Juice mainoksissa

Juicikko

Juicea ei vuosien varrella juurikaan nähty mainoksissa. Muutaman kerran hänet kuitenkin onnistuttiin saamaan mainoskampanjoihin mukaan. Juicen lähti mainoksiin ainoastaan, jos kampanjassa oli jokin juju joka erityisesti miellytti.

90-2000-luvulla muistan Juicen olleen sillimainoksessa sekä shampoomainoksessa. Silliä hän suostui mainostamaan, koska mainos liittyi jonkinlaiseen hyväntekeväisyyskampanjaan. Shampoota taas, koska koko ajatus oli sen verran älytön :)

Olen lukenut, että Juice oli 80-luvulla myös jossakin tietokonemainoksessa. Muistaako kukaan, millainen tuo mainos oli? Tuntuu jokseenkin vaikealta kuvitella Juicea ylistämässä jonkun kompuutterin hertsejä ja bittejä, ja siksi kiinnostaisi tietää, millainen tuo kyseinen kaupallinen tiedote on mahtanut olla? :)

14

4098

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..vanhan rouvan muisti pätkii. Vaikka miten mietin, en saa päähäni yhtään tv-mainosta, en kyllä mitään muutakaan, missä Juice olisi esiintynyt. Ehkä se osaltaan kuvastaa kaupallisten viestien tulvaa, josta vain helmet jäävät elämään ja muistetaan. Kuten viimeaikaiset "meidän äiti teidän äitien ruuat" ja vastaavat. Uskon, että on ollut todella vaikeaa saada Juicea mannekiiniksi mihinkään; niissä on takuulla täytynyt olla jotain elämää suurempaa. Tsekkasin vielä puolisoltani josko hänellä pätkisi vähemmän, mutta sorry, ei toiminut sekään tietolähde.

      • Juicikko

        Ei takuulla ole ollut helppo houkutella Juicea mukaan, ja voi hyvin olla että nuo kolme mainosta ovat ainoat, joissa hän on ollut :)

        Sillimainoksen teosta Juice kirjoitti aikoinaan Hymy-lehden pakinassaan varsin kriittiseen sävyyn. Mainosväen laatimaa tekstiä oli kuulemma pitänyt muutella useaan otteeseen, ennenkuin se oli ollut edes suunnilleen sellainen, että Juice kehtaa sen sanoa. Mainos pyöri telkkarissa joskus 90-luvun puolivälin jälkeen, ja Juicen kommentti siinä oli suurin piirtein:

        "Tiedättekö, millainen on hyvä kotimainen silli? Se on (adjektiiveja, joita en muista)... ja juicevaa. Sellaista, että sitä syö janoonsa."

        Pakko sanoa, että Juice ei tuntunut olevan oikein elementissään tuossa mainoksessa :) Shampoomainosta en ole nähnyt, mutta Juice mainitsi siitä jossakin aivan viimeisimmistä TV-haastatteluista. Tieto, että Juice on ollut tietokonemainoksessa, on peräisin haastattelukirjasta "Ekkös sää Juice oo" vuodelta 1987. Ilmeisesti asia oli tuolloin melko tuore.

      • Juicefani79
        Juicikko kirjoitti:

        En muista minäkään tuota tietokone mainosta, taisi 80-luvun puolivälissä olla... Noiden kolmen lisäksi Juice mainosti myös suklaata, siitäkin vain hämärä muistikuva, mutta joku patukka se oli.

      • borgbacken
        Juicefani79 kirjoitti:

        En muista minäkään tuota tietokone mainosta, taisi 80-luvun puolivälissä olla... Noiden kolmen lisäksi Juice mainosti myös suklaata, siitäkin vain hämärä muistikuva, mutta joku patukka se oli.

        Ainakin äänellään Juice mainosti Linnanmäkeä joskus 1990-luvun alussa. Aika mukava rallinpätkä sieltä tuli "Borgbacken, borgbacken, sun tunnelmaas". Vai oliko se vain imitaattori?

      • tuoppi
        borgbacken kirjoitti:

        Ainakin äänellään Juice mainosti Linnanmäkeä joskus 1990-luvun alussa. Aika mukava rallinpätkä sieltä tuli "Borgbacken, borgbacken, sun tunnelmaas". Vai oliko se vain imitaattori?

        se ollut Hector joka lauloi Borgbackenista. Juice oli ainakin tamperelaisen Radio 957:n mainoksessa 90-luvun alkupuolella, meni suurinpiirtein näin: ´Kuuntele sinäkin ysiviisseiskaa, sillä se kuuntelee sinua`.

      • Juhanlato
        tuoppi kirjoitti:

        se ollut Hector joka lauloi Borgbackenista. Juice oli ainakin tamperelaisen Radio 957:n mainoksessa 90-luvun alkupuolella, meni suurinpiirtein näin: ´Kuuntele sinäkin ysiviisseiskaa, sillä se kuuntelee sinua`.

        Mutta mun mielestä Juice Leskisen ääni lauloi aikoinaan tv-mainoksessa jostain syystä, että borgbacken --- soitamme uruilla sun tunnelmaa. tms.

      • Hepsus
        Juhanlato kirjoitti:

        Mutta mun mielestä Juice Leskisen ääni lauloi aikoinaan tv-mainoksessa jostain syystä, että borgbacken --- soitamme uruilla sun tunnelmaa. tms.

        http://www.youtube.com/watch?v=ccKI03729d8

    • juuso

      "Fittipaldi kun täysillä lasetti/tallensi sen Fujin videokasetti"

      Juicen mainoksena tämänkin kuulin...

    • Minulla on ko single.Käsittääkseni se on (joensuulaisen) ravintolan mainoslevy. B-puolella instrumentaaliversio

    • Don-Pate

      Joskus 80-luvulla Juice mainosti levyään TV:ssä sanoin:
      "Tätähän mie kuuntelen koko loppu vuuen".

    • Anonyymi

      Nokian kontio kumisaappaita ,olisko ollut -80 luvun alkupuolta (1982?)

    • Anonyymi

      Juice oli Tunturi mopedimies.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3738
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1648
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1348
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1191
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1047
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1031
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      915
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      39
      797
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      48
      749
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      740
    Aihe