mummo

Valinnan paikka tosiaan..
Aurinkokin oli kuun takana näppärästi oikeaan aikaan.
Ja kadulla ihmiset kävelivät yöllä kuin olisi päivä.

Oikeasti olikin päivä, onneksi

He vetelivät toisiaan sormista ja kutsuivat toinen toistaan kahville.
Kukaan ei olisi halunnut vetää koska aavistelivat pilantekoa.

Vaikka he kutsuivat toisiaan kahville he joivat vain teetä ja mursivat piparia toinen toisilleen. Ajantaju hämärtyi kun he jatkoivat piparien murtamista toisilleen. Piparin murtamisen jälkeen koitti aika jolloin sanottiin kiitos. Tuhannen tuhatta kertaa sanottiin ylistäviä kiitoksia.

Vielä viimeisen kerran he vetivät toisiaan sormesta ja tervehtivät sanoen: Kiitetty olet sinä, joka tarjosit meille piparia ja mursit sen kanssamme.Ylistetty sinä. Hänen poikansa joka sinut siitti. Hänen tyttärensä joka sinut imettämällä vahvisti. Esi-isiesi veren kautta sinä olet ylistetty, oi ystäväni. Ikuisesti on sinun sielusi olevan taivaassa, isiesi luona.

ylitsevuotavaisten kiitosten jälkeen he menivät maate ja kuulostelivat toisiltaan päivän tapahtumia. Kyselivät asioita ja vetivät toisiaan sormesta. Talon täytti ilo ja nauru joka kuultiin kirkolle asti.

He vaipuivat uneen joka kesti 7 päivää ja seitsemän yötä. Kahdeksantena aamuna he nousivat vuoteistaan ja vetivät toisiaan sormesta ja sanoivat: Ylistetty olkoon aamu! Halleluja! Puuro keitettiin leseistä ja vedestä joka oli sateen maahan kantamaan ja puhtaampaa kuin neitsyen kyynel. Kaikki söivät ravitsevan aterian ja vetivät toisiaan sormesta samalla sopertaen kiitollisuuttaan.

Niin oli kirjoitettu neitsyen kalvoon että jonakin päivänä on saapuva ylivetäjä, 12 -sorminen valkoisiin silkkihansikkaisiin somistautunut profeetta joka antaa 12 -tapaa vetää sormesta.
Pyhissä kirjoituksissa ja talon vanhimpien kertomuksissa legenda 12 sormisesta elää. Iltaisin vanhimmat kertoivat tarinoita menneestä ja tulevasta 12 sormisesta samalla vetäen toisien sormista ja ylistäen sen helppoutta. Niin julistaa isä iltapuheessaan että olkoon sormienne veto helppoa ja vetoisaa. Tulkoon vedosta julki rakkautenne Kuluneeseen Niveleen, Kaiken alkajaan ja loppujaan. Ja vielä kerran he vetivät toisiaan sormesta ja sanoivat: Laitetaan nämä nettiin

Mutta kuten on kirjoissa kirjoitettu, tulossa on huonot ajat. On ennustettu että Viimeinen veto on lähellä. Tuo vetojen veto josta on kuiskailtu joka on murskaava kaikkien nivelet. Viimeisen kerran jälkeen koitti tilanne joka tunnetaan "myöhempi sormien vetäminen", eli aika joka oli etsikkoa. Vaeltelua päämäärättömyydessä ja pimeydessä ilman 12-sormista ja ilman sormista vetoja.

Mutta aina on tuleva vääriä profeettoja jotka kertovat viikseen vedosta. Älkää oppineet sinne tielle langetko. Siellä ei hyvä veto heilu.

Näillä asioilla ei pidä leikkimän.
Ilmestyskirja 12 käskyä kuulostaa järkevämmältä. Kyllä ehdottomasti. Nyt meillä on jotain mihin uskoa. Tässä se nyt on. Kaikki paska 12 sormisen niskaan vaan. Kyllä 12 -sorminen kestää. Kerrankin löytyi suunta. Kun 12-sorminen tulee uudelleen maan päälle niin meidätkin vedetään haudasta. Ei nosteta, vaan vedetään. Etusormesta vetämällä. Vetämällä. Kaikki muu on harhaoppia ja vääräuskoisten hapatusta. Se on se päivä kun kuluneista nivelistä tulee uusia ja vedot uudelleen alkavat. Uudelleenvedon ihanuutta. Kaikista kuluneimmista nivelistä tulee kaikista kestävimmät ja liukkaimmat nivelet. Niissä on nivelnesteet vielä olemassa kuin teini-ikäisellä. Ajatelkaa jos joku keksii rasvata etusormen. Ei saa otetta ja lipsuu niin pirusti. Siihen jäi vetäminen. Sellainen vääräuskoinen tottatotisesti ansaitsee helvetin kiirastulen. Sitä tulee sormilla osoittaman. Ja Viimeisen aamun iltana hänelta leikataan etusormi hänen syntiensä tähden, ettei hänen lapsensa joutuisi niitä sovittamaan. Tunnusmerkkinä käytetään valkoista hansikasta jossa vain etusormi on paljaana.

Suuren vedon mukaan

1. Sinun ei tulee turhaan vetämän.
2. Älä himoitse tuttavasi hyvää vetoa
3. Pyhitä vetopäivä
4. Älä lyö vetoa
5. Älä vedä sormeasi pois häneltä, joka siihen hyvässä vetomielessä tarttuu
6. Vedä jokainen vetosi kuin se olisi viimeinen vetosi
7. Vedä sormesta, niin sinun sormestasi vedetään
8. Kunnioita jokaista sormea. Älä suosi vedoissa yhden sormea.
9. Useita sormenvetäjiä ei tule sinun pitämän
10. Vain ja ainoastaan etusormesta tulee sinun vetämän
11. Älä koskaan työnnä pois sormea, joka sinulle vetotarkoituksessa ojennetaan
12. Muista että viimeisenä päivänä kaikki vetosi punnitaan.
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minkä uskon raammattua sinä luet? Vai onko se vaan seikkalukirja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

habahaba kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu