ennakointia

huomenna, jos luoja suo, julkistetaan uth-kakkonen, jonka virallinen nimi on "naisiin kohdistunut väkivalta 2005" valtioneuvoston linnassa (tai jossain siellä päin). tutkimuksen tärkein anti näyttäisi olevan se, että naisten parisuhteissaan kokema väkivalta on vähentynyt sitten uth-ykkösen eli vajaassa kymmenessä vuodessa.

kehityssuunta on siis hyvä ja nyt siis voidaan huojentunein mielin kohdistaa tarmo oikeisiin tasa-arvon kannalta kriittisiin kipupisteisiin, joita ovat etenkin miesten lisääntyvä syrjäytyminen, työttömyys ja miehenä olemisen sietämätön raskaus. :)
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat


  • sössi kirjoitti:

    Edellisessä naisuhritutkimuksessa kahdeksan vuotta sitten saatiin lähes sama tulos.

    edellisestä, vuoden 1997 tutkimuksesta on muutosta tapahtunut. etenkin parisuhdeväkivallan kokemisen määrä on vähentynyt, tutkijoiden oman ilmauksen mukaan "hieman", mutta todellisuudessa vähennys on ollut toistakymmentä prosenttia. esm reaalinen lyöminen ja potkiminen nykyisen kumppanin taholta kuluneen vuoden aikana on vähentynyt sitäkin reippaammin. vuonna 1997 lukema oli 1,8 ja vuonna 2005 0,8 eli pudotusta on ollut 56 prosenttia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


manna gryn kirjoitti:

huomenna, jos luoja suo, julkistetaan uth-kakkonen, jonka virallinen nimi on "naisiin kohdistunut väkivalta 2005" valtioneuvoston linnassa (tai jossain siellä päin). tutkimuksen tärkein anti näyttäisi olevan se, että naisten parisuhteissaan kokema väkivalta on vähentynyt sitten uth-ykkösen eli vajaassa kymmenessä vuodessa.

kehityssuunta on siis hyvä ja nyt siis voidaan huojentunein mielin kohdistaa tarmo oikeisiin tasa-arvon kannalta kriittisiin kipupisteisiin, joita ovat etenkin miesten lisääntyvä syrjäytyminen, työttömyys ja miehenä olemisen sietämätön raskaus. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu