Epäilen helluntailaisuutta

Olen lukenut hell. kertomuksia joita he kertovat.
He koettavat laittaa demonien vaikutuksia kirkon piiriin jossa ei ainakaan ennen ole kukaan"kukkula" syyttänyt syyn olevan lapsikasteessa tahi luterilaisuudessa.
Epäilen helluntailaisuutta joka valehtelee ja syyttää kuten ex. wife syyttää ja koettaa saada juudaksen tavoin syyttömän tuomituksi, kuten suomalaiset uudestikastetut ja kirkon pakanat aina
ovat tehneet.
Väitän helluntailaisten valehtelevan mielin määrin ja jos haluatte kuulla siitä olen valmis todistamaan väitteeni.
terv. tosi uskoinen.
4398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja sen takia, että tällä palstalla on paljon kirjoittajia, jotka ovat tylyjä ja kykenemättömiä keskustelemaan ja kaiken lisäksi monet täällä kuvittelevat, että helluntailaisuus pelastaa, eivätkä laisinkaan tiedä, että Jeesus pelastaa ja Jeesus ei anna raja-aitojen olla esteenä. Hän hakee omansa sieltä missä heitä on, olkoot vaikka missä lahkossa, kunhan he ovat mieleltään soveliaita Jumalalle.

Äänestä

Los Angelesin slummikadulla mustat miehet synnyttivät helluntainhengen. Pimeästä Afrikasta tuotujen perillisiä, joiden isät olivat henkien palvojia.

Lähde nyt heidän kelkkaansa? huh..huh

Äänestä

Olen ilmoittanut ylläpidolle, että tässä ketjussa oleva Ritarin vastaus on poistettava, koska se täyttää kunnianloukkausrikoksen tuntomerkit. Jos Eniro tai Ritari itse eivät sitä poista, teen rikosilmoituksen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tuomas B. kirjoitti:

Olen lukenut hell. kertomuksia joita he kertovat.
He koettavat laittaa demonien vaikutuksia kirkon piiriin jossa ei ainakaan ennen ole kukaan"kukkula" syyttänyt syyn olevan lapsikasteessa tahi luterilaisuudessa.
Epäilen helluntailaisuutta joka valehtelee ja syyttää kuten ex. wife syyttää ja koettaa saada juudaksen tavoin syyttömän tuomituksi, kuten suomalaiset uudestikastetut ja kirkon pakanat aina
ovat tehneet.
Väitän helluntailaisten valehtelevan mielin määrin ja jos haluatte kuulla siitä olen valmis todistamaan väitteeni.
terv. tosi uskoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu