Mikä on laki?

Adventistit erottavat kymmenen käskyä muusta Mooseksen laista puolustaessaan sapattikäskykäsitystään. Kuitenkin Jeesus sanoi Mooseksen istuimella istuvan kirjanoppineiden ja fariseusten joiden kaikkia käskyjä ja ohjeita tuli noudattaa: vain heidän tekojensa mukaan ei tullut tehdä.
Jeesus ei siis sanonut että fariseusten ja kirjanoppineiden opetuksesta tuli poimia vain jotkut kohdat, vaan kaikkea mitä he käskivät tuli noudattaa. Laki oli siis Israelille yksi kokonaisuus, toisin kuin adventistit opettavat jakaessaan lain kultti, rituaali- ja siveyslakiin. Tästä seuraa, että jos lain alla pysytään, kaikki Israelille osoitetut kiellot, käskyt ja määräykset velvoittavat lain alla olevaa niita kaikkia myös noudattamaan. Israelille osoitettuna laki on paljon laajempi kuin vain dekalogi.
Jos siis sapattimääräyskin ymmärretään noudatettavana käskynä, tuona hetkenä astutaan koko lain alle ja vielä Israelin lainopettajien tulkitseman lain eikä vain lain kokonaisuudesta irroitetun kymmenen käskyn.

Kristittyä velvoittava laki, rakkauden laki, vapauden laki, ei tule Siinailta päinkään vaan aivan "päinvastaisesta suunnasta". Näin ollen sillä ei ole kristitylle yhtään mitään sanottavaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että laista olisi kadonnut pieninkään piirto. päin vastoin se Vuorisaarnan valossa on vielä Israelille annettua tiukempana koko ajan lainalaisille olemassa ja tuomitsemassa mutta sen virka on kuoleman virka ja siksi sillä ei ole kristitylle mitään sanottavaa - ei myöskään sapattikäskyn osalta.
8123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Gal.4:19. Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,
20. tahtoisinpa nyt olla teidän tykönänne ja äänenikin muuttaa! Sillä minä olen aivan ymmällä teistä.
21. Sanokaa minulle te, jotka tahdotte lain alaisia olla, ettekö kuule, mitä laki sanoo?
22. Onhan kirjoitettu, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, toinen orjattaresta, toinen vapaasta.
23. Mutta orjattaren poika oli syntynyt lihan mukaan, vapaan taas lupauksen voimasta.
24. Tämä on kuvannollista puhetta; nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar;
25. sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.
26. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
27. Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
28. Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
29. Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
30. Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."
31. Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.

Äänestä
  • Varmaan on ääretön määrä asioita, joita en ottanut huomioon mutta en ymmärrä mitä niistä tarkoitat. Sanoisin , että kirjoitin suurin piirtein samasta asiasta kuin raamatunsitaattisi käsitteli.

    Äänestä

  • Joku-ei-kukaan kirjoitti:

    Varmaan on ääretön määrä asioita, joita en ottanut huomioon mutta en ymmärrä mitä niistä tarkoitat. Sanoisin , että kirjoitin suurin piirtein samasta asiasta kuin raamatunsitaattisi käsitteli.

    Olin ihan samaa mieltä kanssasi.Itselläni olikin tarkoitus kirjoittaa samaa kuin sinullakin.

    Äänestä

Rakkauden kaksoiskäsky oli osa vanhan liiton lakia. Lue 3Moos. 19:18 ja 5Moos 6:5.

10 käskystä sanotaan suoraan, että Jumala puhui ne, ei Mooses ja kirjoitti itse kivitauluihin (5Moos. 5:22).

Olet sikälikin väärässä, että Jeesus ei käskenyt seuraamaan kaikkea, mitä fariseukset opettivat, koska hän itse selkeästi kieltäytyi hyväksymästä joitain fariseusten opetuksia.

Äänestä
  • Koko vanhatest.on laki-liittoa,josta vain 9 käskyä toistuu uudessatest.sen kummemmpaa jaottelua emme laista tarvitse.

    Äänestä

  • No sitten olen väärässä. Onkohan joku sitten oikeassa vai ei kukaan?

    Äänestä

Tässäkin mainitaan vain yksi laki, ei muuta

Vain usko Kristukseen tekee vanhurskaaksi

15 Me olemme syntyperältämme juutalaisia, emme syntisiä pakanoita.
16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.
"17 Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!
18 Vasta jos alan uudelleen rakentaa sitä minkä olen hajottanut, osoitan olevani lainrikkoja.
19 Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.
21 Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.

Äänestä
  • Tuokin selkeästi osoittaa, ettei meillä ole KOKO MOOSEKSELLE annettu laki voimassa. Samoin sekin, kun Paavali sanoo lain annetun rikkomisten vuoksi jälkeenpäin, osoitusta siitä, että koko lakia ei ollut ennen Moosesta. Jotain, joka lisättiin jälkeenpäin on ollut poissa silloin. Ja mikä se voisi olla? Juuri Sapatti asetettiin Israelille tottelemattomuuden vuoksi. Jumalalla ovat olleet aina ihmisten välisiä asioita varten sama laki. Jo vedenpaisumus annettiin rangaistukseksi kun maa tuli täyteen väkivaltaa, eikä suinkaan sapattilain rikkomisesta. Niinpä muille ihmisille vääryyden tekeminen on ollut AINA rikos. Aabrahamin vaimon Saaran otti kerran Egyptiläinen hoviherra tykönsä, ja silloin hänet uhattiin surmata Herran toimesta lähimmäisen vaimon ottamisesta. Niin oli silloin kin ihmistenvälisestä laista kyse. Sapattilaki oli Paavalin mainitsema "jälkeenpäin tullut laki" jolla ei ollut Kristuksen jälkeen alkuperäistä käyttöä kun sovitus oli jo valmis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joku-ei-kukaan kirjoitti:

Adventistit erottavat kymmenen käskyä muusta Mooseksen laista puolustaessaan sapattikäskykäsitystään. Kuitenkin Jeesus sanoi Mooseksen istuimella istuvan kirjanoppineiden ja fariseusten joiden kaikkia käskyjä ja ohjeita tuli noudattaa: vain heidän tekojensa mukaan ei tullut tehdä.
Jeesus ei siis sanonut että fariseusten ja kirjanoppineiden opetuksesta tuli poimia vain jotkut kohdat, vaan kaikkea mitä he käskivät tuli noudattaa. Laki oli siis Israelille yksi kokonaisuus, toisin kuin adventistit opettavat jakaessaan lain kultti, rituaali- ja siveyslakiin. Tästä seuraa, että jos lain alla pysytään, kaikki Israelille osoitetut kiellot, käskyt ja määräykset velvoittavat lain alla olevaa niita kaikkia myös noudattamaan. Israelille osoitettuna laki on paljon laajempi kuin vain dekalogi.
Jos siis sapattimääräyskin ymmärretään noudatettavana käskynä, tuona hetkenä astutaan koko lain alle ja vielä Israelin lainopettajien tulkitseman lain eikä vain lain kokonaisuudesta irroitetun kymmenen käskyn.

Kristittyä velvoittava laki, rakkauden laki, vapauden laki, ei tule Siinailta päinkään vaan aivan "päinvastaisesta suunnasta". Näin ollen sillä ei ole kristitylle yhtään mitään sanottavaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että laista olisi kadonnut pieninkään piirto. päin vastoin se Vuorisaarnan valossa on vielä Israelille annettua tiukempana koko ajan lainalaisille olemassa ja tuomitsemassa mutta sen virka on kuoleman virka ja siksi sillä ei ole kristitylle mitään sanottavaa - ei myöskään sapattikäskyn osalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu