...on vääntää, kääntää ja veivata kaikki aina negatiivisen kautta jotenkin Presidentti Haloseen. Tehdäänpä nyt tästäkin oikein avaus ja rautalangasta muotoillen vastaus.
Linnankutsu on avecillinen eli parille ja pariksi kelpaa puoliso, avopuoliso tai seurustelukumppani. Etikettiin kuuluu, että kutsuttu tuo seuransa mukanaan eikä seura saavu juhliin ilman kutsuttua. Simppeliä? Kutsuttuhan on kutsuttu jostain syystä tai ansiosta, seura vaan "siivestää".
Putaansuu varmaan olikin sopinut vaimonsa tulosta yksin, sillä tämän kasvothan tunnetaan ja kaksimetrinen Putaansuu olisi vaimonsa seurassa ollut helppo saalis kuvaajille, vaikka olisivat saapuneet virallisen kättelyn jälkeenkin. Vaimo saapui nyt vasta kättelyn jälkeen Linnaan ja pujahti vieraiden joukkoon etukäteen sovitusti(?). Se ei poista sitä tosiasiaa, että tapahtunut ON etikettivirhe eikä "tavan" haluta yleistyvän kutsutun ollessa estynyt.
"- En voi vahvistaa asiaa, Romantschuk sanoo tiukasti." Romantschuk ei halua ottaa tarkemmin kantaa asiaan juuri tuosta syystä: tavan ei haluta yleistyvän.
Ketään ei syytetä valehtelijaksi, paitsi tällä palstalla tietysti Halosta, joka tuskin on Putaansuun kanssa vaihtanut sanaakaan torin bileiden jälkeen. Romantschuk vain kyllästyi lehtimiesten jankkaamiseen ja oli siksi tavallista tiukempana. Romantschuk sanoi myös aikaisemmin, että jos jonkun puoliso haluaa tulla ilman kutsun saanutta, "emme voi häntä estääkään". Yhtäkaikki etikettivirhe.
Pitäähän lehtien myydä, mutta presidentinkanslialla ja Romantschukilla on varmasti parempaakin tekemistä kuin olla huolissaan Iltalehden levikistä?
EPÄISÄNMAALLISTA..
19
987
Vastaukset
- pressaksi!!!
Sosialistit saa painua Venäjälle!!!!
- EgoNisti
Silloin Sauli Väinämö on jo 64 vuotta vanha.
Hiukan ikämies ensimmäiselle kaudelleen, eikö vain? Tupakkia ketjussa polttava saa vielä muutaman vuoden "ikälisän".
- J_Julistaja
Olisi vähintäänkin kohtuullista, että keksisit avauksillesi uusia otsikoita.
- EgoNisti
...omissa avauksissasi olisi siteeksi asiaa.
Jsokus? Edes kerran?
Nytkin voisin kertoa mikä osa avauksesta meni väärin? - otsikkoa....
....muuttamattakin sinua enemmän kiinnostuneita.
- jaksaa täällä
otsikkoa.... kirjoitti:
....muuttamattakin sinua enemmän kiinnostuneita.
Ahertaa ja runkkailla...olet niin läpinäkyvä...runk, runk...
- huomannut
jaksaa täällä kirjoitti:
Ahertaa ja runkkailla...olet niin läpinäkyvä...runk, runk...
...sen on moni muukin.
- pahimmillaan!
Äärisosialistien paratiisi - Neuvostoliitto
Suomen liittäminen kommunistiseen hirmuvaltaan Neuvostoliittoon oli tavoite. Kaikki tuon porukan toimet tähtäsivät siihen.
EEC-vastustajat, Halonen ja Tuomioja mukana, halusivat Suomen käyvän kauppaa vain ja ainoastaan Neuvostoliiton ja sen satelliittien kanssa.
Kaikkea muuta pidettiin YYA-sopimuksen vastaisena.
Puolustusvoimat lakkautettaisiin.
Neuvostoliiton Puna-armeijalle annettaisiin Suomen "puolustusvastuu", YYA-sopimukseen vedoten.
Halosen ajama ns."Rauhanlaki" olisi kriminalisoinut Neuvostoliittoon kohdistuvan kaikenlaisen kritisoinnin "neuvostovastaisuutena". Tämä puolestaan olisi vaatinut täydellisen, kaikenkattavan ilmiantojärjestelmän perustamisen.
Tulos: Suomi olisi ollut liitetty Neuvostoliittoon.
Suomi, ja itsenäisyys ovat todellakin olleet suuressa vaarassa. On korkea aika ja viimeinen tilaisuus saada nuo ihmiset pois vallasta.- EgoNisti
....ja kampea itsesi vuoteen 2006?
- on vaikea
EgoNisti kirjoitti:
....ja kampea itsesi vuoteen 2006?
muuttaa...
- EgoNisti
on vaikea kirjoitti:
muuttaa...
...mutta ei sitä/sinne kannata jäädä märehtimäänkään?
Ota opiksi ja matka jatkuu. - asia,
EgoNisti kirjoitti:
...mutta ei sitä/sinne kannata jäädä märehtimäänkään?
Ota opiksi ja matka jatkuu.siis Halosen nuoruudesta?
- EgoNisti
asia, kirjoitti:
siis Halosen nuoruudesta?
...ylioppilaaksi lakittaminen ollut iloinen ja ikimuistettava tapahtuma?
- taikuri olet
käännät aina kaiken positiivisen Halosen ansioiksi;)
- EgoNisti
Ja osa tuntuu pistävän Halosen ansioksi kaiken negatiivisen...maailmassa pitää olla ying & yang tasapainossa?
- Iltalehden....
...levikistä ja annetaan Presidentin hoitaa tärkeämmät tehtävät.
- EgoNisti
...alkaa kärsiä inflaation, mutta oikeassa olet.
Presidentillä on toiset murheet.
- palkkalistoilla?
on joskus aikaisemminkin epäilyttänyt, kun ego julkaisee sisäpiirin tietoja suoraan kansliasta.
- EgoNisti
...anna toki esimerkki siitä "sisäpiirin tiedosta"?
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182