Sukupuolenvaihdosta haluavat sanovat, että heillä on väärä "sosiaalinen sukupuoli" fyysisessä ruumiissaan. Mies esim. voi kokea olevansa sisäisesti nainen ja haluaa siksi sukupuolenvaihdosleikkaukseen, vaikka onkin fyysisesti mies. (Leikkauksen jälkeenkin hän tulee tosin olemaan fyysisesti mies, sillä vaikka sukupuolen ulkoiset tuntomerkit muuttuvat, hänen geeninsä tulevat aina olemaan miehen eivätkä naisen.)
Tässä lääketiede joutuu kuitenkin outoon valintatilanteeseen. Sukupuolenvaihdosleikaukset kun ovat ns. kosmeettista kirurgiaa eli plastiikkakirurgiaa. Niillä ei paranneta sairautta, vaikka kirurgian tehtävänä on juuri hoitaa sairautta. Jos Suomen plastiikkakirurgisista operaatioista luovuttaisiin, kirurgit vapautuisivat vähäisten lääkäriresurssien tueksi todellisten sairauksien hoitoon.
Sukupuolenvaihdosta haluava perustelee operaatioon menemisensä sisäisillä tunteillaan ja kokemuksillaan. Tilanne on lääketieteellisesti erikoinen. Otetaanpa vertailukohta toiselta lääketieteen osa-alueelta, psykiatriasta.
Oletetaan ensin, että kirurgin luokse tulee mies, joka on vakuuttunut siitä, että hän onkin nainen. Hän haluaa vaihtaa sukupuolta. Fyysisesti hänellä ei ole mitään elimellistä sairautta, jonka takia kirurgiaa tarvittaisiin. Fyysisesti hän on miehenä terve. Leikkauksen ja hormonihoidon toteuttaminen perustuu vain siihen, että hän "kokee", "tuntee" ja "haluaa" jotain - puhdasta mutu -tietoa, ei diagnosoitua sairautta.
Silti hänelle suoritetaan sukupuolenvaihdos.
Sitten oletetaan toiseksi, että psykiatrin luokse tulee mies, joka on täysin vakuuttunut siitä, että tosiasiallisesti hän onkin Ranskan keisari Napoleon I eikä Matti Meikäläinen.
Jos psykiatria toimisi sukupuolenvaihdoksia suorittavan plastiikkakirurgian periaatteilla, psykiatrinhan pitäisi alkaa VAHVISTAA potilaan luuloa! Oikeastaan psykiatrin pitäisi toimia niin, että potilas tuntee olonsa Napoleonina kotoisaksi ja hylkää kaikki pienimmätkin epäilyksensä siitä, että hän sittenkin saattaisi olla Matti Meikäläinen.
Jos muilla lääketieteen aloilla "hoidettaisiin" ongelmia niin, että potilas saatettaisiin sopusointuun sisäisen olemuksensa kanssa, sitä kutsuttaisiin puoskaroinniksi. Vain sukupuolenvaihdosleikkauksia suorittavien kirurgien mielestä voidaan lääketiedettä tehdä ilman sairauden olemassaoloa.
Todellinen ongelma leikkaukseen haluavien kohdalla ei ole se, että he "kokevat" olevansa eri sukupuolta. Todellinen ongelma on psyykkinen ja siksi he tarvitsevat terapeuttista eivätkä kirurgista apua. Heidän vakaumukseensa ovat johtaneet menneisyydessä jotkin syyt, jotka ovat vääristäneet heidän sukupuoli-identiteettinsä ja terapian tehtävä on selvittää ne syyt.
Tässä lääketiede joutuu kuitenkin outoon valintatilanteeseen. Sukupuolenvaihdosleikaukset kun ovat ns. kosmeettista kirurgiaa eli plastiikkakirurgiaa. Niillä ei paranneta sairautta, vaikka kirurgian tehtävänä on juuri hoitaa sairautta. Jos Suomen plastiikkakirurgisista operaatioista luovuttaisiin, kirurgit vapautuisivat vähäisten lääkäriresurssien tueksi todellisten sairauksien hoitoon.
Sukupuolenvaihdosta haluava perustelee operaatioon menemisensä sisäisillä tunteillaan ja kokemuksillaan. Tilanne on lääketieteellisesti erikoinen. Otetaanpa vertailukohta toiselta lääketieteen osa-alueelta, psykiatriasta.
Oletetaan ensin, että kirurgin luokse tulee mies, joka on vakuuttunut siitä, että hän onkin nainen. Hän haluaa vaihtaa sukupuolta. Fyysisesti hänellä ei ole mitään elimellistä sairautta, jonka takia kirurgiaa tarvittaisiin. Fyysisesti hän on miehenä terve. Leikkauksen ja hormonihoidon toteuttaminen perustuu vain siihen, että hän "kokee", "tuntee" ja "haluaa" jotain - puhdasta mutu -tietoa, ei diagnosoitua sairautta.
Silti hänelle suoritetaan sukupuolenvaihdos.
Sitten oletetaan toiseksi, että psykiatrin luokse tulee mies, joka on täysin vakuuttunut siitä, että tosiasiallisesti hän onkin Ranskan keisari Napoleon I eikä Matti Meikäläinen.
Jos psykiatria toimisi sukupuolenvaihdoksia suorittavan plastiikkakirurgian periaatteilla, psykiatrinhan pitäisi alkaa VAHVISTAA potilaan luuloa! Oikeastaan psykiatrin pitäisi toimia niin, että potilas tuntee olonsa Napoleonina kotoisaksi ja hylkää kaikki pienimmätkin epäilyksensä siitä, että hän sittenkin saattaisi olla Matti Meikäläinen.
Jos muilla lääketieteen aloilla "hoidettaisiin" ongelmia niin, että potilas saatettaisiin sopusointuun sisäisen olemuksensa kanssa, sitä kutsuttaisiin puoskaroinniksi. Vain sukupuolenvaihdosleikkauksia suorittavien kirurgien mielestä voidaan lääketiedettä tehdä ilman sairauden olemassaoloa.
Todellinen ongelma leikkaukseen haluavien kohdalla ei ole se, että he "kokevat" olevansa eri sukupuolta. Todellinen ongelma on psyykkinen ja siksi he tarvitsevat terapeuttista eivätkä kirurgista apua. Heidän vakaumukseensa ovat johtaneet menneisyydessä jotkin syyt, jotka ovat vääristäneet heidän sukupuoli-identiteettinsä ja terapian tehtävä on selvittää ne syyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ihminen saa itselleen tehdä mitä haluaa. jos joku on onnellisempi naisen värkit jalkovälissä, niin miksi sinun tai kenenkään tehtävä olisi sitä kieltää tai yrittää häntä siihen taivuttaa. JOs joku taas haluaa olla ranskan keisari, suotakoon sekin hänelle, niin kauan kun hän ei aiheuta muille ihmisille sillä vahinkoa.
Yhdyn psykologinimimerkillä kirjoittaneeseen maallikkoon. Samoin puolet Suomen kansasta. Ja matti nykäsen esiintyminen Napoleonina todella olisi ongelma. Hänellä voisi olla pidempi puukko kuin nyt, ehkä miekka.
Biologian näkökulmasta transut ovat luonnon kummajaisia, lajin vääristymä. Heroiinin käyttäjä puolustelee ilman pitäviä perusteita asemaansa ja käyttöä. Yleisesti kuitenkin tiedetään, että heroiinin käyttö ei ole terveellistä henkisestikään.
Olen itse kerran ollut tekemisissä yhden transun kanssa joka oli 50v mies(syntyessään) sukkahousuissa ja enemmän kännissä kuin matti nykänen konsanaan. Se yltiökänni keskellä päivää ei ainakaan vakuuttanut minua henkilön olevan täysissä "ruumin ja sielun voimissa". Miksi läträtä kaljalla, jos saa onnellisuuden leikkaamalla peniksen pois, juuri sen ruumiinosan josta sigmund freud on kirjoitellut aikoinaan muutaman sivun.
Onko sukupuolen vaihtanut aina tyytyväinen uuteen sukupuoleensa? Tietääkseni ei. Eli sekin tukee näkemystä, että veitsi ei aina paranna oiretta.
Voisiko tähän asiaan ottaa eräs uusi näkemys: Mitä ylipäänsä on ihminen ja mitä ylipäänsä on sukupuoli. Onko ihminen pelkästään kuori vai mikä?
Kirjassa "Kokemuksia jälleensyntymisestä" (kirj. Dethlefsen) tuodaan esiin, että olemme itse luoneet elämämme ongelmat. Niistä ei pääse eroon sillä, että pyydetään jonkun leikkaamaan ne pois vaan sillä, että kohtaamme ne. Olemme olio, jonka avaruusasu vaihtuu vähän väliä. Ongelma ei ole avaruusasussa vaan siinä, ettemme kohtaa ongelmiamme.
Eli tarkoitan, että nimim. psykologi on oikeassa, mutta minusta on ymmärrettävä ihmisolento laajemmin kuin mitä nykytiede ymmärtää.
Näinhän se on.
Käsittääkseni suurin osa sukupuolenleikkauksen kokeneista ovat tyytyväisiä "uuteen" sukupuoleensa. Tämä ei perustu muuta kuin omaan käsitykseeni, mutta luultavasti siitä olisi nostettu aika häly jos näin ei olisi. Eiks kaikki oo sillon ihan okei. Samalla tuli terapiakin hoidettua. Yrittääkö psykiatri todistella taas että homotkin saataisiin terapialla "parannettua"