Ei NATOON

Kyllä suomelle hyvät suhteet venäjään on tärkeämmät kuin NATO jäsenyys. Esim. kummasti Suomeen saatiin venäjältä uusi kaasuliittymä ja Suomi saa jatkaa lihavientiä venäjälle jatkossakin keskeytyksettä vaikka muut EU maat ehkä eivät. Venäjä on ilmoittanut, että asiasta ei tarvitse edes keskustella. Muutenkin Venäjä on ylistänyt Suomen ulkopoliittista linjaa.

Voisi olla toisin jos oltaisiin NATOSSA.
14468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kaikki on jo toisin.
Raja-alue on jo turvallisuuspavelun hallussa.

Me muodostamme tällä hetkellä aukon Pohjois-Euroopan turvallisuudessa.

Natoon kuuluu
Norja
Viro
Latvia
Liettua
Puola.

Luuletko ettei Venäjä tee aivan kaikkea saadakseen tuo ammottavan aukon pysymään aukkona ja omassa kontrollissaan.

Meihin kohdistuu nyt aivan valtaisa paine naapurista.
Siinä käyteään aivan kaikki keinot, myös lahjonta.

Äänestä
  • taloudessa ja samanaikaisesti Venäjä koventaa Nato-maiden Viron, Liettuan, Latvian ja Puolan ulkopolitiikkaa.

    Äänestä

  • Kyllä sitä painostusta tulee toisestakin suunnasta USA tarjoaa täsmäasekauppoja Suomelle kuin parhaalle liittolaiselleen ja osallistumista NATON toimintaan. Suomen kannalta on vain hyvä, että Suurvallat haastavat toisiaan ja ottaa tarjouksia vastaan molemmilta puolilta.

    Kyllä Suomen kannattaa pysyä valtiona, jolle riittää jatkossakin kaasua ja öljyä sitten kun sitä ei enää riitä NATO-maille Virolle ja Puolalle. Suomeen Venäjä rakentaa uutta öljy ja kaasuputkistoa toisin on Virolla ja Puolalla jää putket vetämättä.

    On selkeää, että kun Mustanmerenlaivastotukikohdat menivät Ukrainalle etelässä pohjoisen laivastotukikohdat ovat muodostuneet entistäkin tärkeämmäksi Venäjälle niin pietarissa kuin Murmanskissa. Suomen asema vain korostuu nyt kun venäjä on elvyttänyt panostustaan strategisen ydinsukellusvenelaivastonsa elvyttämiseen.

    Kyllä suomen kannattaa harjoitella niin Venäjän kuin NATO kanssa kuitenkaan antamatta sitovia lupauksia kenellekään osapuolelle se on se joka tuottaa entiten työtä ja hyvinvointia Suomeen.

    Äänestä

  • erivapauksia kirjoitti:

    taloudessa ja samanaikaisesti Venäjä koventaa Nato-maiden Viron, Liettuan, Latvian ja Puolan ulkopolitiikkaa.

    Venäjän johto tietää, että uhittelu Suomea kohtaan ei ole järkevää historiallisista syistä, eikä Venäjän päättäjät halua pilata Suhteita Suomeen vaikka pieni valtio ollaankin. Suomi on hyödyllinen Venäjälle linkkinä Idän ja Lännen välillä. Uhittelulla Venäjä varmistaisi sen, että yleinen mielipide pakottaisi Suomen pyllähtämään NATOON.

    Venäjä on kokoajan vähentänyt joukkojaan Pietarin sotilaspiirissä ja sijoittanut alueelle vanhempaa kalustoaan, jolla ei voi hyökätä Suomeen ilman massiivisia tappioita. Toisin voisi olla jos Suomi olisi NATOSSA rajan tuntumaan voisi siirtyä kaikkein uusimpia itä-tankkeja ja taistelukoptereita ja silloin voisi tulla kuumat oltavat kun Suomeen olisi kohdistettu Tuhansia putkia rakettitykistöä.

    USA taas on jumissa Lähi-Idässä ja sen öljyssä eikä USA riitä joukkoja kastamaan selkäänsä NATO Suomen puolesta tositilanteessa.

    Äänestä

  • Ylläpidetään kuitenkin oma ... kirjoitti:

    Kyllä sitä painostusta tulee toisestakin suunnasta USA tarjoaa täsmäasekauppoja Suomelle kuin parhaalle liittolaiselleen ja osallistumista NATON toimintaan. Suomen kannalta on vain hyvä, että Suurvallat haastavat toisiaan ja ottaa tarjouksia vastaan molemmilta puolilta.

    Kyllä Suomen kannattaa pysyä valtiona, jolle riittää jatkossakin kaasua ja öljyä sitten kun sitä ei enää riitä NATO-maille Virolle ja Puolalle. Suomeen Venäjä rakentaa uutta öljy ja kaasuputkistoa toisin on Virolla ja Puolalla jää putket vetämättä.

    On selkeää, että kun Mustanmerenlaivastotukikohdat menivät Ukrainalle etelässä pohjoisen laivastotukikohdat ovat muodostuneet entistäkin tärkeämmäksi Venäjälle niin pietarissa kuin Murmanskissa. Suomen asema vain korostuu nyt kun venäjä on elvyttänyt panostustaan strategisen ydinsukellusvenelaivastonsa elvyttämiseen.

    Kyllä suomen kannattaa harjoitella niin Venäjän kuin NATO kanssa kuitenkaan antamatta sitovia lupauksia kenellekään osapuolelle se on se joka tuottaa entiten työtä ja hyvinvointia Suomeen.

    Nyt sulla on pahasti jäänyt YYA-aika mieleen.
    Se kuule meni jo.

    Maailmaa muuttuu ja sulle vanhat Neukku-sloganit edelleen voimissaan.

    Ajattele nyt hiemanlaajemmin.
    Tutki asenteitasi.
    Olet kuin kävele Suomi-NL -seuran muinaisjäänne.
    Rohekasti vaan oman pikkupäänupin perkaamisen vanhoista veisusta, kyllä se siitä lähtee..

    Äänestä

  • Ylläpidetään kuitenkin oma ... kirjoitti:

    Venäjän johto tietää, että uhittelu Suomea kohtaan ei ole järkevää historiallisista syistä, eikä Venäjän päättäjät halua pilata Suhteita Suomeen vaikka pieni valtio ollaankin. Suomi on hyödyllinen Venäjälle linkkinä Idän ja Lännen välillä. Uhittelulla Venäjä varmistaisi sen, että yleinen mielipide pakottaisi Suomen pyllähtämään NATOON.

    Venäjä on kokoajan vähentänyt joukkojaan Pietarin sotilaspiirissä ja sijoittanut alueelle vanhempaa kalustoaan, jolla ei voi hyökätä Suomeen ilman massiivisia tappioita. Toisin voisi olla jos Suomi olisi NATOSSA rajan tuntumaan voisi siirtyä kaikkein uusimpia itä-tankkeja ja taistelukoptereita ja silloin voisi tulla kuumat oltavat kun Suomeen olisi kohdistettu Tuhansia putkia rakettitykistöä.

    USA taas on jumissa Lähi-Idässä ja sen öljyssä eikä USA riitä joukkoja kastamaan selkäänsä NATO Suomen puolesta tositilanteessa.

    Suomi muodostaa aukon pohjois-Euroopan puolustuksessa.

    Sinun tarjoaman logiikan mukaan ihmisen elon takaa pisisukassa hiljaa istuminen ja neukku-opasta opiskellen.

    Siis niin auvoisen ihanaa neukku -retoriikkaa suustaan päästää hän.

    Ja ihan putliia pelottelee.
    Sulle on uusi nimi oot Kremlittäjä!

    Äänestä

  • vai niin kirjoitti:

    Nyt sulla on pahasti jäänyt YYA-aika mieleen.
    Se kuule meni jo.

    Maailmaa muuttuu ja sulle vanhat Neukku-sloganit edelleen voimissaan.

    Ajattele nyt hiemanlaajemmin.
    Tutki asenteitasi.
    Olet kuin kävele Suomi-NL -seuran muinaisjäänne.
    Rohekasti vaan oman pikkupäänupin perkaamisen vanhoista veisusta, kyllä se siitä lähtee..

    Miten sinä sitten ylläpitäisit Suomen oikeutta myydä lihatuoteita Venäjälle? Vai onko mielestäsi aivan sama jos vaikka Suomalainen ruokateollisuus menettäisi kaikkia asiakkaansa ja menisi konkurssiin?

    Äänestä

  • erivapauksia kirjoitti:

    taloudessa ja samanaikaisesti Venäjä koventaa Nato-maiden Viron, Liettuan, Latvian ja Puolan ulkopolitiikkaa.

    Et siis vieläkään osaa muuta kuin nöyristellä ja sitten hekotella, katsokaa nyt, mitäs uskaltavat sanoa vastaa, saivat aivan oikean rangaistuksen ja kohtelun.

    Ei kait Suomen Itä-rajan siirtymen Venäjän turvallisuuspalvelun valtaan mitenkää ylittänyt sun ennakkoasenteista uutiskynnystä!

    Ymmärrätkö edes mitä se tarkoittaa?

    Miksi Venäjä yhtäkkiä vaikeuttaa kanssakäyntiä ja kaupantekoa meidän rajalla?

    Siinä sulle mietittävää, mutta epäilen, että et osaa ratatkaista sitä noista ajattelun lähtökohdista.

    Äänestä

  • Sulla ois syytä tutustua as... kirjoitti:

    tekemistä minkään sotilasoperaation kanssa. Organisoitu rikollisuus siellä halutaan laittaa kuriin. Tällaiset kiellot eivät vaikuta mitään Suomen kaupankäyntiin tai sotilastiedusteluun

    Äänestä

  • ole mitään kirjoitti:

    tekemistä minkään sotilasoperaation kanssa. Organisoitu rikollisuus siellä halutaan laittaa kuriin. Tällaiset kiellot eivät vaikuta mitään Suomen kaupankäyntiin tai sotilastiedusteluun

    naiivi olet, mutta sellaista sattuu.
    kysy alueella olevilta suomalaisyrityksiltä mitä ne asiasta tuumaa!

    Äänestä

  • uskotko todella kirjoitti:

    naiivi olet, mutta sellaista sattuu.
    kysy alueella olevilta suomalaisyrityksiltä mitä ne asiasta tuumaa!

    jos olet oikealla asialla ja puhtaat jauhot pussissa. Jos taas olet Etelä-Venäjältä tullut kriminaali, niin lupaa ei tule.

    Äänestä

  • helposti kirjoitti:

    jos olet oikealla asialla ja puhtaat jauhot pussissa. Jos taas olet Etelä-Venäjältä tullut kriminaali, niin lupaa ei tule.

    heko, ootko jo anonut?

    Äänestä

pikkusen on maailma päässyt menemään ohi!
joten päivitä tietosi kiireesti, tuolla näkemyksellä ei enää pitkälle potki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylläpidetään kuitenkin oma ... kirjoitti:

Kyllä suomelle hyvät suhteet venäjään on tärkeämmät kuin NATO jäsenyys. Esim. kummasti Suomeen saatiin venäjältä uusi kaasuliittymä ja Suomi saa jatkaa lihavientiä venäjälle jatkossakin keskeytyksettä vaikka muut EU maat ehkä eivät. Venäjä on ilmoittanut, että asiasta ei tarvitse edes keskustella. Muutenkin Venäjä on ylistänyt Suomen ulkopoliittista linjaa.

Voisi olla toisin jos oltaisiin NATOSSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu