Onko elämä

universaalia

ei tiedä kukaan, vielä.

Täällä on puhuttu ohimennen kaikkia kiinnostavasta aiheesta, elämän yleisyys muilla planeetoilla, avaruudessa jossa planeettoja on miljardeja triljoonia, ollut ja mennyt, tulevista puhumattakaan.

Elämästä muualla ei kukaan tiedä tietenkään tällä pallolla toistaiseksi mitään. Kuitenkin johdonmukaisesti tiedemaailmassa ajatellaan että yksinkertaista elämää olisi, ja että sitä olisi heti paikassa kuin paikassa jossa minimiedelletykset toteutuvat.

Teknisiä kulttuureja ajatellaan myös yleisesti avaruuden olevan pullollaan, aivan varmasti näin elokuvamaailmassa. On laskeskeltu, että kulttuurit ovat oletettavasti sen verran lyhytikäisiä verrattuna miljardeihin vuosiin joiden aikana niiden on mahdollista kehittyä, että olisi tilastollisesti lähes mahdotonta että eri kulttuurit linnunradan, puhumattakaan galaksien etäisyyksistä, olisi mahdotonta toisiinsa törmätä vaikka haluaisivatkin. Huudeltu on täältäkin radiolla sinne tänne volumit kaakossa..

Tämän elämän yleisyyteen liittyvän johdonmukaisen ajatuksen kumoaminen tai perusteleminen tapahtuu osittain jo lähitulevaisuudessa, kun Darwin järjestelmä alkaa 2015 haravaoimaan big last frontieria, sekä myöhemmin kun saadaan avaruusmopoilijat vaihdettua harlikoihin isommilla satulalaukuilla. Havaintoja havaintoja ja sitä rataa, hiljaa hyvä tulee. Darwin järjestelmä: http://sci.esa.int/science-e/www/area/index.cfm?fareaid=28

Muinaisuskomusten ja niistä kirjattujen esim juutalaisten kansantarujen mukaan muumipallolle on kuitenkin tipahdellut silloin tällöin liftareita avaruuden pimennoista. Näistä raamattu niminen kirjastokokoelma kertoo, ja myös toisen suuntaisesta liikenteestä kertoo että extrana taivas on täynnänsä kaikenmoista sukankuluttajaa.

Teen seuraavaksi pikaoikeudenkäynnin muumipallon ihmisolentojen helevettiin tuomitsemisen perusteista raamattun pohjalta, joka antaaa siltä pohjalta mm. vastauksen sivilisaatioiden määrään ja ID-jumalan älykkyyteen. Kieli poskeen ja menox, jeesusfoliohatun voi asentaa takaisin luettuasi.

Nythän emme ollenkaan käsittele ah niin ihania sinisen kirjavia henkivaltoja, emmekä delfiinejä. Vaan puhumme noin ihmisen kaltaisista tapauksista about 10 000 tuhannen miljoonan vuoden ajan jaksolta ja tästä päivästä eteen päin.

PAM PAM hiljaa salissa !

Kysymys : Oliko muillakin se omenajupakka. Ja kuoliko Jeesus, tai kävikö ja käykö kuolemassa myös muiden taivahan asukkaiden sielujen puolesta, ja entä annettiinko heillekin vapaa tahto sekä sikäläisen mouseksen lait ? Vrt. lähtöasetelma.

PAM

Väite: Jos Jeesus ei kuollut tai kuole kaikkien kaltaisiemme älykkäiden sielujen puolesta, ei kaikenkattava taivaallinen oikeamielinen oikeus voi tehdä muumipallon älykkäimmän biomassakertymän helvettiin tuomitsemisesta millään muodoin perusteltua yhdenkään yksilön osalta.

PAM

Peruste. Jos helvetin ovi kuitenkin narahtaa, niin meille rakennettua älyä sekä oikeustajua olisi loukattu äärimmäisen taitamattomasti ellemme saisi tietää että muut olleet, olevat ja tulevat triljoonat älyllölajit ovat yhtä huonosti suunniteltuja kuin meidän vaitetään olevan.

Saatanasyyttäjä taholle esittäisimme välittömästi lisäkysymyksen, että gamoon miksi meistä tehtiin retkuun meneviä reppanoita vaika varoitettiin, mutta joistain muista tekemällä tehtiin lellikkejä jotka naattivat ikuisesta onnesta onnelassaan.

PAM Tuomio.

Avaruudessa ei raamatun logiikan mukaan voi esiintyä älypäistä kuin kaltaisiamme saastaisia syntisäkkejä, ja että helvetti on isompi paikka kuin on ajateltukaan, heh. Tai joidenkin omenapuu oli lian kaukana löydettäväksi, ellei norsu syönyt sitä omppoo. Tai sitten todellakaan avaruudessa ei ole tasan yhtään ketään muuta luotua kaltaistamme, jotain aivotonta biomassaa korkeintas vain.

Siäl sit olis vaan taivahan valot. Niin oliskii.

Tiedemiehet matkustavat avaruuteen aivoillaan, ja me teimme juuri teologisen valonnopeuden uuden ennätyksen. Pettikö oikeudenkäynnin logiikka jossain kohdassa, jos niin anna palaute, kiitos !

T:OT - Pam ja jeesusfoliohattu takas päähän.

0

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9112
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        373
        7816
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        160
        5454
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2305
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2071
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1705
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        1651
      8. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1388
      9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        435
        1318
      10. Stefusika räkättää

        kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        80
        1190
      Aihe