Kuinka on hoidettu Espoon temppelin ja piha-alueiden kunnossapito?
Siivoaminen, ulko-ovien avaus ja sulkeminen?
Onko temppeli koko päivän auki, aamusta iltaan?
Siivoaminen, ulko-ovien avaus ja sulkeminen?
Onko temppeli koko päivän auki, aamusta iltaan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
työskentelevät teknikot, siivoojat ja huoltomiehet ovat kirkonjäseniä ja heillä pitää olla temppelisuositus.
työntekijät Aameeriikasta samoin kuin temppelipresidenttikin?
Turust
heidät pyydetään omista osastoista, vaarnoist tai lähetyskentiltä temppelialueelta. Siis myös, Virosta Latviasta, ja muista temppelipiirin maista. Meillä Suomessa virkailijoina toimii 3:n alueen virkailijoita vuorollaan. (Helsingin Vaarna, Tampereen vaarna ja Suomen lähetyskenttä.) Näin asiat olivat myös Jerusalemissa. Voimme lukea Luuk. 1:8, 23
Unski asiallisena keskustelijana arvostankin joudun nyt puuttumaan eräisiin esittämiisi epätarkkuuksiin.
Tuo viittauksesi Luukkaan evankeliumiin viittaa tapahtumiin ennen Jeesuksen syntymää, kohtaan jossa Apostoli Luukas kertoo Johannes Kastajan syntymästä, siis juutalaisten aikana, ei kristittyjen. Eli viittaamasi kohta (Luuk. 1:8, 23) sisältyy juuri kohtaan jossa enkeli ilmoittaa Johannes Kastajan syntymän.
5 Herodeksen*, Juudean* kuninkaan, aikana eli pappi Sakarias, joka kuului Abian pappisosastoon*. Hänen vaimonsa Elisabet oli hänkin Aaronin jälkeläisiä. [Herodes: ks. selitystä Matt. 2:1. Juudea tarkoittaa jakeissa Luuk. 1:5, 4:44, 6:17, 7:17, 23:5 sekä Ap. t. 10:37 juutalaisten koko asuma-aluetta Palestiinassa eikä vain Juudean maakuntaa.
Tuhatlukuinen juutalainen temppelipapisto oli jaettu 24 osastoon, joista Abian osasto oli kahdeksas, ks. 1. Aik. 24:10.] [Matt. 2:1 | 1. Aik. 24:10,19]
Pyytäisin sinulta enemmän tarkkuutta viitatessasi Raamattuun ja erityisesti silloin kuin ne koskevat uuteen liittoon kuuluvia asioita.
Lisäksi minun on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei temppelin esimies suinkaan ollut Aameeriikalainen. Toit asian esille tavalla joka on, paitsi ulkopoliittisesti äärimmäisen arveluttava, myös kuvastaa Aameeriikkalaisen imperialismin tapaa hyväksi käyttää Suomen Tasavallan kansalaisia työpalveluun, - jopa korvauksetta ja vielä Aameeriikalaisten valvonnassa.
Sanomattakin lienee selvää ettemme Suomessa voi täsmällisesti palata juutalaisten yli 2000 vuotta sitten Jerusalemissa toteutettuun hallinto malliin.
Siis tarkkuutta kirjallisiin ilmaisuihin.
Kaikella mahdollisella rakkaudella Turust
vaan vastasin keitä ne muut temppelivirkailijat olivat. Käytin vain esimerkkinä, että ennenkin temppeleissä oli työvuorot alueittain niin kuin ne ovat nykyisinkin. Emme pyri matkimaan ketään vaan tämä on toimiva käytäntö. Jos temppelissä kävijät tulevat joltakin alueelta, niin on käytännöllistä, että heillä on omat virkailijat mukana. Jos he tulevat ulkomailta, niin on vielä parempi, että on omankielisiä virkailijoita. Meillä on koko vuodeksi jaettu eri alueille temppeliviikot.
voinen käyttää sinusta jo tuota nimitystä, kun olet viihtynyt niin kausan Mormonismi palstalla.
Kristittyjen tekemä työ on pyynteetöntä. Siinä ei alennuta halpamaiseen voiton tavoitteluun, vaan suoritetaan pappeustehtävätkin palvelustehtävinä rakkaudesta kaikkia Taivaallisen Isämme lapsia kohtaan.
hallintomallista en sanonut sanaakaan vaan ainoastaan temppelivirkailijoista. Temppelityö on hengellistä työtä eikä hallinnointia.
Kaikella rakkaudella Unski.
;)Veljeyden ja tasa-arvon puolesta!
Turust
ja samalla tunnustan, että tunnet minua paremmin Raamatun historiallisia tapahtumia.
Nöyrästi Unski.
Millä se Luthyn pari sitten elää? Tuovatko temppelissäkävijät sinne almuja?
tilanteesta riippuen voidaan maksaa perheen ylläpito, kuten lähetysjohtajille. Mutta moni tekee pappeustehtäviä työaikansa ulkopuolella tai jos on eläkeikäinen, niin toimeentulo on turvattu.
Miten tämä temppelisuositus homma menee palotarkastuksen kohdalla joka lakisääteisesti täytyy suorittaa kerranvuodessa palotarkastajan toimesta. Palotarkastajaa kun ei kukaan voi itse mennä valitsemaan vaan sen määrää kunta.
polttouhreja, joten tulisioja ei tarvita temppeleissä.:-)
eläviä ihmisiä pitää myös olla terveysvalvonnan piirissä. Ainakaan Suomessa terveustarkastajillta yms. vesinäytteiden ottajilta ei vaadita mitään mormonien temmpelisuosituksia.
Viranomaistehtävissä olevat tarkastusviranomaiset on esteettä päästettävä tarkastuskohteisiin.
Mikäli asiassa on epäselvyyttä kanattaa kääntyä Espoon kaupugin terveysvalvonnan puoleen.
Turust
temppelitoimitusten muutos on omiaan alentamaan tulipaloriskejä. Uskoisin mm. palovakuutus yhtiöiden huomioivan tämän määritellessään po. kohteen vakuuttamiseen liittyviä riskejä.
Yleisötilojen lakisääteisiä tarkastuksia ei polttouhrien puuttuminen kuitenkaan kokonaan poista.
Nämä ovat niitä myös mormonismiin liittyviä teknillisiä kysymyksiä, jotka ainoastaan välillisesti liittyvät varsinaiseen mormoni uskoon. Käsitykseni mukaan mormonit jopa erikseen kehottavat kuuliaisuuteen lailliselle esivallalle.
Tarkastustoimia ei liioin voida pitää pyhinä, vaan niistä tehdyt tarkastuskertomukset ovat julkisia asiakirjoja jotka ovat pyynnöstä saatava nähtäväksi.
Turust
kokonaisuudessaan tuloksi luettavaa veronalaista tuloa, siis tuloa ilman mitään kiemurtelua.
Palkattomasta työstä on lainsäädännössämme erikseen säädetty.
Tässä osakopio hallituksen esityksestä HE 102/2004
"Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nuorisorangaistuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan, että nuorisorangaistus otetaan pysyvään käyttöön koko maassa alle 18-vuotiaana tehtyjen rikosten seuraamuksena. Nuorisorangaistuksesta säädettäisiin laki, joka tulisi voimaan alueellisesti rajoitetun nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain voimassaolon päättyessä vuoden 2005 alussa. Samalla rikoslakiin, rikosvahinkolakiin sekä eräisiin rangaistus-, huolto- ja hoitolaitoksiin otettujen henkilöiden tapaturmakorvauksesta annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi nuorisorangaistuksen edellyttämät muutokset.
Nuorisorangaistuksen tuomitsemisedellytyksiin, sisältöön, täytäntöönpanoon, toimeenpanosuunnitelman ehtojen rikkomisen seurauksiin ja muihin mainittuun rangaistukseen liittyviin kysymyksiin liittyvä sääntely perustuisi lähtökohtaisesti nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annettuun lakiin.
Nuorisorangaistuksen vakinaistamisen yhteydessä ehdotetaan kuitenkin nyt tehtäväksi kokeilulakiin verrattuna useita sellaisia muutoksia, joita nuorisorangaistuskokeilusta saadut käytännön kokemukset ja nuorisorikostoimikunnan mietinnöstä saadut lausunnot edellyttävät. Perusteellisempaa jatkovalmistelussa suoritettavaa selvittämistä ja harkintaa edellyttävät nuorisorangaistuksen käyttöalan laajentaminen 18-20-vuotiaana tehtyihin rikoksiin sekä työpalvelun ja mielenterveys- ja päihdehoidon liittäminen nuorisorangaistukseen.
Lakiehdotuksen mukainen nuorisorangaistus olisi edelleen ehdollisen vankeusrangaistuksen tasolla oleva mutta käytännössä sitä tuntuvampi rangaistus, jolla pyritään painokkaasti ehkäisemään tekijän syyllistymistä uusiin rikoksiin. Nuorisorangaistusta ei enää jaettaisi valvontaan ja nuorisopalveluun. Lain mukaan nuorisorangaistuksen täytäntöönpano olisi sovitettava yhteen tuomitun elämänhallintaa ja rangaistuksen suorittamista edistävien tukitoimien kanssa. Laissa säädettäisiin myös alustavasta toimeenpanosuunnitelmasta ja siihen liittyvästä aloitteenteosta. Nuorisorangaistuksen täytäntöönpanoon vaikuttava päihdyttävien aineiden käyttö erityisesti kiellettäisiin. Tarvittaessa mainitun kiellon noudattaminen voitaisiin tarkistaa puhalluskokeella.
Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelman ehtojen ja siihen perustuvien määräysten rikkomisen seurauksia ehdotetaan kehitettäviksi. Sitä edellyttää nuorisorangaistuksen toimivuus rangaistuksena. Valvontatapaamisen tai vastaavan tilaisuuden laiminlyönyt tuomittu voitaisiin määrätä noudettavaksi seuraavaan sellaiseen tilaisuuteen. Jos tuomittu ei ojentuisi huomautuksesta tai muuten vakavasti rikkoisi toimeenpanosuunnitelman ehtoja, hänelle annettaisiin kirjallinen varoitus, jonka noudattamatta jättämisestä asia saatettaisiin tuomioistuimeen. Vakavien rikkomusten vuoksi tuomioistuin edelleenkin määräisi suorittamatta jääneen nuorisorangaistuksen osan sijaan toisen rangaistuksen, joka esityksen mukaan voisi käytännössä olla myös ehdoton vankeusrangaistus."
Luonnollisesti mormonitemppeli voidaan asettaa asianomaisen viranomaisen valvonnassa ns. nuorisorangaistuksen täytääntöönpano paikaksi
Turust