Mitä syöt,

Kasviksien syönti on muuten terveellistä, mutta uskoon sillä ei ole vaikutusta, ainakaan myönteistä.

Uudessa testamentissa tällaiset syömiseen ja sallittuihin ruokiin liittyvät lait on kumottu ja ihmiset saavat syödä vapaasti kaikkea, liha mukaan lukien. Vegetarismi on UT:n mukaan heikon uskon merkki, eikä millään tavalla osa kristillistä uskoa ja uutta elämää Kristuksessa. Kristinusko ei ole ruokauskonto, eikä evankeliumi sisällä mitään itämaista kaiken elämän ehdotonta kunnioittamista niin, ettei kärpästäkään saisi tappaa. Alkukristityt eivät olleet "vegaaneja", tämä on tosiasia.
38578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Löysin tuolt Raamatust tällasen kohan:
Kirje roomalaisille 14
1. Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.

Äänestä
  • käsittelee paastoamista ja sen ruokavaliota. Ei uskova oli "heikko", jos hän syö vain kasviksia. Paavalin teksti käsittelee sitä ongelmaa, joka alkuseurakunnassa oli joidenkin juutalaiskristittyjen taholta eli mitä sai syödä, kun paastottiin.

    Äänestä

  • että Room 14 kirjoitti:

    käsittelee paastoamista ja sen ruokavaliota. Ei uskova oli "heikko", jos hän syö vain kasviksia. Paavalin teksti käsittelee sitä ongelmaa, joka alkuseurakunnassa oli joidenkin juutalaiskristittyjen taholta eli mitä sai syödä, kun paastottiin.

    Kerrotko tarkemmin, missä kohdassa siitä paastosta kerrotaan?

    Äänestä

  • että Room 14 kirjoitti:

    käsittelee paastoamista ja sen ruokavaliota. Ei uskova oli "heikko", jos hän syö vain kasviksia. Paavalin teksti käsittelee sitä ongelmaa, joka alkuseurakunnassa oli joidenkin juutalaiskristittyjen taholta eli mitä sai syödä, kun paastottiin.

    Adventisti on viekas kuin kettu. Keksi nyt tollasen paaston ihan omasta päästään. Adventisti aina yrittää mennä sieltä, mistä aita on matalin. Hän ei arvannut, että vastassa on oikein vanha kettu. Ei minua ilman todellisia perusteluja nujerreta. Onhan niitä ihmisiä, jotka uskovat, kun toinen vakuuttavasti sanoo. Näinhän se on tälläkin palstalla.

    Äänestä

  • että Room 14 kirjoitti:

    käsittelee paastoamista ja sen ruokavaliota. Ei uskova oli "heikko", jos hän syö vain kasviksia. Paavalin teksti käsittelee sitä ongelmaa, joka alkuseurakunnassa oli joidenkin juutalaiskristittyjen taholta eli mitä sai syödä, kun paastottiin.

    Kyllä adventistilla aina löytyy kumoamiseen välineet.Te olette toivottomia tapauksia. Ei Paavali missään ole opettanut paasto-ohjeita.

    Äänestä

Sen verran, kun olen seurannut, niin ravintoon liittyvät asiat esitetään aina adventtikirkossa terveysasioina eikä missään tapauksessa moraalisesti velvoittavana tai seurakunnan jäsenyyteen kuuluvana asiana. Näitä asioita yleensä esittelee tai opettaa joko lääkäri tai ravitsemusterapeutti. Nykyisin ravintoon liittyvät asiat ovat jo niin yleistä tietoutta, että adventtikirkoissa niistä ei enää juurikaan puhuta. Tuntuu siltä, että olette arvostelussanne tässä asiassa auttamattomasti myöhäisessä junassa.

Äänestä
  • Kiistakysymyksiä ovat, saako kristitty syödä verta ja muita Mooseksen laissa kiellettyjä eläimiä, kuten sianlihaa ja vaikkapa rapuja elokuisilla rapujuhlilla (3 Moos.11 luku). Adventistit väittävät myös kahvin ja teen juomista synniksi. Toisin sanoen tiettyjen ruokien ja juomien nauttimisesta tehdään moraalinen ja hengellinen kysymys adventismissa - ja myös pelastumiseen vaikuttava asia, jos kerran esim. kahvin juonti on synti. Synnin palkkanahan on kuolema ja kadotus!

    Adventismin kulttiliikkeen hengellinen johtaja Ellen G. White selvästi opetti, että:
    - lihansyöjät eivät pääse taivaaseen (1Testimonials, s. 187; CD, s. 380-381)
    - kahvin ja teen juominen on syntiä (Evangelism, s. 266)
    - rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa (CD, s. 366)

    Äänestä

  • noudatatte kirjoitti:

    Kiistakysymyksiä ovat, saako kristitty syödä verta ja muita Mooseksen laissa kiellettyjä eläimiä, kuten sianlihaa ja vaikkapa rapuja elokuisilla rapujuhlilla (3 Moos.11 luku). Adventistit väittävät myös kahvin ja teen juomista synniksi. Toisin sanoen tiettyjen ruokien ja juomien nauttimisesta tehdään moraalinen ja hengellinen kysymys adventismissa - ja myös pelastumiseen vaikuttava asia, jos kerran esim. kahvin juonti on synti. Synnin palkkanahan on kuolema ja kadotus!

    Jo Raamattukin sanoo, että adventisti kasvissyöjillä on heikko usko.
    Heikko usko tarkoittaa uskon heikkoa esitystä eli on olevinaan muka vahvemmassa ja pyhemmässä uskossa kuin muut ei-adventistit.

    ei mitään tai ketään muita.

    Voimme myöskin todeta, että adventistit elävät keskimäärin 10 vuotta pidempään kuin "normaalia" liharuokaa syövät ihmiset.

    Miksi ei tästä saisi kertoa muillekin?

    Sinulle joka haluat elää kauemmin kuuntele - adventistit kertovat sinulle kuinka mahdollisuutesi pitkään maalliseenkin elämään ovat paljon suuremmat.Tai ehkä paremminkin,vältä ennenaikaista kuolemaa, elä oikein.Jumala teki sinusta sellaisen kuin olet ja teet parhaiten jos vältät ruokia mitkä vievät sinut ennenaikaiseen kuolemaan. Tämä ei ole pelastus kysymys vaan on kysymys maallisen elämän oikein käyttämisestä ja siitä mihin väärät elämäntavat johtavat,=kuolemaan.

    Ihmisen ei tarvitse olla "einstein" pelastuakseen,mutta hänen täytyy olla kuuliainen ja valmis tekemään Jumalan tahdon elämässään.

    Turhia väitteitäsi ovat mm.:

    1. "Rukouksia ei kuulla, jos pöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa." Syön säännöllisesti voita, kananmunia ja lihaa silloin tällöin. En ole vuosikymmeniin kuullutkaan moista väitettä tai opetusta. En ole itsekään sellaista opettanut.

    2. "Kahvin ja teen juominen on syntiä." Tätä en näin sanoisi. Kyse on terveysasioista eikä moraalisista asioista, joista puhuttaisiin käsitteellä synti.

    3."Lihansyöjät eivät pääse taivaaseen." Tätä en itse enkä usko, että kukaan muukaan opettaisi. Meillä ei ole tapana kontrolloida ihmisten ruokavalioita. Outo väite kokonansa. Jos joku on tuollaista yli sata vuotta sitten ehdottanut, niin se on hänen asiansa. Jouluna meillä tulee todennäköisesti jälleen olemaan joulupaisti tai muuta sellaista. Kalaa syömme useasti. Broileri kuuluu ruokavalioomme.

    Nyt on mentävä, vaimo pyytelee jo aamiaiselle. Tässä lyhyesti. Olen ihan tavallinen adventisti ja osallistun seurakunnana jumalanpalveluselämään aivan säännöllisesti.

    Äänestä

  • Turhaa selittelyä. Miksi te kuvittelette, että kaikki muut eivät ymmärrä ellei adventisti selitä asiaa? On päivänselvää se minkä jokainen adventisteissa on todennut. Miten kaikki muut aina erehtyvät, mutta adventisti vainnyksin on oikeassa? Adventismi on persoonallisuushäiriö, joka iolmenee lakiuskona, muiden vahtaamisena, komenteluna ja vähättelynä. Adventismiin sairastunut ei omaa mitään todellisuudentajua itsensä sairaalloisesta henkisestä tilasta.

    Äänestä

  • noudatatte kirjoitti:

    Kiistakysymyksiä ovat, saako kristitty syödä verta ja muita Mooseksen laissa kiellettyjä eläimiä, kuten sianlihaa ja vaikkapa rapuja elokuisilla rapujuhlilla (3 Moos.11 luku). Adventistit väittävät myös kahvin ja teen juomista synniksi. Toisin sanoen tiettyjen ruokien ja juomien nauttimisesta tehdään moraalinen ja hengellinen kysymys adventismissa - ja myös pelastumiseen vaikuttava asia, jos kerran esim. kahvin juonti on synti. Synnin palkkanahan on kuolema ja kadotus!

    Adventismin kulttiliikkeen hengellinen johtaja Ellen G. White selvästi opetti, että:
    - lihansyöjät eivät pääse taivaaseen (1Testimonials, s. 187; CD, s. 380-381)
    - kahvin ja teen juominen on syntiä (Evangelism, s. 266)
    - rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa (CD, s. 366)

    Eihän kukaan adventisti noin opeta, eikö niin? Adventisti on sellainen limanuljaska, että kiemurtelee aina selittelyillä karkuun. Ja tämän "syytöksen" voi tehdä aiheellisesti ihan joka päivä tällekin palstalle kirjoittavista adventisteista. Kiertely on osa adventismia.

    Äänestä

  • adv heikko uskon esitys kirjoitti:

    Jo Raamattukin sanoo, että adventisti kasvissyöjillä on heikko usko.
    Heikko usko tarkoittaa uskon heikkoa esitystä eli on olevinaan muka vahvemmassa ja pyhemmässä uskossa kuin muut ei-adventistit.

    Oli hyvä huomio. Noinhan se on adventistin kohdalla. Heillä on erinomaisen heikko tuo uskottavuus muihinpäin. Mutta heitillä on isot luulot issestään.

    Äänestä

  • raamattua ja sen ohjeita kirjoitti:

    ei mitään tai ketään muita.

    Voimme myöskin todeta, että adventistit elävät keskimäärin 10 vuotta pidempään kuin "normaalia" liharuokaa syövät ihmiset.

    Miksi ei tästä saisi kertoa muillekin?

    Sinulle joka haluat elää kauemmin kuuntele - adventistit kertovat sinulle kuinka mahdollisuutesi pitkään maalliseenkin elämään ovat paljon suuremmat.Tai ehkä paremminkin,vältä ennenaikaista kuolemaa, elä oikein.Jumala teki sinusta sellaisen kuin olet ja teet parhaiten jos vältät ruokia mitkä vievät sinut ennenaikaiseen kuolemaan. Tämä ei ole pelastus kysymys vaan on kysymys maallisen elämän oikein käyttämisestä ja siitä mihin väärät elämäntavat johtavat,=kuolemaan.

    Ihmisen ei tarvitse olla "einstein" pelastuakseen,mutta hänen täytyy olla kuuliainen ja valmis tekemään Jumalan tahdon elämässään.

    Adventismin terveellisyys on harhaluuloa. Hyvänä esimerkkinä ovat kaikki vapaat suunnat pitkän iän ryhminä.Selitys näille kaikille "pitkäikäisille " uskoville onkin tilastoinnissa. Se selittyy sillä , että näihin kirkkokuntiin liitytään aikuisena jolloin heiltä puuttuvat tilastoa heikentävät lapsi-ja nuorisokuolemat, jotka taas vastaavasti heikentäövt luterilaisten keski-ikää- Todellisuus onkin sitten korjattuna päinvastainen; luterilaiset todellisuudessa elävät keskimääräistä vanhemmiksi kuin näiden vapaiden suuntien jäsenet.

    Äänestä

  • Ei näytä kirjoitti:

    Turhaa selittelyä. Miksi te kuvittelette, että kaikki muut eivät ymmärrä ellei adventisti selitä asiaa? On päivänselvää se minkä jokainen adventisteissa on todennut. Miten kaikki muut aina erehtyvät, mutta adventisti vainnyksin on oikeassa? Adventismi on persoonallisuushäiriö, joka iolmenee lakiuskona, muiden vahtaamisena, komenteluna ja vähättelynä. Adventismiin sairastunut ei omaa mitään todellisuudentajua itsensä sairaalloisesta henkisestä tilasta.

    Adventistit ovat rauhaa rakastavia ihan tavallisia ihmisiä. Ei sinun heitä tarvitse pelätä. Moni advnetisti toimii yhteiskuntamme vastuullisissa tehtävissä. Adventistit ovat keskimäärin terveempiä, pitkäikäisempiä ja paremmin koulutettuja kuin kansalaiset keskimäärin. Sinä kuvailet heitä persoonallisuushäiriöisiksi! Ihmettelen sinun mielipiteitäsi. Tämä kertoo minulle jotakin sinusta itsestäsi. Ole levollisella mielellä, sillä adventistien suhteen saat olla todella turvasssa.

    Äänestä

  • Maltillinen veli kirjoitti:

    Susia olette lampaan nöyhtällä verhottuina. Kyllä teidät tunnetaan ja tiedetään niin lipeviksi liippareiksi että maine on kansan keskuudessa tunnettua. Miksi? Miksi joihinkin ryhmiin syntyy heitä hyvin kuvaava yleikuva? Eikä se nytkään eksynyt. Jopa henkilöä myöten osui kohdalleen. se on sitä ihmistuntemusta parhaimmillaan, JOS MIKÄ!

    Äänestä

  • ihan tiedoksi kirjoitti:

    alat ihan uhittelemaan! Ole rauhallisella mielellä. Adventistit ovat ihan rauhaa rakastavia ihmisiä. He harrastavat sen paikkakunnan parasta, missä he kulloinkin asuvat. Heillä on Jumalan sana sydämessä ja ensiapulaukku kainalossa, jos nyt kuvainnollisesti asian ilmaisee. Heidän kristillisyytensä voitaisiin hyvin nimittää "punaisen ristin kritillisyydeksi". Se on syy terveys- ja raittiusvalistukseen. Eivät he sitä tee, jotta heitä siitä kiitettäisiin. He tekevät sen rakkaudesta ihmisiin ja Jumalaan.

    Tämä selittää kaiken "punaisen ristin kristillisyys". Me muut täällä yritämme selittää asioita Raamatun sanoilla, mutta eihän sellainen, joka on lukenut vain punaisen ristin ensiapuoppaan voi niitä ymmärtää. Tästä johtuu tämä ikuinen ristiriita sapatti ym. opeissa.

    PUNAISEN RISTIN KRISTILLISYYS on maailman täydellisin kuvaus adventismista.

    Äänestä

  • asiaan kirjoitti:

    Laupias Samarialainen! Hänestä Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinäkin samoin." Käänyttyään Jumalan puoleen eli Jumalan lapseus tekee meistä halukkaita osoittamaan armahtavaisuutta lähimmäisillemme kuten Laupias Samarialainen teki. Tästä on kyse.

    Äänestä

Mark 7:18 Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

Vieläkö haluatte keskustella tästä ruoka-asiasta?

Äänestä
  • hekilöllä on aikuisiän diabetes tai hän on vahvasti ylipainoinen. Jos haluaa pudottaa painoaan, niin silloin kannattaa ajatella sitä, mitä suuhunsa laittaa. Täytyy vain todeta, että tähän on tultu elämän tapojen tähden. Nyt on ryhdistäydyttävä ja kiinnitettävä huomiota ruokavalioon, liikuntaan ja lepoon. Jätä Ellenin kirjat pois kädestäsi ja Uusi testamentti. Tartu järkevillä tiedoillasi oikeisiin ruoka-aineisiin ja niiden määriin ruoanvalmistuksessa. Sisällytä ohjelmaasi riittävästi kuntoliikuntaa. Tällaista on adventistinen opetus tämän päivän ihmiselle. Ei siinä tarvitse enää nykyisin Ellenin kirjoja lukea. Näitä samoja asioita opettavat niin monet muut nykyaikana.

    Painon pudotuksesta kiinnostuneille annan pienen vihjeen lyhyesti. Enemmän kiinnostuneille lvoisin kertoa niistä lähemmin. En tyrkytä tietojani, mutta vihjeeksi tässä. Kiinnitä huomiota neljään asiaan, jos haluat saada pysyviä tuloksia painonhallinnassa:

    1. Ohjelma: ruokavalio ja liikunta
    2. Eroosio: älä tule välinpitämättömäksi
    3. Sanbotaasi: älä anna toisten tuhota ohjelmaasi. Selkeä oma linja
    4. Ryhmä: kannattaa olla ayhteistyössä samanmielisten kanssa

    Positiivinen asenne elämään. Vireys ja hyvinvointi koostuu kolmesta tekijästä: ravinto, liikunta ja lepo, niiden oikea annostelu ja vuorottelu. Jos neljännen lisäisi, niin se tarkoittaa sitä, että oikein ymmärretty ja sisäistetty Kristus-usko on ihmisen hyvän puolella eikä sitä vastaan. Kiristus ei vie iloa elämästä. Hän antaa meille yltäkylläisen elämän. Jättäkää turha toisten parjaaminen ja sättiminen pois. Se ei tee omaa elämääkään onnellisemmaksi. Näin kirjoittaa adventisti veli!

    Äänestä

  • Maltillinen veli kirjoitti:

    hekilöllä on aikuisiän diabetes tai hän on vahvasti ylipainoinen. Jos haluaa pudottaa painoaan, niin silloin kannattaa ajatella sitä, mitä suuhunsa laittaa. Täytyy vain todeta, että tähän on tultu elämän tapojen tähden. Nyt on ryhdistäydyttävä ja kiinnitettävä huomiota ruokavalioon, liikuntaan ja lepoon. Jätä Ellenin kirjat pois kädestäsi ja Uusi testamentti. Tartu järkevillä tiedoillasi oikeisiin ruoka-aineisiin ja niiden määriin ruoanvalmistuksessa. Sisällytä ohjelmaasi riittävästi kuntoliikuntaa. Tällaista on adventistinen opetus tämän päivän ihmiselle. Ei siinä tarvitse enää nykyisin Ellenin kirjoja lukea. Näitä samoja asioita opettavat niin monet muut nykyaikana.

    Painon pudotuksesta kiinnostuneille annan pienen vihjeen lyhyesti. Enemmän kiinnostuneille lvoisin kertoa niistä lähemmin. En tyrkytä tietojani, mutta vihjeeksi tässä. Kiinnitä huomiota neljään asiaan, jos haluat saada pysyviä tuloksia painonhallinnassa:

    1. Ohjelma: ruokavalio ja liikunta
    2. Eroosio: älä tule välinpitämättömäksi
    3. Sanbotaasi: älä anna toisten tuhota ohjelmaasi. Selkeä oma linja
    4. Ryhmä: kannattaa olla ayhteistyössä samanmielisten kanssa

    Positiivinen asenne elämään. Vireys ja hyvinvointi koostuu kolmesta tekijästä: ravinto, liikunta ja lepo, niiden oikea annostelu ja vuorottelu. Jos neljännen lisäisi, niin se tarkoittaa sitä, että oikein ymmärretty ja sisäistetty Kristus-usko on ihmisen hyvän puolella eikä sitä vastaan. Kiristus ei vie iloa elämästä. Hän antaa meille yltäkylläisen elämän. Jättäkää turha toisten parjaaminen ja sättiminen pois. Se ei tee omaa elämääkään onnellisemmaksi. Näin kirjoittaa adventisti veli!

    Ja näin hän sanoi puhdistaakseen adventismiin kohdentuvia käsityksiä! Kyllä tuo jos mikä oli taas niin tekohurskastelua kuin pystyy kykenemään! Sinulla ei todellaklaan tuossa ollut tarkoitus valistaa syömisestä vaan puhdistaa käsitys adventismista?Enkö olekin oikeassa?

    Äänestä

  • Ursula X kirjoitti:

    Niin olen elänyt, opettanut ja toiminut. Adventistien keskuudessa minua ei ole moitittu. Minut jopa pydettiin mukaan "ei-tarttuvien" tautien eli elämäntavoista johtuvien tautien koulutusohjelmaan Tansaniaan. Asiantuntemustani tietyllä alueella arvostettiin. Eipä minulla ole tarvetta puhdistaa adventistien mainetta, vaan esittää käsitys normaalista tilanteesta adventistien keskuudessa.

    Tosiasiahan on,että kyllä ruoka tarkistetaan ja tutkimusta tehdään ihan muiden kuin adventistien toimesta. TE olette ITSE valinneet ITSENNE asinatuntijoiksi ja tyrkytätte aina omaa egoanne. Teidän aktiivisuutenne ei ole lähtöisin muiden pyynnöstä, vaan patoligisesta itseuhostanne. Eikä teillä ole mitään kristinuskoon liittyvää ruokavalistusta annettavaksi. Teillä on tarve olla esillä jotta teillä olisi markkinoita kirkkonne hyväksi. Mistään lähetyskäskyn täyttämisestä teillä ei siis ole kyse. Evankeliumikin vain vääristyy teidän peukalonne alla.

    Äänestä

  • Ursuila X kirjoitti:

    Luemme samoja tutkimusraportteja ja niiden pohjalle pyrimme perustamaan terveysvalistuksemme ja pyrimme myös samat tutkimustulokset huomioimaan omassa henkilökohtaisessa ruokavaliossamme. Eivät em. tutkimustulokset ole yksin sinun tai porukkasi yksityisomaisuutta. Tutkimustulokset ovat aina tarkoitettuja yleiseen käyttöön. Huomioipa tämäkin näkökulma. Jätä nuo herjaavat sanat Te, itse ja itsenne pois, kun adventismin palstalla kirjoittelet. Käytä normaalia ja kohteliasta kirjoitustyyliä. Siihen haluan pyrkiä minäkin.

    Äänestä

  • Ursuila X kirjoitti:

    Tosiasiahan on,että kyllä ruoka tarkistetaan ja tutkimusta tehdään ihan muiden kuin adventistien toimesta. TE olette ITSE valinneet ITSENNE asinatuntijoiksi ja tyrkytätte aina omaa egoanne. Teidän aktiivisuutenne ei ole lähtöisin muiden pyynnöstä, vaan patoligisesta itseuhostanne. Eikä teillä ole mitään kristinuskoon liittyvää ruokavalistusta annettavaksi. Teillä on tarve olla esillä jotta teillä olisi markkinoita kirkkonne hyväksi. Mistään lähetyskäskyn täyttämisestä teillä ei siis ole kyse. Evankeliumikin vain vääristyy teidän peukalonne alla.

    Hyvyytesi, pitkämielisyytesi ja armahtavaisuutesi säteilee adventisteihin päin niin jalosti, että se varmaan huomataan.

    Äänestä

  • Maltillinen veli kirjoitti:

    Hyvyytesi, pitkämielisyytesi ja armahtavaisuutesi säteilee adventisteihin päin niin jalosti, että se varmaan huomataan.

    Adventismihan on itsevalittu häiriötekijä. Siitäkö pitäisi kiitospisteitä jakaa? Teillä on kuitenkin ruokaankin liitetty kirkossanne syyllistävä sävy, niinkuin kaikkeen muiden tekemään. Kyllä sitä olisi adventismissa itsessään pyykkärillä töitä. Eihän teiltä heru yhtäkään maltillista mielipidettä muiden ihmisten suuntaan. Adventismi on käynyt riitaa koko olemassaolobnsa ajan muita syytellen. Sehän on ollut se parhaiten tunnettu piirteenne iät ja ajat. Lapsena maaseudulla pelkäsimme oikein adventisteja ja Jehovantodistajia. Molemmilla oli salkut käsissään kierrellessään ja tulivat taloihin kuin ulosottajan ilmeellä. Vieläkin on kotonani kirjoja joita äitini oli adventisteilta tilannut, ja muistot palaavat ne nähdessä menneisyyteen.

    sulla vanha virsi, olet moneen kertaan kirjoitellut äitisi kirjojen tilaamisen, vaihda nyt jo levyssä toistakin puolta ja miksi se äitisi tilasi niitä kirjoja kun te niin pelkäsitte kirjan myyjiä, tuntuu että puhut nyt ihan omiasi, no meitähän on moneksi.

    Äänestä

joka sanoi ihmisen olevan sitä mitä hän syö. Kyllä ne on viisaita miehia niin nuo ateistit kuin adventistitkin. Ovat viimeksi mainitut tainneet omia ensinmainitun ajatuksia kun ruokaan niin paljon huomiota kiinnittävät.

Äänestä

Kirkossa on tehty aina tervyskasvatusta, eikä annettu koskaan yhtään ruokamääräystä.
Tämän vuoksi adventtilaiset elävät 10 vuotta pidempään muu väestö.
Se on sitä profetian Hengen viisautta.

Adventistit ovat sekasyöjiä, semivegetaristeja, lakto-ovo-vegetaristeja ja kasvissyöjää eli vegaania en tunne yhtäkään.

Suosoteltu ruokalautasmalli on sama 1800 luvulta kuin tänään terveystohtorien suosittama.

Raamatussa olevat Jumalan terveysneuvot opetetaan.
Kukaan ei vahdi kenenkään syömisiä, eikä siitä huomauta.

http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/16.html

Siunausta
jari laurila

Äänestä
  • Adventtikirkko ei ole ainoa instanssi Suomessa, joka antaa terveyskasvatusta.

    Terveyskasvatusta on kaikkien saatavilla ilman adventtikirkkoa.

    Ja mitä ihmisen elinikään tulee, siihen vaikuttavat ihan muut asiat kuin adventismi.

    Mark 7:18 Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
    19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

    Ymmärsikö kaikki nyt varmasti, ettei ruoka ihmistä saastuta, vaan se saastuttaja on adventismi.

    Äänestä

  • kerran ! kirjoitti:

    Adventtikirkko ei ole ainoa instanssi Suomessa, joka antaa terveyskasvatusta.

    Sinua eivät adventistit opeta ruoka-asioissa. Sinä jotekin kuvittelet niin. Syö hyvä ystävä sellaista ruokaa kuin itse katsot parhaaksesi. Oikein ymmärretty ja sisäistetty Kristus-usko ei vie sinun eikä adventistin elämästä iloa, vaan tuo ilon ja tasapainon. Ruokaan liittyvissä asioissa tulee olla raitis eli maltillinen.

    Se mitä sinä olet yrittänyt esittää avauksen yhteydessä ja nyt tämän vietisi yhteydessä, on minulle ollut selvää koko ajan. Ravintoon liittyvistä asioista me emme tee uskontoa. Minä en ainakaan sitä tee. Minusta on hyvä jo se, että ihmisillä on yleensä ruokaa tänä aikana. Vai vielä täällä riidellään ruokaan liityvistä asioista? Tuliko asia selväksi?

    Tyypillistä adventistille! Jos hän huomaa ettei totella yhteen suuntaan, hänen pitää ANTAA kehoitus toiseen suuntaan. AJATTELE ADVENTISTI ja pure kieltäs!

    Äänestä

  • typical kirjoitti:

    Tyypillistä adventistille! Jos hän huomaa ettei totella yhteen suuntaan, hänen pitää ANTAA kehoitus toiseen suuntaan. AJATTELE ADVENTISTI ja pure kieltäs!

    Sinä juttelet ihan omiasi tällä palstalla. Teetkö sinä ihan rauhallisista ja tavallisista kansalaisista, jotka elävät sovussa lastensa, puolisonsa ja työtovereittensa kanssa, luonnehäiriöisä? Kuvitteletko sinä, että he ovat antisosiaalisia, narsistisia, epäluuloisia, eristäytyviä, tunne-elämältään epävakaita ja huomionhakuisia?

    Eiköhän sinun kannata harrastaa malttia ja jättää tuo luonneanalyysi asiantuntiijoille? Hyvää jatkoa sinulle.

    Älä nyt leikistä suutu!

    Äänestä

  • kerran ! kirjoitti:

    Adventtikirkko ei ole ainoa instanssi Suomessa, joka antaa terveyskasvatusta.

    Terveyskasvatusta on kaikkien saatavilla ilman adventtikirkkoa.

    Ja mitä ihmisen elinikään tulee, siihen vaikuttavat ihan muut asiat kuin adventismi.

    Mark 7:18 Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
    19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

    Ymmärsikö kaikki nyt varmasti, ettei ruoka ihmistä saastuta, vaan se saastuttaja on adventismi.

    Valitse terveyskasvatus mistä tahdot.

    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/16c.html

    Täälläkin olet vapaaehtoisesti.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Valitse terveyskasvatus mistä tahdot.

    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/16c.html

    Täälläkin olet vapaaehtoisesti.

    Siunausta
    jari laurila

    Kun totuudesta on kyse, niin asenteesi on perin kumma. Ei pakko olla! äällä on puhetta adventismista, ja tyrkit pois jos eivät vierailijat sinua miellytä. Arvostella ei saisi ja kuitenkin tavoittelette saada ihmiset kääntymään teidän opetustenne mukaan. Humbuugia tarjoilet!

    Äänestä

Minusta on yks hailee, mitä adventisti syö. Mutta sitä en siedä, jos ruokailen yhdessä adventistin kanssa, hän katselee minua nenänvartta pitkin etusormi pystyssä, kun minä pistelen possua poskeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sitä olet kirjoitti:

Kasviksien syönti on muuten terveellistä, mutta uskoon sillä ei ole vaikutusta, ainakaan myönteistä.

Uudessa testamentissa tällaiset syömiseen ja sallittuihin ruokiin liittyvät lait on kumottu ja ihmiset saavat syödä vapaasti kaikkea, liha mukaan lukien. Vegetarismi on UT:n mukaan heikon uskon merkki, eikä millään tavalla osa kristillistä uskoa ja uutta elämää Kristuksessa. Kristinusko ei ole ruokauskonto, eikä evankeliumi sisällä mitään itämaista kaiken elämän ehdotonta kunnioittamista niin, ettei kärpästäkään saisi tappaa. Alkukristityt eivät olleet "vegaaneja", tämä on tosiasia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu