Miksi kuulumme

Minä uskon isään Jumalaan....
Uskontunnustuksemme ev-lut kirkossa. Uskon vilpittömästi omalla kohdallani koko jutun alusta loppuun.
Ongelmia seurakuntaani kohtaan koen silloin, kun joku piispa, esim Riekkinen ja muut alkavat vesittää ja mitätöidä kirkollisen uskontunnustuksemme perusasioita.
Uskontunnustuksessamme sanotaan Jeesuksesta: sikisi Pyhästä Hengestä.
LIBERAALITEOLOGIEMME LEMPIAIHE 1: ON KIELTÄÄ TÄMÄ.
Syntyi Neitsyt Mariasta. 2: Kehitellään teorioita, joiden mukaan Maria oli, jos ei huora, mutta ainakin yhden kerran ollut sänkyhommissa, näkemyksestä ja tavotteesta riippuen ties kenen kanssa. Kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiin naulittiin, kuoli ja haudattiin.
SITTEN TAAS ON LIBERAALIONGELMIA!!!
Nousi kolmantena päivänä kuolleesta.3.
Se on suurimpia hyökkäysten aiheita.
Jeesushan oli vain ihminen-profeetta ehkä, mutta ei kukaan tietenkään herää kuolleesta. Myyttistä tarua koko juttu.
ASTUI YLÖS TAIVAISIIN, ISTUU ISÄN JUMALAN KAIKKIVALTIAAN OIKEALLA PUOLELLA JA ON SIELTÄ TULEVA TUOMITSEMAAN ELÄVIÄ JA KUOLLEITA. 4
Eihän pelkkä kuollut ihminen, vaikka profeetta olisikin ollut, voi mihinkään taivaaseen astua. Raamattu on tarua, kuten jokin kalevala, mutta teologisen koulutuksen käynyt lahjakas henkilö voi kuitenkin tehdä työkseen tuommoistakin höpöhommaa. Soneran hallitus ja pomot nostelevat liksojaan tietoisina siitä, että väärinhän tässä huuhollissa menetellään. Raha ja vallanhalu ei haise.
NO- USKONTUNNUSTUKSEMME JATKUU..-JA PYHÄÄN HENKEEN, PYHÄN YHTEISEN SEURAKUNNAN SYNTIEN ANTEEKSI ANTAMISEN RUUMIIN YLÖS NOUSEMISEN JA IÄNKAIKKISEN ELÄMÄN AMEN.
Pyhä Henki on kolmiyhteisen Jumalamme ihmistä varten olemassa oleva Jumala.
Liberaaliteologit inhoavat yli kaiken juuri Jumalan persoonallisuutta Pyhässä Hengessä.
Nämä "uudenajan airueet tunkevat kirkkoihimme joogaa ja ties mitä mietiskelyä, mutta Jumalan Pyhän Hengen he pyrkivät sieltä karkottamaan.
jOKAISESSA SEURAKUNNASSA SEURAKUNNAN JÄSENTENTEN, PITÄISI KYSYÄ KASVOTUSTEN PAPILTAAN: USKOTKO jEESUKSEN jUMALUUTEEN jA RUUMIILISEEN YLÖSNOUSEMUKSEEN?
Jos kasvot kasvoja vasten tuohon saa selkeän vastauksen, niin se on jo voitto. Ehkäpä suomen kirkon jo on aikakin hajota. eu-liberaaleihin, vanhoillisiin ja luterilaisiin.
En minä ainakaan kovin kauaa katsele mielivaltaisia pappien erottamisia ja muuta pornotouhua kirkossamme.
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen miettinyt sama, miksi pitää kuulua kirkkoon. Uskon minäkin koko uskontunnustuksen sisällön, se ei ole se ongelma vaan kirkon jäsenyys. Aion erota kirkosta. En hylkää Jumalaa enkä uskoani. En usko kirkkoon. Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.

Äänestä

Alkaa olla "kinttaalla" tämä lut. kirkon jäsenyys. Kansanlähetysläisenä kylläkin pysyn.

Hmmm, voisiko joskus käydä niin että Ev. Lut. Kansanlähetys huomaa melkoisen osan jäsenistään eronneen lut.kirkosta vaikka itse Kansanlähetys onkin kirkon lähetysjärjestö ja herätysliike. Mitenhän itse kirkko mahtaisi tuollaiseen tilanteeseen suhtautua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkkoon? kirjoitti:

Minä uskon isään Jumalaan....
Uskontunnustuksemme ev-lut kirkossa. Uskon vilpittömästi omalla kohdallani koko jutun alusta loppuun.
Ongelmia seurakuntaani kohtaan koen silloin, kun joku piispa, esim Riekkinen ja muut alkavat vesittää ja mitätöidä kirkollisen uskontunnustuksemme perusasioita.
Uskontunnustuksessamme sanotaan Jeesuksesta: sikisi Pyhästä Hengestä.
LIBERAALITEOLOGIEMME LEMPIAIHE 1: ON KIELTÄÄ TÄMÄ.
Syntyi Neitsyt Mariasta. 2: Kehitellään teorioita, joiden mukaan Maria oli, jos ei huora, mutta ainakin yhden kerran ollut sänkyhommissa, näkemyksestä ja tavotteesta riippuen ties kenen kanssa. Kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiin naulittiin, kuoli ja haudattiin.
SITTEN TAAS ON LIBERAALIONGELMIA!!!
Nousi kolmantena päivänä kuolleesta.3.
Se on suurimpia hyökkäysten aiheita.
Jeesushan oli vain ihminen-profeetta ehkä, mutta ei kukaan tietenkään herää kuolleesta. Myyttistä tarua koko juttu.
ASTUI YLÖS TAIVAISIIN, ISTUU ISÄN JUMALAN KAIKKIVALTIAAN OIKEALLA PUOLELLA JA ON SIELTÄ TULEVA TUOMITSEMAAN ELÄVIÄ JA KUOLLEITA. 4
Eihän pelkkä kuollut ihminen, vaikka profeetta olisikin ollut, voi mihinkään taivaaseen astua. Raamattu on tarua, kuten jokin kalevala, mutta teologisen koulutuksen käynyt lahjakas henkilö voi kuitenkin tehdä työkseen tuommoistakin höpöhommaa. Soneran hallitus ja pomot nostelevat liksojaan tietoisina siitä, että väärinhän tässä huuhollissa menetellään. Raha ja vallanhalu ei haise.
NO- USKONTUNNUSTUKSEMME JATKUU..-JA PYHÄÄN HENKEEN, PYHÄN YHTEISEN SEURAKUNNAN SYNTIEN ANTEEKSI ANTAMISEN RUUMIIN YLÖS NOUSEMISEN JA IÄNKAIKKISEN ELÄMÄN AMEN.
Pyhä Henki on kolmiyhteisen Jumalamme ihmistä varten olemassa oleva Jumala.
Liberaaliteologit inhoavat yli kaiken juuri Jumalan persoonallisuutta Pyhässä Hengessä.
Nämä "uudenajan airueet tunkevat kirkkoihimme joogaa ja ties mitä mietiskelyä, mutta Jumalan Pyhän Hengen he pyrkivät sieltä karkottamaan.
jOKAISESSA SEURAKUNNASSA SEURAKUNNAN JÄSENTENTEN, PITÄISI KYSYÄ KASVOTUSTEN PAPILTAAN: USKOTKO jEESUKSEN jUMALUUTEEN jA RUUMIILISEEN YLÖSNOUSEMUKSEEN?
Jos kasvot kasvoja vasten tuohon saa selkeän vastauksen, niin se on jo voitto. Ehkäpä suomen kirkon jo on aikakin hajota. eu-liberaaleihin, vanhoillisiin ja luterilaisiin.
En minä ainakaan kovin kauaa katsele mielivaltaisia pappien erottamisia ja muuta pornotouhua kirkossamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu