Miten nainen haluaa vaikuttaa?

KaukoLaihanen

Naisen vaikutusmahdollisuudet ovat monet ja sielunelämänsä usein arvaamatonta.
Politiikassa on olemassa naiskiintiöt, mutta haluavatko naiset edes käyttää heille suotuja oikeuksiaan?

Viihtyykö nainen enemmän kauneutta ja tunteita ilmentävien harrastustensa parissa. Onko mieluisampaa kirjoitella pieniä runoja ja ilmentää niissä sielunsa kaipuuta. Kenties etsiä itselleen prinssi uljasta mieluummin kuin paneutua yhteisten asioiden hoitoon.

Kuitenkin nainen tunnetaan empaattisena lapsistaan ja perheestään huolehtivana suuresti arvostettuna henkilönä, jolloin myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen vähempiosaisten hyväksi olisi mielestäni varsin luonnollinen ratkaisu huolehtimistaipumukselleen.

Kovin olen minäkin odotellut naisellista apua Kymen vaalipiirin naiskiintiön täyttämiseksi, mutta ujousko vai omien mahdollisuuksien aliarviointiko on pitänyt naishenkilöt ainakin jossain määrin ulottumattomissani.

Tulkaa rohkeasti mukaan työntekoon Suomen itsenäisyyden ja samalla omien lastennekin tulevaisuuden puolesta. - Taidetta, kuten runoja, laulua, soittoa, maalausta ja mitä kaikkia taiteenmuotoja niitä onkaan, ehditte harrastaa siinä sivussakin. Teitä tarvitaan.

28

1096

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rohkaisua vielä vähän ...

      Ymmärrän toki minäkin asian olevan tärkeän, mutta aina on olevinaan joku syy, ehkä enemmän tekosyy, esteenä, että ottais haasteen vastaan. Jotenkin pitää asioita niin suurina, mutta tavallisia asioita sitä eduskunnassakin tietysti ratkotaan. Pitää pohtia perheen kanssa, mutta kiitos rohkaisusta.

      • Parkkis Emil

        Entäpä jos ei hameväki lähde edustamaan sukupuoltaan, onko heille varattu kiintiö jätettävä täyttämättä ja jos missä vaiheessa paikat saa antaa miespuoliselle ehdokkaille? Tietysti toivomuksena olis kaikenikäisten naisten edustus kautta valtakunnan.

      • Kiltit sisarukset
        Parkkis Emil kirjoitti:

        Entäpä jos ei hameväki lähde edustamaan sukupuoltaan, onko heille varattu kiintiö jätettävä täyttämättä ja jos missä vaiheessa paikat saa antaa miespuoliselle ehdokkaille? Tietysti toivomuksena olis kaikenikäisten naisten edustus kautta valtakunnan.

        Olemme seuranneet tätä palstaa ja muistamme sisaren kanssa jonkun maininneen, ettei taloudellisia velvoitteita ole, sitä kun raha on tämän EU:n aikaan ollut entista tiukemmassa.
        Uskomme ihan varmasti naisista jonkun nousevan avuksenne vastuuta kantamaan. Olkaahan huoleti.

      • Jormas

        Eduskuntavaalien ehdokas voi olla missä tahansa vaalipiirissä mistäpäin Suomea vain. Eli sinne Kymeen voidaan asettaa ehdokas yhtä hyvin Hangosta kuin Utsjoeltakin.
        Eiköhän halukkaita ala löytyä!

    • KaukoLaihanen

      Niin nais- kuin miesehdokkaiden tärkein ominaisuus on rehellisyys hyväksymiensä periaatteiden noudattamisessa. Periaatteet löytyvät ITSENÄISYYSPUOLUEEN 27 kohtaa käsittävästä eduskuntavaaliohjelmasta osoitteesta www.itsenaisyyspuolue.fi
      Ehdokkuudesta voi keskustella luottamuksellisesti os: kauko.laihanen@suomi24.fi tai 040-561 3539
      Myös toiveita ehdokkaaksi asettumisesta muualle päin Suomea voi esittää. Tosin eräillä alueilla paikat ovat jo täynnä.

      • Ramses Partasuu

        Siitäkin huolimatta, että monet ovat lyöneet toivottomina "hanskat tiskiin", uskon Itsenäisyyspuolueen tuoneen toivon näköalan tähän harmauteen ja öiseen pimeyteen.
        Rehdin oloinen työnne palkitaan. Olette mitä suurimmassa määrin oikealla ja hyvällä asialla. Kansakunta tarvitsee teidän panostanne. Aikaa myöten olette varmasti voittajia, sillä aina rehellisyys maan perii.

      • Kauneutta katsojille
        Ramses Partasuu kirjoitti:

        Naisten mukanaolo ehdokasluetteloissa on tietysti miehiselle katsojalle eräänlainen kauneuskysymyskin, mutta joka tapauksessa naiset virkistävät monin muinkin tavoin kokonaisasetelmaa.

        Naisen näkökulman huomioiminen yhteisten asioiden hoidossa on käsitykseni mukaan suoranainen välttämättömyys ja parhaiten heidän näkökulmansa tietenkin tulee huomioiduksi itse mukana ollen.

      • Valtakunnan vitsaus
        Kauneutta katsojille kirjoitti:

        Naisten mukanaolo ehdokasluetteloissa on tietysti miehiselle katsojalle eräänlainen kauneuskysymyskin, mutta joka tapauksessa naiset virkistävät monin muinkin tavoin kokonaisasetelmaa.

        Naisen näkökulman huomioiminen yhteisten asioiden hoidossa on käsitykseni mukaan suoranainen välttämättömyys ja parhaiten heidän näkökulmansa tietenkin tulee huomioiduksi itse mukana ollen.

        Tämän päivän uutisten mukaan myös vielä tällä hetkellä suurten puolueiden mandaattia kantavilla ryhmittymillä on ongelmana sijoittaa ehdokaslistoilleen edustavaa määrää nuoria ehdokkaita.
        Nuorten, niin naisten kuin miestenkin olisi syytä nyt mitä kiireimmin astua esiin ja ryhtyä toden teolla puolustamaan etujaan tulevaisuuttaan silmällä pitäen. -Takuuvarmasti Suomen EU-jäsenyys ei tule vastaamaan heidän etujaan. Itsenäinen päätösvalta on kaiken menestyksen A ja O.

      • talollinen
        Valtakunnan vitsaus kirjoitti:

        Nuoret, antakaa vastuu EU:lle.

      • talollinen
        Ramses Partasuu kirjoitti:

        Siitäkin huolimatta, että monet ovat lyöneet toivottomina "hanskat tiskiin", uskon Itsenäisyyspuolueen tuoneen toivon näköalan tähän harmauteen ja öiseen pimeyteen.
        Rehdin oloinen työnne palkitaan. Olette mitä suurimmassa määrin oikealla ja hyvällä asialla. Kansakunta tarvitsee teidän panostanne. Aikaa myöten olette varmasti voittajia, sillä aina rehellisyys maan perii.

        On vaarallista lietsoa kapinaa tuolla tavoin. Markkinavoimia ei saa estää jylläämästä! EU-jäsenyys tulee säilyttää kaikin keinoin.

      • Ryhmy K.
        talollinen kirjoitti:

        On vaarallista lietsoa kapinaa tuolla tavoin. Markkinavoimia ei saa estää jylläämästä! EU-jäsenyys tulee säilyttää kaikin keinoin.

        Mikäli säälimätön omaisuuden uusjako saa jatkua, niin tuki annetaan edelleen nykyisiile EU-mielisille eduskuntapuolueille. Jos taas halutaan oikeudenmukaisuutta ja tuloerojen tasaamista, ääni menee Itsenäisyyspuolueelle.
        Tästähän on kysymys.

      • Reima Kotkasta
        Ryhmy K. kirjoitti:

        Mikäli säälimätön omaisuuden uusjako saa jatkua, niin tuki annetaan edelleen nykyisiile EU-mielisille eduskuntapuolueille. Jos taas halutaan oikeudenmukaisuutta ja tuloerojen tasaamista, ääni menee Itsenäisyyspuolueelle.
        Tästähän on kysymys.

        Sopinee ratsumestari / kapteeni Laihaselle rattoisa vuoropuhelu aluksi vaikka sähköpostitse.?
        Tiettyä kiinnostusta on herännyt, mutta ajatustenvaihto sopinee ennen päätösten tekoa.
        Tämä on varmaan suositelva keino muillekin kantaansa pohtivalle.

      • KaukoLaihanen
        Reima Kotkasta kirjoitti:

        Sopinee ratsumestari / kapteeni Laihaselle rattoisa vuoropuhelu aluksi vaikka sähköpostitse.?
        Tiettyä kiinnostusta on herännyt, mutta ajatustenvaihto sopinee ennen päätösten tekoa.
        Tämä on varmaan suositelva keino muillekin kantaansa pohtivalle.

        Kyllä olen vastaillut sekä poliittisiin että vähän muihinkin keskustelunaiheisiin. Pitäähän sitä ihmisellä olla mielessä muutakin kuin pelkkä politiikka, vaikka se tietysti nousee juuri nyt maalisvaalien alla vahvasti tietyllä tavalla ykkösaiheeksi.

      • Kajulan Jussi
        KaukoLaihanen kirjoitti:

        Riveihimme on liittynyt aivan äskettäin terhakoita tyttölapsia, joiden vaalityöinto vaikuttaa niin suurelta, että heitä saa suorastaan pidätellä, kun vaalimateriaalia ei ole ihan joka päivälle sattunut riittämään.
        Toivottavasti vastaavaa intoa löytyy laajemmin kautta valtakunnan.- Uskon naisilla olevan myös hyviä mahdollisuuksia saada runsaasti ääniä. Mikäli äänimäärä ei nyt riittäisi edustajan paikkaan, täytyy muistaa näiden vaalien antavan hyvää pohjaa parin vuoden päästä pidettäviä kunnallisvaaleja varten.

      • teoistaan,
        talollinen kirjoitti:

        Nuoret, antakaa vastuu EU:lle.

        vaan vähentää vastuutaan Suomesta vuosittain. Ei kannata pysyä EU:n nettomaksajana saamatta mitään takaisin, vaan kannattaa erota siitä, että jotain jää suomalaistenkin käytettäväksi kaikille julkishallinnoille.

    • Neidon

      vaikuttavan maantieteellisenä huorana. EU:n ja NATO:n vastustusta ei voi kommunistiyhteyksien paljastumisen jälkeen muuksi käsittää.

      • Kajulan Jussi

        Itsenäisyyspuolueessa ei koskaan nimitellä suomalaista naista sen paremmin kuin "Suomi Neitoakaan" sinun käyttämilläsi herjanimillä.

        Tiedän tämän keskustelun avaajan ratsumestari Laihasen ottaneen naisten mukaansaantia koskevan avauksensa naista arvostavasta lähtökohdasta. Siihen eivät kuulu alatyylin herjat, jollaisia sinun kynästäsi lähtee.

      • Sirpa K. Linnala
        Kajulan Jussi kirjoitti:

        Itsenäisyyspuolueessa ei koskaan nimitellä suomalaista naista sen paremmin kuin "Suomi Neitoakaan" sinun käyttämilläsi herjanimillä.

        Tiedän tämän keskustelun avaajan ratsumestari Laihasen ottaneen naisten mukaansaantia koskevan avauksensa naista arvostavasta lähtökohdasta. Siihen eivät kuulu alatyylin herjat, jollaisia sinun kynästäsi lähtee.

        Osaatte huomioida myös meidät naiset, josta kiitos Teille siellä Itsenäisyyspuolueessa. Toivon naisten taholta ainakin runsasta kannatusta lähestyvissä vaaleissa hyvän käytöksen omaavalle puoluväellenne.

      • Laila P.
        Sirpa K. Linnala kirjoitti:

        Osaatte huomioida myös meidät naiset, josta kiitos Teille siellä Itsenäisyyspuolueessa. Toivon naisten taholta ainakin runsasta kannatusta lähestyvissä vaaleissa hyvän käytöksen omaavalle puoluväellenne.

        Olen iloinen siitä tavasta, millä Itsenäisyyspuolueessa halutaan vastuunkantoa jakaa eri sukupuolien ja eri sukupolvien kannettavaksi.

      • talollinen
        Laila P. kirjoitti:

        Olen iloinen siitä tavasta, millä Itsenäisyyspuolueessa halutaan vastuunkantoa jakaa eri sukupuolien ja eri sukupolvien kannettavaksi.

        Kyllä Kokoomuksessa on parhaat bileet ja naiset. Ei siinä teidän tasa-arvohörhöilyä tarvita. EU on yhä niskan päällä ja tulee aina olemaan, sillä EU:n kannattajat ovat oikeassa.

      • Sepi Parkkimaa
        talollinen kirjoitti:

        Kyllä Kokoomuksessa on parhaat bileet ja naiset. Ei siinä teidän tasa-arvohörhöilyä tarvita. EU on yhä niskan päällä ja tulee aina olemaan, sillä EU:n kannattajat ovat oikeassa.

        Varmasti muutkin puolueet kuin Itsenäisyyspuolue kaipaavat ns. "naisenergiaa" edustavuutensa ja kokonaispanoksensa lisäämiseksi.
        Miellyttävintä on tietenkin toimia rehellisyyden puolesta.

        SILLOIN VALINTA ON ITSENÄISYYSPUOLUE!

      • Olli Oivaltaja
        Sepi Parkkimaa kirjoitti:

        Varmasti muutkin puolueet kuin Itsenäisyyspuolue kaipaavat ns. "naisenergiaa" edustavuutensa ja kokonaispanoksensa lisäämiseksi.
        Miellyttävintä on tietenkin toimia rehellisyyden puolesta.

        SILLOIN VALINTA ON ITSENÄISYYSPUOLUE!

        Puhut vähän, mutta asiaa sanoessasi naisenenergiaa tarvittavan. Eipä muutä kuin tytöt joukolla liikkeelle. Kannattajat odottavat päätöstänne.

      • Sami H
        Olli Oivaltaja kirjoitti:

        Puhut vähän, mutta asiaa sanoessasi naisenenergiaa tarvittavan. Eipä muutä kuin tytöt joukolla liikkeelle. Kannattajat odottavat päätöstänne.

        Itsenäisyyspuolue tarvitsee rehellisiä ja samalla empaattisia naisia.
        Liisa Jaakonsaaren ja Elisabeth Rehn'in kaltaiset aseidenkalistelijat voivat jättäytyä suosiolla sivuun.

      • Reima S. Peltonen
        Sami H kirjoitti:

        Itsenäisyyspuolue tarvitsee rehellisiä ja samalla empaattisia naisia.
        Liisa Jaakonsaaren ja Elisabeth Rehn'in kaltaiset aseidenkalistelijat voivat jättäytyä suosiolla sivuun.

        Tiedän kokemuksestani vuosien varrelta, että äänestäjistä osa antaa valintansa langeta listan kaunemmalle heilille, toinen osa päätyy valinnassaan älykkäimpään naiseen. Joku eläkeläinen äänestää puolestaan oman ikäluokkansa edustajaa. Valintaperusteita on tietysti monia muitakin, mutta kaiken kaikkiaan "naisen aseiden" monipuolisuus on ehdokaslistalle ensiarvoisen tärkeä.

    • ihme

      jos ei naisia kiinnosta lähteä joukkoonne tuollaisella asenteella. Mieti vähän mitä kirjoitat. Kiintiöt muuten koskevat yhtälailla miehiä.

      • Jremias Sally

        Ei edes kaikki käsityksiämme puoltavat kirjoittajat ole vielä Itsenäisyyspuolueen jäseniä, joten älä tee ihan jokaisen kirjoituksen perusteella liian hätäisiä johtopäätöksiä. Toki olemme niitä ainoita ouolueita, joiden jäsenmäärä kasvaa.

      • Vapaus valita
        Jremias Sally kirjoitti:

        Ei edes kaikki käsityksiämme puoltavat kirjoittajat ole vielä Itsenäisyyspuolueen jäseniä, joten älä tee ihan jokaisen kirjoituksen perusteella liian hätäisiä johtopäätöksiä. Toki olemme niitä ainoita ouolueita, joiden jäsenmäärä kasvaa.

        Luonnollisesti sukupuolikiintiöt menettävät merkityksensä, js jommam kumman sukupuolen edustajia ei ilmaannu ehdolle riittävää määrää. Tämä on erityisesti kunnallivaalien ongelma.

        Puolueena Itsenäisyyspuolue vaikuttaa positiiviselta valinnalta. Siinä on jotain selittämätöntä vetovoimaa.

    • JAHA-JAHA.

      KYLLÄ NAINEN VIIHTYY KAUNEUDEN JA TUNTEIDEN
      PARISSA JA MITÄ NAINEN EI TEKISI KAUNEUDEN HYVÄKSI.
      EI AINAKAAN ::MYY VANHAA ISOÄITIÄÄN!!!!!!!
      ((RUNOUS))MINÄ EN RUNOUDELLANI HAALI RAHAA.
      VAAN PURAN OMAA TUSKAANI JA SINÄKIN MIES
      LUET TUSKAA KÄSITELTÄVÄÄ ASIAA !!??JOS SISÄLLÄSI
      SEMOINEN TILANNE ON JA KIRJOITUKSENI EI MAKSA MITÄÄN, MENET AVOIERON JÄLKEEN KATSOMAAN, TEATTERI
      -KAPPALETTA ((AVIOERO))JOS SILLÄ RAHALLA SAAT
      SIELUUSI TYYDYTYKSEN??SE ON HIENOSTI OHJATTU
      SAMATEN KUIN RUNOT. KAIKKI NAISET EI OLE LUOTU
      KOTIÄIDEISI, HE OVAT OMAA LUOKKAANSA::KIITOS HEILLE...TAIDE ON YKSI LAJI JA TAIDE SISÄTÄÄ
      MYOS ((RAKKAUDEN TAIDE))ÄIDIN, LASTEN OPETTAMINEN HYVYYTEN,ELÄMÄ ::ON KOKONAISUUDESSAAN
      ((TAIDETTA))VALEHTELIJAT JA NARRIT OVAT EDUSKUNNASSSA. YTÄVÄLLISESTI::NUKKUVIEN PUOLUE::
      VARPUNEN...MENISIN EDUSKUTAAN JA VEISIN NAISET
      JA MIEHET EDUSKUNNASTA ((((SIPERIAN-VANKILAAN)))

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe