1. PAKOLAIS- JA MAAHANMUUTTOPOLITIIKKAA KIRISTETTÄVÄ.
- Maamme sosiaalitukijärjestelmää tarkoituksella hyväksikäyttävät elintasopakolaiset
paljastettava ja karkotettava.
2. RIKOLLISTEN ULKOMAALAISTEN MAAHAN MUUTTAMINEN ESTETTÄVÄ.
- Taustat tutkittava tarkemmin.
- Rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava HETI maasta.
3. TYÖPAIKAT PIDETTÄVÄ SUOMALAISTEN KÄSISSÄ.
- Työlupia ei tule myöntää ulkomaalaisille, ennen kuin suomalaisten työttömien,
köyhien ja vähäosaisten asiat on hoidettu kuntoon. Parannukset aloitettava
antamalla asuntoja asunnottomille ja poistamalla terveyskeskus
poliklinikkamaksut.
4. SUOMALAISEN PÄÄOMAN HOLTITON SIIRTO ULKOMAILLE ESTETTÄVÄ.
- Ahneudelle tultava loppu, pääomasiirrot verolle.
- Rahallakin tulee olla yksi isänmaa: SUOMI.
5. SUOMALAISTEN ETNINEN JA KULTTUURELLINEN SÄILYMINEN TURVATTAVA.
- Äärisuvaitsevaisten suomalaisia syrjivälle suvaitsevaisuuskampanjalle
STOPPI!
- Perhepolitiikkaan satsattava, lapsiperheitä tuettava, suomalaisten syntyvyys
saatava nousuun!
6. PAKKORUOTSI POIS SUOMEN KOULUISTA.
7. PUOLUEETTOMUUSPOLITIIKKA KUNNIAAN.
- Ei NATOLLE.
- Ei EU:n liittovaltiolle.
- Ei EU:n keskuspankin komentopolitiikalle, oma markka takaisin!
8. VEROTUKSEN PAINOPISTETTÄ SIIRRETTÄVÄ
TULOVEROTUKSESTA PÄÄOMAVEROTUKSEEN.
- Suomalaisen duunarin työ tehtävä kannattavaksi, pienyrittäjyyttä tuettava.
- Pois pätkätyö, pysyvät työsuhteet takaisin.
9. TÖRKEILLE HUUMAUSAINERIKOLLISILLE JA PEDOFIILEILLE ANKARAMMAT TUOMIOT.
10. SOTAVETERAANEILLE ILMAINEN ASUNTO, VAATTEET, RUOKA,
JUOMA JA -LIIKKUMINEN YLEISILLÄ KULKUVÄLINEILLÄ.
11. YLEINEN VELKA-ARMAHDUS.
- Casinotalous-huijareitten uhriksi joutuneille on annettava mahdollisuus uuden
elämän alkuun.
12. KANSALAISPALKKA KÄYTTÖÖN.
- Nykyisestä passivoivasta sosiaalitukijärjestelmästä on siirryttävä 5000mk:n
kansalaispalkka-järjestelmään. Kansalaisille on tarjottava mahdollisuus
kannattavaan työntekoon ja poispääsyyn "sosiaalisesta byrokratiahelvetistä".
13. KARJALAN PALAUTUSNEUVOTTELUT ALOITETTAVA
VÄLITTÖMÄSTI VENÄJÄN KANSSA.
14. EKOLOGISESTI KESTÄVIEN ENERGIAMUOTOJEN
KEHITTÄMISEEN SATSATTAVA.
- Suomi -Isänmaa kannattaa ekologisen vallankumouksen mukaisia kestävän kehityksen
suuntaviivoja mm. teollisuuden- ja liikenteen energiamuotojen kehittämisessä.
Kannatamme painopisteen siirtämistä pois petrokemian teollisuudesta luonnollisiin,
vaihtoehtoisiin energiamuotoihin. Emme kannata "ongelmajäte-energiaa", siksi
vastustamme ydinvoimaa.
Mitä perussuomalaiset eivät uskalla sanoa
8
497
Vastaukset 8
- kannatusta on
Sanokaa vaan!
EI ääntä perseteille!
Hyvää päivänjatkoa! ei ole juuri mitään josta olisin eri mieltä.
- kuitenkin
mitä??
kuitenkin kirjoitti:
mitä??
5000 mk kansalaiskorvaus tuntuu ilman perusteluja lievästi sanotua yläkantilta.
- Erimieltä
Siis olet täysin samaa mieltä vai vähän eri mieltä, mitähän tarkoitat?!.
Tämä W-hem näyttää olevan täys klovni jonka
tulee suusta mitä vaan missä vaan, aina vähän erilailla. Ei ole rotia miehessä, uhoa vaan. Erimieltä kirjoitti:
Siis olet täysin samaa mieltä vai vähän eri mieltä, mitähän tarkoitat?!.
Tämä W-hem näyttää olevan täys klovni jonka
tulee suusta mitä vaan missä vaan, aina vähän erilailla. Ei ole rotia miehessä, uhoa vaan.Kohta 1-11 täysin sama mieltä, kohta 12, 5000mk kansalaispalkka ilman perusteluja tuntu yläkantilta
näin äkkiä tulee mieleen moniavioisia muslimeita 5 naista nyt kylä yhtä miestä elättää.
Kohta 13 Suomi voi aloittaa neuvottelut , mutta neuvotteluissa tarvitaan vähintään kaksi osapuolta
epäilen että tässä asiasta ei löydy kovin suurta halu toiselta osapuolelta mutta voihan sitä yrittää.
Kohta 13 minulla ei riittää asiantuntemus tällä sektorilla olaakseen mitään mieltä, kuuntelisin alan asiantuntijat ja tekisin ratkaisu sen pohjalta, tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole asiantuntijoita käytössä joten olen median varassa joka voi manipuloida jonkin tietyn ratkaisun taakse.
- Toiveita
Tietysti Suomen ilmasto pitäsi parantaa ja muutenkin tehdä mieluiseksi kaikille. Saada kauniimmat naiset jne.
Etkö keskinyt enää mitään muita toiveita tynnyristäsi. Olisihan vielä paljon lisää
olemassa.
No ei taida perskutarallaat saada menestystä tulevissa vaaleissa utopioillaan. Mitätön puolue ennen ja jälkeen.- lukuunottamatta
ihan hyvä. Ei vaan ole olemassa mitään realististista energiantuotantotapaa jolla saataisiin tarpeeksi suuria energiamääriä aikaan, muuta kuin ydinvoima. Onhan sekin kotimaista, kaivetaan uraanit pois maaperää saastuttamasta ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651802Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15866Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 81636
- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa95603- 45528
- 47515