Aloite

Perustaa oma keskusteluryhmä sheriffeille ja Pakana(M):lle. Jotkut kun näyttävät ottaneen asiakseen suoltaa enemmän tekstiä näistä aiheista kuin itse keskustelun kohteena olevasta eli uskonnosta (tai mikä ikinä tuo aihe sitten onkaan). Luulen, että tuo uusi keskusteluryhmä olisi huippusuosittu verrattuna, vaikka tähän uskontokeskusteluun, jossa noin 90% käsittelee jotain juuri sheffejä ja Pakana(M):ää. Itseasiassa tämä uskontokeskustelu taitaisi joutaa romukoppaan, kun kenelläkään ei tunnu olevan mitään sanottavaa.

Voitaisiin ehkä harkita myös parjauskanavan perustamista, jossa voitaisiin esimerkiksi käydä homokeskustelua tai nimitellä naapureita, kaikkia ikäviä ihmisiä homoiksi, kunhan ei kuitenkaan itseä. Kolmas mahdollinen kanava voisi olla sitten sellainen, jossa kaikki vuorostaan syyttelisivät toisia esimerkiksi omasta alkoholismistaan, kurjasta lapsuudestaan ja siitä, miten ikävästi sitä tulee joskus nuijittua vaimoa. Onhan se kumma, jos syytä olisi ihmisessä itsessään. Eikö vika ole aina muissa ja meissä itsessämme ole ennenkään mitään vikaa-vikaa-vikaa ollut?
30589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pakana(M):lle ja n81:lle oma palsta, jossa voivat kuherrella.

Tälle palstalle uusi sheriffi tai ei sheriffiä lainkaan.

Äänestä

jos ylläpidolla ei ole konsteja saada häirikköä kuriin.

Äänestä
  • äijä omalle palstalle sheriffin perset.ä nuolemaan.

    Täällä ei haluta katsella mitään ruskeita kieliä.

    Äänestä

  • olet pilannut tämän palstan.

    Äänestä

-

Äänestä
  • Asiallisesta ja selkokielisestä palautteestasi.

    Äänestä

  • .

    Äänestä

-

Äänestä

palstan uupumisesta kertoo jotain se että luetuimmat ja suosituimmat aiheet ovat noita kahta sankaria käsittelevät.
Mitä se muuta se kertoisi?

Äänestä
  • Joillain ei taida hirveesti olla muuta elämää tai tarkoitusta elämälleen kuin sheffe (tuo iso paha) ja pakana(m) (tuo iso pahempi)? Onneksi peiliin on turha itsekunkin katsoa...

    Äänestä

palstan uupumisesta kertoo jotain se että luetuimmat ja suosituimmat aiheet ovat noita kahta sankaria käsittelevät.
Mitä se muuta se kertoisi?

Äänestä

-

Äänestä

Terveisin väsähtänyt Joogi!

Äänestä

niin äänestän jaata. :)

Onko siis tosiaan niin, että muu keskustelu on tyystin kadonnut?

Äänestä
  • Mikä muu keskustelu? :-)

    Ei vaan, onhan täällä keskustelua, mutta oikeasti on päiviä, jolloin tuntuu, että 90% aloituksista käsittelee joko sheriffiä tai pakana(m):ää. Siihen päälle täysin 0-tason avaukset, niin missä se asia täällä on? Sitten, kun itse tulen tänne jotain kirjoittaneeksi, niin se on päivän loppuun mennessä siirtynyt sivulle 2, eikä sitä kukaan lue, eikä niihin kukaan enää kommentoi. Mutta toisaalta olenkin tunnetusti sellainen paskanjauhaja, ettei mun juttuni ketään kiinnosta. No joo, ehkä toisaalta pistän hiukan myös haastetta, eikä tältä palstalta löydy kuin ihan kourallinen ihmisiä, jotka ottavat haasteen vastaan. Kertoo sekin jotain tänne kirjoittavien ihmisten tasosta?

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Mikä muu keskustelu? :-)

    Eri tasoisia nämäkin keskustelut ovat. Ja oletko käynyt muilla uskontoa käsittelevillä palstoilla, niin sama meno päälläänsä..... :)

    Äänestä

  • Joogi kirjoitti:

    No, olen enempi tai vähempi säännöllisesti kirjoittanut kolmelle eri palstalle, joista vain täällä homma näyttää lipsahtaneen asian viereen. Toisaalta yksi näistä palstoista on sen luonteinen, että siellä se saa lipsahtaa viereen ja kaikki kunnioittavat palstan sheriffiä, koska on samalla sivun luoja ja ylläpitäjä.

    Täällä taas meininki on tuntunut olevan ihan sama siitä lähtien kun sheriffejä ylipäätään alkoi ilmestyä. Joku näyttää ottaneen asiakseen jahdata ja mollata sheriffejä sen sijasta, että keskustelisi aiheesta. Olen ollut sitä mieltä, ettei tällä palstalla esimerkiksi välttämättä pörssikurssi-keskusteluja tarvitsisi käydä, ja jos niitä ilmestyy, saa ihan kaikessa rauhassa poistaa. Jos joku on avannut hieman samanlaisen 'aihekeskustelun', jossa on ampunut metsään ja tullut hieno kirjoitelma poistettua, voihan se sapettaa. Toisaalta jossain kohtaa luulisi ihmisen järjen sanovan, ettei se mitään auta ja luovuttaisi.

    En kyllä tiedä onko samat kirjoittajat edelleen asialla, jotka olivat esim. Angelican aikana (siitäkin jo pieni tovi). Pakana(M):n parjausta on riittänyt siitä lähtien, kun mies tänne ilmestyi. Luultavasti tyypit ovat muuttuneet matkanvarrella tai joku on innostunut mukaan, koska noita avauksia oli tuossa joku aika sitten aika rutosti. Jos vielä lasketaan kaikki luetut viestit, mitä Suomi24:ään on tullut, niin luulen Pakana(M)-aiheisten viestien lyövän laudat KAIKKI muut. Kun katsellut välillä noita TOP-listoja, mikä aihe ihmisiä kiinnostaa, niin TOP10:ssä on ollut samaan aikaan kolme Pakana(M)-ryhmää. Kuka sellaisia oikeasti jaksaa lukea.

    Muilla palstoilla en ole tällaisia nähnyt. Toki olen kuullut rankkoja huhuja ainakin (muistaakseni) Saunalahden keskustelupalstasta. Itse kuitenkin koetan pitää jonkinlaista tasoa myös palstojen suhteen, mutta alkaa kyllä oikeasti hieman nyppimään se, että tänne on majoittautunut useampi tyyppi, joilla näyttäisi olevan jonkinasteisia pakkomielteitä. Siitä syystä olisi mielenkiintoista nähdä, miten tuo Pakana(M)-keskustelualue innostaisi populaa. Jos siihen tykö sheriffi, niin avot, Suomi24:n suosituin keskustelualue olisi siinä. Eikä sinne luultavimmin kirjoittaisi kuin kourallinen ihmisiä, mutta nekin enemmän kuin koko muu lössi näille muille osastoille.

    Mitkä palstat sinulla oli mielessä, joilla on sama meno. Voisin kenties piipahtaa. Olisiko mahdollista, että samaiset häröt seikkailisivat parilla palstalla, elämäntyönään kakanjauhanta?

    Olen käväissäyt Cityn uskonto-palstalle ja Usko-netissä, vaikka en ole kirjoitellutkaan kuin tänne Suomi24:een. Kummallisia viestejä löytyy noiltakin palstoilta silloin tällöin..

    Toivottavasti tämä "kevennysaihe" saadaan päätökseen tällä palstalla pikapuoliin, sillä monet aihekeskustelut ovat mielestäni todella mielenkiintoisia.

    Siis noilta palstoilta löytyy ajoittain asiattomia viestejä..

    Äänestä

  • Joogi kirjoitti:

    Olen käväissäyt Cityn uskonto-palstalle ja Usko-netissä, vaikka en ole kirjoitellutkaan kuin tänne Suomi24:een. Kummallisia viestejä löytyy noiltakin palstoilta silloin tällöin..

    Toivottavasti tämä "kevennysaihe" saadaan päätökseen tällä palstalla pikapuoliin, sillä monet aihekeskustelut ovat mielestäni todella mielenkiintoisia.

    Mieluummin itse lueskelen kevennysaiheita, kuin noita iänikuisia sheffe pakana -keskusteluja.

    Cityn uskontokeskustelussa en ole käynytkään, mutta ei lupaa kyllä paljon. Cityssä en noita uskontojuttuja ole paljoa nähnyt, taitaa yleensä se jutustelu keskittyä ihan muuhun.

    Usko.netistä en ole kuullutkaan. Mitähän noita muita sitten on: tuo entisen sheriffin ylläpitämä ja puolikuollut uskontofoorumi; mission.netin keskustelu, jossa en ole eksynyt käymään jne. Oikein laadukkaita keskusteluja on kyllä tosi harvassa, mikä on sinänsä harmi. Aihe kuitenkin kiinnostaa niin monia, mutta taso laskee, kun joukossa on niitä, jotka keskittyvät ihan muihin asioihin. Valitettavasti.

    Taidan käpäistä tuolla usko-netissä, jos se on tuo osoite...

    Kävin usko.netissä. Ei vaikuta aivan minun mestaltani, mutta kirjauduin silti mukaan. Näyttää ev.-lut.-palstalta?

    ..tarkoitinkin Pakana & sheriffi -juttuja. Kirjoitin sen vaan noin "nätimmän" kaavan mukaan.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Kävin usko.netissä. Ei vaikuta aivan minun mestaltani, mutta kirjauduin silti mukaan. Näyttää ev.-lut.-palstalta?

    sitten, jos se on ev.lut. :) oletko käynyt näkkärillä ja aikainviisaudella?

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    sitten, jos se on ev.lut. :) oletko käynyt näkkärillä ja aikainviisaudella?

    on aikainviisaus?

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Tervetuloa perustamalleni foorumille.

    http://www.palatsi.net/foorumi

    Kaizu / entinen Efraim ja Effe

    Vai kerkiätkö, kun tuolla pyörit?

    siellä tavataan :)

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Tervetuloa perustamalleni foorumille.

    http://www.palatsi.net/foorumi

    Kaizu / entinen Efraim ja Effe

    Vai kerkiätkö, kun tuolla pyörit?

    Palatsiin tervetullut myös eräs riippumaton kuljeksija?

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Palatsiin tervetullut myös eräs riippumaton kuljeksija?

    Ja oletkin voinut jo kirjautua, vai kuka tuli nimellä ABC mukaan?

    Meillä on mielestäni pysynyt todella nätisti asialinjalla keskustelut ja sitä arvostan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tommi kirjoitti:

Perustaa oma keskusteluryhmä sheriffeille ja Pakana(M):lle. Jotkut kun näyttävät ottaneen asiakseen suoltaa enemmän tekstiä näistä aiheista kuin itse keskustelun kohteena olevasta eli uskonnosta (tai mikä ikinä tuo aihe sitten onkaan). Luulen, että tuo uusi keskusteluryhmä olisi huippusuosittu verrattuna, vaikka tähän uskontokeskusteluun, jossa noin 90% käsittelee jotain juuri sheffejä ja Pakana(M):ää. Itseasiassa tämä uskontokeskustelu taitaisi joutaa romukoppaan, kun kenelläkään ei tunnu olevan mitään sanottavaa.

Voitaisiin ehkä harkita myös parjauskanavan perustamista, jossa voitaisiin esimerkiksi käydä homokeskustelua tai nimitellä naapureita, kaikkia ikäviä ihmisiä homoiksi, kunhan ei kuitenkaan itseä. Kolmas mahdollinen kanava voisi olla sitten sellainen, jossa kaikki vuorostaan syyttelisivät toisia esimerkiksi omasta alkoholismistaan, kurjasta lapsuudestaan ja siitä, miten ikävästi sitä tulee joskus nuijittua vaimoa. Onhan se kumma, jos syytä olisi ihmisessä itsessään. Eikö vika ole aina muissa ja meissä itsessämme ole ennenkään mitään vikaa-vikaa-vikaa ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu