Koska monet kristityt eivät näy olevan selvillä siitä, mitä evoluutio tarkkaan ottaen on, liitän tähän pari sivua fysiikan tutkielmastani, jonka tein muistaakseni joskus 10 vuotta sitten: Solu lisääntyy jakaantumalla. Tämä tapahtuu yksinkertaistettuna siten, että entsyymi ribonukleiinihappo eli RNA lukee DNA:n sisältämät tiedot perimästä ja alkaa rakentaa uusia molekyylejä saamiensa ohjeiden mukaan. Rakennusaineena toimivat proteiinit.
Tietokoneessa tieto on koodina ykkösinä ja nollina, kaksi merkkiä riittää siis kaiken tiedon tallentamiseen. DNA:ssa tällaisia merkkejä on neljä. Ne ovat neljä emästä: adeniini, tymiini, guaniini ja sytosiini. On laskettu, että grammaan DNA-molekyylejä voisi tallentaa biljoonan CD-rompun tiedot.
Solun jälkeläiset eivät usein ole täysin identtisiä kopioita vanhemmastaan. Välillä tapahtuu mutaatioita, kopiointivirheitä. Suurin osa mutanteista menestyy huonosti, mutta osa pystyy selviytymään edeltäjiään paremmin muuttuvassa elinympäristössä (joka ei koostu pelkästään paikasta, jossa eletään, vaan myös esim. samalla paikalla elävistä muista eliöistä). Tämä on evoluution periaate, ja se ei päde pelkästään soluihin, vaan kaikkiin elollisiin olentoihin. Suvullisesti lisääntyvissä eliöissä tapahtuva evoluutio on vielä huimaavan paljon nopeampaa kuin jakaantumalla lisääntyvien, koska suvullisen lisääntymisen kautta tuotetut jälkeläiset eivät koskaan ole kummankaan vanhempansa kopioita. Mutaatioitakin tapahtuu huomattavasti enemmän lisäännyttäessä suvullisesti.
Nils Mustelin selittää mutaation kirjassaan Elämää maailmankaikkeudessa? seuraavasti: Mutaatioilla tarkoitetaan kaikkia niitä periytyviä muutoksia jotka kohdistuvat solujen tumissa olevien kromosomien sisältämiin tietoihin, esimerkiksi solun sisäisiä säätelytapahtumia ohjaavien geenien muuttumista aivan toisenlaisia säätelyominaisuuksia käsitteleviksi geeneiksi (Mustelin 1981: 150) Mutaatio ei pääse vaikuttamaan suvullisesti lisääntyvien eliöiden evoluution kulkuun, ellei se tapahdu solussa, joka ottaa osaa hedelmöitykseen. Jos se tekee tämän, uusi geeni tulee sisältymään kaikkiin jälkeläisen soluihin.
Jotta ymmärrettäisiin, kuinka uusia lajeja syntyy, täytyy siirtyä pelkkien yksilöllisten eroavaisuuksien tutkiskelusta tarkastelemaan yksilöistä koostuvia populaatioita. Populaatio on samaan lajiin kuuluvien eliöiden muodostama ryhmä, jonka jäsenet lisääntyvät keskenään mutta eivät ryhmään kuulumattomien lajitovereiden kanssa. Populaation geenivarasto kertoo geenien suhteellisen osuuden koko populaatiossa. Suurin osa mutaatioista tuottaa geenejä, joita populaation geenivarastossa on jo entuudestaan, mutta osa saattaa tuottaa täysin uusia, geenivarastoa rikastuttavia geenejä. Luonnonvalinnan ansiosta eliön sopeutumista heikentävän geenin osuus geenivarastossa pienenee ja eliöiden sopeutumista edistävien geenien osuus kasvaa. Elinympäristöön sopeutumisen oleellisin piirre ei itse asiassa ole, niin kuin Darwin ajatteli, yksilön eloonjäämiskyky, vaan kyky tuottaa runsaasti jälkeläisiä. Aikaa myöten populaation geenivarasto on muuttunut niin paljon, että populaation jäsenet poikkeavat kantavanhemmistaan siinä määrin että niiden katsotaan kuuluvan uuteen lajiin.
Evoluutio ei toki tarkoita pelkästään olemassa olevien lajien muuttumista, vaan myös lajien sukupuuttoon kuolemista sekä lajien haarautumista uusiksi lajeiksi. Populaatiot pirstoutuvat pienemmiksi osapopulaatioiksi, jotka joutuvat erilaisten valintapaineiden vaikutuspiiriin. Näin käy esim. silloin, kun lintuparvi kulkeutuu myrskyn viemänä kaukaiselle saarelle (lintuja tutkimallahan Charles Darwinkin kehitteli evoluutioteoriansa).
Ekologiseksi lokeroksi kutsutaan populaation paikkaa elinympäristössä. Kun populaatio asettuu ekologiseen lokeroon, se tulee vaikuttaneeksi kaikkien niiden lajien elinoloihin joiden kanssa se joutuu ekologisiin tekemisiin ja lajin kehittyessä se muuttaa valintapaineita, jotka kohdistuvat samassa ekologisessa ympäristössä eläviin muihin lajeihin. Siksi eliöyhteisössä tapahtuu aina yhteisevoluutiota, jossa eri lajien populaatioiden kehityslinjat ovat kietoutuneita toisiinsa. Jos äkkiä jonkin luonnonkatastrofin takia vapautuu suuri määrä ekologisia lokeroita, joillekin lajeille tarjoutuu tilaisuus täyttää ne ja pirstoutua nopeasti useaksi uudeksi lajiksi. Näin kävi silloin, kun dinosaurukset katosivat ja nisäkkäät ottivat niiden paikan planeetallamme.
Mutta mitkä eliöt sitten kuuluvat yhteen lajiin ja mitkä toiseen? Suvullisesti lisääntyvien eliöiden keskuudessa lajin määritelmä voisi olla se, että samaan lajiin kuuluvat urokset ja naaraat voivat tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Tähänkin määritelmään liittyy toki monia ongelmia, ja eri lajien välinen rajanveto on verraten mielivaltainen.
Aion pian käsitellä lajien kehittymistä Maapallolla. Tuota juttua lukiessa voisi saada sen käsityksen, että yksinkertaisemmista elämänmuodoista kehittyy väistämättä monimutkaisempia ja yksinkertaisemmat eliöt kuolevat aina sukupuuttoon monimutkaisten, parempien otusten tieltä. Elämän kehitys olisi näin alkanut ensimmäisestä elävästä solusta ja päättynyt ihmiseen, luomakunnan kruunuun. Asia ei tietenkään ole näin. Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää, eivätkä lajit väistämättä kehity koko ajan monimutkaisemmiksi ja älykkäämmiksi. Jotkut lajit eivät ole juurikaan muuttuneet kymmeniin miljooniin vuosiin. Niihin evoluutio on vaikuttanut säilyttävästi eikä muuttavasti.
Täytyy myös huomata, että evoluutio toimii aina tässä ja nyt, se ei voi tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia. Siksi jokin lajinkehitys voi johtaa umpikujaan ja seurauksena on lajin katoaminen. Esimerkiksi voidaan ottaa tilanne, jossa elinympäristöön hyvin sopeutuneeseen populaatioon ilmaantuu suvuttoman lisääntymisen mahdollistava mutaatio. Tällöin alkaa uusien yksilöiden massatuotanto. Mutantit menestyvät elinympäristössä täsmälleen yhtä hyvin kuin ne synnyttäneet kantamuodot. Luonnonvalinta voi alkaa hetkellisesti suosia suvuttoman lisääntymisen tuottamia jälkeläisiä ja siitä saattaa seurata suvullisen lisääntymiskyvyn katoaminen. Kun elinympäristö tavalla tai toisella sitten muuttuu, siihen aiemmin todella hyvin sopeutuneet eliöt eivät enää tulekaan siinä toimeen. Niillä on kaikilla lähes täsmälleen sama DNA ja näin ollen niillä ei ole jäljellä toisenlaisia geenejä sisältävää varastoa, josta suvullisen lisääntymisen myötävaikutuksella voisi tulla esiin uusia, muuttuneessa ympäristössä selviytymistä helpottavia geenejä.
Lajien kehityksessä sattumalla on suuri merkitys, ja ihmisenkin ilmaantumista planeetallemme voidaan pitää silkkana sattumana. Ihminen ei ole evoluutiokehityksen lopputulos, ja mielestäni on perustelematonta väittää hänen olevan edes Maan kehittynein elämänmuoto. Ihminen on eläin siinä missä kissa tai banaanikärpänen, tosin kenties planeettamme älykkäin eläin. Älyn kehitys ei kuitenkaan ole ainoa tie menestykseen. Muurahaiset ovat planeettamme runsaslukuisimpia eläimiä ja Maapallon muurahaisten biomassa on suunnilleen samansuuruinen kuin ihmisten. Väittäisin kuitenkin, että Maan valtiaita ovat bakteerit, niiden biomassahan painaa enemmän kuin planeettamme kaikkien muiden elämänmuotojen biomassa yhteensä. Kaikkein parhaita menestyjiä ovat siis kaikkein vähä-älyisimmät eliöt.
Toivottavasti saitte jotain irti tuosta tekstistä. Jos joku tekstin kohta mielestänne puoltaa väitettä evoluutio ei synnytä uusia rakenteita, vaan säilyttää vanhoja, niin kertokaa mikä, ja käymme sen yhdessä läpi, ettei kellekään jää epäselvyyksiä.
Lopussa tuli todistettua sekin, ettei ihminen ole maailman napa niin kuin kristityt kuvittelevat. Bakteereita asuu muuten runsaasti myös syvällä maan uumenissa ja merien pohjissa Vaikka se ei taidakaan liittyä tähän mitenkään. Mennäänpä eteenpäin!
Tietokoneessa tieto on koodina ykkösinä ja nollina, kaksi merkkiä riittää siis kaiken tiedon tallentamiseen. DNA:ssa tällaisia merkkejä on neljä. Ne ovat neljä emästä: adeniini, tymiini, guaniini ja sytosiini. On laskettu, että grammaan DNA-molekyylejä voisi tallentaa biljoonan CD-rompun tiedot.
Solun jälkeläiset eivät usein ole täysin identtisiä kopioita vanhemmastaan. Välillä tapahtuu mutaatioita, kopiointivirheitä. Suurin osa mutanteista menestyy huonosti, mutta osa pystyy selviytymään edeltäjiään paremmin muuttuvassa elinympäristössä (joka ei koostu pelkästään paikasta, jossa eletään, vaan myös esim. samalla paikalla elävistä muista eliöistä). Tämä on evoluution periaate, ja se ei päde pelkästään soluihin, vaan kaikkiin elollisiin olentoihin. Suvullisesti lisääntyvissä eliöissä tapahtuva evoluutio on vielä huimaavan paljon nopeampaa kuin jakaantumalla lisääntyvien, koska suvullisen lisääntymisen kautta tuotetut jälkeläiset eivät koskaan ole kummankaan vanhempansa kopioita. Mutaatioitakin tapahtuu huomattavasti enemmän lisäännyttäessä suvullisesti.
Nils Mustelin selittää mutaation kirjassaan Elämää maailmankaikkeudessa? seuraavasti: Mutaatioilla tarkoitetaan kaikkia niitä periytyviä muutoksia jotka kohdistuvat solujen tumissa olevien kromosomien sisältämiin tietoihin, esimerkiksi solun sisäisiä säätelytapahtumia ohjaavien geenien muuttumista aivan toisenlaisia säätelyominaisuuksia käsitteleviksi geeneiksi (Mustelin 1981: 150) Mutaatio ei pääse vaikuttamaan suvullisesti lisääntyvien eliöiden evoluution kulkuun, ellei se tapahdu solussa, joka ottaa osaa hedelmöitykseen. Jos se tekee tämän, uusi geeni tulee sisältymään kaikkiin jälkeläisen soluihin.
Jotta ymmärrettäisiin, kuinka uusia lajeja syntyy, täytyy siirtyä pelkkien yksilöllisten eroavaisuuksien tutkiskelusta tarkastelemaan yksilöistä koostuvia populaatioita. Populaatio on samaan lajiin kuuluvien eliöiden muodostama ryhmä, jonka jäsenet lisääntyvät keskenään mutta eivät ryhmään kuulumattomien lajitovereiden kanssa. Populaation geenivarasto kertoo geenien suhteellisen osuuden koko populaatiossa. Suurin osa mutaatioista tuottaa geenejä, joita populaation geenivarastossa on jo entuudestaan, mutta osa saattaa tuottaa täysin uusia, geenivarastoa rikastuttavia geenejä. Luonnonvalinnan ansiosta eliön sopeutumista heikentävän geenin osuus geenivarastossa pienenee ja eliöiden sopeutumista edistävien geenien osuus kasvaa. Elinympäristöön sopeutumisen oleellisin piirre ei itse asiassa ole, niin kuin Darwin ajatteli, yksilön eloonjäämiskyky, vaan kyky tuottaa runsaasti jälkeläisiä. Aikaa myöten populaation geenivarasto on muuttunut niin paljon, että populaation jäsenet poikkeavat kantavanhemmistaan siinä määrin että niiden katsotaan kuuluvan uuteen lajiin.
Evoluutio ei toki tarkoita pelkästään olemassa olevien lajien muuttumista, vaan myös lajien sukupuuttoon kuolemista sekä lajien haarautumista uusiksi lajeiksi. Populaatiot pirstoutuvat pienemmiksi osapopulaatioiksi, jotka joutuvat erilaisten valintapaineiden vaikutuspiiriin. Näin käy esim. silloin, kun lintuparvi kulkeutuu myrskyn viemänä kaukaiselle saarelle (lintuja tutkimallahan Charles Darwinkin kehitteli evoluutioteoriansa).
Ekologiseksi lokeroksi kutsutaan populaation paikkaa elinympäristössä. Kun populaatio asettuu ekologiseen lokeroon, se tulee vaikuttaneeksi kaikkien niiden lajien elinoloihin joiden kanssa se joutuu ekologisiin tekemisiin ja lajin kehittyessä se muuttaa valintapaineita, jotka kohdistuvat samassa ekologisessa ympäristössä eläviin muihin lajeihin. Siksi eliöyhteisössä tapahtuu aina yhteisevoluutiota, jossa eri lajien populaatioiden kehityslinjat ovat kietoutuneita toisiinsa. Jos äkkiä jonkin luonnonkatastrofin takia vapautuu suuri määrä ekologisia lokeroita, joillekin lajeille tarjoutuu tilaisuus täyttää ne ja pirstoutua nopeasti useaksi uudeksi lajiksi. Näin kävi silloin, kun dinosaurukset katosivat ja nisäkkäät ottivat niiden paikan planeetallamme.
Mutta mitkä eliöt sitten kuuluvat yhteen lajiin ja mitkä toiseen? Suvullisesti lisääntyvien eliöiden keskuudessa lajin määritelmä voisi olla se, että samaan lajiin kuuluvat urokset ja naaraat voivat tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Tähänkin määritelmään liittyy toki monia ongelmia, ja eri lajien välinen rajanveto on verraten mielivaltainen.
Aion pian käsitellä lajien kehittymistä Maapallolla. Tuota juttua lukiessa voisi saada sen käsityksen, että yksinkertaisemmista elämänmuodoista kehittyy väistämättä monimutkaisempia ja yksinkertaisemmat eliöt kuolevat aina sukupuuttoon monimutkaisten, parempien otusten tieltä. Elämän kehitys olisi näin alkanut ensimmäisestä elävästä solusta ja päättynyt ihmiseen, luomakunnan kruunuun. Asia ei tietenkään ole näin. Evoluutiolla ei ole mitään päämäärää, eivätkä lajit väistämättä kehity koko ajan monimutkaisemmiksi ja älykkäämmiksi. Jotkut lajit eivät ole juurikaan muuttuneet kymmeniin miljooniin vuosiin. Niihin evoluutio on vaikuttanut säilyttävästi eikä muuttavasti.
Täytyy myös huomata, että evoluutio toimii aina tässä ja nyt, se ei voi tehdä mitään tulevaisuuden suunnitelmia. Siksi jokin lajinkehitys voi johtaa umpikujaan ja seurauksena on lajin katoaminen. Esimerkiksi voidaan ottaa tilanne, jossa elinympäristöön hyvin sopeutuneeseen populaatioon ilmaantuu suvuttoman lisääntymisen mahdollistava mutaatio. Tällöin alkaa uusien yksilöiden massatuotanto. Mutantit menestyvät elinympäristössä täsmälleen yhtä hyvin kuin ne synnyttäneet kantamuodot. Luonnonvalinta voi alkaa hetkellisesti suosia suvuttoman lisääntymisen tuottamia jälkeläisiä ja siitä saattaa seurata suvullisen lisääntymiskyvyn katoaminen. Kun elinympäristö tavalla tai toisella sitten muuttuu, siihen aiemmin todella hyvin sopeutuneet eliöt eivät enää tulekaan siinä toimeen. Niillä on kaikilla lähes täsmälleen sama DNA ja näin ollen niillä ei ole jäljellä toisenlaisia geenejä sisältävää varastoa, josta suvullisen lisääntymisen myötävaikutuksella voisi tulla esiin uusia, muuttuneessa ympäristössä selviytymistä helpottavia geenejä.
Lajien kehityksessä sattumalla on suuri merkitys, ja ihmisenkin ilmaantumista planeetallemme voidaan pitää silkkana sattumana. Ihminen ei ole evoluutiokehityksen lopputulos, ja mielestäni on perustelematonta väittää hänen olevan edes Maan kehittynein elämänmuoto. Ihminen on eläin siinä missä kissa tai banaanikärpänen, tosin kenties planeettamme älykkäin eläin. Älyn kehitys ei kuitenkaan ole ainoa tie menestykseen. Muurahaiset ovat planeettamme runsaslukuisimpia eläimiä ja Maapallon muurahaisten biomassa on suunnilleen samansuuruinen kuin ihmisten. Väittäisin kuitenkin, että Maan valtiaita ovat bakteerit, niiden biomassahan painaa enemmän kuin planeettamme kaikkien muiden elämänmuotojen biomassa yhteensä. Kaikkein parhaita menestyjiä ovat siis kaikkein vähä-älyisimmät eliöt.
Toivottavasti saitte jotain irti tuosta tekstistä. Jos joku tekstin kohta mielestänne puoltaa väitettä evoluutio ei synnytä uusia rakenteita, vaan säilyttää vanhoja, niin kertokaa mikä, ja käymme sen yhdessä läpi, ettei kellekään jää epäselvyyksiä.
Lopussa tuli todistettua sekin, ettei ihminen ole maailman napa niin kuin kristityt kuvittelevat. Bakteereita asuu muuten runsaasti myös syvällä maan uumenissa ja merien pohjissa Vaikka se ei taidakaan liittyä tähän mitenkään. Mennäänpä eteenpäin!
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta niin on myös moni muukin. Esim lue Pekka Reinikaisen Unohdettu Genesis -kirja. Selviää että evoluutio on huuhaata. Saman käsityksen sain kun olin yliopistolla kuuntelemassa biologian dosentin esitystä evoluutiosta.
Aloitus on väärin. Kristityt eivät kiellä evoluutiota, vaan ainoastaan joitain hypoteeseja, joiden oikeutuksena käytetään evoluutioteoriaa. Nämä ongelmalliset hypoteesit ovat enemmän filosofisia kuin biologisia.
Monet kristityt epäilevät niin evoluutioteorian kuin abiogeneesin väittämää, joka koskee jatkuvan kehityksen vaatiman informaation itsestään syntymistä. Jo maalaisjärki sanoo, että tyhjästä on paha nyhjästä. Kristityt epäilevät sattuman oikeutusta selitettäessä äärimmäisen monimutkaisten rakenteiden syntyä.
Vastakkain ei ole kristinusko ja evoluutioteoria, vaan filosofinen näkemys siitä kumpi on oikeammin sanottu: sattuma teki sen, vai: syntyyn on vaikuttanut tieteelle vielä tuntematon tekijä.
Materialistille kaikki on materiaa, mutta ennen materiaa on ollut jotain materiasta riippumatonta (huom. energiaakin on ajateltu vain materian olomuotona).
On olemassa myös YE kreationisteja uskontokunnista riippumatta, mutta kristittyjen ei voi yleistää olevan näitä, se olisi aika tyhmän näköinen olkiukko.
Niinkuin totesit että tyhjästä on paha nyhjästä niin kertoisitko sitten,tuohon logiikkaan viitaten,että kuka loi jumalan?
Olemattomaan ei ole tarvitse uskoa,uskokaa ennemmin itseenne.Siitä on teille loppupeleissä paljon enemmän hyötyä.
Ei kai kukaan ole väittänyt Jumalaa luoduksi. Jumala -sana tarkoittaa juuri sitä, joka on ollut ennen mitään luomakuntaan kuuluvaksi laskettavaa, ennen materiaa, ennen aikaa. Miten ennen aikaa voisi olla jokin aikaisemmin kuin jokin toinen, ei siellä ole luojaa tai luotua, Luoja sana tarkoittaa tämän tuntemamme maailman Luojaa.
Ihme vääntelyä.Et ilmeisesti tajua mitä tarkoittaa ettei tyhjästä synny mitään.
Jos mielestäsi jumala on luonut maailman niin silloin joku on luonut jumalan,se on niin yksinkertaista.
Minä en siihen usko kun en usko tonttuihin enkä keijukaisiinkaan.
Evo-opin mukaan elämän synty tällä planeetalla on sattumien summa alkuunpanijana ulkoavaruudesta (mikä on evo-oppineiden ulkoavaruus?) meteoriitin mukana tullut alkubakteeri, joka syöksyi alkumereen ja sattumalta se alkoi jakautumaan ja kehittämään erilaisia elämänmuotoja, jotka marssivat kasveina alkumeren rannikoille ruokalautasiksi, joilta myöhemmin marssivat alkubakteereista kehittyneet alkumerenelävät päättivät ruveta popsimaan ravintonsa. Ja kun hyvältä maistui, niin niistä tuli maaeläviä, jotka pikkuhiljaa sattumalta kehittyivät suoranaiseksi lajirikkaudeksi hännänhuippuna ihminen.
Uskonto-oppi kertoilee jo 2500 vuotta sitten (Raamatun Jesaja: 5-7) mitä tämä TÄLLE PLANEETALLE LUOTU ihmissukukunta, tulee vihdoin viimein aikaansaamaan:
"Maa ON SAASTUNUT asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat ja vähän jää ihmisiä jäljelle."
Ihan onnistuneesti olemme onnistuneet saastuttamaan niin joet, järvet, meret, maaperän kuin ilmakehämmekin ja sitä myötä myös itsemme.
Kymmeniä omatekemiämme kemikaaleja kiertelee tälläkin hetkellä veressämme.
Nythän tiedegurumme tutkivat syitä mistä johtuu niin miesten kuin naistenkin yhä lisääntyvä hedelmättömyys ja mistä johtuu, että joka kolmas sairastuu syöpään. Heidän mielestään ne johtuvat omista tekosistamme.
Ja maapallon lämpenemisen syistäkin tiedegurumme alkavat jo vihdoin viimein olla yksimielisiä: ihmisen tekosia sekin on.
Uskonto-oppi toteaa tämän planeetan seuraavista ihmisekolokeroista kertomalla, että tulevaisuuden ihminen kuolee vasta satavuotiaana.
Evo-oppihan ei tiedä tulevaisuuden visioista mitään, koska se olettaa sattuman olevan läsnä kaikkialla kehitystä eteenpäin sysääväien mutaatioden muodossa. Eli ei pysty ottamaan kantaa tämän planeetan, ihmis-, eläin- ja kasvikunnan tulevan kehityksen suhteen.
Uskonto-oppi selvittää miten ihmis-, eläin- ja kasvikunnankin tulee käymään ihmislajin maallisen mammonan ahnehtimisen takia ja kuin myös kaiken uudeksiluomisesta syntyvät elämänedellytykset.