Putin kiristää nyt diktaattori-toveri Lukashenkoa!

Venäjän valtion energia monopoli Gazprom aikoo nostaa Valko-Venäjälle vietävän energian hinnan kahdeksankertaiseksi !
Korotuksen on tarkoitus astua voimaan ensivuoden alusta.
Halosen lisäksi Putinin toinen sylikoira Lukashenko on nyt ihmeissään mistä moinen korotus johtuu, sillä Lukashenkohan on ollut Putinin uskollisin toveri.

Englantilaisarvioiden mukaan syynä on kaasuputket, jotka ovat Valko-Venäjän hallussa, ja joita Putin on vaatinut jo viimevuonna Gazpromin omistukseen.
Toinen, ja tärkein syy on Valko-Venäjän liittäminen Venäjään jo Putinin aikana. Putinin mielestä Lukashenko ei ole toiminut tarpeeksi, -eikä tarpeeksi aktiivisesti valtioliiton eteen, vaan on viivytellyt jo lupaamansa asian suhteen - ja nyt otetaan energia-ase jälleen käyttöön.

Suomen on enämpi kuin syystä harkittava energialla sitomista itseään Venäjään.

Asiasta mainittiin jopa Ylen aamu-TV:ssä.
9389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

enempää se ei voi nousta.

Äänestä

ihan oikein Lutkalle. se on diktaattori niinku Putin mutta vielä pahempi ehkä. eli koira syököön koiran niinkun ACDC rokkaa yhes piisissä.

Äänestä

"neuvotteluihin", kuten meidän Tarjammekin muutaman kerran, kun ilmatilaloukkauksia arvosteltiin, sekä H.Hautala rohkeni arvostella Venäjän demokratian tasoa. Ja taisi niitä olla muitakin kutsuja.

Äänestä

Pirut syövät vain toisensa. Sama toteutui jo Stalinin/Hitlerin kohdalla. Alkavat taistella, kumpi on mahtavampi piru, heidän ainoa motiivinsa toimia on viha, siihen ei kuulu mikään rakentava voima. Ikävintä on se, että lukemattomat siviilit menevät samalla. Tämä maailma on aina ollut paha ja tulee aina olemaan paha.

Äänestä

Oletko kommunismin kannattaja? Venäjä voi pyytää energiastaan mitä haluaa. Ellei Lukapöksyä kiinnosta maksaa, niin entäs sitten? Ostakoot sieltä, mistä halvemalla saavat.

Äänestä
  • reppana sä,et yhtään ole funtsinut,mitä se pikkupelle tulee pyytäään meiltäkin,...tulevaisudessa

    Äänestä

  • harjoittaa kiristämistä energialla,kuten Georgian ja Ukrainan suhteen.Sopimukset Ukrainan kanssa olisivat pitäneet vuoteen 2009,jos venäläismielinen hallinto olisi saanut jatkaa vallassa. Selvää kiristystä tämä on,kun Putinin mielinen hallinto ei voitakaan,niin energian hintaa nostetaan jopa 10 kertaisesti.Vastaavasti Venäjä ei korvaa putkistojen hintoja 10 kertaisesti jotka menevät Ukrainan kautta,ja ovat sidottuina Sevastopolin tukikohdan vuokraan.
    Venäjällä energiaa on,mutta ei toimitusvarmuutta eikä enää luotettavuutta energian myyjänä mielivaltaisen hintapolitiikan ja sopimusten rikkojana. Venäjän energia on vailla hyödyntäjiä,mikä näkyy jo pulana Venäjällä itsessään. Kuka investoisi kun politiikka on sitä sun tätä,ja siihen ei voi luottaa.Valtavat ernergiavarat jäävät näin hyödyttömiksi,ja kun koko Venäjän talous on sidoksissa energian myyntiin ja sen jatkuvaan hinannousuun,niin pienikin häiriö markkinoilla romahduttaa Venäjän talouden,kuten kävi Nl:lle.

    Äänestä

  • Butinin mafia kirjoitti:

    harjoittaa kiristämistä energialla,kuten Georgian ja Ukrainan suhteen.Sopimukset Ukrainan kanssa olisivat pitäneet vuoteen 2009,jos venäläismielinen hallinto olisi saanut jatkaa vallassa. Selvää kiristystä tämä on,kun Putinin mielinen hallinto ei voitakaan,niin energian hintaa nostetaan jopa 10 kertaisesti.Vastaavasti Venäjä ei korvaa putkistojen hintoja 10 kertaisesti jotka menevät Ukrainan kautta,ja ovat sidottuina Sevastopolin tukikohdan vuokraan.
    Venäjällä energiaa on,mutta ei toimitusvarmuutta eikä enää luotettavuutta energian myyjänä mielivaltaisen hintapolitiikan ja sopimusten rikkojana. Venäjän energia on vailla hyödyntäjiä,mikä näkyy jo pulana Venäjällä itsessään. Kuka investoisi kun politiikka on sitä sun tätä,ja siihen ei voi luottaa.Valtavat ernergiavarat jäävät näin hyödyttömiksi,ja kun koko Venäjän talous on sidoksissa energian myyntiin ja sen jatkuvaan hinannousuun,niin pienikin häiriö markkinoilla romahduttaa Venäjän talouden,kuten kävi Nl:lle.

    Suomen ja muiden länsimaiden kanssa tehdyt ovat pitäneet todella hyvin. Mutta ne eivät olekaan aihettaneet mitään harmeja Venäjälle, eivätkä ole myöskään saaneet energiaa pilkkahintaan kuten Ukraina on saanut. Energian hinta ei tule ikinä maailmassa enää romahtamaan, sillä on vain yksi suunta ja se on ylöspäin.

    Äänestä

Kylläpä kirjoitit jakomielitautisen kommentin. Aimmein Putinia on haukuttu siitä, että se myy Valko-Venäjälle energiaa alle markkinahintojen ja epäilty syynä olevan poliittiset kytkökset, sitten kun hinta normalisoidaan vähän kerrallaan kaikille ostajille samaan suuruusluokkaan, markkinahintaiseksi, sekään ei ole mieliksi teille salaliittoteoreetikoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lahtari Ari kirjoitti:

Venäjän valtion energia monopoli Gazprom aikoo nostaa Valko-Venäjälle vietävän energian hinnan kahdeksankertaiseksi !
Korotuksen on tarkoitus astua voimaan ensivuoden alusta.
Halosen lisäksi Putinin toinen sylikoira Lukashenko on nyt ihmeissään mistä moinen korotus johtuu, sillä Lukashenkohan on ollut Putinin uskollisin toveri.

Englantilaisarvioiden mukaan syynä on kaasuputket, jotka ovat Valko-Venäjän hallussa, ja joita Putin on vaatinut jo viimevuonna Gazpromin omistukseen.
Toinen, ja tärkein syy on Valko-Venäjän liittäminen Venäjään jo Putinin aikana. Putinin mielestä Lukashenko ei ole toiminut tarpeeksi, -eikä tarpeeksi aktiivisesti valtioliiton eteen, vaan on viivytellyt jo lupaamansa asian suhteen - ja nyt otetaan energia-ase jälleen käyttöön.

Suomen on enämpi kuin syystä harkittava energialla sitomista itseään Venäjään.

Asiasta mainittiin jopa Ylen aamu-TV:ssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu