Olette varmasti kuulleet puhuttavan "PUNAISEN RISTIN KRISTILLISYYDESTÄ"?
Kadulla teitä vastaan tulee silloin tällöin, hyvin harvakseen, henkilöitä, joilla on punaisen ristin ensiapulaukku kainalossa. Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan, kuka hän oikeasti on?
Kadulla teitä vastaan tulee silloin tällöin, hyvin harvakseen, henkilöitä, joilla on punaisen ristin ensiapulaukku kainalossa. Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan, kuka hän oikeasti on?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lienekkö totta että meille annetaan
koettelemuksia uskollisuudesta?
Jeesushan sanoo jotenkin näin:
Kun minä olin nälkäinen,te ette antaneet minulle syödä,
kun minä oln janoinen,te ette antaneet minulle juoda,
kun minä olin sairas ja alaston,te ette hoitaneet,
ettekä vaatettaneet minua!
"Hyvä antaa vähästään,paha ei paljostansakkaan!"
Kutsuvatko adventistit nälkäisiä kadunmiehiä kotiinsa syömään ja myöskin vaatettavat heidät puhtailla vaatteilla.
Pelkosi on niin suuri, että
Kirjoittanut: Maltillinen veli 15.12.2006 klo 12.16
alat ihan uhittelemaan! Ole rauhallisella mielellä. Adventistit ovat ihan rauhaa rakastavia ihmisiä. He harrastavat sen paikkakunnan parasta, missä he kulloinkin asuvat. Heillä on Jumalan sana sydämessä ja ensiapulaukku kainalossa, jos nyt kuvainnollisesti asian ilmaisee. Heidän kristillisyytensä voitaisiin hyvin nimittää "punaisen ristin kritillisyydeksi". Se on syy terveys- ja raittiusvalistukseen. Eivät he sitä tee, jotta heitä siitä kiitettäisiin. He tekevät sen rakkaudesta ihmisiin ja Jumalaan.
Ero on suuri, jos oikea kristittty lukee Raamattua ja punaisen ristin kristitty lukee ensiapu-opasta.
Punaisen ristin kristillisyydellä tarkoitan sitä, että Jumalan lapsen tulisi olla siellä missä häntä tarvitaan. Inhimillinen hätä ja puute sattuu häneen. Kristityllä on kyky asettua toisen asemaan, tuntea hänen surunsa, kärsimyksensä, huolensa ja murheensa. Kristitty ei voi jäädä säälin tasolle, vaan hän haluaa tehdä jotakin toisen puutteen poistamiseksi. Jos olemme opillisesti puhdasoppisia, mutta rakkaudessa ja armahtavaisuudessa heikkoja, niin sellainen kritillisyys ei riitä. Tätä tarkoittavat sanat, jotka voimme lukea Matt.25:31-45. Usko ei saada jäädä vain järjen tunnustuksen tasolle. Uskon on päästävä vaikuttamaan Jumalan lapsen elämään. Tätä Kristus tarkoittaa, kun hän sanoo, että meidän tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Rakkaus ilmenee tekoina. Ei Laupias Samarialainenkaan kaikkien puutteita poistanut, mutta hän ei mennyt tuon yhden avun tarpeessa olevan ohi, vaan armahti häntä. Meidän tiellemme varmasti sattuu silloin tällöin avun tarpeessa olevia yksilöitä. Mitä teemme? Pappi tuli, näki, mutta meni ohitse. Samoin teki leeviläinenkin, mutta samarialainen armahti. Tätä on "punaisen ristin kristillisyys". Puhutaanhan sitä ristin teologiastakin. Nämä käsitteet tulee sydämellä ajatella, sitten ne kirkastuvat.
Teen minäkin kaikenlaista hyvää, mutta uskoani en niillä teoillani pönkitä, en niistä puhu, kerskaile enkä kehu kenellekään tekemisiäni.
tuleekin meidän elää. Jeesus kuitenkin kertoi meille, että meidänkin tulee niin elää uskomme käytännössä. Ei Jumalan lapset edes tienneet tehneensä mitään hyvää, hehän (Matt. 25) toteavatkin, "Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä jne"? Tuo elämä on Jumalan lapsen normaalia elämää eli pelastuksen seurausta eikä sen edellytystä. Olen kanssasi samaa mieltä.
Mistä sitten kertoo puolin ja toisin tälläkin palstalla ilmenevä loanheitto?