Sosialismin oppitunti

piikkiq

on tarjolla TV1 dokkarina: Katynin pikku teurastus.

Siitä tuli toiminta malli myös kansallissosialisteille... mutta mielenkintoista on että vielä 1980- luvulla suomessa opetettiin pikku peruskoululaisille että kansallissosialistit olisvat oleet murhien takana...

Katynin teurastus myös antaa selityksen sille miksi Stalin oli niin valmistautumaton Hitlerin hyökkäykselle... Katynissä valmisteltin Neuvostoliiton omaa hyökkäystä... Hitler vain ehti ensin.

Toinen mielenkiintoinen tarina on MTVn minisarja Varsovan kansannoususta. Epätoivoinen yritys oli ensimmäinen puolalaiten lähinnä juutalaisten koitos kansallissosialisitien miehitystä vastaan.

Minisarjan esittelystä ei selviä kertooko se myös toisesta eli 44 kansannoususta. Tämä toinen kansannousu oli siinä mielessä mielenkiintoisempi sillä tuolloin puna-armeija oli jo tulossa kohti varsovaa. Mutta Stalin käski odottaa kunnes kansannousu oli tukahdutettu... ja samalla varmisti, että saa itselleen mieluisen hallinnon miehityksensä varmistamiseksi...

Seuraava kansannousu puolassa olikin sitten 1980 - luvun solidaarisuus, joka pakotti miehittäjän vetäytymään: onneksi tällä kertaa se lopulta tapahtui verettömästi.

Mutta sosialistien "tapakultuuri" tulee tässä MTV3 sarjassa esiin... se kun on sangen sama onko kyse "kansallisesta" tai "kansainvälisestä" sosialismista... uhri on tuhoon tuomittu, sadistisen sosialisti hallinnon kynsissä.

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

1

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siionistilta

      oikeat rapparit on kyllä nyt loosheissaan palvomassa saatanaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      112
      6949
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      104
      4660
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3918
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3314
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      668
      1971
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      216
      1326
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1318
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      51
      1257
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      952
    Aihe