EU:n merkitys

Näin joulun lähestyessä on hyvä pohdiskella EU:n merkitystä ihmiskunnalle.

EU on etujen tuoja. Se tuo kuin kullan mirhamin taas rakkaan lapsen luo. EU välittää kansasta ja maailmasta. Ei sen ainut arvo ole raha, mutta kaikki mikä tulee, tulee EU:ssa rahan kautta ja raha on alkutekijä.

Rahan merkitys EU:ssa on kaikki. Talouskasvun, kehityksen ja kilpailun kolmiyhteys on kaiken A ja O. Voisitte edes jouluna osoittaa kunnioitusta tätä korkeaa asiaa kohtaan. Siitä riippuu Euroopan tulevaisuus, innovaatioista.

Innovaatioiden tärkeys tulee esille mm. seuraavassa esimerkissä. 10 vuotta sitten ei ollut lehtipuhaltimia tai innovaatiostrategioita. Ihmiset kituuttivat ilman niitä. Nyt on ja ette enää pärjää ilman. Sillä kasvu, tehostus ja edistys lisääntyy.

Siinä on EU:n ydin. Uusi hyödyn aikakausi on alkanut ja pistää teidän elämänne mullin mallin. Tarttukaa mahdollisuuksiin - OLKAA EUROOPPALAISIA!!!!!
52885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Jouluna varsinkin euta oikein mielelläni:) se on kuin kultaa kun saa häpäistä eu poliitikkoja ja eu komissaareja näin joulun aikaan sekä kaikkia eu mielisiä,eu on tuonut maallemme pelkästään kurjuutta sekä huonoa onnea kaikessa mm talous on romahtanut sekä terveys palvelut heikentyneet voidaan siis sanoa että nyt käynnissä oleva eusta eroamis prosessi on tervetullut Suomeen ja on aivan loistava varsinkin näin Joulun aikaan:) vihatkaamme euta ja pilkatkaamme euta varsinkin näin Joulun aikaan se on mirhamnia meille Suomalaisille sillä mehän vihaamme sastaista euta:)

Äänestä
  • Vietä markkinoiden kulta-aikaa kuluttamalla EU:ssa!

    Ei EU:ta tarvitse rakastaa, riittää vain että elää niin kuin sitä ei olisikaan.

    Äänestä

"EU on etujen tuoja. Se tuo kuin kullan mirhamin taas rakkaan lapsen luo. EU välittää kansasta ja maailmasta. Ei sen ainut arvo ole raha, mutta kaikki mikä tulee, tulee EU:ssa rahan kautta ja raha on alkutekijä.

Rahan merkitys EU:ssa on kaikki. Talouskasvun, kehityksen ja kilpailun kolmiyhteys on kaiken A ja O. Voisitte edes jouluna osoittaa kunnioitusta tätä korkeaa asiaa kohtaan. Siitä riippuu Euroopan tulevaisuus, innovaatioista."

Ah, syvällistä (enimmäkseen syvältä) ja niin Goebbelsmäistä että..

"OLKAA EUROOPPALAISIA!!!!!"

Valitan nyt, jos tuotan mielipahaa, mutta olen mieluiten SUOMALAINEN..

Äänestä
  • Ta(lol)lisellahan onkin eu haaveena ihan kaikessa:) hän tuskin voi edes nukkua ajattelematta rakasta eutaan hänellä on ns eu pakkomielle.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Ta(lol)lisellahan onkin eu haaveena ihan kaikessa:) hän tuskin voi edes nukkua ajattelematta rakasta eutaan hänellä on ns eu pakkomielle.

    kuka meitä huvittaisi muuten?

    Äänestä

  • Sirkuksen klovni kirjoitti:

    kuka meitä huvittaisi muuten?

    Se porastelee täällä ja kääntelee asioita kuin isäntä lapiolla lantaa. Kunnon meninkiä. Jonkunhan sitä lantaakin pitää hämmentää.

    Äänestä

  • Sirkuksen klovni kirjoitti:

    kuka meitä huvittaisi muuten?

    Muitakin jönglöörejä kuin talollinen:) esimerkiksi lipponen&vanhanen& onhan noita eu hurmoksellisia Isänmaan pettureita ja myyjiä joille keski-euroopasta uskoteltiin vaikka mitä hyvää ja tämä pelle lauma uskoi kaiken nyt on sitten maksun aika jossa pieni Suomi joutuu maksamaan nyt ja tulevaisuudedessa korkeita eu maksuja mutta aina ne Suomen kansa maksaa ja syylliseksi sdp ja kokoomus kuten eu puolueilla on tapana leimaavat aina Maatalouden,mutta sitä tosiasiaa ei koskaan kansalle kerrota esim eus ruoasta kuinka paljon siellä käytetään enenmmän kasvimyrkkyjä ja hormoneja kuin Suomessa mutta sehä'n olisikin paljastuessaan kamala takaisku eu mielsiille kiihkoiliojoille:)

    Äänestä

  • Aina haukutaan Goebbelsiksi EU:n rehellistä puolustajaa, kansojen vaikutusmahdollisuuksien uusintajaa ja rahan vaikutusvallan lisääjää.

    "Valitan nyt, jos tuotan mielipahaa, mutta olen mieluiten SUOMALAINEN.."

    Tuo on kommunismia ja rasismia ja fasismia!!!!

    EU:n vastustus on natsismia ja kommunismia yhtä aikaa!!! Jos Hitler eläisi, hän olisi varmasti EU:n vastustaja. Näin se on!!!!!!!!!!!!!!!!

    Muistakaa yhä: rahan merkitys EU:ssa on kaikki.

    Äänestä

  • sikatilallinen kirjoitti:

    Se porastelee täällä ja kääntelee asioita kuin isäntä lapiolla lantaa. Kunnon meninkiä. Jonkunhan sitä lantaakin pitää hämmentää.

    Teissä sitä vasta onkin käänneltävää, kun ette usko EU:hun.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Muitakin jönglöörejä kuin talollinen:) esimerkiksi lipponen&vanhanen& onhan noita eu hurmoksellisia Isänmaan pettureita ja myyjiä joille keski-euroopasta uskoteltiin vaikka mitä hyvää ja tämä pelle lauma uskoi kaiken nyt on sitten maksun aika jossa pieni Suomi joutuu maksamaan nyt ja tulevaisuudedessa korkeita eu maksuja mutta aina ne Suomen kansa maksaa ja syylliseksi sdp ja kokoomus kuten eu puolueilla on tapana leimaavat aina Maatalouden,mutta sitä tosiasiaa ei koskaan kansalle kerrota esim eus ruoasta kuinka paljon siellä käytetään enenmmän kasvimyrkkyjä ja hormoneja kuin Suomessa mutta sehä'n olisikin paljastuessaan kamala takaisku eu mielsiille kiihkoiliojoille:)

    Vastustatko markkinavoimiakin!?!? Kaikkea hyvää??? Kaikkea mitä EU on meille ja maapallolle suonut!?!?!

    VÄÄÄÄÄRIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Ta(lol)lisellahan onkin eu haaveena ihan kaikessa:) hän tuskin voi edes nukkua ajattelematta rakasta eutaan hänellä on ns eu pakkomielle.

    On EU:takin tärkeämpi asia:

    TALOUSKASVUN, KEHITYKSEN ja KILPAILUN kolmiyhteys.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Vastustatko markkinavoimiakin!?!? Kaikkea hyvää??? Kaikkea mitä EU on meille ja maapallolle suonut!?!?!

    VÄÄÄÄÄRIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Vastustan markkinavoimiakin ja häpäisen liikemiehiäja suuria teollisuusjohtajia päivittäin ja ennen kaikkea euta ja komissaareja:) häpäise sinäkin:) ihanaa:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    On EU:takin tärkeämpi asia:

    TALOUSKASVUN, KEHITYKSEN ja KILPAILUN kolmiyhteys.

    Se eusi olekaan tärkein oletko jo pettämässä euta ja huomannut kuinka huono se onkaan?:) nyt olet jo oikeilla jäljillä:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Vastustatko markkinavoimiakin!?!? Kaikkea hyvää??? Kaikkea mitä EU on meille ja maapallolle suonut!?!?!

    VÄÄÄÄÄRIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    "Vastustatko markkinavoimiakin!?!? Kaikkea hyvää??? Kaikkea mitä EU on meille ja maapallolle suonut!?!?!"

    Kerroppas noin 10 esimerkkiä, mitä hyvää EU on tehnyt meille ja erityisesti maapallolle?

    Äänestä

  • diu_diu kirjoitti:

    "Vastustatko markkinavoimiakin!?!? Kaikkea hyvää??? Kaikkea mitä EU on meille ja maapallolle suonut!?!?!"

    Kerroppas noin 10 esimerkkiä, mitä hyvää EU on tehnyt meille ja erityisesti maapallolle?

    1. Markkinatalous
    2. Talouskasvu
    3. Kilpailukyky
    4. Yhtenäinen Eurooppa
    5. Asevarustelu
    6. Puolustusvalmius
    7. Kilpailukyky
    8. Talouskasvu
    9. Raaka-aineiden hyödyntäminen
    10. Valistunut omaneduntavoittelu

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Se eusi olekaan tärkein oletko jo pettämässä euta ja huomannut kuinka huono se onkaan?:) nyt olet jo oikeilla jäljillä:)

    EU ja globaali markkinatalous ovat ihanteeni.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Aina haukutaan Goebbelsiksi EU:n rehellistä puolustajaa, kansojen vaikutusmahdollisuuksien uusintajaa ja rahan vaikutusvallan lisääjää.

    "Valitan nyt, jos tuotan mielipahaa, mutta olen mieluiten SUOMALAINEN.."

    Tuo on kommunismia ja rasismia ja fasismia!!!!

    EU:n vastustus on natsismia ja kommunismia yhtä aikaa!!! Jos Hitler eläisi, hän olisi varmasti EU:n vastustaja. Näin se on!!!!!!!!!!!!!!!!

    Muistakaa yhä: rahan merkitys EU:ssa on kaikki.

    On eussa kaikki ja eulle kaikki kaikessa niin sittenhän se koko eu järjestelmä on hitlerin saksaan verrattava paska vankila jossa kaikenmaailman sekopää komissaarit saavat hallita ja eu mieliset sekopää poliitikot esittää mielipiteitään siis ei se eu olekaan niin demokraattinen kuten huomasit:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    1. Markkinatalous
    2. Talouskasvu
    3. Kilpailukyky
    4. Yhtenäinen Eurooppa
    5. Asevarustelu
    6. Puolustusvalmius
    7. Kilpailukyky
    8. Talouskasvu
    9. Raaka-aineiden hyödyntäminen
    10. Valistunut omaneduntavoittelu

    "4. Yhtenäinen Eurooppa"

    Tässä ei ole vielä onnistuttu

    "5. Asevarustelu"

    Mitä varten?

    "6. Puolustusvalmius"

    Suomella on oma armeija

    Äänestä

  • diu_diu kirjoitti:

    "4. Yhtenäinen Eurooppa"

    Tässä ei ole vielä onnistuttu

    "5. Asevarustelu"

    Mitä varten?

    "6. Puolustusvalmius"

    Suomella on oma armeija

    Että talollinen toisti samoja fraasejaan monessa kohtaa?:)

    Äänestä

  • diu_diu kirjoitti:

    "4. Yhtenäinen Eurooppa"

    Tässä ei ole vielä onnistuttu

    "5. Asevarustelu"

    Mitä varten?

    "6. Puolustusvalmius"

    Suomella on oma armeija

    Oletko joku rauhanhihhuli?? Kyllä armeija on tärkeintä mitä on.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    Että talollinen toisti samoja fraasejaan monessa kohtaa?:)

    Saman sanan voi lukea monella eri tavalla, niin sen merkitys jalostuu.

    Äänestä

  • nomex kirjoitti:

    On eussa kaikki ja eulle kaikki kaikessa niin sittenhän se koko eu järjestelmä on hitlerin saksaan verrattava paska vankila jossa kaikenmaailman sekopää komissaarit saavat hallita ja eu mieliset sekopää poliitikot esittää mielipiteitään siis ei se eu olekaan niin demokraattinen kuten huomasit:)

    EU:n vastustajille tulee käymään kuin natseille. He häviävät, koska me olemme oikeassa.

    Et ymmärrä talouden realiteetteja.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Saman sanan voi lukea monella eri tavalla, niin sen merkitys jalostuu.

    lue ne eri tavoilla niin merkitys jalostuu
    1. pelle
    2. pelle
    3. pelle
    4. pelle
    5. pelle
    6. pelle
    7. pelle
    8. pelle
    9. pelle
    10. pelle
    ja nyt varmaankin huomaat että sinä tosiaan olet EU-pelle ja sellaiseksi jäät

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Saman sanan voi lukea monella eri tavalla, niin sen merkitys jalostuu.

    Jauhantasi on siltikin aina samanlaista ihan kuten kaikilla eu mielisillä:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Oletko joku rauhanhihhuli?? Kyllä armeija on tärkeintä mitä on.

    Niin onkin. Suomella on oma armeija.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU:n vastustajille tulee käymään kuin natseille. He häviävät, koska me olemme oikeassa.

    Et ymmärrä talouden realiteetteja.

    Realiteetteja paljon paremmin kuin osaat niissä harmaissa aivosoluissasi edes kuvitella:) olen nimittäin lukenut taloustieteitä Berliinissä 2v tta joten sinunb lienee turhaa ja tyhmää alkaa kanssani väitellä asiasta:) talouskasvu eussa on ihan typerä illuusio eikä se voi koskaan toteutua samaahan itseasiassa yrittettiin jo Rooman aikana heikoin tuloksin silloinkin:( nyt tosin tämä saksan punikki angela merkkel joka hilluu mm Suomessa tekee koko eun naurun alaiseksi:) onkin hyvää mainosta eulle:)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU:n vastustajille tulee käymään kuin natseille. He häviävät, koska me olemme oikeassa.

    Et ymmärrä talouden realiteetteja.

    talollinen, eikö politiikan historia ole hallussa? Fasisti ja natsi ovat eri asia, vaikka äärioikeistolaisia aateita ovatkin.. Fasismissa ei esim. ollut rotuoppia..

    "EU:n vastustajille tulee käymään kuin natseille. He häviävät, koska me olemme oikeassa."

    Mihin me joudumme? Keskitysleireille? Uudelleenkoulutukseen? Vai kenties teloitus edessä?

    Äänestä

Olen kuunnellut nyt viimeksi Piia-Noora Kauppia Lapin radiosta, radio peilissä Katainen/Heinäluoma, radio Suomessa Vanhanen/Ihalainen.

Kaikki yhtäpitävästi nimimerkki Talollisen kanssa auktoriteettiuskoisia Euroopan Unionin kautta Eurooppaan pyramidiaan rakentavaan ylikansalliseen markkinaeliittiin.

Kaikki yhtäpitävästi ja kilvan paikkaamassa tuon rakentamisen aiheuttamaa rapautumista
kansallisissa yhteisöissä.

Jäävuorten sulamista, pyramiidien rapautumista ja titaanien törmäystä ei näpertely eikä nakertelu estä.

Elämä ei rakennu ylhäältä käsin vaan paikallisesti ja päätäntä käsivarren mitassa työstä.

Näiltä osin Euroopan Unioni on surkeaa utopiaa ja kansallisvaltioiden asettamista reservaateiksi, tekniikan suomien mahdollisuuksien vastaisesti.

Mahdollisuudet tiedostettiin jo 1970 luvun lopulla mutta poliitikkojen jälkeenjääneisyys (noin 20 vuotta) on estänyt julkitulon markkinaeliitin myötävaikutuksella, koska valta keskittymät menettäisivät voimansa.

Äänestä
  • Ja tässä vaiheessa pitänee kansan puolustukselle sanoa että:

    Ja puolustus käsivarren mitassa päätännästä ja sormi "liipasimella". Ottakaa liina silmiltä.

    Äänestä

  • "Elämä ei rakennu ylhäältä käsin vaan paikallisesti ja päätäntä käsivarren mitassa työstä."

    Näin juuri me EU:ssa uskomme. Perustakaa kotikyläänne vaikka globaali EU-vaikuttamiskeskus jossa kansalaisia ohjataan päätöksenteossa.

    "Näiltä osin Euroopan Unioni on surkeaa utopiaa ja kansallisvaltioiden asettamista reservaateiksi --"

    Mutta eihän se näin voi olla!! EU pyrkii koko ajan lähentymään tavallista suomalaista - joten EU on lähialue!! Olkaa Eurooppalaisia.

    Äänestä

unohtua sinultahan pyydettiin sitä selvitystä eu:n hyvistä puolista etkö tosiaan edes sinä löydä mitään hyvää vaan noita palstan lukijoita huvittavia hokemia että jos vihdoinkin kirjoittaisit sitä asiaa vai eikö sitä kertakaikkiaan tule sieltä lääkehöyry päästä

Äänestä
  • Tehän sen tiedätte, mikä EU:ssa on hyvää. Kansa äänesti Suomen Euroopan Unionin jäseneksi.

    Siinä missä tavalliset EU:n kannattajat puhuvat korostetun rauhallisesti ja asiallisesti, minä yritän valaa tulenpalavaa EU-luottamusta änkyröihin. Suoraan sitä samaa kiihkoa, mikä on ylirauhallisen ja viileän neutraalin EU-kannatuksen takana.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Tehän sen tiedätte, mikä EU:ssa on hyvää. Kansa äänesti Suomen Euroopan Unionin jäseneksi.

    Siinä missä tavalliset EU:n kannattajat puhuvat korostetun rauhallisesti ja asiallisesti, minä yritän valaa tulenpalavaa EU-luottamusta änkyröihin. Suoraan sitä samaa kiihkoa, mikä on ylirauhallisen ja viileän neutraalin EU-kannatuksen takana.

    Niinhän se oli, että Suomi äänestettiin EU:hun, mutta muistaakseni puoli kansaa ei ole koko kansa..

    Äänestä

  • diu_diu kirjoitti:

    Niinhän se oli, että Suomi äänestettiin EU:hun, mutta muistaakseni puoli kansaa ei ole koko kansa..

    Enemmistö kansasta halusi EU:ta ja on parasta haluta vieläkin, muuten änkyröidytte.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Enemmistö kansasta halusi EU:ta ja on parasta haluta vieläkin, muuten änkyröidytte.

    Tuota voisi pitää uhkailuna. Ja mitä pahaa tästä niin sanotusta "änkyröitymisestä" mukama on?

    Äänestä

Tarttukaa kaikkiin mahdollisuuksiin riistää heikommissa asemissa olevia kanssaihmisiä, sillä siten te saavutatte EU:n siunauksen itsellenne ja varman paikan taivaassa toisten EU-vapaamuurarisaatananpalvojaherrojen kanssa.

ETTÄS TIEDÄTTE!!!

Äänestä
  • Ei EU siksi ole Suomessa, vaan markkinavoimia palvellakseen. Se on maailman totuus.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Ei EU siksi ole Suomessa, vaan markkinavoimia palvellakseen. Se on maailman totuus.

    EU on olemassa palvellakseen liian villiksi ja tuhoisaksi riistäytyneitä vapaita markkinavoimia, joiden takana ovat hyvin ahneet ja itsekkäät ihmispedot.

    En missään tapauksessa kannata sosialismia, enkä haluaisi edes ajatella maailmaa sosialismi-kapitalismi = musta-valkoinen akselilla. Ihmisten pitää viisastua paljon, koska nykykeinot ja nykyiset ajattelutavat eivät riitä pelastamaan ihmiskunnalle jossain määrin siedettäviä olosuhteita.

    Sinäkin voit vetää EU-varkaiden logiikkasi pimeyden syövereihin ja valaistua selkeästi ajattelevaksi loogiseksi ihmiseksi. SIINÄS KUULIT - TOTTELE!!!!!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Ei EU siksi ole Suomessa, vaan markkinavoimia palvellakseen. Se on maailman totuus.

    En ehdi rökittää sinua nyt enempää. Työt kutsuvat. HaAuskaa oli. Kiitos :)

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    EU on olemassa palvellakseen liian villiksi ja tuhoisaksi riistäytyneitä vapaita markkinavoimia, joiden takana ovat hyvin ahneet ja itsekkäät ihmispedot.

    En missään tapauksessa kannata sosialismia, enkä haluaisi edes ajatella maailmaa sosialismi-kapitalismi = musta-valkoinen akselilla. Ihmisten pitää viisastua paljon, koska nykykeinot ja nykyiset ajattelutavat eivät riitä pelastamaan ihmiskunnalle jossain määrin siedettäviä olosuhteita.

    Sinäkin voit vetää EU-varkaiden logiikkasi pimeyden syövereihin ja valaistua selkeästi ajattelevaksi loogiseksi ihmiseksi. SIINÄS KUULIT - TOTTELE!!!!!

    Mutta kun talouden pitää kasvaa ja uusia innovaatioita syntyä. Muuten maailma kaatuu.

    "EU on olemassa palvellakseen liian villiksi ja tuhoisaksi riistäytyneitä vapaita markkinavoimia, joiden takana ovat hyvin ahneet ja itsekkäät ihmispedot."

    Mutta mehän olemme kaikki kelvottomia! Ei ole syytä olla idealisti. Ei ole syytä pyrkiä parempaan. On vain ajateltava markkinoiden rajattomia mahdollisuuksia, kilpailtava ja tehtävä ahneudesta valistunutta omaneduntavoittelua.

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    En ehdi rökittää sinua nyt enempää. Työt kutsuvat. HaAuskaa oli. Kiitos :)

    EU on hyvä.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on hyvä.

    Eu EI hyvä.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU on hyvä.

    EU on surkea. Samoin sinä - senkin henkinen ripuli. :)

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Mutta kun talouden pitää kasvaa ja uusia innovaatioita syntyä. Muuten maailma kaatuu.

    "EU on olemassa palvellakseen liian villiksi ja tuhoisaksi riistäytyneitä vapaita markkinavoimia, joiden takana ovat hyvin ahneet ja itsekkäät ihmispedot."

    Mutta mehän olemme kaikki kelvottomia! Ei ole syytä olla idealisti. Ei ole syytä pyrkiä parempaan. On vain ajateltava markkinoiden rajattomia mahdollisuuksia, kilpailtava ja tehtävä ahneudesta valistunutta omaneduntavoittelua.

    Lue nyt tarkkaan. Minä en ole kelvoton, kuten sinä. Jos sinä olet elänyt ajattelukyvyttömien sopulien keskuudessa, ei se poista sitä tosiasiaa, että sinua paljon viisaampia ja parempia ihmisiä on olemassa. On syytä pyrkiä parempaan, koska sitä yrittämällä myös onnistuu.

    Markkinoilla ei ole ainakaan maapallolla rajattomia mahdollisuuksia luonnonvarojen rajallisuuden vuoksi, vaan elämänlaadun heikkeneminen on jo näkyvissä. Etkö sinä sitäkään tajunnut? Tajuatko sinä yleensä mistään mitään, vai oletko kuin rikkoontunut lp-levy, joka toistaa, toistaa ja toistaa todellisuudesta irrallaan olevia väittämiä kykenemättä oppimaan uutta puhumattakaan sen soveltamisesta todellisuuteen.

    "Tajuatko sinä yleensä mistään mitään, vai oletko kuin rikkoontunut lp-levy, joka toistaa, toistaa ja toistaa todellisuudesta irrallaan olevia väittämiä kykenemättä oppimaan uutta puhumattakaan sen soveltamisesta todellisuuteen."

    Älä minua syytä. Katso, missä väittämiäni arvostetaan ja niitä toistellaan valtakunnallisena totuutena. Sillä ne ovat totta.

    Äänestä

  • nenillolat kirjoitti:

    Eu EI hyvä.

    Ime Stalinia!!

    Äänestä

  • Talollinen II kirjoitti:

    EU on surkea. Samoin sinä - senkin henkinen ripuli. :)

    Miksi Suomi sitten on EU:ssa?

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Miksi Suomi sitten on EU:ssa?

    Johto asemassa olevissa tyypeissä on maanpettureita.

    Äänestä

Mitä sinä Talollinen oikeasti ajattelet. Pidän huumoristasi, mutta mitä sinä ihan OIKEASTI ajattelet eu:sta ja markkinoista ja niin edelleen.

Tai, no, antaapa olla. Ei tarvitse vastata. Täytyyhän shown jatkua. Hyvää joulua itsekullekin.

Äänestä

-haraka tv ohjelma paljasti mitä jää maa jussin käteen. (itse olen eläkkeelä oleva bussi kuski),eipä tule kummosta tunti palkkaa .verrattuna paperi työläisiin. ei auta lakkoilu ,karja kuolisi ,viljat ym pilaantuisi .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

talollinen kirjoitti:

Näin joulun lähestyessä on hyvä pohdiskella EU:n merkitystä ihmiskunnalle.

EU on etujen tuoja. Se tuo kuin kullan mirhamin taas rakkaan lapsen luo. EU välittää kansasta ja maailmasta. Ei sen ainut arvo ole raha, mutta kaikki mikä tulee, tulee EU:ssa rahan kautta ja raha on alkutekijä.

Rahan merkitys EU:ssa on kaikki. Talouskasvun, kehityksen ja kilpailun kolmiyhteys on kaiken A ja O. Voisitte edes jouluna osoittaa kunnioitusta tätä korkeaa asiaa kohtaan. Siitä riippuu Euroopan tulevaisuus, innovaatioista.

Innovaatioiden tärkeys tulee esille mm. seuraavassa esimerkissä. 10 vuotta sitten ei ollut lehtipuhaltimia tai innovaatiostrategioita. Ihmiset kituuttivat ilman niitä. Nyt on ja ette enää pärjää ilman. Sillä kasvu, tehostus ja edistys lisääntyy.

Siinä on EU:n ydin. Uusi hyödyn aikakausi on alkanut ja pistää teidän elämänne mullin mallin. Tarttukaa mahdollisuuksiin - OLKAA EUROOPPALAISIA!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu