksesi on siis kasvattamassa rajusti köyhyyttä ja sitä kansan osaa, joka ei enää pärjää tuloillaan.
palkanalennus toteutuessaan merkitsisi nimittän sitä, että ne jotka tänä päivänä tulevat juuri ja juuri toimeen pienellä palkallaan, eivät sitten enää selviäisi nykytasolla olevista vuokrastaan ja muista välttämättömistä menoistaan.
he siis joutuisivat häädetyksi asunnoistaan ja putoaisivat tästä yhteiskunnasta.
päivän pidennys 50-60viikkotuntiin ei ole mahdollista näillä perheillä, joilla on yleensä myös lapsia.
siis aivan kuolleena syntynyt ajatus
palkanalennus ja pienempiin osinkoihin (jopa 70-80%pienempiin) on sen sijaan hyvin helposti mahdollista mainitsemillasi 1-3% omistajaluokalla ja se pitäisikin tehdä heti.
sinulla ja kokoomuksella joka ajaa EK:n asiaa tällä toiminnallaan, on ainoana toimintaohjeena röyhkeys, ahneus ja välinpitämättömyys.
voit omalta osaltasi korjata tätä asennetta.
vaaleissa palkkatyöläisäänestäjät eivät missään tapauksessa tule antamaan valtakirjaa kokoomukselle tähän toimintaan.
tämä tiedetään kansanpiireissä hyvin ja kokoomuksen tulevat vaalilupausvalheet ("työväenpuolue!") jätetään omaan arvoonsa.- Kokoomusnainen
Rankasti sanottuna se menee noin. Globaalille kehitykselle emme voi Suomessa mitään. Omistus keskittyy harvemmille, jotka odottavat omistukselleen parempia tuottoja. Jos työmarkkinat ei jousta Suomessa, pääoma menee muualle, myös suomalainen pääoma. Jos ei sopeudu, voi edessä olla nälkäkuolema. Sopeutuminen merkitsee tinkimistä sosiaaliturvasta, palkoista, asumisesta jne. Venymistä työajoissa.
- ihmisten arkeen...

Kovasti on vakuuttavaa tämä 'kokoomusnaisen' todistelu: kuin päätään kiviseinään hakkaisi. Ei kuitenkaan Karjalan mäntyyn tällä kertaa.
Jotkut asiat tässä 'kokoomusnaisen' strategiassa ihmetyttävät, kuten muun muassa se, miten mahtanee käydä kotimaisen yritystoiminnan (kaupan, keskisuuren ja pienyritystoiminnan), jos enin osa kansalaista jää kulutuksen ulkopuolelle. Se, että kansalaisilla on rahaa käytössään pitää kulutusta yllä, ja niin ollen palkkojen puolitukset ym. jutut ovat, jos ei nyt aivan huumoria, niin sitten huonoa pilaa.
Toisekseen 'kokoomusnaiselta' voisi kysyä: kuka kustantaa levottomuuksien hallinnan, jos 'kokoomusnaisen' suunittelema malli tulisi ajankohtaiseksi. Ihminen on ihminen edelleenkin, eli jos hänen perusturvansa työn ja toimeentulon suhteen ajetaan liian tiukalle, on siitä seuraksena se, että ihminen astuu ulos kadulle vastustamaan ja kenties muuttamaan historian kulkua. Eivätkä nämä linnakkeissaan lymyävät ylikansalliset pääomapiiritkään ole turvassa, sillä markkinat jos mitkä ovat herkät...
Oletan 'kokoomusnaisen' provosoivan ja itseasiassa haluavan ihmisten huomaavan, että meidän on hänen pelottelustaan huolimatta jatkettava sillä maltillisella suomalaisella linjalla, mikä pyrkii huomioimaan niin omistajien edut, kuin työtätekevien tarpeetkin.
Jos elintasoa kuitenkin joudutaan alentamaan kilpailussa pärjäämisen nimissä, tapahtuu se oletettavasti silloin koko Euroopan mittakaavassa, ovathan Euroopan maat suunilleen samalla viivalla elintasossa, palkoissa jne...eikä elintason aleneminen silloin koskisi vain Suomea. Toisin tämä 'kokoomusnaisen' linja ei ole toteutumassa ainakaan Saksassa, missä puhutaan palkkojen nostamisesta, eikä suinkaan laskemisesta. - Kokoomusnainen
ihmisten arkeen... kirjoitti:
Kovasti on vakuuttavaa tämä 'kokoomusnaisen' todistelu: kuin päätään kiviseinään hakkaisi. Ei kuitenkaan Karjalan mäntyyn tällä kertaa.
Jotkut asiat tässä 'kokoomusnaisen' strategiassa ihmetyttävät, kuten muun muassa se, miten mahtanee käydä kotimaisen yritystoiminnan (kaupan, keskisuuren ja pienyritystoiminnan), jos enin osa kansalaista jää kulutuksen ulkopuolelle. Se, että kansalaisilla on rahaa käytössään pitää kulutusta yllä, ja niin ollen palkkojen puolitukset ym. jutut ovat, jos ei nyt aivan huumoria, niin sitten huonoa pilaa.
Toisekseen 'kokoomusnaiselta' voisi kysyä: kuka kustantaa levottomuuksien hallinnan, jos 'kokoomusnaisen' suunittelema malli tulisi ajankohtaiseksi. Ihminen on ihminen edelleenkin, eli jos hänen perusturvansa työn ja toimeentulon suhteen ajetaan liian tiukalle, on siitä seuraksena se, että ihminen astuu ulos kadulle vastustamaan ja kenties muuttamaan historian kulkua. Eivätkä nämä linnakkeissaan lymyävät ylikansalliset pääomapiiritkään ole turvassa, sillä markkinat jos mitkä ovat herkät...
Oletan 'kokoomusnaisen' provosoivan ja itseasiassa haluavan ihmisten huomaavan, että meidän on hänen pelottelustaan huolimatta jatkettava sillä maltillisella suomalaisella linjalla, mikä pyrkii huomioimaan niin omistajien edut, kuin työtätekevien tarpeetkin.
Jos elintasoa kuitenkin joudutaan alentamaan kilpailussa pärjäämisen nimissä, tapahtuu se oletettavasti silloin koko Euroopan mittakaavassa, ovathan Euroopan maat suunilleen samalla viivalla elintasossa, palkoissa jne...eikä elintason aleneminen silloin koskisi vain Suomea. Toisin tämä 'kokoomusnaisen' linja ei ole toteutumassa ainakaan Saksassa, missä puhutaan palkkojen nostamisesta, eikä suinkaan laskemisesta."Se, että kansalaisilla on rahaa käytössään pitää kulutusta yllä, ja niin ollen palkkojen puolitukset ym. jutut ovat, jos ei nyt aivan huumoria, niin sitten huonoa pilaa."
Et näköjään oikein käsitä makrotaloutta. Työllisyyden kannalta on loppujen lopuksi aivan sama, mitä tuotetaan, kunhan ostovoima siirtyy sellaisille, jotka sitten sen tuotannon ostaa.
Samalla, kun palkat laskevat, tuotannon rakenne muuttuu. Eli tuotetaan enemmän esim. kalliita luksusveneitä, isoja kartanomaisia taloja jne., joiden tekeminen sitoo runsaasti työtä, erittäin paljon miestyötunteja. Ostovoima noiden tuotteiden ostamiseen siirtyy nimenomaan sille pienelle ryhmälle, joka omistaa kaikki tuotannon välineet ja jonka muita monikymmen-satakertaisesti ylellisemmän elämän ylläpitäminen vaatii monikymmen-satakertaisen ihmismäärän työn.
Koitan vääntää rautalangasta tuon, kun et oikein makrotaloutta ymmärrä. Ajatellaan, että nyt vaikka sata ihmistä tuottaa useasti muodin mukaan vaihtuvia vaatteita ja uudistuvaa elektroniikkaa sekä monipuolista, pitkälle jalostettua ruokaa ja kaikkea muuta mitä kulutamme suurinpiirtein saman kokoisen ihmismäärän tarpeisiin, joille ostovoima siirretään palkkojen kautta. Tuotantokoneiston, palvelu- ym. yritysten omistajat saavat pienen siivun yritysten tuotosta. Jatkossa omaisuus keskittyy ja tavaroiden- sekä palveluiden tuotannosta vastaavat globaalit suuryritykset, kuten kaikesta muustakin. Omistus on harvempien käsissä ja he odottavat saavansa sen vastineeksi enemmän. Samalla, kun palkkoja alennetaan, toki kulutuskysyntä laskee näiden palkansaajien keskuudessa. He joutuvat tyytymään vähempään kulutukseen ja vaatimattomampiin vaatteisiin, ruokaan jne. Miten sitten työllisyys säilyy? No omistajillehan siirretään vastaavasti enemmän ostovoimaa, jolloin omistajat korvaavat massakulutustuotteissa heikkenevää kysyntää. Tuotannon painopiste muuttuu, yhä useampi duunarin työtunti menee suuromistajien palvelemiseen sekä heidän kysyntää vastaavien tuotteiden valmistamiseen. Esim. huvijahdin valmistaminen sitoo työvoimaa ja työllistää monisatakertaisesti soutuveneeseen verrattuna. Siinä, missä sinä ennen sadan muun kanssa valmistit suurelle määrälle tavallisia kuluttajia soutuveneitä, teette nyt tehtaassa pieniä määriä huvijahteja harvoille. Palkkanne on ehkä puolet entisestä, koska suurpääoman omistajille pitää siirtää ostovoima noiden huvijahtien ostamiseen. Jäljelle jäävällä palkallanne kohdistatte kulutuskysyntää pakollisiin elämän tarpeisiin, jolloin niitä ei myöskään tarvitse tuottaa enää niin paljon.
Tajuatko, kun sata ihmistä tuottaa tavallisen kansan tarpeisiin tulevia tavaroita ja palveluita puolet entisestä tuottamastaan määrästä puolella palkalla, niiden osalta säilyy tasapaino kysynnän ja työn suhteen. Vapautuva työpanos käytetään harvojen ulottuville tulevien, erittäin paljon työtä sitovien ylellisyystavaroiden ja palveluiden tuottamiseen, joiden ostovoima ja kulutuskysyntä menee suurpääoman ja yritysten omistajille. Tasapaino säilyy, tuotannon rakenne vain muuttuu.
"Toisekseen 'kokoomusnaiselta' voisi kysyä: kuka kustantaa levottomuuksien hallinnan, jos 'kokoomusnaisen' suunittelema malli tulisi ajankohtaiseksi."
Suurpääoman omistajilla on kyllä varaa lohkaista rahaa levottomuuksien hallintaan. He eriytyvät asumaan omilla alueillaan, joissa on paremmat palvelut ja tehokas vartiointi. USA:ssa ja Venäjällä tuollaisia erillisiä asuntoalueita on jo olemassa.
Saksassa voivat nostaa palkkoja, mutta se on utopiaa. Kohta heillä ei ole työtä avoimilla markkinoilla palkannostoineen, koska pääomat hakeutuvat sinne, missä tuottavuus on parempi. - käkriskä
Kokoomusnainen kirjoitti:
"Se, että kansalaisilla on rahaa käytössään pitää kulutusta yllä, ja niin ollen palkkojen puolitukset ym. jutut ovat, jos ei nyt aivan huumoria, niin sitten huonoa pilaa."

Saksassa voivat nostaa palkkoja, mutta se on utopiaa. Kohta heillä ei ole työtä avoimilla markkinoilla palkannostoineen, koska pääomat hakeutuvat sinne, missä tuottavuus on parempi.Kun se oikein kimpaantuu, se voi rakentaa herroille täyttä sutta, privaattikoneita mekaanikot eivät huolla kunnolla, vesijohdot kultasiin hanoihin tehdään kehnosti, vessoista shamppanjat ja kaviaarit vyöryvätkin marmorilattioille jne. Kaikki "inhimillisiä" virheitä ja jatkuvia, koska puskaradio voi kuuluttaa ja komentaa...Ei ole helppoa ahneillakaan, murhetta pukkaa.
- Kokoomusnainen
käkriskä kirjoitti:
Kun se oikein kimpaantuu, se voi rakentaa herroille täyttä sutta, privaattikoneita mekaanikot eivät huolla kunnolla, vesijohdot kultasiin hanoihin tehdään kehnosti, vessoista shamppanjat ja kaviaarit vyöryvätkin marmorilattioille jne. Kaikki "inhimillisiä" virheitä ja jatkuvia, koska puskaradio voi kuuluttaa ja komentaa...Ei ole helppoa ahneillakaan, murhetta pukkaa.
Tuskin onnistuu. Sen verran pidetään työttömien reserviä yllä, että sabotoijat joutuu koville. Eikä työntekijät ilman liittoja saa yhteishenkeä kasaan, liitot on historiaa.
- neutraalitarkkailija
Kokoomusnainen kirjoitti:
Rankasti sanottuna se menee noin. Globaalille kehitykselle emme voi Suomessa mitään. Omistus keskittyy harvemmille, jotka odottavat omistukselleen parempia tuottoja. Jos työmarkkinat ei jousta Suomessa, pääoma menee muualle, myös suomalainen pääoma. Jos ei sopeudu, voi edessä olla nälkäkuolema. Sopeutuminen merkitsee tinkimistä sosiaaliturvasta, palkoista, asumisesta jne. Venymistä työajoissa.
Vain täydellinen typeryys ja kyvyttömyys empatiaan tuottaa edellisen kaltaisia puheenvuoroja.
Ilman pienintäkään tosiasiaperustaa rakennetaan sairaita kuvia tulevaisuuden maailmasta.
Kansallisvaltiot ja niiden yhteisöt ovat kaikesta huolimatta vielä kansainvälistä järjestystä sääteleviä organisaatioita, jotka voivat ohjata ylikansallisia kapitalistisia pääoman siirtelyitä sekä asettaa yritystoiminnalle rajoitteita.
Jos muu ei auta niin kiväärin piipun näkeminen hiljentää typerimmänkin riistokapitalistin.
On naiivia typeryyttä kuvitella, että rajoittamaton kapitalismi olisi jonkinlainen luonnonlaki, jota ei voitaisi säädellä inhimillisen elämän edellytysten turvaamiseksi.
Kokoomusnaisen jutut kuullostavat lähinnä psykoottisen ihmisen houreilta, joillaisia valitettavan usein kuulee.
Totta kai ihmisyhteisö voi asettaa sääntöjä ja regiimejä ohjaamaan inhimillistä toimintaamme.
Kontrolloimaton kapitalistinen maailmantalous on pitkässä juoksussa väistyvä taloudellisen toiminnan muoto, sillä maapallomme rajalliset luonnonehdot asettavat sille viimeistään rajat, ellei ihminen sitä ennen sivisty ja ala asettaa itse rajoja vapaaehtoisesti. - mitä muutakaan
Kokoomusnainen kirjoitti:
Rankasti sanottuna se menee noin. Globaalille kehitykselle emme voi Suomessa mitään. Omistus keskittyy harvemmille, jotka odottavat omistukselleen parempia tuottoja. Jos työmarkkinat ei jousta Suomessa, pääoma menee muualle, myös suomalainen pääoma. Jos ei sopeudu, voi edessä olla nälkäkuolema. Sopeutuminen merkitsee tinkimistä sosiaaliturvasta, palkoista, asumisesta jne. Venymistä työajoissa.
Jos Suomessa toimittaisiin haluamallasi tavalla, ei porvareillakaan olisi hyvä olla, kun joutuisivat itse tekemään työtä ja elättämään naikkosensa.
- keskustaämmä
Kokoomusnainen kirjoitti:
Rankasti sanottuna se menee noin. Globaalille kehitykselle emme voi Suomessa mitään. Omistus keskittyy harvemmille, jotka odottavat omistukselleen parempia tuottoja. Jos työmarkkinat ei jousta Suomessa, pääoma menee muualle, myös suomalainen pääoma. Jos ei sopeudu, voi edessä olla nälkäkuolema. Sopeutuminen merkitsee tinkimistä sosiaaliturvasta, palkoista, asumisesta jne. Venymistä työajoissa.
Mutta näyttää uppoavan hyvään maaperään. Tuli ihan natsisaksa mieleen.
- nouse sohvaltasi
Kokoomusnainen kirjoitti:
Tuskin onnistuu. Sen verran pidetään työttömien reserviä yllä, että sabotoijat joutuu koville. Eikä työntekijät ilman liittoja saa yhteishenkeä kasaan, liitot on historiaa.
Vuonna 1918 porvarit tappoivat kymmeniä tuhansia työläisiä, ja luulivat että ei työväki enää siitä nouse. Mutta jo seuraavissa vaaleissa nämä tappajat saivat takkiinsa oikein roimasti.
Liitot ja ihmiset niiden jäseninä pärjäävät aina yhteisvoimin tuollaisia oman edun tavoittelijoita vastaan. - toiveuni?
Kokoomusnainen kirjoitti:
"Se, että kansalaisilla on rahaa käytössään pitää kulutusta yllä, ja niin ollen palkkojen puolitukset ym. jutut ovat, jos ei nyt aivan huumoria, niin sitten huonoa pilaa."
Et näköjään oikein käsitä makrotaloutta. Työllisyyden kannalta on loppujen lopuksi aivan sama, mitä tuotetaan, kunhan ostovoima siirtyy sellaisille, jotka sitten sen tuotannon ostaa.
Samalla, kun palkat laskevat, tuotannon rakenne muuttuu. Eli tuotetaan enemmän esim. kalliita luksusveneitä, isoja kartanomaisia taloja jne., joiden tekeminen sitoo runsaasti työtä, erittäin paljon miestyötunteja. Ostovoima noiden tuotteiden ostamiseen siirtyy nimenomaan sille pienelle ryhmälle, joka omistaa kaikki tuotannon välineet ja jonka muita monikymmen-satakertaisesti ylellisemmän elämän ylläpitäminen vaatii monikymmen-satakertaisen ihmismäärän työn.
Koitan vääntää rautalangasta tuon, kun et oikein makrotaloutta ymmärrä. Ajatellaan, että nyt vaikka sata ihmistä tuottaa useasti muodin mukaan vaihtuvia vaatteita ja uudistuvaa elektroniikkaa sekä monipuolista, pitkälle jalostettua ruokaa ja kaikkea muuta mitä kulutamme suurinpiirtein saman kokoisen ihmismäärän tarpeisiin, joille ostovoima siirretään palkkojen kautta. Tuotantokoneiston, palvelu- ym. yritysten omistajat saavat pienen siivun yritysten tuotosta. Jatkossa omaisuus keskittyy ja tavaroiden- sekä palveluiden tuotannosta vastaavat globaalit suuryritykset, kuten kaikesta muustakin. Omistus on harvempien käsissä ja he odottavat saavansa sen vastineeksi enemmän. Samalla, kun palkkoja alennetaan, toki kulutuskysyntä laskee näiden palkansaajien keskuudessa. He joutuvat tyytymään vähempään kulutukseen ja vaatimattomampiin vaatteisiin, ruokaan jne. Miten sitten työllisyys säilyy? No omistajillehan siirretään vastaavasti enemmän ostovoimaa, jolloin omistajat korvaavat massakulutustuotteissa heikkenevää kysyntää. Tuotannon painopiste muuttuu, yhä useampi duunarin työtunti menee suuromistajien palvelemiseen sekä heidän kysyntää vastaavien tuotteiden valmistamiseen. Esim. huvijahdin valmistaminen sitoo työvoimaa ja työllistää monisatakertaisesti soutuveneeseen verrattuna. Siinä, missä sinä ennen sadan muun kanssa valmistit suurelle määrälle tavallisia kuluttajia soutuveneitä, teette nyt tehtaassa pieniä määriä huvijahteja harvoille. Palkkanne on ehkä puolet entisestä, koska suurpääoman omistajille pitää siirtää ostovoima noiden huvijahtien ostamiseen. Jäljelle jäävällä palkallanne kohdistatte kulutuskysyntää pakollisiin elämän tarpeisiin, jolloin niitä ei myöskään tarvitse tuottaa enää niin paljon.
Tajuatko, kun sata ihmistä tuottaa tavallisen kansan tarpeisiin tulevia tavaroita ja palveluita puolet entisestä tuottamastaan määrästä puolella palkalla, niiden osalta säilyy tasapaino kysynnän ja työn suhteen. Vapautuva työpanos käytetään harvojen ulottuville tulevien, erittäin paljon työtä sitovien ylellisyystavaroiden ja palveluiden tuottamiseen, joiden ostovoima ja kulutuskysyntä menee suurpääoman ja yritysten omistajille. Tasapaino säilyy, tuotannon rakenne vain muuttuu.
"Toisekseen 'kokoomusnaiselta' voisi kysyä: kuka kustantaa levottomuuksien hallinnan, jos 'kokoomusnaisen' suunittelema malli tulisi ajankohtaiseksi."
Suurpääoman omistajilla on kyllä varaa lohkaista rahaa levottomuuksien hallintaan. He eriytyvät asumaan omilla alueillaan, joissa on paremmat palvelut ja tehokas vartiointi. USA:ssa ja Venäjällä tuollaisia erillisiä asuntoalueita on jo olemassa.
Saksassa voivat nostaa palkkoja, mutta se on utopiaa. Kohta heillä ei ole työtä avoimilla markkinoilla palkannostoineen, koska pääomat hakeutuvat sinne, missä tuottavuus on parempi."Suurpääoman omistajilla .... He eriytyvät asumaan omilla alueillaan, joissa on paremmat palvelut ja tehokas vartiointi. USA:ssa ja Venäjällä tuollaisia erillisiä asuntoalueita on jo olemassa."
Näinhän Suomessakin on tapahtunut. Kokoomuslaiset (suurpääoman omistajat) asuvat pääkaupunkiseudun kalleimmilla alueilla korkean betoniaidan ympäröivissä luksusomakotitaloissaan.
Kokoomusnainen ilmeisesti kuuluu, luulee kuuluvansa tai ainakin toivoo joskus kuuluvansa tähän etuoikeutettujen joukkoon.
- puolue
Kokoomuksen aloiteesta, eduskunta äänesti,juuri näitä sinun arvojasi vastaan,sinun puolueesi hävisi välikysymys äänestyksen.Mistä sinä olet huolissasi siitäkö, että olet erimieltä, puolueesi virallisesti julistaman linjan kanssa.
Näin se tulee esille mikä puolue se kokoomus todella on. Ajatuksessasi on hyvää se että et tarjoa pätkätöitä. On kuule asioita joit, Intialaiset näköjään eivät pysty suunnittelemaan
saati sitten tekemään,esm Olkiluodossa. Olen vakaasti sitä mieltä, jotta maapaallo on aina ollut glopaali, te vähän muita paremmaksi itsenne luulevat, olette tehnyt koko sanasta kirosanan, ja voimasanana sinäkin sitä tässä koitat käytää. Kuule tälle kuvailemallesi systeemille voi tulla luonnoton loppu..Mistä olet oppisi saanu, onko naisen logikka muttunut. - reppana
Jyrkin reppanoissa (kokoomus=suomen republikaanit) on monenlaisia kaheleita. Varmaan joku I.Viinasen sukulainen.
Kohta se väittää, että "ei ole muuta vaihtoehtoa" heh heh heh heh heh heh - kokoomusnainen!
Tämä on lievennetty versio Maailman menoa palstan provokaatiosta Kokoomusta vastaan.
- näin se vaan nyt on
Ei tuosta työajan pidentämisestä ja palkkojen alentamisesta seuraa mitään muuta kuin onnettomuutta ja kurjuutta.
Jos ihmisillä on vähemmän rahaa käytettävänään elämiseensä, yritystoiminta siitä kärsii. Kenellä sitten on varaa ostaa itselleen ja perheelleen asuntoa, autoa ym. tuotteita ja palveluita. Ei ne tuotteiden ja palvelujen hinnat kuitenkaan laskisi samassa suhteessa kuin työntekijöiden ostovoima.
Kokoomusnaisen ongelman ratkaisu on yhtä toimiva kuin jos hän kylmissään laskisi housuunsa. Hetken se lämmittää, mutta sitten on entistäkin kylmempi ja kurjempi olo. - Optimisti
Suomen talous on maailmanmestaruustasolla kaikilla mittareilla.
Työllisyys on parantunut nykyisen hallituksen aikana ennätys tahtiin.
Kotimaisilla tuotteilla on hyvä maine ja kysyntää riitää.
Puutavaran vienti vetää ja paperia viedään kaikkialle maailmaan.
Se on tämä pimeys, kun masentaa huonolla itsetunnolla varustettuja ihmisiä. - työpaikoille,missä
vahvin syö heikoimman - että ihan aito ihmisten välinen raaka kilpailu toinen toistansa "syöden"?
Mallihan on kokeiltu jo USA:SSA. Kilpailu sinänsä pn valhetta, koska työpaikan saa se, joka on työnantajan omaisuutta 24 h vuorokaudessa. Siihenkö pyrit vapaaehtoisesti?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199