Luojansa armoilla

Kerron sinulle oman näkemykseni kysymyksiisi eli nämä ovat vain oman totuuden etsinnän tuloksia tämän hetkisessä tietoisuudessani ja joilla ei ole sen enempää mitään todistusarvoa kenellekään, joten jokainen pitäköön omat uskomuksensa! Siis:

Me olemme osa Jumalaa niin kuin solut ovat osa omaa kehoamme. Jokaisella niillä on tietoisuus ja tehtävä. Ne elävät kehossamme aikansa ja sitten ne palaavat 'maahan', alkuaineeksi uusiin elämänmuotoihin, kuten kehomme kuoltuamme. Solussa oleva tietoisuus on kuitenkin siirtynyt eteenpäin sen DNA:ssa, samoin meissä oleva tietoisuus siirtyy eteenpäin sielussamme (joka vielä tullaan löytämään DNA:ssammekin), sillä sielu on tavallaan meidän ikiaikainen muistipankkimme kuten DNAkin.
Vastaus siis ensimmäiseen kysymykseesi on: Jumala tarvitsee meitä kokeakseen itseään ja luodakseen uusia näkemyksiä kaikkiallisuudestaan, aivan niinkuin mekin tarvitsemme kehoamme ja siihen liittyvää sielua kokeaksemme elämää ja maailmankaikkeutta (nyt tällä maapallolla). Missä se Jumala sitten on meissä. Se on se minä-olen-tietoisuudessamme joka on meissä jokaisessa. Se on meille kaikille yhteinen Henki, ajastusten takana oleva tietoisuus siitä että olemme olemassa, tarkkailija. Siis olemme kaikki yhtä ja Yhtä. Menikö liian paksuksi? Älä välitä! Etsi vastauksia omassa tahdissasi. Tärkeää on noudattaa oman sisimpänsä ääntä (ja sen ei tarvitse olla uskontojen eikä kenenkään muun ääni, ei varsinkaan minun) ja arvostelukykyään.

Jos nyt kuitenkin kuvittelisimme Jumalan vähän jotain pikkudiktaattoria suuremmaksi rakkaudessa, viisaudessa ja mahdissaan, niin miksi hän meistä orjia tekisi tai edes alamaisiaan? Olemmehan Hänen luomuksiaan ja siis Hänestä lähtöisin ja jopa kaltaisiaan "Jumalan kuvaksi tehtyjä"(vääristyneesti tosin ajattelemme, että Jumala on kaltaisemme, koska emme tiedä todellisuudessa millainen on Jumala). Ilman meitä (ja siis koko ilmennyttä maailmankaikkeutta) Jumala olisi edelleen ikuisessa autuudessaan muuttumattomana: "Maa (maailmankaikkeus) oli autio ja tyhjä". Jos uskomme, että Jumala on Isä kuten Jeesus opetti, niin miksi hän tekisi lapsistaan orjia ja palvelijoitaan? Kuka isä, jolla vähänkään on rakkautta lapsiinsa, tekisi heistä orjiaan ja alamaisiaan? Jos vähänkään uskomme, että Jumala on rakkautta, jotain vieläkin suurempaa kuin koskaan osaamme kuvitella, niin kuinka sellainen Isä voisi tahtoa meille, lapsilleen, jotain pahaa tai kärsimystä? Meille on vain usein niin vaikea nähdä tätä oman mielemme luomassa 'unessamme' jota luulemme ainoaksi elämäksemme.

Lopuksi: Ei meitä kukaan nakkaile helvettiin eikä päästä taivaisiin paitsi me itse, jos kerran niin päätämme. Olemme siis itsemme tuomareita eli "meidät tuomitaan sillä mitalla kuin me itse tuomitsemme". Meillä on Jumalan lapsina ja Hänen kaltaisinaan ikuisuus loputtominen mahdollisuuksineen korjailla näkemyksiämme ja tehdä uusia. Jumaluudessa ei voi olla loppua eikä päätöstä, muutenhan sillä oli rajansa ja siis se olisi rajoitteinen. Sanotaan tosin vertauskuvallisesti, että Jumala on alfa ja omega, joka ymmärretään usein yksinkertaisesti aluksi ja lopuksi, mutta sen oikea tarkoitus on jotain alutonta ja loputonta niin kuin ympyrä,jossa alku ja loppu on yhtä ja samaa kehää.

Michael Newtonin kirja "Sielujen matka" voi antaa ehkä sinulle jotain vastauksia, kun luet ajatuksen kanssa ja järjellä pohtien...